Joulu on kohta täällä, mutta mulla on vielä joulufiilis vähän kadoksissa. Johtuu varmasti osittain siitä, että mun joulukalenteri on edelleen postissa jumissa ja nyt on jo viisi luukkua rästissä. Myös tämä meidän vauvatonttu on vienyt mun keskittymistä joulun odotuksesta häneen. Sovittiin myös ekaa kertaa tänä vuonna perheen ja sukulaisten kesken, ettei hankita joululahjoja. Vauvan kanssa en myöskään uskalla lähteä katsomaan tänä vuonna kaupungille jouluvaloja ja tässä meidän väliaikaisessa vuokra-asunnossa on huonosti pistokkeita ja paikkoja erilaisille jouluvaloille, joten nekin vie vähän joulufiilistä. Eli siis kyllä tässä jo aika monta asiaa oli, jotka on nyt tänä vuonna vähentäneet sitä jouluhypetystä. Onneksi sain kuitenkin kuusen laitettua ja keksittiin joulutähdellekin paikka olkkarin ikkunaan, vaikka sähköjohto jäikin vähän hassusti roikkumaan. Ensi vuonna sitten paremmat jouluvalmistelut! Piparkakkulatte on ollut kyllä tämänkin joulun alun pelastus kermavaahdolla ja kanelilla. Se jos joku tuo edes hetkeksi joulufiilistä. ☕?

meidän ensimmäinen perhejoulu

Toisaalta en malta odottaa meidän ensimmäistä perhejoulua. Saagahan nyt ei vielä joulusta mitään ymmärrä, kun on vasta melkein kolme kuukautinen jouluaattona. Ei olla myöskään hänelle mitään joululahjoja toivottu. Ajatuksena meillä on mennä käymään mun vanhempien luona jouluaattona, jossa syödään aamupäivällä riisipuurot ja katsellaan joululeffoja telkkarista. Päivällä syödään kunnon jouluruoka laatikkoineen ja kinkkuineen ja pelaillaan lautapelejä. Illalla ollaan yleensä avattu lahjat ja todennäköisesti ainakin muutama paketti on Saagalle tulossa, vaikka mitään ei olla toivottukaan. Ihanan rentoja jouluja meillä on tähän asti ollut enkä usko, että Saagan tulo kamalasti jouluaattoon vaikuttaa. Saaga on jo nyt kovasti tykännyt tuijotella joulukuusen valoja. Ihanaa päästä sitten aattona mummolaan katselemaan aidon kuusen valoja ja tuoksuttelemaan sitä kuusen tuoksua.

Omatekemää piparkakkulattea

juomakalenteri

Teen joka vuosi Markukselle joulukalenterin. Aikaisempina vuosina olen käyttänyt Stockalta ostamaani valmista seinälle ripustettavaa joulukalenteria, johon olen piilottanut karkkia, leffalippuja, Playstation store -lahjakortteja ja arpoja. Joka vuosi mua ärsyttää, kun Markus hamstraa kaikki karkit olkkarin pöydällä olevaan kuppiin, joita on vielä pitkälle ensi vuoteen jäljellä siinä kipossa. Tänä vuonna päätin jo olla tekemättä kalenteria, kunnes keksin, että teen vähän erilaisen kalenterin. Sellaisen jonka herra varmasti avaa joka päivä ja myös käyttää sen sisältä löytyvät asiat. Markus tekee etätöitä ja juo joka työvuoro yhden Nocco tai Celsius juoman antamaan vähän boostia työpäivään. Päätinkin, että nyt teen virvoitusjuomakalenterin, jossa on joka päivälle erilainen juoma. Nyt ei käy tylsäksi samat maut, joita juo päivästä toiseen. ? Tässä vähän kuvia millainen tästä virvoitusjuomakalenterista tuli.

Juomakalenteri energiajuomista

Ihanaa joulun odotusta! ?

Lue myös:

