Avasin alkuviikosta mun reseptivihon ja sivuilta bongasi riisisuklaa resepti. En ollut tehnyt näitä vuosiin ja onneksi nyt taas tein! Eilinen ilta menikin siis ”leipoessa”. En kyllä tiedä oliko tämä nyt varsinaisesti leipomista. ?

Mä olen sellainen suklaahiiri, joten ei varmasti yllätä, että näitä on tullut aikoinaan tehtyä vähän useamminkin. ?

Riisisuklaa n. 20-25 kpl

Tarvikkeet:

  • 125 g kookosrasvaa
  • 5 rkl vahvaa kaakaojauhetta
  • 1,5 dl tomusokeria
  • 1 tl vaniljasokeria
  • 6,5 dl riisimuroja

Ohje:

  1. Sulata kookosrasva kattilassa miedolla lämmöllä ja jäähdytä.
  2. Sekoita muut ainekset keskenään ja sekoita ne jäähtyneeseen kookosrasvaan.
  3. Nostele lusikalla pieniä kekoja leivinpaperin päälle jääkaappiin tai vaihtoehtoisesti ulos esim. parvekkelle (kylmällä säällä). Anna jäähtyä n. tunti.

Riisisuklaa

Riisisuklaa

Riisisuklaa

Tänä viikonloppuna ajattelin kokeilla tehdä mantelicroissantteja ja toivon, että niistä tulee hyviä! Ihanaa loppu viikkoa sinne!

Lue myös:

Mikromutakakku 5 minuutissa

Tuulihatut kahdella täytteellä

Suklainen leipävanukas

Nähdään myös Instassa! ??

<3 Salla

Aurinko pilkahteli sälekaihtimien takaa ja me herättiin tänään tosi myöhään! Kello oli jo 8:50, kun Saagan huoneesta alkoi kuulua kitinää. Tänään oli mun vuoro jäädä loikoilemaan aamukahvien kanssa sänkyyn ja Markus lähti hoitamaan Saagan aamuhommia. Kahvit me juodaan aina viikonloppuisin yhdessä sängyssä samalla, kun Saaga syö omaa aamu smoothietaan. Vähän luksusta arkeen! Puuroa kerkeää syödä taas maanantaina. ?

Markuksella oli tänään vähän muuta puuhaa, joten me lähdettiin Saagan kanssa 1,5 tunnin kävelylle. Mulla on motivaatio liikkumiseen alkanut palailemaan pikku hiljaa ja teki mieli tehdä pidempi vaunulenkki kuin korttelin ympäri. Ulkoilun tarkoituksena on aikaisemmin ollut vain saada Saaga nopeasti uneen ja sitten parvekkeelle. Saaga osoitteli autoja ja mä katselin upeita maisemia. Aurinko paistoi korkealta ja taivas oli sininen. Päivä on jatkunut paljon energisemmin happihyppelyn jälkeen.

Pääset lukemaan motivaatiota etsimässä tekstin täältä. ⭐

Tänään mulla on tavoitteena vielä miettiä mitä me tehdään huomiselle brunssille, kun ystävät tulee käymään. Pääsen siis leivonta ja kokkaus puuhiin. Tämän vuoksi en jaksanut alkaa taaskaan värkkäämään mitään hienoja ruokia täksi päiväksi, mutta hyvää kylläkin! Tänään oli nimittäin vuorossa nopea avokadopasta. Valmistamiseen meni 15 minuuttia ja nyt ihan koko päivä ei mene keittiössä ja aikaa jää muuhunkin. ? Siirrytään seuraavaksi siihen reseptiin.

Nopea avokadopasta 2:lle 15 minuutissa

Tein tänään jo toistamiseen tällä viikolla mun yhtä suosikki ruokaa nimittäin avokadopastaa. Kun ruoan tekeminen on nopeaa, hyvää ja helppoa niin mikäs sen parempaa. Mun ehdoton lemppari on punajuuripasta ja sen reseptin pääset kurkkaamaan täältä.

