Päätin kirjoittaa nopeat aamun kuulumiset auki samalla hörppien mun jo pitkään tapana ollutta jätti aamu lattea. Tällä hetkellä vanhat raskaus muistot tuntuvat todella kaukaisilta, kun kahvi yökötti ja etoi. Tämä ajatus tulvahtaa aina välillä edelleen mieleen. Ai että kahvi voi olla hyvää! Tämä tuoksu kyllä pelastaa aamun kuin aamun.

Tämä aamu lähti hieman rennommin käyntiin kuin eilinen. Olin eilen täysin unohtanut, että Saaga menee isovanhemmille jo heti aamusta hoitoon. Heräsin ovikelloon klo 8.32 ja ponkaisin ylös sängystä. Isovanhemmat pönöttivät ovella odottaen yleensä jo valmiiksi ulkovaatteissa odottavaa Saagaa ja hieman hölmistyneenä katsoivat mua silmät sikkurassa aamutakki päällä ovella. Saagakin nukkui vielä. Nopeat herätykset, pika vaipan vaihto ja päivävaatteiden pukemisen jälkeen nopeasti ulkovaatteisiin ja ovesta ulos. Tungin mukaan vielä yhden kaurasmoothien oven raosta. Aamupalan Saaga söi isovanhemmilla. Tänään me puolestaan nautitaan rauhallisesta aamusta ja päivästä kotona.

 

Viikonlopun sukulaisvierailuilta ja kukkaostoksilta tarttui matkaan omaankin ruokapöytään tulpaaneita. Oon tällä hetkellä enemmän kuin onnellinen näistä kukkasista. Ne kyllä tuo todella paljon piristystä tähän harmaaseen aikaan. Olen juuri se joka ensimmäisten joukossa on kaupoissa valitsemassa parasta tulppaani kimppua, kun tulppaanit alkavat rantautua kauppojen kukka pisteille. ?

Tänään mulla on ollut taas tosi hyvä fiilis. Saaga oli eilen isovanhemmilla hoidossa ja sain tehdä koko päivän töitä. Kiireisimmät jutut on siis hoidettu pois alta ja tänään vietän Saagan kanssa aikaa. Vaikka sää ei olekaan aurinkoisin, ajattelin silti lähteä haukkaamaan vähän happea vaunulenkille. Sisällä nyhjöttäminen edes tulppaanien ja kahvin voimalla ei auta pitämään vireystasoa yllä.

Rauta-arvot

Mangotuorepuuron reseptin löydät tästä.

Rauta-arvot pieLessä

Kävin viime viikolla mittauttamassa rauta-arvot pitkästä aikaa ja aika alhaistahan ne näytti. Ei siis ihme, että väsyttää vaikka kilpirauhasarvot korjaantuivatkin. Aina on joku pielessä. Hb oli alarajoilla ja samoin ferritiini, joten aloitin taas nestemäisen raudan. Tämä on nyt toinen kuuri puolen vuoden sisään. Toivottavasti tämä tämän päivän hyvä ja energinen olo kuitenkin säilyy.

Viime syksy meni niin sumussa. Lopetin kilpirauhas lääkityksen joulukuussa ja kontolloidaan lääkkeiden loppumisen jälkeen taas kilppari arvot uudelleen maaliskuussa. Otetaan siinä samassa taas myös rauta-arvot ja sormet ristissä toivon, että kilpirauhasarvot olisivat pysyneet hyvinä ilman lääkitystä. Jos tämä olisikin vain yhdellä lääkekuurilla tässä. ?? Alkaa tämä koko aikainen väsymys jo pikku hiljaa riittää. Josko kesällä saisin nauttia täysin energisestä olosta!

Kilpirauhasarvoista kirjoitin aikaisemmin tänne.

Tänään mulla on tavoitteena vähän kuvailla Saagan huonetta ja rakentaa siitä postausta pitkästä aikaa! Hetki siinä voi vierähtää, kun sivusilmällä erehdyin katsomaan mitä Saaga tuolla puuhailee ja neljäs palapeli lähti jo leviämään pitkin lattiaa. ? Ihanaa päivää sinne!

Saagan huoneesta kirjoitin viimeksi tänne.