Meidän ensimmäinen joulu

Vuosi 2020 – kooste

<3 Salla

Saagan nimiäiset: *kakku saatu KakkuHelmi *nimikyltti saatu EcoDecor

Eilen meillä oli nimiäiset ja vietettiin Saagan päivää. <3 Nimi Saaga keksittiin viime helmikuussa, kun kerrottiin toisille kummivanhemmille vauvan tulosta ja heiteltiin erilaisia nimiä ilmoille. Omalle lapselleen he olivat miettineet vuosi sitten jo nimeä Saaga, mutta eivät sitä sitten käyttäneet. Ihastelin jo silloin sitä nimeä, miten kaunis se on. Itse en tätä tarinaa edes muista ja kuulin sen eilen nimiäisissä ?. Nimi Sinna oli meillä ajatuksena hetken aikaa, mutta Markus ei sille oikein ikinä lämmennyt. Saaga on pohjoismainen nimi, joka tarkoittaa tarinaa ja skandi­naavisessa myto­logiassa on myös runouden ja historian jumalattaren nimi. Saagaan päädyttiin pysyvästi jo viime toukokuussa ja alettiin sitä vaihtelevasti käyttämään. Nimi Ellen tulee mun edesmenneen mummini mukaan. Mummi oli rohkea, lämmin ja päättäväinen nainen ja toivon, että mummista osa jää elämään Saagassakin. <3 Papuseksi edelleen aika usein Saagaa kutsutaan. Katsotaan kuinka kauan menee, kunnes opitaan kunnolla vain Saagaa käyttämään. ?

Puinen syntymäjuliste saatu eilen kummeilta lahjaksi : HeidiValkola.fi

Nimiäiset olivat todella pienet. Onneksi näin, koska meidän asuntokaan ei ole mikään valtava ?. Kutsuttiin vain perheet ja kummit, mikä oli siltä osin vähän harmillista, että meidän keväiset häät olivat myös pienet, eikä juhlat jälkikäteenkään ole vielä onnistuneet isommalla porukalla. Ehkä ensi vuonna saadaan jo isommatkin juhlat järkättyä ?. Tällä kertaa en jaksanut itse alkaa leipomaan tarjoiluja, joten tilattiin KakkuHelmeltä muutama voileipäkakku, pikkuleipiä Saagan nimellä sekä nimiäiskakku. Itse tehtiin vielä salaattia sekä karjalanpiirakoita ja munavoita. Tarjoilusta kuvia alla.

*kakku saatu KakkuHelmi *nimikyltti saatu EcoDecor

*kakku saatu KakkuHelmi *nimikyltti saatu EcoDecor

kummit

Meille oli selvää jo raskausaikana, että meidän lapsi ei saa kastetta. Kumpikaan meistä ei kuulu kirkkoon. Jos jonain päivänä Saaga haluaa kasteen, saa hän sen rippileirillä halutessaan. Kummit ovat siis epävirallisia kummeja, mutta en näe, että tämä millään lailla vaikuttaisi kummien tehtäviin tai tärkeyteen Saagan elämässä. Kummeja tuli yhteensä siis neljä eli kaksi pariskuntaa. Kummit saivat kummitodistusten lisäksi pienet selviytymiskassit, joissa oli kummivanhempien piilopullo (viiniä), suklaata ja teetä/kahvia. <3

Saagan toiset kummivanhemmat <3

Koristeet tilattu: Decorahouse.fi

miten saagalla meni?

Saaga jaksoi olla ihmeen hyvin hereillä koko eilisen päivän. Välillä kävi ottamassa minitorkkuja rattaissa makkarissa ja sielläkin suurimman osan ajasta vaan tapitti kattoa, niin käytiin hakemassa aina välillä Saaga sylittelykierroksille. <3 Saaga keräsi paljon ihailuja, niin kuin aina. Onhan hän maailman suloisin tyttö ?. Oon kuullut aika paljon kommenttia siitäkin, että Saaga näyttää paljon mun kaksoisveljeltä, enkä yhtään ihmettele sitäkään. Jos Saaga näyttää minulta, niin ei ihme, että hänessä on myös mun veljeni näköä.

Saagan eno (ja siis minun kaksoisveli) ja hänen tyttöystävänsä <3

nimiäisten ohjelma

Mietin kovasti, että pitäisikö nimiäisissä olla jotakin ohjelmaa esim. ennen nimen paljastusta vieraat olisivat saaneet leikatuista kirjaimista arvata nimeä, mutta päädyttiin kuitenkin vain nostamaan kakkukoriste kakun päälle, jolloin nimi paljastui. Kummivanhemmista toiset lukivat kummitodistuksen ääneen:

Tarvitsen jonkun, joka on hassu ja kiltti

Jonkun, joka voi auttaa minua voittamaan kaikki pelkoni

Jonkun, joka on aina paikalla kuivaamassa kyyneleeni

Jonkun, jonka varaan voin laskea koko pienen elämäni

Tänään sain heidät, kun avuksi elämäni tielle äiti ja isi pyysivät teidät

Saagan kummitodistus 15.11.2020

En tietenkään voinut olla itkemättä, eikä moni muukaan. Jopa Markus itki, mikä on jo aika hyvä saavutus. <3

Jotenkin harmittaa, että en tajunnut ottaa enemmän kuvia nimiäisistä Saagalle vauvakirjaan muistoksi hänen ensimmäisistä juhlista. Esimerkiksi perhekuva unohtui kokonaan. Onneksi meillä kävi perhekuvaaja viikko sitten ja odotellaan kuumeisesti niitä kuvia. Tästä lisää myöhemmin ?.

nimiäislahjat

Saaga sai aivan ihania muistamisia perheeltä ja kummeilta. ?