Tarvikkeet:

  • 2 avokadoa
  • 2:lle spagettia
  • 1 lime
  • suolaa ja mustapippuria
  • 1 ruukku basilikaa
  • Öljyä spagettiveteen
  • Parmesaania

Ohje:

  1. Laita spagetit keittymään. Mausta keitinvesi öljyllä ja suolalla.
  2. Muussaa avokadot haarukalla kulhoon. Purista lime mehuksi avokadojen päälle ja revi basilika joukkoon. Mausta suolalla ja pippurilla.
  3. Kaada vesi spageteista ja kaada spagetit avokadojen sekaan kulhoon.
  4. Annostele lautasille. Laita päälle parmesaania ja muutama basilikan lehti.

nopea avokadopasta nopea avokadopasta

Kokeile myös:

Bataattisosekeitto

Uuniperunat kasvistäytteellä

Nopea lounaskulho ja vinkit kasvisten lisäämiseen

3 helppoa kesäruokaa

Uunibataatti – helppo ja nopea arkiruoka

Nähdään myös Instassa! ?

<3 Salla

Meidän perheessä syötiin vielä hetki sitten todella vähän salaattia. Itse asiassa aika hävettävän vähän. Kun ruoan oli tehnyt valmiiksi ei motivaatio tai aika riittänyt enää salaatin tekemiselle, vaikka kyseessä olisikin vain nopea lounas. Pilkkominen, huuhtelu ja kuivatus vain tuntuvat välillä liian raskailta. Me löydettiin vähän aikaa sitten valmiit Hetki salaattipussit, joista riittää ruoan kylkeen meidän perheessä kahdeksi päiväksi salaatti. Mitään ei tarvitse pilkkoa, vaan otan raikasta ja tuoretta salaattia suoraan pussista lautaselle. Parasta on myös se ettei ruokahävikkiä synny puoliksi pilkotuista vihanneksista.

Tutustu Hetki tuotteisiin tästä!

nopea lounas

Me ollaan myös mietitty paljon minkälaista esimerkkiä me halutaan olla luomassa Saagalle. Mun omassa lapsuudessani ei ikinä ollut salaattia kotona tarjolla tai jos oli, en sitä ikinä ottanut. Koulussa en salaattia myöskään ikinä oppinut syömään eikä kukaan sitä ikinä tullut omalle lautaselleni laittamaan. Onneksi kotona aina kastikkeissa ja lisukkeena oli erilaisia kasviksia. Aikuisiällä salaatin syöminen on ollut hieman hankalaa. Sellaista lapsesta opittua tapaa ei ole, mutta onneksi kasviksia osataan kyllä ruoanlaitossa tosi hyvin käyttää.

Valmiit Hetki salaattipussit ovat käteviä siitä, että siinä ei ainoastaan säästy aikaa pilkkomiselta, vaan oikeasti se salaatti tulee “tehtyä”. Eli toisin sanoen kaadettua kulhoon tai aseteltua lautaselle. ? Hetki salaatit ja kasvikset ovat aina tuoreita ja raikkaita ja salaattipussit ovat heti valmiita käytettäväksi. Salaattipussista riittää joko yhteen salaattiannokseen tai neljälle ruoan lisukkeeksi. Makuvaihtoehtoja myös riittää!

Tapoja lisätä kasviksia ruokavalioon:

  • Valmiit Hetki salaattipussit
  • Valmiit Hetki wokmix tai paistokasvikset kastikkeisiin tai wokkeihin
  • Syö salaatti ensin ja vasta sitten ruoka
  • Käytä lautasmallia
  • Kokeile rohkeasti uutta! Jos salaatti ei ole ollut sun juttusi aikaisemmin, kokeile uusia makuja ja kasviksia
  • Kokeile piilottaa kasviksia kastikkeisiin tai paistaa ruoan yhteyteen.