Lue myös muut viime aikaiset postaukset:

Itsensä näköinen äitiys ja äidiksi kasvaminen

Lapsen ruokailutarvikkeet – Mitä meillä käytetään?

Mistä motivaatiota liikuntaan?

Nähdään myös Instassa! ??

<3 Salla

Jokainen tarvitsee arjen luksusta. Sellaista josta itselle tulee hyvä ja rentoutunut olo. Sellaisia asioita jotka itselle ovat tärkeitä. Nyt en tarkoita isossa kuvassa esimerkiksi juoksulenkkejä tai leffamaratoneja, ystäviä tai puolisoa, joista tulee hyvä olo, vaan sellaisia juttuja jotka itse olet hankkinut tekemään omasta jokapäiväisestä arjestasi hitusen hienomman! ❤️

Itselläni tällaisia juttuja löytyy muutamia ja haluankin niitä teille tänään hieman avata! Mitkä jutut tekee mun päivästä joka päivä hieman paremman ja arki tuntuu enemmän luksukselta?

arjen luksusta

Arjen luksusta Mulle tuo…

Erikoiskahvit – Mun päivä ei ala ennen kunnon cafè lattea. Meillä on kahvikoneena De Longhi Dinamica jolla me väsätään joka ikinen päivä kaikki meidän kahvit. Aamukahvi on joka päivä tuplaespressolla isoihin kahvikuppeihin tehdyt kahvit. Tämän hetkiset lemppari kupit ovat kaikki meidän jättikupit. Voin vain sanoa sen, että Moccamasterilla keitettyä Juhla Mokkaa ei voi edes verrata tuoreista pavuista tehtyyn isoon cafè latteen. Tämä on mun arjen paras luksus.

Lisäluksusta tuo ehdottomasti aamukahvi sängyssä. Ai että, jos sääkin vielä sattuu olemaan kohdillaan ja aurinko paistamaan sälekaihtimien välistä sisälle, alkaa aamu paremmin kuin hyvin.

arjen luksusta

Seuraava arjen luksus on ehdottomasti kasa kosmetiikka tuotteita. Erityisesti arjen luksusta mulle tuo erilaiset kasvonaamiot saunapäivinä sekä hiusnaamiot. Silkkisen sileät ja tuoksuvat hiukset ovat suihkun jälkeen parasta. Tällä hetkellä myös mun ihana päivävoide Esté Lauderilta tuo mun päiviin pientä luksusta.

Jade rolleri on mulle vielä melko uusi tuttavuus, mutta mä rakastan sitä jääkaappikylmää rullaa yli kaiken. Se tuntuu niin miellyttävältä ja virkistävältä kasvoissa samalla hieroen ja piristäen kasvojen pintaverenkiertoa. Tämä karistaa aamukahvin jälkeen ne viimeisetkin unihiekat kasvoilta pois.

arjen luksusta arjen luksusta

Tuoreet kukat – Tästä en tingi. Kukkien ei tarvitse olla kukkakaupasta hankitut, vaan ihan markettikukatkin kelpaa. Varsinkin keväällä tulppaanit ovat must ruokapöydällä.

Yksi asia mitä mulla ei vielä ole, mutta ehdottomasti haluaisin, on kotisiivous. Me ollaan harkittu, että otettaisiin siivooja kerran kuussa tekemään isomman siivouksen. Mähän tykkään siivota, mutta en tykkää käyttää siihen koko päivää. Tykkään siis siivota keittiön kuntoon aina illalla, jotta aamulla voi taas aloittaa kirjaimellisesti puhtaalta pöydältä, mutta isompaa siivouspäivää mä kyllä vihaan.

Mikä teille tuo arjen luksusta tai mistä sitä voisi löytää? ✨ Kivaa tiistaita!

Lue myös:

10 faktaa minusta

Päivittäinen kosmetiikka – mitä mä käytän?

TOP 10 hiusten hoitotuotteet

Nähdään myös Instassa! ??

