Kevätsäät ovat täällä ja ne tuovat mukanaan myös vesilätäköt, kuraiset tienvarret ja hiekan. Viime syksynä mun piti miettiä Saagan ulkovaatteita vähän eri tavalla mitä nyt tänä keväänä. Kävely on opittu vasta kuukausi takaperin ja ulkona kävely ja liikkuminenkin on alkanut jo luonnistumaan paremmin. Myös päiväkoti on tuonut uudet vaatimukset pukeutumiseen ja tietysti ne edellä mennään. Vaunutteluajat alkavat olemaan ohi. Tervetuloa kestävät veden- ja tuulenpitävät taaperon ulkovaatteet!

Viime syksyn pukeutumisesta ja PO.P:in vaatteiden käyttökokemuksista pääset lukemaan täältä.

Taaperon ulkovaatteet

“Autotakki” ja helppo riisuminen

No kevätvaatetukseen kuuluu toki meillä myös muutakin kuin kuorivaatteita, joten aloitetaan niistä! Viime syksynä meidän käytetyin vaate oli windfleece-haalari ja tänä vuonna meille kotiutui PO.P:in windfleece takki. Takki on siitä huippu, että se pitää tuulta ja hylkii vettä sekä sen pystyy lisäämään myös siinä olevilla neppareilla PO.P:in kuoritakkiin vuoreksi. Käytännöllisyys ja yhdistettävyys on kyllä näissä vaatteissa ihan parasta. Lisäksi tätä windfleece takkia me käytetään automatkoilla ja vaunuissa, kun se on näppärä vain ottaa matkan ajaksi tai esimerkiksi kauppakeskuksissa pois, kun haalari jäisi puolestaan tielle ruttuun vartalon kohdille.

Windfleece takki toimii myös tällä hetkellä meillä parveke päikkäreillä. Takki päälle, ohuet lapaset käteen, pipo päähän ja vaunupussukkaan. Siellä mukavasti nukutaan pari tuntia ja nostan lämpimän, mutta en hikistä lasta pois vaunuista.

Taaperon ulkovaatteet

Kotona mennään tällä setillä: PO.P WeatherPRO kuorihousut ja kuorihanskat. Merino huivi, pipo, Windfleece takki sekä sen päälle kuoritakki. Kuoritakki otetaan tarvittaessa pois, jos tulee liian kuuma.

Päiväkotiin kuorihaalari

Lapsi tarvitsee veden- ja tuulenpitävät, säähän ja aktiviteettiin sopivat ulkovaatteet. Kuorivaatteet toimivat kerrospukeutumisessa uloimpana 3-kerroksena, jonka tarkoituksena on pitää lapsi lämpimänä ja kuivana kaikissa sääolosuhteissa. Jos sää muuttuu nopeasti lämpimämmäksi, voit helposti riisua yhden kerroksen! – PO.P

Päiväkodissa toivottiin kevääksi haalaria. Mahdollisimman helppo pukea ja lisäksi haluttiin hattu joka kiinnitetään leuan alta (ei siten löydy hattuja ympäri päiväkodin pihaa ?). Saagan päiväkotivaatteisiin kuuluu PO.P WeatherPRO kuorihaalari vihreänä, ihana raidallinen kevätpipo leuan alta kiinnitettävillä naruilla sekä kuorihanskat. Lisäksi usein meillä on kuorihaalarin alla college haalari tai merinovillahaalari, joka on jo palvellut kaksi edellistä käyttäjää. Varsinkin vielä näillä säillä kerrospukeutuminen on kaiken a ja o.

Päiväkodista haettaessa on joka kerta kuiva lapsi vaatteita riisuessa. Lisäksi päiväkodissa on kuivauskaappi, jossa vaatteet kuivuvat myös ulkokuoresta aamu- ja iltapäiväulkoilujen välissä. Päiväkodissa meiltä löytyy Saagan nimen alta myös kumisaappaat ja kotona on vedenpitävät kengät.

Taaperon ulkovaatteet

Tiesitkö, että PO.P:in kuorivaatteet vastaavat täysin sadevaatteita ja pitävät vettä jopa normaaleja sadevaatteita paremmin? Lisäksi ne pitävät tuulta ja kestävät ihan eri tavalla kulutusta.

Taaperon ulkovaatteet

Kuorivaatteille suositellaan ensisijaisesti huolloksi märällä pyyhkimistä, mutta isompien sotkujen tullen pyykkikone on täysin ok! Tällöin on hyvä muistaa aktivoida vedenpitävyys taas kuivausrummussa. 

Taaperon ulkovaatteet Taaperon ulkovaatteet

Kotona toimii kuorihousut ja kuoritakki

Kotona pihaleikeissä ja puistoissa käydessä meillä toimii hyvin PO.P:in kuoritakki ja -housut. Housut osoittautuivat hyväksi jo viime syksynä, kun ne pystyi kätevästi vetämään vain windfleece haalarin yli, jos halusi pysähtyä puistoon leikkimään. Nyt housut toimivat hyvin niin automatkoilla (kun takin voi vain riisua pois) ja kuoritakin kanssa ulkona antaen taas täyden tuulen- ja vedenpitävyyden. Säätövaraa löytyy housuista jopa enemmän mitä tarvittaisiin, joten aika monen kokoiselle ja mittaiselle lapselle luulisi menevän. ? PO.P:in kuorihousut ovat todella korkeaa mallia, joten myöskään selkä ei vilku leikkien aikana.

Parasta meidän kevätvaatteissa silti on ehdottomasti turvallisuus. Syy miksi kallistutaan joka kerta PO.P:in vaatteisiin. Irtoavat huput ja 3M-heijastimet 360° näkyvyydellä ovat enemmän kuin tarpeelliset lasten ulkovaatteissa.

Taaperon ulkovaatteet

Kuoritakin ja -housujen vesipilariarvo on vähintään 12 000 mm.

Taaperon ulkovaatteet

Kuorivaatteet on todettu kestäviksi! Saagan viime syksyn kuorihaalaria pois pakattaessa sen olisi voinut vetää vaikka kaupan hyllyltä. Haalari pääsee tänä keväänä uuden pienen kuraleikkeihin. ❤️

“PO.P WeatherPRO®, täyttävät kaikki vaatimuksemme teknisille ulkovaatteille, olipa kyse sitten kestävyydestä, vedenpitävyydestä, hengittävyydestä tai lapsiturvallisuudesta.” -PO.P

Vaihdettavat kuminauhalenkit pitävät lahkeet paikoillaan.

Tältä näyttää meidän taaperon ulkovaatteet. Saagalla on kaikista ulkovaatteista nyt koko 86 ja se on reilua kokoa. Ulkovaatteet ovat vielä hieman väljät, vaikka sisävaatteissa 86 on jo oikein istuva.

Lue lisää käyttökokemuksia PO.P:in vaatteista:

Valeäti -Parhaat välikausivaatteet pienelle

WTD – Kaikki lasten välikausivaatteista

Nähdään myös Instan puolella! ?

<3 Salla

En jotenkin silloin ennen päiväkodin alkua edes tajunnut, että päiväkodin voi myös aloittaa omaan arkeen sopivalla tavalla (jos on mahdollisuus joustaa tai tehdä ristiin töitä puolison kanssa). Päiväkotia aloittaessa ajateltiin, että kolme päivää viikossa on hyvää totuttelua, jonka jälkeen nostetaan ja pidennetään päiviä siihen “normaaliin” eli viidesti viikossa ja kahdeksan tuntia päivässä. Päiväkoti alkoi viime syksynä eikä vieläkään olla nostettu tai pidennetty päiviä. Tämä päiväkotipäivän pituus ja rytmi sopii meille tosi hyvin. ❤️

Päiväkodin aloituksesta kirjoitin viime syksynä tänne.

