15 Mar Itkupotkuraivarit
Mä tykkään puhua lapsiperhe arjesta positiivisessa valossa ja näyttää sitä oikeaa arkea ilman niitä liioiteltuja kauhukuvia, joita helposti maalaillaan. Ei se elämä kuitenkaan yhtä ruusuilla tanssimista ole ja lapsen kasvaessa myös sitä omaa tahtoa tulee lisää. Viime aikoina tutuksi ovat tulleet ne kuuluisat itkupotkuraivarit.
Mä myönnän, että katsoin ennen äidiksi tulemista muita äitejä ihan kauhulla, joiden lapset polki jalkaa Prismassa karkkihyllyllä ja makasivat maassa kärryn vedettävänä huutaen ja kiljuen. Ajattelin, että ei minun lapsi kyllä ikinä! Kasvatuksestahan se on kiinni vai mitä? ? No tämä osoittautui vääräksi luuloksi aika nopeasti. Eihän se lapsi siellä huuda ja makaa ellei taustalla ole jotain muuta, kuten väsymys, läheisyyden kaipuu jne. No kaupan lattialla tätä ei ole vielä harrastettu, mutta kaukana se ei enää ole. Ollaan aloitettu harjoittelut nyt tutulla ja turvallisella kodin lattialla ja yleensä sohvan alla.
Yleensä nämä itkupotkuraivarit alkavat siitä, että me kielletään Saagaa tekemästä jotain tai menemästä jonnekin. Tämän jälkeen alkaa pahimmillaan jopa muutaman tunnin kestävä itkusirkus jossa lapsi itkee ja äitikin jo itkee. Näitä on meillä tällä hetkellä vain päiväkotipäivinä.
Päiväkodin pituudesta ja kuulumisista kirjoitin aikaisemmin tänne.
Saaga tykkää tahallaan esittää vihaista ja lopuksi nauretaan perään. Voi kun itkukohtauksienkin perään vaan naurettaisiin. ❤️
Päiväkoti väsyttää
Päiväkodissa on mennyt pääsääntöisesti tänä vuonna hyvin. Pidettiin omaehtoista lomaa ja aloitettiin päiväkoti uudestaan vasta alle kuukausi sitten. Vasta nyt viime viikolla saatiin palautetta päiväkodista, että Saaga on alkanut viihtymään jo paljon paremmin ja jopa nauruja jo satelee. Viime vuosi meni aika rauhallisesti istuen ja muita seuraten. Tunteita ei uskallettu kenellekään päiväkodissa näyttää ja ne purkautuivat kotona, mutta ei samalla tavalla kuin nyt.
Vaikka päiväkodissa hauskaa onkin ja Saaga viihtyy, verottaa päiväkotipäivät ihan eri tavalla. Saaga ei jostain syystä suostu päiväkodissa nukkumaan yhtä hyviä päiväunia kuin kotona. Kodin kahden tunnin päikkäreiden sijasta Saaga nukkuu päiväkodissa 45-60min. Illalla ollaan siis jo aikaisemmin väsyneitä.
Me ollaan alettu laittamaan Saagaa nyt aikaisemmin jo unille. Normaalisti laitetaan Saaga nukkumaan siinä klo 20 aikoihin, mutta päiväkotipäivinä aletaan tekemään iltapuuhia jo klo 18 jälkeen niin, että Saaga on viimeistään klo 19 sängyssä. Ennen tätä ollaan yleensä saatu jo paritkin itkupotkuraivarit ja rauhoittelukeinot alkavat olemaan vähissä.
Itkupotkuraivareiden käynnistyessä
Kun ne itkupotkuraivarit sitten käynnistyy, alkaa ne yleensä ihan puskista. Ikinä ei tiedä onko lusikka nyt oikealla puolella lautasta tai tuliko tarjottua juuri se oikea muki. Ehkä lautasenkin olisi pitänyt olla sentin lähempänä, mutta nyt se onkin lattialla.
Ollaan todettu, että Saaga on väsynyt eikä osaa myöskään hallita näitä uusia tunnetiloja. Ollaan myös huomattu, että osittain Saaga hakee näillä huomiota. Kun koko päivä on reippaasti jaksettu leikkiä ja olla päiväkodissa, halutaan kotona jakamaton huomio, eikä siihen sisälly vanhempien ruoanlaitto tai pyykit.
Kun raivarit ovat käynnistyneet, ei niihin tunnu auttavan enää mikään. Peli on jo menetetty. Rauhallinen puhe tai hyräily ei tunnu auttavan ja sylistäkin potkitaan itsensä pois ja ryömitään takaisin sinne sohvan alle. Yleensä päätäkin halutaan samalla hakata johonkin. EI auta siis muuta kuin antaa Saagan huutaa keskellä olohuoneen mattoa, jossa on edes turvallista riehua. Tiukkaa syliotettakin on kokeiltu, mutta tämä tuntuu vain pahentavan tilannetta.
Kun Markus pääsee töistä, jätän yleensä heidät kahdestaan ja lähden itse rauhoittumaan vaikka lähi kauppaan. Kahvimaitoa voi aina ostaa lisää. Huono omatunto ei edes kolkuta, vaan olen onnellinen, kun hetkeksi pääsen kuuntelemaan kassan piippausta huudon sijasta. Sitten iskee se huono omatunto siitä, ettei tullut huono omatunto. Ikuinen kehä ja fiilis on lopulta kuitenkin aika huono, mutta onpahan lisää maitoa.
Välillä rauhoittumiseen auttaa tutti, pimeä makuuhuone, pinnasänky ja rauhallinen päivän tapahtumista kertominen Saagalle. Välillä taas auttaa Pikku kakkosen Rytmireissu ja välillä Saaga vain päättää, että sylissä on sittenkin 344 yrittämän jälkeen hyvä.
Nämä hetket on rankkoja. Ne on rankkoja siksi, että on avuton olo äitinä. Kun sitä omaa lasta ei saa rauhoitettua ja on vaikeaa olla välittämättä siitä, että toinen huutaa. Olen useasti kuullut neuvon: ”anna sen vain huutaa”, mutta se onkin helpommin sanottu kuin tehty. Tämä on taas yksi niistä kuuluisista vaiheista. Välillä on hyvä muistutella itseään, että nämä ovat vain pieni osa muuten kivoista päivistä. Tunnit vain tuntuvat pitkiltä, kun huuto alkaa.
Itkupotkuraivarit – Keinoja jotka ovat meillä toimineet rauhoitteluun:
- Harhautus esim. muskari ohjelmalla tai iltapalalla
- Rauhoittuminen sylissä usean yrityksen jälkeen
- Rauhoittuminen pimeässä pinnasängyssä ja rauhallinen juttelu
- Tutti
- Sylissä edes takas kävely ja sälekaihtimien räpellys (tämän jälkeen on selkä kipeä)
Tsemppiä jokaiselle samaa vaihetta elävälle. ❤️
Lue myös:
Kun kukaan ei nuku – taaperon eroahdistus
Päiväkodin aloitus jo toistamiseen
Nähdään myös Instassa! ??
<3 Salla