  • Beatrix Potterin kirja
  • Muumien Taikatalvi kirja
  • Polarn O. Pyretin yökkäri ja pipo
  • Newbien jouluhaalari
  • Puinen syntymäjuliste
  • Ensimmäiset säästöt Saagan tilille
  • Apuja tuleviin hankintoihin: pinnasänky ja syöttötuoli

Meillä ei ollut mitään toiveita lahjoille. Ei haluttu kummilusikoita tai säästöpossuja. Enemmänkin haluttiin hyödyllisiä juttuja. Kirjat on aina pop ja nyt päästään ihan kunnolla lukemaan iltasatuja näistä. 🙂

Nimikytti saatu: ecodecor.fi

Lue myös:

Vauva-arkea helpottavat tuotteet

20 lahjaideaa vauvalle ja perheelle

Ensimmäinen joulu

<3 Salla

Esittelyssä nyt marjajuustokakku! Tuskin olen ainoa, joka rakastaa kesäisin leipoa värikkäitä kakkuja ja järjestää pienimuotoisia kesäjuhlia! Kesä on ihanaa tuoreiden marjojen ja leipomisen aikaa. Eilisen tyttöjenpäivän kunniaksi päätin leipoa hyvin tyttömäisen, mutta kesäisen kakun! Tästä tuli super hyvää ja nyt haluan jakaa tämän reseptin teillekin.

Ohje on helppo, mutta tekemiseen tarvitsee varata kunnolla aikaa. Kakun täytyy antaa hyytyä kolme tuntia jääkaapissa. Jos haluat lisäksi tehdä kiilteen, täytyy senkin antaa hyytyä kunnolla jääkaapissa ennen koristelua. Tämä kakku on noin kahdeksalle henkilölle, mutta eilisen tyttöjen päivän aikana kakusta riitti jopa 12 henkilölle. Parasta on, jos teet tämän kakun jo juhlia edeltävänä päivänä ja koristelet vasta juhlapäivänä.

marjajuustokakku

Tarvikkeet:

  • 200g vaniljatuorejuustoa
  • 2dl vispikermaa
  • 4 liivatetta
  • 1 dl marjamehua
  • 1 kermaviili
  • 1dl sokeria
  • 2tl vaniljasokeria
  • Haluamasi koristeet kakkuun

Pohja:

  • 12 Digestive keksiä
  • 100g voita

Kakun kiille:

  • 4dl marjamehua
  • 2 liivatetta

Ohje:

  1. Ota haluamasi kokoinen irtopohjavuoka (pienemmällä: paksumpipohjainen korkeampi kakku, isommalla: matalampi ja ohuempipohjainen kakku.) Leikkaa leivinpaperista irtopohjavuokaan pohja. VINKKI: Käytä juustokakussa reunakalvoa, niin saat tasaisen siistin reunan juustokakkuun.
  2. Sulata voi ja murskaa Digestive-keksit. Sekoita keksimurska voin kanssa sekaisin. Taputtele vuokaan pohjaksi ja laita jääkaappiin odottelemaan täytteen valmistumista.
  3. Laita liivatteet kylmään veteen likoamaan
  4. Vaahdota vispikerma
  5. Sekoita tuorejuusto, kermaviili, sokeri ja vanilliinisokeri kerman joukkoon
  6. Kuumenna marjamehu esimerkiksi mikrossa ja liota kokoajan sekoittaen liivatteet kuumaan mehuun. (Huolehdi, ettei mehuun jää liivatekökköjä)
  7. Sekoita kuuma marjamehu täyteseokseen
  8. Kaada täyte jääkaapissa olleen keksipohjan päälle. Silottele ja laita jääkaappiin vähintään kolmeksi tunniksi
  9. Kolmen tunnin kuluttua tai vaihtoehtoisesti esimerkiksi seuraavana päivänä tee kiille: liota liivatteet kylmässä vedessä. Kuumenna 1dl marjamehua esimerkiksi mikrossa. Sekoita liivatteet kuumaan mehuun ja tämän jälkeen loput mehusta keskenään. Kaada jääkaapissa olleen juustokakun päälle ja anna taas jähmettyä. (Itse annoin jähmettyä seuraavat kolme tuntia).
  10. Koristele haluamallasi tavalla. Itse käytin koristeluun vadelma- ja pistaasimacaronsseja, kookoshiutaleita, mintun lehtiä sekä tuoreita mansikoita, vadelmia ja mustikoita ?