Päiväkotipäivän pituus

Päiväkotipäivän pituus ja lyhyempi viikko näkyy myös varhaiskasvatusmaksussa. Saagan päivähoito maksaa tällä hetkellä 157€/kk.

PäiväkotipÄivän pituus

Olen niin super onnellinen siitä, että ollaan löydetty meidän perheelle niin kivasti toimiva päiväkotirytmi. Nyt tänä vuonna ollaan jatkettu ja aiotaan jatkaakin tällä kolmella päivällä viikossa ja nekin päivät ovat lyhennettyjä. Saaga menee päiväkotiin aina ma-ke klo 9 ja haetaan hänet viimeistään klo 15.30 kotiin. Päivän pituudeksi tulee siis korkeintaan 6,5 tuntia. Tämä tarkoittaa myöskin sitä, että yleensä voidaan jättää Saaga suoraan päiväkodin pihalle ulkovaatteet päällä ja hakea myös ulkoa ensimmäisten joukossa. Aamupala syödään rauhassa kotona. Päiväkodissa Saaga syö lounaan, nukkuu päiväunet, syö välipalan, ulkoilee ja osallistuu erilaisiin leikkeihin ja opetushetkiin ryhmän kanssa. Saaga on vielä kuitenkin niin pieni, että on ollut ihanaa mahdollistaa hieman kevyemmät viikot Saagalle.

Usein Saagan vieminen päiväkotiin jää mun vastuulleni. Markus on yleensä aloittanut työt jo klo 9 ellei hän ole iltavuorossa. Jos Markus on aloittanut työt jo klo 7, pääsee hän hakemaan Saagan klo 15 jälkeen, mutta muuten minä myös haen. Jos tarvitsen lisää työaikaa, on isovanhemmat auttaneet torstaisin tai perjantaisin Saagan hoidossa heidän omista aikatauluista ja töistä riippuen. Lisäksi hyödynnän Saagan parin tunnin päikkärit sekä viikonloppuisin saatan tehdä muutamia tunteja töitä, kun Markus katsoo Saagan perään.

Päiväkodin aloituksesta uudelleen tänä keväänä 2kk tauon jälkeen kirjoitin aiemmin tänne.

Unikeot ja rauhalliset aamut

Yrittäjyys mahdollistaa mulle joustavat työajat ja se tarkoittaa myös pidempiä unia meille kaikille aamuisin. Jos herätyskelloa ei ole ihan pakko laittaa soimaan klo 6, ei me niin tietenkään tehdä. En myöskään tykännyt ajatuksesta, että päiväkodin pihalla pitäisi olla jo klo 8, joten onneksi päiväkodille sopi enemmän kuin hyvin järjestely, jossa Saaga tuodaan aamupalan jälkeen päiväkotiin suoraan pihalle leikkimään. Saaga nukkuu yleensä klo 8 ja hänet pitää käydä välillä silloinkin herättämässä. Saaga on siis itsekin tottunut jo tähän rytmiin hyvin.

Päiväkotipäivän pituus

Meidän päivä

Aamu alkaa viikon alkupuolella klo 7.45 herätyksellä, jolloin laitan ensin itseni sekä Saagan aamupalan jo mikroa vaille valmiiksi. Käyn herättämässä Saagan klo 8-8.10 ja aloitetaan aamutoimet. Vaihdetaan vaippa, tehdään aamupesut, vaihdetaan vaatteet ja tämän jälkeen Saaga leikkii hetken lattialla. Keitän meille kahvit ja alan syöttämään Saagalle aamupuuroa. Saaga on oppinut syömään päiväkodissa jotenkin jo itse, mutta siistimmin selvitään aamusta, kun puuro syötetään. Markus auttaa aamutoimissa, jos ei ole aloittanut jo töitä. Aamupuuron jälkeen pestään hampaat, puetaan ulkovaatteet ja vaunutellaan päiväkotiin. Saaga jää yleensä mun lähdettyä itkemään, mutta rauhoittuu aina päiväkodin hoitajien mukaan nopeasti.

Tulen tekemään päiväksi usein kotiin töitä tai sitten menen keskustaan toimistolle hommiin. Päivän päätteeksi haen Saagan päiväkodista ja usein kuulen kuinka hienosti päivä on mennyt. Päiväkodissa päiväunet ovat lyhyemmät kuin kotona ja usein Saaga nukkuu vain tunnin.

Kotona alkaa usein ihan valtava kiukku ja usein huutoa voi kestää parikin tuntia. Päiväkodin jälkeen vain syli kelpaa ja sekin vain niin, että kävellään samalla. Päiväkoti illat ovat siis lievästi sanottuna rankkoja ja ennen nukkumaan menoa kulutettavat tunnit tuntuvat ikuisuudelta. Päiväkotipäivien jälkeen nukkumaan meno onnistuu usein puoli tuntia aikaisemmin kuin muina päivinä ja Saaga nukahtaa nopeasti. Selvästi siis päiväkoti on väsyttänyt ja uni maistuu iltaisin (illan sirkuksen jälkeen uni maistui ihan meille kaikille ?).

On ollut ihan mahtavaa huomata kuinka Saagan käytös päiväkodissa on muuttunut. Saaga on saanut rohkeutta, on oppinut sosiaalisemmaksi, harjoitellut potalla käyntiä, oppinut syömään itse ja välillä osa taidoista tulee ihan yllätyksenä täällä kotona, kuten tanssi liikkeet ja käsien pesu.

Vaikka ne päiväkotipäivien illat ovat raskaita, niin kaikki tämä on kyllä sen arvoista. Uskon myös vahvasti, että ajan kanssa nämä kiukkukohtauksetkin taas helpottaa. ❤️

Lue myös:

Saimme soiton päiväkodista – Nyt se sitten alkaa!

Vaatteiden nimikointi ja päiväkotirepun sisältö

Korona päiväkodissa – Uskallanko vielä päiväkotiin?

Nähdään myös Instassa! ??

<3 Salla

Herättiin eilen herätyskelloon 7:30. Avattiin verhot ja Saaga nousi tikkana höpöttämään aukeaville verhoille. Huonot yöt ovat hetkeksi loppuneet ja toissa yönä haettiin Saaga vasta viiden jälkeen meidän väliin jatkamaan vielä hetkeksi unia. Ehkä Saagaakin jännitti taas päiväkodin aloitus.

Edellisenä iltana päiväkotireppuun pakkaantui taas vaihtovaatteita, tutti ja sisätossut. Uudet kevätvaatteet nimikoitiin ja kaikki oli valmista alkavaa päiväkotiviikkoa varten.

Vaatteiden nimikoinnista ja päiväkotirepun sisällöstä kirjoitin päiväkodin alkaessa tänne.

Päiväkodin aloitus

Päiväkodin aloitus

Päiväkodin aloitus 2kk tauon jälkeen

Kerroinkin jo aikaisemmin, että ollaan pidetty omaehtoista lomaa päiväkodista nyt kovimpien tautihuippujen aikaan. Isovanhemmilta on onneksi tarjoutunut apua ja itse olen tehnyt töitä taas pääsääntöisesti öisin. Tämä on tuonut omat haasteensa arkeen, mutta ollaan kyllä koko perhe nyt onnellisia ja helpottuneita tästä päätösestä, että Saaga jatkaa nyt taas päiväkodissa käymistä. Koska vanhaa tuttua kaavaa on turha vielä muuttaa, jatketaan me samalla määrällä kuin viime syksynäkin eli kolmesti viikossa ja vain kuuden tunnin päiviä. Jos ekstra hoitopäiviä vielä kaivataan, niin isovanhemmat ovat toivottavasti apuna sen minkä töiltään voivat.