<3 Salla

Me laitettiin tällä viikolla joulu meille kotiin ja ajattelin tänään käydä viikkoa vähän läpi kuvien muodossa. Koska joulu tuo mulle ihan valtavasti ihania lapsuuden muistoja, iloa, valoa ja mieli voi paremmin, päätettiin me laittaa joulukuusi esille jo aikaisemmin kuin ikinä ennen. Voin kertoa, että olen tuijotellut tuota kuusta siitä lähtien, kun se torstaina laitettiin. Koska joulun tunnelmien fiilistely ja katsominen on niin rentouttavaa ja kivaa, niin mikäpä olisi parempaa kuin ”kirjoittaa” tänään viikko kuvina.

Viikko kuvina

Viikko kuvina

Saaga oli heti hypistelemässä jouluvaloja ja kyslinkin jo Instan puolella, että miten kuusi saadaan pidettyä pystyssä joulun yli! ? Onneksi kuusi ei ole enää torstain jälkeen kiinnostanut, mutta saa nähdä miten käy, kun me lisätään joulukuun ensimmäinen päivä koristeet kuuseen.

Viikko kuvina

Viikko sisälsi myös yhdet leikkitreffit, mummolassa käynnin ja kolme päivää päiväkotia.

Viikko kuvina

Koska meillä on isompi kuusi tänä vuonna isomman asunnon vuoksi, hankin vähän lisää joulukoristeita. Ei varmasti tarvitse arvata minkä värinen joulu meille on tulossa. ? Päädyttiin siihen, että paperiset koristeet ovat varmasti aika turvallinen vaihtoehto.

Viikko kuvina

Shoppailureissun yhteydessä oli pakko käydä vilkaisemassa myös Stockmannin jouluikkunaa. Pitää ensi kerralla varmaan ottaa se lapsikin mukaan! ??

Stockmannin jouluosastolta löytyi uusi latvatähti, joka oli mennyt rikki muutossa sekä muutama uusi lasipallo. Toki nämä pääsevät taaperolta suojaan kuusen latvaan.

Viikko kuvina

Tälläkin vikkolla me ollaan syöty ihania aamiaisia, koska noh, mehän rakastetaan aamupaloja! Onnistuin tekemään ihan täydellinen omeletin tällä ohjeella!

Viikko kuvina

Parasta tässä viikossa on kuitenkin ollut tämä kuusi. Täällä oli niin kolkkoa ja pimeää ilman tätä! ? Rakastan! Meidän viikko kuvina oli nyt tällä kertaa melko joulupainotteinen, mutta toivottavasti ne toi sinne ruudun toiselle puolellekin iloa ja valoa!

Huomenna juhlitaan Markusta ja keskitytään isänpäivän viettämiseen. Kurkkaa täältä mitä olen suunnitellut huomiselle ja nähdään täällä taas huomenna nimittäin luvassa on isänpäivän tunnelmia. Ihanaa viikonloppua sinne! ❤️

Lue myös:

Ensimmäinen isänpäivä

Ensimmäinen joulu lapsiperheenä

Joulukalenterit 1 vuotiaalle

Lahjaideat vauvalle ja perheelle x20

Nähdään myös Instassa! ??

<3 Salla

Tämä viikko on pitänyt kiirettä ja ainakin musta tuntuu, että on tullut päiviteltyä todella vähän meidän kuulumisia (ainakaan jos et Instan storyjen puolella meidän menoa vielä seuraa). Päätetään siis tämä viikko meidän viimeaikaisiin kuulumisiin ja kerrataan viikon tapahtumia. ❤️

viikon kuulumiset

Uudet taidot

Saaga on oppinut tällä viikolla nousemaan tukea vasten ylös. Lisäksi on opittu purkamaan koreja, kaappeja, laatikoita ja oikeastaan ihan kaikkea mitä nyt vain pystyy purkamaan. Tämä hoksattiin, kun yritettiin pakata kirpparikamoja kassiin ja Saaga samaan aikaan purki kaikkea meidän pakkaamaa takaisin lattialle. Hidasta siis oli, mutta tulipahan tehtyä! Tällä hetkellä Saaga nousee tukea vasten vain pehmeillä alustoilla ylös, kuten sohvalla ja sängyssä sängynpäätyä vasten. Lattiatasolla jäädään siis edelleen polvien varaan eikä uskalleta lähteä vielä kiipeämään. Lisäksi Saaga on oppinut ihanasti ojentamaan lattialla käsiä, kun haluaa syliin. ❤ Myös unille meno on helpottunut huomattavasti ja ollaan päästy samaan tilanteeseen jossa oltiin pikkuvauva-aikana: laitetaan Saaga sänkyyn ja poistutaan huoneesta. Tämä on paras taito joka on nyt uudelleen opittu ja koskee niin päivä- kuin yöuniakin! ?

viikon kuulumiset

Tämän viikon viikonloppu vietettiin jo to-pe, kun Markus oli vapaalla.