Haluan ehdottomasti kuulla millaisia teidän leipomuksista tuli, joten kerrothan rohkeasti. 🙂 Oletteko te innostuneet nyt kesällä leipomaan enemmän? ?

Aurinkoista heinäkuun alkua! ☀

Lisää juustokakkuja:

Mangojuustokakku

Sitruunajuustokakku

Piparijuustokakku

<3 Salla

Millaiset olivat meidän häät korona-aikaan? Unelmahäät ulkomailla kahdestaan karaten vaihtuivat lennosta. Kerroinkin jo aiemmassa blogikirjoituksessa, kuinka meidän Santorinihäät vaihtuvat Suomen pienimuotoiseksi perhejuhlaksi. Meille oli kuitenkin alusta asti selvää, että haluttiin vain molempien perheet paikalle ja isoimpana toiveena oli, että Tedi pääsi myös mukaan. <3

Santoriinin häiden suunnittelusta meillä oli jäänyt jo esteettömyystodistukset, hääpuvut ja sormukset kaiverrettuna valmiiksi. Päätettiin, että järjestetään kuitenkin ne häät, kun osa työstäkin on jo tehty. Hääpaikan valinta oli helppo! Olin jo monta vuotta sitten sanonut, että Kalviikissa on ihanan näköinen huvila nimeltä Villa Andania, jossa olisi ihana mennä joskus naimisiin. Ollaan käyty uittamassa koiria jo vuosia ihan siinä Villa Andanian vieressä rannalla, joten paikka oli jo puoliksi tuttu.

Hääasusta sen verran, että olen aina halunnut kukkaseppeleen ja nyt ihastuin eukalyptukseen, joka muistuttaa ainakin mua Kreikasta ja Santorinista. Hääpuvun ostin jo noin vuosi sitten, mutta en kyllä ollut ajatellut sitä hääpuvuksi silloin. ? Olen aina pitänyt hieman yksinkertaisemmasta mekosta ilman röyhelöitä.

Hääpäivä

Hääpäivän aamuna mua jännitti ihan hirveästi etten vaan voi pahoin. Olin edellisellä viikolla monena päivänä oksennellut tämän masuasukin vuoksi. Onneksi herätessä olo oli hyvä, enkä edelleenkään voinut uskoa, että me mennään tänään naimisiin! Laittauduttiin yhdessä kotona ja hiusten laitossa sitä aikaa vasta kuluikin. Mun vanhemmat tuli hakemaan meitä täältä kotoa ja ajettiin yhtä matkaa juhlapaikalle. Tedi tietysti luuli, että ollaan vaan uimaan menossa, mutta oli kuitenkin onnellinen, kun juhlapaikalla oli buffetti ?. Mun sisarukset ja Markuksen vanhemmat saapuivat melkein heti perässä paikalle ja päätettiin, että suoritetaan vihkiminen ulkona. Aurinko paistoi kirkkaalta taivaalta. Vihkijän tullessa paikalle, hän tarkisti meidän henkilöllisyyden ja asetuttiin vihkipaikalle. Ei haluttu vihkimisen aikana mitään puheita pitää ja vihkiminen olikin ohi noin kahdessa minuutissa ?. Vaihdettiin sormukset ja pussattiin päälle! Mentiin vihkimisen jälkeen ottamaan hääkuvia laiturille. Markuksen sisko avusti tässä hommassa, eikä meillä ollut virallista kuvaajaa. Oltiin ostettu Theron Catering:istä häämenu, joka oli aivan taivaallisen hyvä! Ei voida kun suositella. Menuun kuului alkuruoka, pääruoka, hääkakku ja kahvit. Tunnelma oli ihanan rauhallinen ja intiimi. Häiden lopuksi otettiin vielä muutamat kuvat pihalla ja mentiin yhdessä kotiin. Toiveena on, että tämän koronaepidemian jälkeen päästään vielä juhlistamaan meitä jonnekin kylpylähotelliin yhdessä ennen papusen syntymää. Ajateltiin myös mennä uusimaan jonain päivänä meidän vihkivalat ulkomaille, niin saadaan myös ne häät, jotka alun perin oltiin suunniteltu. <3

Mitä meidän häät maksoi?

Mitä häät sitten maksoivat? Tilasin häämekon Lulus:ista ja mekko maksoi kuljetuksineen n. 85€. Sormus kaiverrettuna 650€. Kukkakimppu + seppele + sulhasen viehe = 95€. Juhlapaikka + catering = 2000€. Maistraatin vihkijä paikalle viikonloppuna = 250€. Alkoholijuomat 50€. Eli häiden hinnaksi tuli pyöreästi noin 3130€.

Lue myös:

Raskaana!

Asunnon myynti

<3 Salla