Päiväkodissa oli ollut tällä välin tosi kovaa henkilökuntapulaa sekä puolet päiväkotiryhmän lapsista olivat sairaana. Joka viikko tuli uusi altistumis kirje ja Koronan lisäksi kaikki muutkin taudit olivat liikkeellä. Nyt päiväkodissa oli tosi kiva meno! Vaikka henkilökuntapulaa edelleen onkin, ei se ole näkynyt meille vanhemmille muulla tavalla kuin muutamalla vieraalla, mutta todella mukavalla naamalla!

Tammikuun päiväkotimaksusta me saadaan puolet hyvityksenä takaisin, kun oltiin koko kuukausi pois. Tästä helmikuusta me ei saada mitään hyvitystä, mutta meille tärkeintä on ettei meidän päiväkotipaikka ollut vaarassa kadota. ?

Omaehtoisesta päiväkodista lomailusta kirjoitin aikaisemmin tänne.

Ensimmäiset päiväkotipäivät

Räntää satoi vaakatasossa ja maa oli veden peittämän jääkentän peitossa, kun vilkutin Markukselle ja Saagalle heipat. Markus tekee tämän viikon ilta viikkoa ja vie Saagaa päiväkotiin. Minä puolestani haen sitten iltapäivällä ja käyn kurjasti keskeyttämässä hyvät leikit.

Mua jännitti ihan valtavasti miten päiväkodin aloitus taas lähtee sujumaan ja ensimmäinen päivä. Oli aivan ihana yllätys, kun tunnin päästä päikyn aloituksesta päiväkodista tuli viestiä kuvan kera yhteisestä lukupiiristä. Siellä oli kaikki hyvin ja Saaga reippaasti oli heti lähtenyt mukaan piiriin. ❤️ Loppu päivä sujui itselläkin hyvin, kun tiesi, että Saagalla menee hyvin!

Ystävänpäivän kunniaksi päiväkodissa oli ollut laulupiiri, jossa laulettiin ystävyys aiheisia lauluja. Lisäksi Saaga oli innostunut leikkimään nukkekodilla. Unet ja syömiset olivat onnistuneet hyvin. Ainoa asia joka oli itkettänyt, oli uusi mukavan oloinen keikkalainen jota Saaga hieman vierasti.

Yö meni hieman heikommin taas vaihteeksi. Saagalla oli tosi kova läheisyyden kaipuu ja rauhoittui vain syliin, johon olisi halunnut nukahtaa. Takaisin pinnikseen laitettaessa alkoi taas huuto. Tämä loppui vasta siihen, että otettiin Saaga jälleen meidän väliin johon nukahti heti.

Eroahdistuksesta ja huonoista öistä kirjoitin aikaisemmin tänne.

Toisena päivänä Saaga pääsi heti ulkoilemaan ja Saagaa oltiin vedetty pulkassa pitkä tovi. Sisällä oltiin leikitty ystävyyskorteilla ja edelleen nukkekoti on hitti. Tänään Saaga oli löytänyt ponitkin. Saaga on reipastunut ihan valtavasti taas kävelytreeneissä ja harjoittelee kotona nyt jatkuvasti kävelyä. Kävely sujuu jo tosi sujuvasti pieniä pyllähdyksiä lukuun ottamatta. Päiväkodissa Saaga ei ole suostunut vielä kävelemään. Ilmeisesti siellä katsotaan mallia ja kotona sitten harjoitellaan, jotta voidaan näyttää täydellinen suoritus sitten kavereille. ?

Vaikka nyt ensimmäiset päivät ovatkin taas menneet todella kivasti, en silti huokaise helpotuksesta. Viime syksynä kävi nimittäin niin, että ensimmäisen viikon jälkeen alkoi kotona päiväkodin jälkeen parin tunnin kiukuttelut. Saa siis nähdä jatkuuko tämä näin hienosti vai alkaako ensi viikolla kiukkukohtaukset.

Päiväkodin aloituksesta pääset lukemaan täältä.

Päiväkodin aloitus

Päiväkodin aloitus

Ihanaa päivää sinne! ?

Lue myös:

Ensimmäinen kuukausi omassa huoneessa

Ruokailun uudet tuulet

Saagan ruokailutarvikkeet – Mitä meillä käytetään?

Pääset seuraamaan päiväkotipäiviä myös Instassa! ?

<3 Salla

Viime päivinä olen alkanut enemmän miettimään sitä uskalletaanko me viedä Saagaa päiväkotiin maanantaina. Kynnys on taas kasvanut, kun ollaan sieltä noin kuukauden verran oltu joululomilla. Uskalluskysymys on nimeltään korona, joka myllää kaikkialla ja ihan kaikissa päiväkodeissakin.

Korona päiväkodissa

Korona päiväkodissa

Olen hyvinkin tietoinen, että kyseisen taudin ja kaikki muutkin taudit on mahdollista saada mistä tahansa muualtakin, vaikka kauppareissulla tai oman rapun hissin napista. Fakta on se, että tartuntariski meille päiväkodissa on kuitenkin suurempi. Monta lasta ja aikuista on samassa tilassa ja kaikkien lapsien kotona on myös perheet. Päiväkodista on joka viikko tullut sähköpostia loman aikana:

”koronatiedote huoltajille: Hyvät vanhemmat,

Liitteenä tärkeä koronatiedote mahdollisesta altistumisesta koronalle päiväkodissa tällä viikolla.”

Tällä hetkellä musta tuntuu, että joka toisella on korona ja lopuilla on vatsatauti. Kun on ollut niin onnekas ettei ole sairastanut tässä loman aikana kumpaakaan, alkaa päiväkotiin meno taas jännittämään. Jos vaihtoehtona olisi pitää Saaga kotona, niin se me varmasti tehtäisiin.

Juttelin eilen ystäväni kanssa ja selvästi päiväkodeissakin on eroja. Heidän päiväkodissaan ei ole ollut edes altistumisia.

Mua todella harmittaa, että maailman tilanne on edelleen kahden vuoden jälkeen tämä. Päiväkodista tuli meille viime syksynä kiva paikka, jossa Saagakin tykkäsi olla, sai elämäänsä lisää tärkeitä ja kivoja aikuisia, ikätovereita ja vaihtelua kodin seinille. Lisäksi meidän arki helpottui ja oma taakkaa keveni. Pytyin vihdoin hoitamaan töitä muulloinkin kuin yöllä. Nyt ”loman” (ei meillä vanhemmilla lomaa ollut) aikana yötyöt ovat taas palanneet ja unet jääneet vähemmälle.

Koronan tautimuunnos leviää kovaa vauhtia ja tartuntaluvut ovat olleet Helsingin ja Uudenmaan seudulla taas muutaman viime viikon aikana useita kymmeniä tuhansia uusia tautitapauksia lisää. Lisäksi uudet rajoitukset ja kasvomaskisuositukset ovat taas päällä sekä yleiset tilat säpissä.

Kyllä mä voin sanoa, että vähän pelkään koronaa. Me ollaan kyllä Markuksen kanssa rokotettuja, mutta ei tiedetä miten tultaisiin reagoimaan koko tautiin. Saagaa ei tietenkään haluttaisi myöskään sairastuttaa, vaikka lapset pääosin koronan lieväoireisena sairastaakin.

Päiväkoti siis suoraan sanoen jännittää. Sinne ei voida Saagalle laittaa maskia ja pyytää muitakin laittamaan, kulkea hanskat käsissä tai pyytää pitämään kahden metrin turvavälejä. Lisäksi, kun ollaan saatu koko joulukuu olla aika terveinä, jännittää millainen vastustuskyky meillä on ja ollaanko taas ensi viikolla kaikki jossain taudissa, oli sitten koronaa tai ei.

Entäs se pahamaineinen tautikierre?