Pääset tutustumaan käteviin ja helppoihin Hetki tuotteisiin tästä!

nopea lounas

Nopea lounas – kasvisbowl 2:lle

  • 2 dl riisiä
  • 1 ps Hetki paistoskasviksia
  • 1/2 ps Hetki Italian juustosalaattia
  • kasvispyöryköitä tai falafel pyöryköitä
  • Pieni loraus soijakastiketta
  • 1/2 dl kookoskermaa
  • Seesamin siemeniä
  • Kuivattuja karpaloita
  1. Laita riisi keittymään.
  2. Paista Hetki paistoskasviksia kookoskermassa muutama minuutti.
  3. Siirrä kasvikset kulhoon ja paista vielä valitsemiasi pyöryköitä samalla pannulla.
  4. Asettele Hetki Italian salaattia, Hetki paistoskasviksia ja riisiä kulhoon 1/3 lautasta jokaista. Laita lämmitettyjä pyöryköitä annoksen päälle.
  5. Mausta riisi soijakastikkeella ja ripottele päälle vielä kuivattuja karpaloita ja seesamin siemeniä.

nopea lounas

Löydät Hetki tuotteet hyvin varustetuista ruokakaupoista. Tuotteet löytyy valmisruoka-, vihannes & hedelmä- ja
kylmäosastoilta.

Tutustu tästä Hetki tuoteperheeseen ja löydä omat arjen helpottajasi!

Katso lisää reseptejä:

Helppo punajuuripasta

Uuniperunat ja kasvistäyte

Bataattisosekeitto

Helppo uunibataatti

Nähdään myös Instassa! ?

<3 Salla

Tänään heräsin siihen ajatukseen, että herran jestas huomennahan on jo aatto! Vähän jopa panikoin sitä, että ehdinkö sen joulufiiliksen vielä saamaan takaisin, jonka olen onnistunut tässä jo kadottamaan. Ehkä viimeistään illalla, kun Markus lopettaa työt ja päästään oikeasti  rauhoittumaan joulun viettoon se iskee päälle. Toivotaan ainakin näin! Lähdin hakemaan joulufiilistä eilen ja siitähän syntyi jouluinen rocky road!

Lupasin eilen Instan puolella jakaa teille oman versioni tästä super nopeasta ja helposta herkusta, joten tässä tulee! Tämän tekijän ei tarvitse edes osata leipoa. Tätä on vaikeaa tyriä.

jouluinen rocky road

Tällaisia näistä tuli! Ensi kerralla laitan vielä enemmän koristeita! ?

jouluinen rocky road

Jouluinen rocky road

Tarvikkeet:

  • 3 kpl Fazerin Sininen -suklaalevyjä
  • 1 kpl Fazerin valkosuklaalevyä
  • Suolapähkinöitä
  • Mini vaahtokarkkeja
  • Pipareita
  • Kuivattuja karpaloita
  • Kookoshiutaleita
  • Jouluista nonparelli sekoitusta

Ohje:

  1. Laita suklaat pellille leivinpaperin päälle neliöksi. Yhtä levyä joudut pilkkomaan pienemmäksi. Laita valkosuklaalevy keskelle.
  2. Lämmitä suklaita uunissa miedolla lämmöllä (itse pidin n. 100 asteessa) n. 5 minuuttia. Kokeile haarukalla, että suklaa on täysin sulaa.
  3. Nosta pelti uunista ja vedä veitsen kärjellä tai lusikan verrella suklaaseen kuvioita niin, että suklaapalan jäljet katoavat ja valkosuklaa sekoittuu kauniiksi kuvioiksi suklaaseen.
  4. Ripottele päälle kaikki koristeet ja laita jääkaappiin. Itse nostin noin tunniksi pellin parvekkeelle, jossa oli 15 astetta pakkasta.
  5. Ota kovettunut suklaa pelliltä ja halkaise se haluamasi kokoisiksi paloiksi. Tarjoile tai pakkaa sellofaaniin lahjaksi! ❤️
jouluinen rocky road

Pakkasin melkein kaikki lahjoiksi! Jätettiin muutama toki meillekin. ?

jouluinen rocky road

Parasta näissä on kyllä se, että yksikään pala ei ole ikinä saman näköinen ja oma käden jälki näkyy kauas. Palat voi myös koristella eri näköiseksi ja käyttää eri koristeita. Tee esimerkiksi puoli peltiä eri koristeilla! Rocky Road sopii kaikkiin tilanteisiin ja juhliin. Koristeet voi valita aina teeman mukaan.