Kirppistelyä ja kotona kääntymistä

Meillä on ollut tällä viikolla paljon kaikkea ihanaa tekemistä ja ainakin musta näin viikon jälkeen tuntuu, että ollaan käyty kotona vain kääntymässä. Otettiin kirppispöytä Kumpulan Helmestä torstaina ja se löytyykin vielä ensi keskiviikkoon asti. Kirppisfiiliksiä pääset lukemaan lisää täältä. Lisäksi ollaan käyty Cybexin PR-tilaisuudessa, pidetty vauvadeittejä, käyty shoppailemassa, laitettu kotiin syyssisustusta, pidetty leffailtoja, käyty leikkipuistoissa ja tehty tosi paljon töitä.

Tällaiset viikot ovat hyvää vastapainoa tuollaiselle viikolle, kun nyhvättiin kokonaiset kaksi viikkoa flunssan kourissa kotona. Oli ihanaa tehdä ja mennä. Saagan kanssa on edelleen helppoa ja kivaa liikkua, kunhan aina välillä pääsee vaunuistakin pois leikkimään. Iloinen yllätys tällä viikolla oli Itiksen Vapianon leikkitila, jonka vieressä oli helppoa syödä ja Saaga sai samalla leikkiä leluilla lattialla.

viikon kuulumiset

Tänään käytiin järjestelemässä ja täyttämässä kirppispöytä kuntoon.

Perjantaina tehtiin retki Lammassaareen Viikin peltojen kautta.

Hampaita ja terveyttä

Vihdoinkin alkaa näyttämään myös siltä, että hammasitkut on nyt itketty. Saaga jysäytti upeat neljä hammasta kerrallaan yläikeniin viime viikolla flunssan ohella. Voitte siis kuvitella, että unet olivat hieman heikompia. Onneksi tällä viikolla ollaan voitu jo koko perhe paremmin ja päästy taas näkemään ystäviä ja liikkumaan ilman pakkoa olla kotona. Saaga on viimeksi tehnyt hampaita n. puolen vuoden iässä. Sen jälkeen musta on koko ajan tuntunut, että kyllä ne kohta sieltä tulee ja, että tämä itku nyt varmaan oli niitä hampaita. No nyt voin sanoa, että niitä hampaita tehtiin. Oli runsasta kuolaamista, epämääräisiä itkuja ruokapöydässä, sormien suuhun tunkemista, tutin puremista, öisiä itkukohtauksia, jne. Onneksi se on nyt taas hetkeksi ohi, ennen kuin taas uudet hampaat alkavat puhjeta. ?

Ihanaa sunnuntai-iltaa sinne! Me pistetään kynttilät päälle, teevesi kiehumaan ja yritetään nauttia tästä harmaasta syysillasta. ?

Lue myös:

Somelääkärit aina paikalla – Ethän neuvo somessa!

1-vuotiaan ruokailu – Päivä Saagan lautasella

1-vuotiaan syyspukeutuminen

Meidän päivärytmi 10kk

Nähdään myös Instassa! ??

<3 Salla

Tämä viikko on ollut täynnä mitä ihanimpia asioita ja ihmisiä. Näiden lisäksi viikkoon on kuulunut myöskin väsymystä, peruuntuneita deittejä, erilaisia kiputiloja sekä avuttomuuden tunnetta. Viikko onkin nyt hyvä päättää keskittyen niihin positiivisiin asioihin, jotka antoi sitä kaivattua virtaa ja hyvää mieltä ja listata nyt ne viikon positiiviset asiat.