Tautikierre pelottaa tällä hetkellä enemmän kuin yksittäiset taudit. Nyt eletään taas sitä aikaa, kun ihan kaikki taudit ovat liikkeellä. On ollut ikävää seurata tuttavaperheiden ikuista tautikierrettä, kun joka toinen viikko ollaan kotona uuden sairauden kourissa. Ketään ei voi nähdä eikä minnekään voi mennä. Koko tilanne alkaa jo naurattaa, kun mitään muutakaan ei voi.

En tiedä miten päin pitäisi olla. En tiedä pitäisikö viedä vai jättää viemättä. Miten me sitten arki hoidetaan? Mitä jos sairastutaan kuitenkin? Ei kaikelta voi itseään eikä lasta suojella, vaikka kuinka yrittäisi. Eikä varsinkaan taudeilta. Kotiinkaan ei voi itseään vuosiksi kokonaan eristää.

Tällaisia ajatuksia tänään.

Lue myös:

Syysflunssa ja korona kotitesti

Somelääkärit aina paikalla – älä turvaudu chatti palstoihin!

Äidin huoli ei lopu koskaan

Nähdään myös Instassa! ??

<3 Salla

Jo otsikosta voi päätellä mitä meille tällä hetkellä kuuluu. Siinä olikin se lyhyt versio. Mennään sitten siihen pidempään. Kerroin Instan storyjen puolella eilen ja myös aikaisemmin tällä viikolla meidän huonoista öistä. Pohdin mikä voisi olla syynä, mutta musta tuntuu, että taaperon huonoille unille ja vaiheille ei ikinä löydy syytä. Nimen omaan ovat siis vaiheita. Onneksi ohi meneviä! Taaperon eroahdistus yöllä näkyy nyt paremmin, kuin päivällä.

Meillä on nyt nukuttu viimeisen viikon ajan tosi katkonaisia unia ja yöt vaan pahenee. Saaga menee kyllä nätisti nukkumaan, mutta heräily alkaa siinä klo 23 aikoihin ja sitä kestää monta tuntia. Toissa yönä lopetettiin omaan sänkyyn nukuttamisen yritykset klo 01 yöllä ja yritettiin perhepetiä. Perhepeti ei ole ikinä meillä oikein toiminut eikä toiminut nytkään. Yöheräilyt ovat kuitenkin sen verran tässä viikon mittaan muuttuneet, että enää kättä ei tarvitse käydä laittamassa selälle tai paijaamassa, vaan ihan oikeasti pelkkä tuijotus riittää ja pönötys  pinnasängyn vieressä. Aika karmivaa minusta! ? Pahviukko omasta muotokuvasta olisi täydellinen ratkaisu tähän pulmaan.

Saagan ilme huonon yön jälkeen. Näin paljon häntä nämä haittaa.

Taaperon eroahdistus yöllä

Olen tullut nyt siihen tulokseen, että todennäköisesti syynä on eroahdistus. Eroahdistus ja vierastaminen ovat taas alkaneet ja mä luulin jo, että tämä vaihe meni ohitse. Niin se toki menikin, mutta tuli takaisin.

Päivisin Saaga on alkanut jälleen vierastamaan muita ihmisiä. Tuttujen kanssa on edelleen helppoa, mutta vähänkin vieraampien kanssa tulee heti itku. Tämä on näkynyt myös kotona, kun ilman vanhempia ei osatakaan yhtäkkiä enää leikkiä itse vaan kaikkeen tarvitaan kaveri.

Illalla nukkumaan mennään kyllä tosi helposti ja nätisti. Kauaa ei tarvitse kättä selällä pitää, kun tyttö on jo unessa. Heräilyt kuitenkin alkavat siinä klo 23 aikoihin, kun Saaga herää siihen, että hän onkin yksin. Heräilyt jatkuu yleensä niin pitkään, että lopulta monen tunnin jälkeen päädytään ottamaan Saaga meidän väliin. Perhepedissä nukkuminen ei kuitenkaan ole meidän juttu eikä kukaan siinä osata nukkua.

Saaga on alkanut myös heräilemään aika ajoin hysteeriseen itkuun aivan kuin olisi unessa, vetää itseään kaarelle ja kiljuu kuin viimeistä päivää. Nämä tuntuvat aivan kauhukohtauksilta, eikä mikään muu auta kuin se, että lähdetään kävelemään Saaga sylissä ympäri asuntoa. Kauhukohtaukset ovat yleisempiä isommilla lapsilla. Voihan se olla jotain muutakin, mutta kovin kauhukohtauksilta nämä vaikuttavat.

Pahintahan näissä öissä on jatkuvat selkäsäryt ja yliväsymys itsellä. Saaga jaksaa kyllä päivän hienosti, mutta itselläni on ollut nyt hieman hankalampaa. Selkä on kipeänä kaikesta pinnasänkyyn kurottelusta sekä huonoista nukkumisasennoista perhepedissä. En kyllä ole vaihtamassa asentoa, jos Saaga on vihdoin saatu nukkumaan poikittain meidän väliin. Siinä on vain itse sitten koitettava nukkua ihan mutkalla tai puoliksi sängystä jo ulkona.

Taaperon eroahdistus yöllä

Mun tämän hetkinen olotilani. Uni olisi kiva.

Liikkumisen oppiminen ja oppimattomuus

Saaga oppi konttaamaan 9kk ikäisenä ja aika nopeasti siitä nousemaan karhukävely asentoon ja nousemaan tukea vasten ylös. Ihan parissa viikossa lähdettiin jo tukea vasten kävelemään ja niin mennään edelleen. Saagaa on selvästi pikku hiljaa alkanut häiritsemään se, että hän ei vielä osaa kävellä. Tällä hetkellä ikää on kohta 1v 3kk. Mikään kiire ei ole, mutta herkästi arjessa pääsee harmitusitku, kun johonkin ei päästä kiipeämään tai kävely ei onnistu johonkin mihin hän haluaisi mennä. Nyt ollaankin tehty paljon kävelyharjoituksia ja Saaga on pikku hiljaa alkanut harjoitella seisomista ilman tukea. Vielä se ei ihan onnistu, mutta varsinkin sohvalla hän tykkää levittää kädet ylös ja hymy korvissa yrittää seistä välillä vähän nojaten sohvan selustaan.

Se miksi kerron tästä on se, että moni myös kertoi Instan puolella, että unet alkoivat taas paranemaan, kun lapsi oppi kävelemään. Ilmeisesti uusien taitojen opettelu vie yöunetkin, enkä yhtään ihmettele.

Kirjoitin aikaisemmin konttaamisen oppimisesta tänne.

Päiväkodin aloitus ja uusi arki

Meillä alkoi päiväkoti marraskuun alussa ja Saagalla on kyllä mennyt todella hyvin. Päiväkodin ensimmäisten viikkojen jälkeen alkoi kuitenkin itkut niin päiväkotiin vietäessä, kuin päiväkodista hakiessakin. Ilmeisesti ikävä oli ollut. ❤️ Päiväkodin jälkeiset hysteeriset itkukohtaukset ovat onneksi loppuneet, mutta nyt meistä erossa olo on lauennut niin, että yksin ei osata enää leikkiä. Saagahan on aikaisemmin ollut lapsi joka haluaa vain ja ainoastaan leikkiä yksin. Muutos on siis huomattava.

Lisäksi päiväkodissa on opittu paljon uutta. On opittu osittain jo käymään potalla, osataan syödä lusikalla ja uusia äänteitä tulee joka päivä. Uusia taitoja on siis niin paljon, että uskon myös tämän vievän yöunet. On kiire oppia lisää. ❤️

Päiväkodin aloituksesta kirjoitin aikaisemmin tänne.

Taaperon eroahdistus yöllä

Taaperon eroahdistus yöllä

Taaperon eroahdistus yöllä – Vinkkejä teiltä!