Kyllä näiden tekeminen vähän jouluintoa toi! Nyt vielä, kun saataisiin tuo keskeneräinen piparkakkutalo valmiiksi! Ihanaa joulua sinne! ?

Lue myös:

Piparijuustokakku

Suklainen leipävanukas

Suklainen banaanileipä

Maailman parhaat suklaakeksit

2X joulun helpot jälkiruoat lasissa

Nähdään myös Instassa! ??

<3 Salla

Kaipaatko illan sarjamaratoneihin nopeaa jouluista syötävää tai yllätysvieraille pikavauhtia valmistuvaa jälkiruokaa? Tässä olisi muutama helppo joulu jälkiruoka idea, jotka on nopea ja helppo valmistaa sekä vievät kyllä makean nälän mennessään. Mulla meni näiden valmistuksessa 5 minuuttia!

Näitä jälkiruokia on myös helppo tuunata, kun vaihtaa vain rahkan maun. Esimerkiksi Valiolla on ihania makuja nyt kauppojen kylmähyllyissä. Sellainen varoituksen sana, että nämä olivat kyllä makeita, vaikka sokeria en lisännytkään. Me tehtiin neljän hengen annokset kahteen lasiin eikä kumpikaan jaksettu syödä niitä kerralla. Suosittelen siis annoksia neljälle. Toisaalta olipahan seuraavallekin päivälle vielä jälkkäriä jääkaapissa valmiina. En siis valita!

helppo joulu jälkiruoka

2X helppo joulu jälkiruoka

Suklaamurumousse

Tarvikkeet 4:lle:

  • 2 dl kuohukermaa
  • 200 g vanilja rahkaa
  • Taloussuklaa murua
  • Muutama tippa vanilja uutetta
  • Koristeeksi taloussuklaa murua ja Fazerin konvehti

Ohje:

  1. Vaahdota kuohukerma ja lisää joukkoon rahka.
  2. Lisää rahkaseokseen taloussuklaamurut sekä vaniljauute. Kääntele lastalla sekaisin.
  3. Nostele neljään lasiin ja koristele. (Kuvassa annos kahdessa lasissa)

helppo joulu jälkiruoka

Piparkakkurahka lasissa

Tarvikkeet 4:lle:

  • 2 dl kuohukermaa
  • 200 g piparkakku rahkaa
  • 1 tl Piparkakkumaustetta
  • 0,5 tl kanelia
  • Koristeeksi Fazer Thins sekä tähtianiksia

Ohje:

  1. Vaahdota kuohukerma ja lisää joukkoon rahka.
  2. Lisää rahkaseokseen kaneli ja piparkakkumauste. Kääntele lastalla sekaisin.
  3. Nostele neljään lasiin ja koristele. (Kuvassa annos kahdessa lasissa)

helppo joulu jälkiruoka

Meiltä löytyy kaapista aina kuohukermaa sekä nyt joulun alla me ollaan myös ostettu Valion maustettuja rahkoja. Irish Cream & Coffee rahka on myös hyvää ja siitä saisi myös oivan jälkiruoan! Joulupöytään me aiotaan tehdä taas tänä vuonna piparijuustokakku joulupöydän tähdeksi. Se oli nimittäin älyttömän hyvää viime vuonnakin.

Nyt mä lähden viimeistelemään tuota meidän piparkakkutaloa ja toivon, että saadaan se tänään valmiiksi. Me ei olla hetkeen mahduttu tuohon meidän ruokapöydän ääreen syömään, kun se on ollut täysin piparkakkutalon ja sen koristeiden peitossa jo viikonlopusta asti. Ihanaa iltaa sinne ja toivottavasti näistä resepteistä oli apua siihen makean nälkään. Ihanaa herkutella jouluna! ?

Katso myös muut reseptit jouluun:

Piparijuustokakku – joulupöydän tähti

Maailman paras pannari

Suklainen banaanileipä

Päärynä-kaura omenapaistos

Suklainen leipävanukas

Maailman parhaat suklaakeksit

Nähdään myös Instassa! ?