Kyselin eilen Instan storyjen puolella onko 1v unitaantuma ihan joku juttu. 69% vastanneista vastasi, että on. Sain myös ison kasan viestejä joissa kerrottiin hyvin saman kuuloisia tarinoita muidenkin yö pippaloista. Moni siis kokee tätä aivan samaa ja jaoitte myös vinkkejä jotka teillä ovat auttaneet:

  • patja lattialle ja unta palloon (tämä oli ylivoimaisesti suosituin vinkki)
  • sänky vanhempien makuuhuoneeseen
  • nojatuolissa istuminen ja lähtö, vasta kun lapsi nukahtaa
  • lisää läheisyyttä päiviin
  • vuoroyöt jos kahden vanhemman välillä voi vaihdella
  • AIKA! Kaikki menee ohi aikanaan. ❤️

Toivottavasti nämä yöt tästä lähtisivät helpottamaan täällä sekä siellä ruudun toisellakin puolella! On kamalaa kulkea univelassa. Ainakin viime yö meni jo vähän paremmin!

Lue myös meidän aikaisemmista vaiheista:

Ruokailun uudet tuulet

Hampaita pukkaa

Villit yöt ja tissilakko – 9kk

Meidän päivärytmi 10kk – yhdet päiväunet

Nähdään myös Instassa! ??

<3 Salla

Meillä alkoi päiväkotimatka kuukausi sitten ja pöly on vihdoin jo laskeutunut sekä ensimmäinen flunssa sairasteltu. Tänään kerron mitä Saagan päiväkotirepusta löytyy, miten me valmistauduttiin tarvikkeiden osalta päiväkotiin sekä miten vaatteiden nimikointi hoitui.

vaatteiden nimikointi

Kaikki itselle tärkeä piti nimikoida, joita ei halua etsiä päiväkodin löytötavaralaatikosta ?

vaatteiden nimikointi

Me valittiin Saagalle super söpöt muffinssi tarrat! ?

vaatteiden nimikointi

Me tilattiin Tarramonsterilta maailman SULOISIMMAT tarrat Saagan nimellä. Olin jo alun perinkin kuullut hyvää Tarramonsterin tarroista ja niiden pysyvyydestä mm. Nata Salmelan Ja Valeäidin suosittelemana! Nyt päästiin itsekin niitä testailemaan. Tarrat ovat siis nyt kuukauden olleet vaatteissa ja päiväkotiin vietävissä tavaroissa kiinni ja yksikään ei ole vielä lähtenyt irti, toki näin oletinkin.

Tarrat tilattiin kätevästi Tarramonsterin verkkokaupasta lapsen nimellä ja kuvaksi sai valita juuri lapsen näköisen tarran. Vaihtoehtoja tarrojen teemoista oli mm. autot, yksisarviset, metsän eläimet, kuppikakut, satumaan hahmot, seilori ja talvimaa. Varaa on siis valita. Me tietysti herkkuhirmuina päädyttiin muffinssi tarroihin! ?

Tarrat saapuivat yllättävän nopeasti postissa kirjekuoressa ja tarrat olivat hyvin suojassa pahvikuoressa. Mukana oli simppelit ohjeet kuinka tarrat kiinnitetään sekä tarran päälle laitettavia läpinäkyviä suojatarroja, jotta tavaroihin laitetut tarrat pysyvät entistäkin paremmin paikallaan. Me käytettiin näitä suojatarroja mm. tuttia nimikoitaessa.

Kun selailin Tarramonsterin sivuja mä vähän yllätyinkin, että siellä oli myös tsemppi tarroja, maustepurkkien tarroja, järjestelytarroja sekä heijastavia tarroja laistettavaksi esimerkiksi lapsen reppuun, kenkiin tai ulkovaatteisiin!

Pääset kurkkaamaan koko Tarramonsterin valikoiman tästä. ❤

PSST. Koodilla BF21 saat 15% alennuksen sekä saat ylimääräisen tarra-arkin tilaukseesi! Tarjous on voimassa 29.11.2021 asti! Pääset myös osallistumaan Tarramonsterin 25€ lahjakorttien arvontaan täällä!

Tarrat tulevat kirjeenä kotiin kätevän pahvikuoren välissä

vaatteiden nimikointi

Yhdessä pahvikuoressa oli kaksi arkkia eli 80 kpl tarroja.

vaatteiden nimikointi

Vaatteiden nimikointi oli Saagastakin hauskaa puuhaa ❤. Tarrat liimataan kiiltäväpintaiseen pesulappuun kiinni.

Päiväkotireppu ja Tarvikehankinnat

Tätä on kysytty paljon! Mitä sinne päiväkotiin nyt sitten oikein pitää olla mukana? Jokainen päiväkoti on erilainen ja sieltä saa kyllä hyvät ohjeet tutustumisviikolla mukaan. Jos kuitenkin haluaa jo vähän ennakkoon suunnitella päiväkodin alkua ja tarvikehankintoja, niin jatka lukemista.

Meillä on päiväkodissa:

  • kolmet vaihtovaatteet
  • tutti
  • sisätossut
  • vaippoja (vietiin paketillinen ja hoitajat kertovat, kun vaipat alkavat olemaan lopussa)
  • yhdet ulkovaatteet eli ne missä lapsi aamulla viedään (meillä ei ole kuravaatteita erikseen eikä niitä päiväkodissa vaadittukaan)
  • kumisaappaat
  • päiväkotireppu
  • perhekuva (hoitajat ja opettaja näyttävät tätä lapselle jos ikävä iskee)
  • tarroja vaatteiden nimikointiin (meille riitti kaksi arkillista)

Lisää päiväkodin ekoista viikoista pääset lukemaan täältä.

Vaatteiden nimikointi oli asia joka me oltaisiin haluttu tehdä jo hyvissä ajoin ennen päiväkodin aloitusta, mutta ei oltu niin fiksuja! Kaikki tavarat piti siis roudata takaisin kotiin, nimikoida ja viedä takaisin päiväkotiin. Jos siis siellä ruudun toisella puolella on päiväkoti alkamassa muutaman kuukauden sisään, kannattaa tarrat pistää tilaukseen. ? Me jätettiin sukkien nimikointi tekemättä. Jos joka ikisen sukankin haluaa nimikoida, kannattaa tarroja ottaa kaksi 80 kpl settiä. Onhan se myös hyvä, että tarroja on valmiiksi varastossa, koska kyllähän uusia vaatekokoja saa olla koko ajan näille lapsukaisille hankkimassa.

vaatteiden nimikointi

Tarrat kannattaa hankkia jo hyvissä ajoin eikä se haittaa, vaikka yksi asia olisi jo päiväjärjestyksestä hoidettu pois! Päiväkodin aloitukseen liittyy niin paljon kaikkea uutta ja hankittavaa.

PSST. Koodilla BF21 saat 15% alennuksen sekä saat ylimääräisen tarra-arkin tilaukseesi! Tarjous on voimassa 29.11.2021 asti! Pääset myös osallistumaan Tarramonsterin 25€ lahjakorttien arvontaan täällä!

Kaikkea hyvää sinne päiväkodin aloitukseen! Se on jännittävä uusi paikka ja uusi arki, mutta kaikki tulee varmasti menemään hyvin. ❤

Lue myös:

Saimme soiton päiväkodista – nyt se sitten alkaa!

Taaperon syysvaatteet

Saagan vaatekaappi – käytännölliset vauvan vaatteet

Nähdään myös Instassa! ?

<3 Salla

Kädet tärisi, jalka vispasi ja mietin onko mun pakko tämä tehdä. Onko mun pakko laittaa mun pieni rakas ihana lapseni päiväkotiin? Miksi mä ajattelin, että se päiväkoti on helvetin liekit johon se lapsi heitetään? Koska tällainen kuva mulle oli median otsikoista tullut. Päiväkodin aloitus jännitti, jännitti ja jännitti.

Varhaiskasvatuksessa on valtava resurssipula eikä lisääntyvä syntyvyys helpota asiaa ollenkaan. Samaan aikaan äitejä kiskotaan kaksin käsin takaisin työelämään, jotta saadaan niitä verorahoja lisää. Palkat pidetään varhaiskasvatuksessa alhaalla ja hyvät opettajat ja hoitajat karkaavat muihin töihin. Mitä jos varhaiskasvatuksessa ei enää kohta ole ketään sydämellä työtään tekevää ammattilaista? Kyllähän huono palkka ja työolot vaikuttaa keneen vaan!

Mulla oli tosi synkkä ja epäileväinen kuva päiväkodista ennen sen alkamista. Vahtiiko ne Saagaa tarpeeksi? Pitävätkö sylissä, jos Saaga syliä tarvitsee? Puuttuvatko jos joku kiusaa? Mitä jos jotain sattuu? Enhän mä ollut kuullut kivoja tarinoita päiväkodin alkamisesta. Vasta tutustumiskäynnillä mulle jäi vähän parempi kuva päiväkodista ja oloa helpotti, kun me päästiin sinne käymään paikan päällä, tavattiin ryhmän opettaja ja ryhmässä olevia lapsia.

Päiväkodin puhelusta ja alkufiiliksistä pääset lukemaan täältä.

päiväkodin aloitus

Ensimmäinen päiväkotipäivä edessä!

päiväkodin aloitus

Me aloitettiin päiväkoti kevyesti eli kolmesti viikossa ma-ke. Päivät ovat myös lyhennettyjä eli viedään Saaga aamupalan jälkeen päiväkotiin klo 9-9.30 ja haetaan iltapäivällä välipalan jälkeen ennen ulos menoa klo 15-15.30. Päiväkotipäivän pituudeksi tulee siis noin kuusi tuntia kolmesti viikossa. Lisäksi Saaga on mun äidin kanssa perjantaisin loppu vuoden ajan. Torstaisin ja viikonloppuisin ollaan kotona sekä päiväkotipäivien illat yritetään rauhoittaa tutuille jutuille ja perheen kesken olemiseen.

Ensimmäinen viikko meni hyvin. Itse asiassa paremmin kuin osasin toivoakaan. Saaga jäi ilman itkuja pihalle opettajan syliin ja iltapäivällä hakiessa sain leveän hymyn. Opettaja muisti joka päivä kertoa kuinka hienosti Saagalla menee ja sain muutamana päivänä kuvien muodossa viestin, jossa kerrottiin miten Saagalla päivä siellä sujuu, mitä on tehty ja kerrottiin myös jos jokin on Saagaa harmittanut.

Toisella viikolla Saaga jäi taas iloisena opettajan syliin, mutta iltapäivällä hakiessa tuli itku. Ilmeisesti ikävä purkaantui meidät nähdessään ja kotona huutokonsertti jatkui. Hieman yllätyin, että itkut alkoivat jälkikäteen eikä jo ensimmäisenä päivänä. Opettaja selitti meille, että tämä on hyvä juttu! Nyt Saaga uskaltaa jo näyttää tunteitaan, kun ollaan jo vähän tutumpia. Minä kun ajattelin, että itku on huono juttu.

Nyt kolmannella viikolla itku on tullut jo aamulla, kun Saaga on viety päiväkotiin. Toki Saaga rauhoittuu nopeasti enkä kerkeä vielä edes päiväkodin portista ulos, kun huuto on loppunut. Kyllä mä silti päivän aikana mietin miten siellä pärjätään, kun näin itkuiseksi on homma mennyt. Iltapäivällä itketään taas jo tutut itkut ja ne jatkuvat taas kotona.

Päiväkodissa päivät ovat sujuneet hyvin eikä itkua päivän aikana kuulu. Saaga on alkanut syömään päiväkodissa itse, toki ei vielä käytä haarukkaa vaan syöminen tapahtuu käsin. Potalla on alettu käymään ja päiväunet onnistuvat paremmin päiväkodissa sisällä kuin kotona. Kotona me nukutetaan Saaga päikkäreille vaunuihin. Saaga on alkanut myös kiinnostumaan muista lapsista ja rohkaistunut liikkumaan ja tutkimaan paikkoja. Tämä on meille iso juttu, koska Saaga on yleensä paikallaan tarkkailevaa sorttia.

päiväkodin aloitus

Päiväkotireppuun pyydettiin sisätossut, vaihtovaatteet sekä perhekuva, jota voivat näyttää Saagalle jos ikävä iskee.

Irtipäästämisen tuskaa

Päiväkodin aloitus on ollut henkisesti raskas meille kaikille ja aika moista tunne mylläkkää, mutta suoraan sanoen odotin pahempaa. Helpolla me ollaan päästy ja siitä kiitos on päiväkodin ja reippaan Saagan. Onneksi päiväkodissa on sydämellä tekeviä opettajia ja hoitajia jotka jaksavat laittaa viestiä ja kertoa joka päivä hakiessa kuulumiset miten on mennyt, mitä on tehty ja mahdollisesti opittukin. En voi sanoin kuvailla kuinka tärkeää tämä on mulle itselleni ollut. Onhan tämä päiväkodin aloitus ollut rankkaa myös meille vanhemmille. Meidän pieni on siellä vieraiden ihmisten hoidossa ja irti päästäminen on ollut mulle vaikeaa. En osannut edes ajatella kuinka tärkeää se on, että päiväkoti on tukemassa myös meitä vanhempia. En pidä tätä itsestään selvyytenä vaan nimen omaan plussana, että opettaja löytää kiireen keskeltä aikaa myös viestein rauhoitella vanhempia jopa ilman erillistä pyytämistä.

Yksi asia mitä päiväkodilta odotin oli aktiviteetit joita ei kotona edes tajuttu tarjota. Opettajan ammattimaisuus näkyy kyllä pitkälle. Joka viikolla on erilainen teema, jonka ympärille opettaja on suunnitellut erilaista tekemistä. Viikon lopussa tulee portfolio kuvien kera jossa kerrotaan mitä päiväkodissa on viikon aikana tehty. Esimerkiksi tänään päiväkodissa oli ollut vesileikkipäivä. Viime viikolla pienet askarteli isänpäiväkortit ja laulu- ja leikkihetkiä löytyy joka viikko. Resurssipula näkyy aina välillä ja suunniteltuja tekemisiä joudutaan perumaan, mutta tässäkin meille painotettiin sitä, että lasten turvallisuus edellä on mentävä. ❤

Toivon, että varhaiskasvatuskeskustelut muuttuisi siihen suuntaan, että opettajista ja hoitajista ei kuitenkaan ajateltaisi negatiivisesti. He yrittävät varmasti parhaansa ja sen näkee kyllä jotka sydämellä työtä tekevät. Olisin itse halunnut kuulla positiivisia kertomuksia päiväkodista ennen sen alkua, koska resurssipulakeskustelut eivät nyt varsinaisesti auttaneet mun jännitykseeni. Päiväkodissa on niin paljon hyvää eikä siitä ikinä ole haittaa, että lapsi saa elämäänsä lisää turvallisia aikuisia. On ollut ihanaa myös huomata kuinka ryhmän muut lapset jo juoksevat moikkaamaan Saagaa, kun kurvataan vaunuilla päiväkodin pihalle.

Pitää muistaa joka kerta kiittää opettajaa ja hoitajia, kun haetaan Saaga päiväkodista kotiin. ❤

Lue myös:

Saimme soiton päiväkodista! Nyt se sitten alkaa

Äidin huoli ei lopu koskaan

Vauvavuoden väsymystä vai sittenkin jotain muuta

Heippa ruuhkavuodet – Saanko paussin?

Nähdään myös Instassa! ??