<3 Salla

Tänä syksynä on tullut leivottua ihan hävettävän vähän. Tuntuu ettei energiaa oikein ole ollut ja Saagan kanssa päivät eivät enää ole niin rauhallisia kuin viime vuonna vastasyntyneenä. Yksi lemppari syysherkku mulla kuitenkin joka syksy on jota on pakko tehdä useammankin kerran. Mun syksyn ehdoton lemppari herkku on nimittäin kaura omenapaistos.

Tänä vuonna päätin kokeilla korvata osan omenoista päärynöillä ja tästä tuli kyllä ihan äärettömän hyvää! Jatkossa laitan päärynää aina mukaan. ??

Kaura-omenapaistos

Päärynä kaura-omenapaistos maistuu meille parhaiten vaniljajäätelön kanssa.

Päärynä-kaura omenapaistos

Käytin itse 36×28 cm uunivuokaa

Tarvikkeet:

  • 4 isoa omenaa
  • 2 päärynää
  • 6-8 dl kaurahiutaleita
  • 200 g voita
  • 1 dl sokeria
  • kanelia ja sokeria sirotteluun 

Ohje:

  1. Laita uuni kuumenemaan 200 asteeseen.
  2. Kuori ja pilko päärynät ja omenat siivuiksi.
  3. Kaada päärynät ja omenat uunivuokaan ja ripottele päälle vähän sokeria ja kanelia.
  4. Sulata voi kattilassa ja lisää sekaan 1 dl sokeri. Sekoita hyvin sekaisin ja lisää kaurahiutaleet. Sekoita niin, että kaikki kaurahiutaleet ovat kosteita voi-sokeriseoksesta.
  5. Kaada kauraseos omenoiden ja päärynöiden päälle uunivuokaan ja laita paistos uunin keskitasolle 200 asteeseen 45 minuutiksi.
  6. Nauti uunituoreena esimerkiksi vaniljajäätelön kanssa.

Vaniljajäätelöstä mun on pakko antaa sellainen vinkki, että Suomen Jäätelö -merkkinen vaniljajäätelö on parasta mitä olen maistanut. Kannattaa ottaa testiin, jos näet sen kaupassa! ? Heillä on myös kuusijäätelö joka on ihan äärettömän hyvää.

Vaniljakastike on toinen hyvä lemppari mitä omenapaistoksen kanssa ollaan tykätty syödä ja ylipäätään jotain raikkautta se tarvitsee kaverikseen, jotta maistuu vielä paremmalta. Oli kyllä kiva huomata miten jo lapsuudesta tutusta omena-kaurapaistoksesta sai uuden version lisäämällä vain päärynää. Päärynässä on itsessään jo makeutta niin tiputin myös sokerin määrää tavalliseen omenapaistokseen verrattuna.

Kaura omenapaistos

Kaura omenapaistos

Toivottavasti resepti lähtee kokeiluun! Kokeile alta myös muita meidän suosikki reseptejä! Ihanaa loppu viikkoa sinne. ? Ja hei! Kohta on joulu! Ihan vain vähän innolla jo odotan, kun saan laittaa Saagalle (eli vähän itsellenikin) joulua. ?

Lue myös:

Marjapaistos granolasta

Itse tehty syysgranola

Suklainen leipävanukas

Maailman paras pannari

Suklainen banaanileipä

Nähdään myös Instassa! ??

<3 Salla

Meidän aamupalalautaselta löytyi eilen omenapannarit Saagan nimipäivän kunniaksi ja näistä tuli sen verran hyviä, että jaan reseptin nyt teillekin. Tein näistä gluteenittomia ja sokerittomia, mutta silti näistä tuli hyviä! Saaga osallistui myös näiden syömiseen tai oikeastaan joka toinen oli kiva heittää koiralle lattialle ja joka toinen omaan suuhun. ? Kyllä nämä silti maistui ja itkuhan siitä pääsi, kun lautaselta loppui letut ja lattialle tuijoteltiin kaihoisasti.