<3 Salla

Katson kalenteria epäuskoisesti ja mietin, milloin mun elämästäni tuli tätä? Tiistaina on päiväkodin kuvaukset, alapuolella lukee isolla: toimistolle! Some palaveri, päivän julkaisu ja kahden luonnoksen laitto yritykselle. Kolme on jonossa odottamassa kuvauksia ja suunnittelua. Pari pitää laskuttaa, raportoida ja kirjanpitäjälle pitää laittaa viime kuun raportit. Kalenterin alareunaan on kirjoitettu: osta tossut ja tutit päiväkotiin ja laboratoriossa täytyy käydä. Sähköposti kilkattaa ja bussilippu unohtui maksaa, kun vaunuja ei poikkeuksellisesti ollutkaan mukana. Mietin jo nyt, että päiväkodin jälkeen alkaa taas huuto ja loppu iltana ei töitä tehdä. Nyt valehtelin, koska työthän jatkuu Saagan nukkumaan menon jälkeen. Moikka vaan ruuhkavuodet! ??

Omaa aikaa ei ole.

Vielä alkusyksystä ainoa ongelma oli kilpirauhasarvot ja jatkuva väsymys

Helvetin ruuhkavuodet – Saanko paussin?

Mä olen stressaaja. Stressaan yleensä ihan kaikesta. Se näkyy mulla suoraan sanoen vitutuksena, huonotuulisuutena, levottomuutena, sydämen tykytyksenä ja aftoina suussa. Elämä on aikataulutettua ja ruuhkavuodet ovat nyt kotiutuneet näköjään tänne meille.

Tämä on ihan syvältä. Voi kunpa osaisin totella, kun mulle sanotaan: ”ota ihan rauhassa, kyllä kaikki järjestyy”.

Nyt yrittäjyyden myötä tää stressaaminen on mennyt ihan uusille leveleille ja se on vaan pahentunut. Nythän mä stressaan mun elantoani. Nykyään tulee valvottua myöhempään, kun vuorokaudesta loppuu tunnit kesken ja stressi + väsymys ei ole mikään ihanne yhdistelmä. Lisäksi kaikki on uutta ja stressaan myös sitä.

Stressaan sitä etten osaa tätä.

Lisäksi mä stressaan äitinä olemista. Stressaan Saagan vuoksi. Yhdistän stressin huoleen ja huolehdin usein ihan liikaakin. Jos jotain käy, olen epäonnistunut äitinä tai siis tämä fiilis on se päällimmäinen, joka syöksyy täysillä päälle.

Nyt alkoi päiväkoti. Ette tarvitse edes kolmea arvausta, kun voin jo sanoa, että olen kyllä sitäkin stressannut. Nyt, kun päiväkoti on alkanut on mulla stressi jo siitä milloin se kuuluisa flunssakierre jysähtää päälle. Sitten pääsenkin stressaamaan sitä kipeää lasta ja siinä samalla sitä kuinka ne yrittäjän työt sitten hoidetaan.

Kaikeltahan ei voi lasta suojella. Eikä sitä yritystäkään. Omaa rimaa voi toki laskea ja töitäkin jotenkin vähentää, mutta en mä ainakaan näitä juttuja osaa. Stressaaminen siis jatkuu.

Viime viikko oli kiireinen. Itkin vähintään taas parikymmentä kertaa. Välillä en edes tiennyt miksi itkin. Varmaan väsymyksestä tai sitten hoitamattomista töistä jotka kasaantuu. Osittain myös Saagan käytöksestä (ensimmäinen päiväkotiviikko purkautui meille kotona kiukkuna ja itkuna) ja syyllisyyden tunteesta, kun ollaan pienenä jo laitettu se sinne päiväkotiin.

En ole tällä hetkellä se työtään täysillä rakastava ja tekevä yrittäjä, en ole täydellinen äiti enkä vaimo. En ole nyt hyvä ystäväkään.

Mä kuitenkin yritän ja odotan sitä kokemuksen syvää rintaääntä, joka helpottaa tätä stressiä. Olen ollut yrittäjä vasta kuukauden. Olen ollut äiti vasta vuoden eikä auta, kun nostaa hattua itselle ja kehityksen määrälle joka tässä vuoden aikana on jo tullut. Ah olisittepa nähneet mun stressikäyräni pikkuvauva-arjessa.

Hakuna matata – Ei huolta

Tämä mun tekisi mieli tatuoida itseeni (mieluiten otsaan tässä elämäntilanteessa), jotta muistaisin jokaisena päivänä hengittää. Nämäkö nyt ovat ne ruuhkavuodet?

Ruuhkavuodet

Laitetaan tähän loppuun vielä rauhaa ja tunnelmaa tuova kuva, jos se vaikka toisi hieman vastapainoa tälle tunnepurkaukselle

Lue myös:

Itsetunto ääripäästä ääripäähän

Kotihiiri

Äidin huoli ei lopu koskaan

Vauvavuoden väsymystä vai sittenkin jotain muuta?

Nähdään Instassa! ??

<3 Salla

Meidän torstai aamu lähti käyntiin aika vauhdikkaasti nimittäin päästiin tutustumaan tänään ekaa kertaa Saagan uuteen päiväkotiin. Päiväkodin aloituksesta kirjoitin aikaisemmin tänne.

Perheblogi

Saaga heräsi aamulla jo kuuden jälkeen. Katoin kelloa ja totesin Markukselle, että sun vuoro käydä. Meillä on ollut muutama hieman itkuisempi yö taas takana hyvän putken jälkeen, joten yöt tuntuu taas ihan extra rankoilta. Markus haki Saagan meidän väliin jatkamaan vielä unia tunniksi ja seitsemän jälkeen me herättiinkin koko porukka. Oltiin eilen ostettu kaupungilta mantelicroissantit aamupalan ohelle ja aloitettiin aamu mukavasti kahvilla ja croissanteilla. Kahvikone jylisi taustalla ja mulla vähän kädet tärisi. Mua jännitti lähteä katsomaan millainen päiväkotiryhmä Saagaa odottaa. Oltiinhan me käyty jo viime viikonloppuna vähän tutkimassa pihaa, mutta sisällä ei oltu käyty eikä tietenkään tavattu vielä ketään. Päiväkodin opettajan soitosta puhuin viimeksi täällä.

Päiväkotia kohti

Lähdettiin hipsimään vähän ennen yhdeksää kohti päiväkotia, johon meiltä on vain 10 minuutin matka kävellä. Tämä oli iloinen yllätys, että saatiin päiväkotipaikka niin läheltä näin nopealla aikataululla. Päiväkodin ovella meitä odotti päiväkotiryhmän opettaja. Saatiin molemmat vanhemmat mennä tutustumiskäynnille toki maskien kanssa, mutta oli ihanaa, että päästiin! Tämäkään ei ole ollut mahdollista korona-aikana. Keskusteltiin vähän päiväkodin rytmistä, ryhmästä, hoitajat esittelivät itsensä ja päästiin kiertämään tilat.

Tilat olivat kyllä kivat! Kolme isoa tilaa joista yksi oli ruokailutila, mutta sinnekin oltiin järjestetty leikkivälineitä, jotta huonetta pystyi käyttämään muuhunkin. Yhdessä huoneessa oli pelkkää leikkitilaa ja kolmannessa oli laatikkosängyt päikkäreitä varten sekä leluja. Pienille oli pihalla oma aidattu alue jossa oli hiekkalaatikko, keinut ja liukumäki. Eteiseen Saagalle oli jo laitettu oma lokero nimellä ja sänkykin löytyi jo nimellä varustettuna.

Saagan ryhmästä oli tänään paljon lapsia pois ja yksi hoitaja oli myös lomapäivällä. Muutamaan lapseen ehdittiin tutustumaan ja vaikuttaa siltä, että Saaga saa kyllä hyviä kavereita. Saaga tulee olemaan ryhmän pienin, mutta ihanan lämpimän vastaanoton hän sai. ❤️ Seuraavaksi nuorin on Saagaa muutaman kuukauden vanhempi. Vanhin oli jo kolme vuotias ja moni on siirtymässä isojen ryhmään ensi vuoden puolella.

Ylipäätänsä päiväkodista jäi hyvä fiilis ja tämä helpotti hieman omaa oloa maanantaita ajatellen. Eihän meillä mitään verrokkia ole rinnalle mihin verrata, mutta päiväkoti vaikutti oikein viihtyisiltä ja pienen alkukankeuden jälkeen Saagakin lähti tutkimaan varovaisesti paikkoja. Opettajaa eikä muita lapsia juurikaan vierastettu, mutta enemmän oltiin sivusta katselijoita. Sellainen Saaga toki normaalistikin on.

töitä, töitä

Päiväuniaikaan me lähdettiin Saagan kanssa kotiin päin. Saaga nukahti vaunuihin ja meillä oli pari tuntia aikaa hoitaa työjuttuja. Kuvailtiin muutaman kampanjakuvat ja lähetin muutamat luonnokset yrityksille. Vastailin s-postikasaan ja sitten Saaga heräilikin jo päiväunilta. Me ollaan aika hyvin päästy päiväkodin rytmiin, eli päiväunet Saagalla on 12-14.

Nyt mulla oli hetki aikaa istahtaa alas ja kirjotella vähän meidän jännittävästä päivästä. Päiväkodin tutustumiskäynnin jälkeen jäi kyllä hyvä fiilis. Hieman työntekijöiden välillä näytti olevan kismaa, mutta onneksi se ei välittynyt lapsiin ja kaikki jakoivat kyllä hyvin huomiota lapsille. ❤️ Huomenna me käydään tutustumassa uudelleen vielä päiväkotiin, käydään pieni keskustelu opettajan kanssa ja täytetään parit paperit.

Sanonpahan vaan, että odotan kyllä innolla ylihuomista! Päästään Markuksen kanssa nollaamaan ja jätetään Saaga ensimmäistä kertaa isovanhemmille yökylään. Me lähdetään puolestaan hotelliin yöksi ja syömään viiden ruokalajin illallista. Siitä on jo muutama vuosi aikaa, kun näin on viimeksi tehty. Mua ei edes jännitä Saagan yön yli hoitoon jättäminen, vaan nyt mun tekee vain mieli nauttia hetki! Ensi viikolla alkaa kuitenkin ihan uusi arki. ❤️

Perheblogi

Kivaa loppuviikkoa sinne! ?

Lue myös:

1 vuotiaan syyspukeutuminen

Päivä Saagan lautasella

Saagan lelukorin sisältö

Arkihöpinät – Mitä meille kuuluu?

Nähdään myös Instassa! ?

<3 Salla

Meillä lähti Markuksen isyysvapaiden viimeinen viikko käyntiin. Vielä tämän kuun alussa ei tiedetty, että se kuluisi päiväkotiin valmistautuessa. On tämä kuu pitänyt muutakin kuin päiväkodin alun ilmoituksen sisällään, niin kuin esimerkiksi sen, että olen nyt saanut itse keskittyä töihin ja laitettua firman pystyyn. Olihan siinäkin hommaa ja monet itkut pelkän stressin, paineen ja uupumuksen vuoksi on jo itketty. Taustalla toki on muutakin. Onneksi omista töistä löytyy paljon iloa. Ollaan myös laiteltu Saagan huonetta uuteen uskoon sekä mietitty joulusisustusta ja viikonloppujen pieniä karkaamisia hotelliin tai leffaan. Nyt kuitenkin päällimmäisenä fiiliksenä se päiväkoti jännittää.

Haluan molemmat

Eniten mua itsenäni auttoi tässä isyysvapaassa se, että ollaan nyt Markuksen kanssa yhdessä saatu hoidettua asioita pois jotka ovat roikkuneet pitkään tai olleet vähemmän tärkeitä, mutta on ne siellä taustalla kuitenkin työjonossa olleet. Lisäksi ollaan saatu molemmat keskittyä Saagaan ja on ollut hauska huomata miten Saagan käytös mua kohtaan on muuttunut.

Kerroin teille aikaisemmin siitä, kuinka meillä oli vaihe, että äiti ei kelvannutkaan. Iskä oli se cool ja kiva tyyppi jonka nähdessään tuli aina hymy korviin. Äiti työnnettiin pois itkien. Nyt kun iskä onkin ollut koko ajan saatavissa, on musta tullut se kiva tyyppi joka harmillisesti lukkiutuu makuuhuoneeseen tekemään luurit päässä töitä. Saaga itkee oven takana ja hakkaa ovea. Tällä hetkellä ollaan siis siinä pisteessä, että molemmat vanhemmat pitäisi saada, mutta enää ehdotonta isä tai äiti-vaihetta ei ole. Molempien kanssa viihdytään ja edellä mainitusta syystä päiväkoti on tällä hetkellä hyvinkin tarpeellinen, jos yhtään töitä meinaa saada tehtyä.

päiväkoti jännittää

Vähättelisin jos sanoisin, että mua vähän jännittää tuleva. Eihän me koskaan olla molemmat tehty kotoa käsin töitä ja tähän päälle vielä se, että meidän ensimmäinen lapsemme aloittaa ekaa kertaa päiväkodin. Omia kokemuksia varhaiskasvatuksesta ei siis ole. Päiväkodin aloituksesta kirjoitin aikaisemmin tänne.

Paljon uusia juttuja on siis luvassa ja aina joinakin päivinä kaikki tuntuu ihan ylitse pääsemättömän kuormittavalta. Tällä hetkellä kovasti keskustelua aiheuttava varhaiskasvatuksen resurssi- ja palkka keskustelu sekä sen vaikutus varhaiskasvatuksen laatuun kuormittaa ja pelottaakin mua aika paljon. Enhän mä ikinä haluaisi jättää Saagaa sellaiseen paikkaan hoitoon, jossa en voi olla 100% varma, että hänestä pystytään huolehtimaan ja tarjoamaan laadukasta kasvatusta ja opetusta. Aika huono ajoitus siis päiväkodin aloitukselle kaiken tämän mylläkän keskellä ja toivon todella, että alku lähtee sujumaan hyvin kaikesta huolimatta. Toki tämä on todennäköisesti vielä alkujännitystäkin, kun päiväkotiin ei ole vielä päässyt tutustumaan ja uskon, että tämä helpottaa ajan kanssa.

Olen täysin samaa mieltä siinä, että oloja ja työntekijöiden viihtyvyyttä tulisi parantaa palkalla sekä lisäämällä käsipareja, mutta tässä päiväkodin aloitusvaiheessa olisin halunnut välttyä niiltä kauhutarinoilta, joita tässä olen suurimmaksi osaksi viimeisten viikkojen aikana kuullut. Jännitys on muutenkin ollut ihan käsin kosketeltavaa. Rauhallisin mielin on siis vaikeaa olla. Tähän mielentilaan on apuna enää tutustumiskäynti, jotta itse pääsen näkemään millainen se meidän uusi päiväkoti oikein on.

Tämä loppu viikko meneekin suurimmaksi osaksi töiden ja Saagan valmistamisessa päiväkotiin. On vaatteiden nimikointia, muutamien vaatteiden hankkimista, repun pakkaamista, uuden rytmin opettelua ja monta muuta asiaa. Kivaa viikkoa sinne. ❤

päiväkoti jännittää

Lue myös:

Saimme soiton päiväkodista – Nyt se alkaa!

Raha, rakkaus, palkka ja säästäminen – Meidän perheen talous

Kotihiiri

Kukaan ei sanonut, että vauva-arki on tätä

Nähdään myös Instassa! ??

<3 Salla