Eri vuodenajat saa mut tekemään vähän erilaisia ruokia ja leipomaan kauden mukaan. Nyt syksyisin rakastan tehdä päärynöistä ja omenoista erilaisia jälkiruokia ja aamupaloja. Tein aikaisemmin reseptin kaura-banaanipannareihin ja nämä muodostui aika pitkälti samalla kaavalla. Mennään sitten siihen reseptiin!

omenapannarit

Hyvän näköinen ja värikäs ruoka on niin paljon ihanampaa syödä. Voisin syödä näin joka päivä.

omenapannarit (gluteeniton ja sokeriton)

Tarvikkeet 2 hlö:lle

  • 1 omena
  • 1 tl kanelia
  • 2 kananmunaa
  • 1/2 dl maustamatonta jugurttia/rahkaa
  • 1 dl omenasosetta
  • 1 tl leivinjauhetta
  • 2 dl kaurahiutaleita

Ohje

  1. Laita kaurahiutaleet, kaneli ja leivinjauhe blenderiin ja sekoita niitä hetki, kunnes ovat muuttuneet jauhoisemmiksi.
  2. Kuori ja raasta omena.
  3. Sekoita loput aineet joukkoon ja laita blenderi hyrräämään!
  4. Paista pannarit esimerkiksi kookosrasvassa pannulla miedolla lämmöllä. Varo polttamasta niitä.
  5. Koristele vaahterasiirapilla, tomusokerilla, tuoreilla mustikoilla ja esimerkiksi syötävillä kukilla. Nauti lämpimänä! <3

Otin Saagalle sivuun pienen kasan omenapannareita ja revin ne lopuksi pieniksi paloiksi, jolloin ne oli helpompi syödä.

Omenasoseen sijasta voi myös käyttää lasten varastoissa olevia smoothieita. Esimerkiksi Semperin päärynä smoothie tai Green Planet Astronautsin vihreä smoothie ovat myös oivia valintoja.

omenapannarit

Omenapannarit

Saaga sai oman annoksen pannareita sormiruokailtavaksi. Annoksesta tuli kyllä aika ihanan näköinen vaikka itse sanonkin. ?

omenapannarit

Omenapannarit ovat myös oiva lisä brunssikokonaisuuteen! ?

Toivottavasti siellä on lähtenyt maanantai kivasti käyntiin! ? Ensi keralla jaan mun syksyn lemppari reseptin! Ihanaa, että olen saanut mun leipomisinnon takaisin. Kurkkaa alta myös muut meidän lemppari aamupaloista tai koosta näistä itsellesi brunssikokonaisuus. ?

Lue myös:

Banaanipannarit

Mangotuorepuuro

Itse tehty granola ja marjaparfait

Marjapaistos

Maailman paras pannari

Nähdään myös Instassa! ??

<3 Salla

Päätin tehdä viime perjantaina pitkästä aikaa punajuuripastaa, mutta tällä kerralla fetan kanssa, jota en aiemmin ollut kokeillutkaan! Seuraavaksi kerron miten tämä helppo punajuuripasta valmistettiin!

Meillä syödään aika paljon kasvisruokia ja lihastakin yleensä kanaa. Viime aikoina on taas samat reseptit pyörineet meidän päivällispöydissä ja nyt olikin kiva saada taas vähän vaihtelua syömisiin! Syksy on usein mulle sellaista aikaa, kun haluan lähteä kokeilemaan ja tekemään uusia ihania reseptejä. Viime syksynä tein syksyisen granolan ja marja parfaitin reseptit, jotka olivat hyvinkin suosittuja!

No tästä punajuuripastastahan tuli heittämällä taas meidän perheen ykkös resepti. Markus totesi syötyään, että tätä saan tehdä koska tahansa uudestaan. Oli kuulemma yksi parhaista pastoista tähän asti! Itse olen kyllä samaa mieltä ja väri jo tekee sen fiiliksen, että tämän mä haluan syödä. ?

Punajuuripasta

Helppo punajuuripasta

Valmistusaika 60 min.

Tarvikkeet (2 annosta):

  • 250 g punajuurta (1-2 punajuurta)
  • 1 valkosipulin kynsi
  • 1 tl hunajaa
  • 200 g fetaa
  • Spagettia kahdelle
  • Annoksen päälle: rucolaa, parmesania, creme faichea

Punajuuret ja valkosipulit lohkoina leivinpaperin päällä menossa uuniin.

Annoksen kokoaminen vuorossa.

Ohje:

  1. Pese ja kuori punajuuri sekä valkosipulin kynsi. Leikkaa lohkoiksi ja asettele leivinpaperin päälle. Voitele lohkot oliiviöljyllä ja mausta suolalla ja pippurilla.
  2. Paista lohkoja uunissa 200 C 45 minuuttia, kunnes punajuuret ovat pehmeät.
  3. Keitä spagetit suolalla ja öljyllä maustetussa vedessä. Ota 1 dl keitinvettä sivuun.
  4. Soseuta paistetut punajuuret, valkosipulit ja keitinvesi sauvasekoittimella sileäksi. Mausta hunajalla ja sekoita.
  5. Lisää feta punajuurisoseen ja pastan joukkoon. Kääntele ja anna fetan sulaa. Viimeistele annos rucolalla, parmesaanilla ja lusikallisella creme fraichea.

VINKKI! Jos punajuuripastasta haluaa tehdä vielä täyttävämmän, voi pastan joukkoon sekoittaa vielä paketillisen kanasuikaleita.

Punajuuripasta

Punajuuripasta

Tämä tulee kyllä takaisin meidän arkiresepteihin joita pyöritellään viikosta toiseen. Ihanaa saada taas uutta hyvää syötävää ja vaihtelua ruokapöytään! Tästä tulikin mieleen, kiinnostaisiko teitä postaus meidän viikon ruoista ja resepteistä? Paina vaikka tykkää jos aihe kiinnostaisi lukea! ❤️

Ihanaa alkavaa viikkoa sinne! ☀️

Lue myös:

Bataattisosekeitto

Uunibataatti

Uuniperunat

Kolme helppoa kesäruokaa

Nähdään myös Instassa! ??

<3 Salla

Tämä on maailman paras pannari enkä edes vähättele sitä. Me ollaan syöty tätä lapsesta asti ja edelleen teen tällä reseptillä, koska tämä ei ikinä petä. Mä oon perinyt tämän pannariohjeen mun äidiltäni, joka löytyy hänen itse kirjoittamasta vanhasta 80-luvun reseptikirjastaan. ❤️

Maailman paras pannari

No millaisesta pannarista me sitten oikein tykätään? Maailman paras pannari on meidän mielestä litteä, mutta ei liian tiivis ja kova, ei liian makea ja reunaa saa olla. Tällainen pannukakku me ollaan saatu parhaiten alta löytyvällä ohjeella.

Nyt kesällä pannarin päälle on ollut pakko heittää tuoreita marjoja ja vanilja-kermavaahtoa. Syksyisin ja talvisin rakastan syödä pannaria suklaajäätelön kanssa.

Maailman paras pannari

Jos haluat tehdä pannarin piirakkavuokaan, puolita ohje!

Tarvikkeet:

  • 1 l maitoa
  • 5 dl vehnäjauhoja
  • 1/2 dl sokeria
  • 1 tl suolaa
  • 4 kananmunaa
  • 1 tl kardemummaa
  • 50 g sulatettua voita
  • lisäksi pannarin päälle 2 dl kuohukermaa, 200 g vaniljarahkaa, tuoreita marjoja sekä hilloa

Tämä mansikka-vaniljahillo toimi super hyvin pannarin kanssa.

Ohje:

  1. Laita uuni kuumenemaan 200 asteeseen.
  2. Sekoita kaikki ainekset keskenään ja lisää viimeisenä sulatettu voi. Sekoita vispilällä taikina tasaiseksi niin ettei taikinaan jää jauhoklimppejä.
  3. Kaada taikina uunipellille tai puolikas taikina voideltuun piirakkavuokaan. Kuumenna uunissa 200 asteessa 40 minuuttia.
  4. Ota pannari uunista ja anna sen jäähtyä. Jos pannari on piirakkavuoassa, irrota varovasti reunat ja pohja vuoasta lastalla tai veitsellä (helpottaa palojen leikkaamista).
  5. Vatkaa kuohukerma vaahdoksi ja sekoita vaniljarahka vaahtoon.
  6. Levitä hilloa ja nostele kermavaahtoseosta pannarin päälle. Asettele vielä marjat.
  7. Nauti!

Mielestäni piirakkavuokaan tehty pannari on myös näyttävä, mutta yksinkertainen tarjottava kahvipöydässä. Harva tarjoaa pannaria, mutta miksipäs ei!? Tällä kertaa me nautittiin tästä ihan vain kahdestaan. Välillä tuntuu, että koko pelti kahdelle ihmiselle on liikaa ja näin saakin kätevästi myös tehtyä hieman pienemmän annoksen.

Maailman paras pannari

Maailman paras pannari

Toivottavasti otat reseptin kokeiluun ja tykkäät siitä yhtä paljon kuin mekin. Kurkkaa myös muut helpot reseptit alta. ❤️

Herkullista päivää sinne!

Lue myös:

Kaura-banaanipannarit

Tuulihatut kahdella täytteellä

Suklainen banaanileipä

Suklainen leipävanukas

Maailman parhaat suklaakeksit

Mikromutakakku 5 minuutissa

Nähdään myös Instassa! ??

<3 Salla

Tässäpä sinulle aamupalaidea, ole hyvä! Super helppo, mutta erittäin hyvä aamumunakas syntyy suloisten muffinssien muodossa. Me ollaan nyt taas pitkästä aikaa tehty näitä ja vitsit, että on hyvää. Tällä kertaa me tehtiin täysi kasvisversio, mutta aikaisemmin ollaan tehty myös kinkku-täytteellä. Tämän päivän munakasmuffinssit sisälsi basilikaa, tomaattia, fetaa, ruohosipulia ja kevätsipulia. Nämä toimii niin kylmänä kuin lämpöisinäkin, joten voit myös tehdä aamupalan jo illalla valmiiksi ja näin helpottaa seuraavaa aamua.

Jättämällä suolan pois, näistä saa hyvät koko perheen aamuherkut!

Munakasmuffinssit (12kpl)

Tarvikkeet:

  • 12 kirsikkatomaattia
  • 1 suippo paprika
  • 1/2 ruohosipulinippu
  • 3 kevätsipulin vartta
  • 1/2 pala feta
  • 6 kananmunaa
  • 1 dl ruokakermaa
  • 2 rkl creme fraichea
  • 150 g juustoraastetta
  • 0,5 tl suolaa, mustapippuria, yrttisekoitusta, paprikamaustetta ja halutessasi ripaus chiliä

Ohje:

  1. Jos käytät valmista vuokaa, voitele vuoka. Laita uuni kuumenemaan 200°.
  2. Sekoita kulhoon munat, kerma, creme fraiche, puolet juustoraasteesta ja mausteet.
  3. Leikkaa jokaiseen vuokaan yksi kirsikkatomaatti neljään osaan. Leikkaa paprika, ruohosipuli ja kevätsipulit. Heitä ne kirsikkatomaattien päälle jokaiseen vuokaan tasaisesti. Revi päälle basilikaa.
  4. Murskaa lopuksi fetaa vuokiin ja kaada munakas sekoitus kasvisten päälle. Jätä hieman kohoasmisvaraa.
  5. Ripottele päälle vielä loput juustoraasteesta ja laita uuniin paistumaan n. 20 minuutiksi.
  6. Anna munakasmuffinssien hieman vetäytyä ja irrota vuoasta yksi kerrallaan. Viimeistele tuoreella basilikalla.

VINKKI! Käytä fetan tilalla kinkkua tai lisää vaikka parsaa mukaan. Vain mielikuvitus on rajana ja täytteet saa helposti juuri omaan makuun sopivaksi.

Lisää aamupalaideoita:

Mangotuorepuuro

Helppo marjapaistos

Kookos-chiapuuro

Itse tehty granola ja marjaparfait

Kesän helpot smoothiebowlit

Kesän helpot smoothiebowlit osa 2

Viherkulho

Nähdään myös Instassa! ??

<3 Salla