Viikon positiiviset

Viime torstain brunssi

Viikon positiiviset

Työasiat – Mulle tulee aina hyvä mieli työasioiden hoitamisesta. Siitä, kun saan asioita hoidettua pois alta, mielenkiintoisia projekteja ja sitä, että pääsen toteuttamaan omaa luovaa puolta kirjoituksen ja kuvauksen muodossa. Kun itse pääsen toteuttamaan projektia ja asiakas pitää lopputuloksesta. Siitä mulle tulee tosi hyvä mieli!

Vauvatreffit – Vaikka treffejä peruuntui, päästiin me silti tapaamaan ystäviä ja mä pääsin purkamaan viikkoa muiden äitien kanssa. Ah parasta! Varsinkin muutaman itkuyön jälkeen vertaistuki on jo paikallaan.

Hyvä ruoka – Tällä viikolla ollaan kyllä herkuteltu. Torstain brunssista laitoinkin kuvat! Lisäksi viikonloppuna leivoin omenapaistosta ja söin mutakakkua yksikseni kotona miehen ollessa mökillä. ?

Oma-aika – Markus lähti perjantaina joka vuotiselle poikien (voiko enää sanoa pojiksi 33-vuotiaita jätkiä? ?) mökkireissulle ja me jäätiin Saagan kanssa kahdestaan kotiin. Sain Saagan yllättävän aikaiseen nukkumaan ja pääsin nauttimaan paljon kaivatusta omasta-ajasta. Ostin itselleni kokonaisen mutakakun, marjoja, kermavaahtoa, katoin Netflixistä The Good Doctorsia kasvonaamio naamalla ties montako jaksoa ja tuli kyllä valvottua vähän liiankin pitkään.

Saaga – Ehkä oma lapsi ei kuulu juuri tämän viikon positiivisiin vaan ennemmän koko elämän positiivisiin asioihin, mutta kyllä se tälläkin viikolla toi hymyn useaan otteeseen mun huulille. Tällä viikolla keksittiin uusi hauska leikki: Saaga ottaa mua sormesta kiinni ja mä alan lujasti heiluttamaan sormea ylös ja alas. Jep! Hirmu hienon kuuloinen leikki, mutta ainakin tällä saa Saagan nauramaan. ?

Nyt kun tässä viikonloppuna sain nukuttua, tuntuu elämäkin taas paremmalta. Unella on niin iso vaikutus arkeen ja mielialaan!

Viikon positiiviset

Rauhallista sunnuntai aamua sinne! ☕️

Lue myös muut tämän viikon postaukset:

Vauvan koko hämmästyttää

1-v synttärit lähestyy

Keskeneräinen parveke

Nähdään myös Instassa! ??

<3 Salla

Mä en edes muista milloin meillä olisi ollut viimeksi Markuksen kanssa yhteistä lomaa. Todennäköisesti 2020 huhtikuussa, kun mentiin naimisiin. Tovi on siis vierähtänyt siitä, kun yhdessä on lomailtu!

Tässä ensimmäisessä lomapätkässä on ollut aika ihanaa myös se, että isovanhemmat ovat hoitaneet Saagaa niin, että ollaan päästy Markuksen kanssa saunomaan ja viettämään myös kahdestaan aikaa. Puhuttiin monesti raskausaikana jo siitä, ettei kuitenkaan vanhemmuuden takia haluta unohtaa toisiamme. Onneksi Saaga on ollut helppo lapsi, nukkuu paljon ja viihtyy myös itsekseen lattialla ilman kokoaikaista leikittämistä. Yhteistä aikaa on siis ihan arjessakin, mutta on se loma aivan eri asia. Vaikka Markus tekeekin etätöitä kotona ei se tarkoita, että meillä hukuttaisiin yhteiseen aikaan. Markus tekee todella tunnollisesti töitä ja vielä työpäivän jälkeen auttaa mua tarvittavissa kuvauksissa. Luulisi, että toisen naama alkaa jo kyllästyttää, mutta onneksi näin ei ole käynyt.

Edelliset ”lomat”

Jäin viime kesänä äitiyslomalle ja mulla oli kesä heinäkuusta asti vapaana. Markus kuitenkin oli keväällä vaihtanut työpaikkaa, joten menetti lomansa siinä hötäkässä. Mulla oli myös sairausloma menossa raskauden kipujen ja kolotusten takia, joten äitiysloma ei itsellänikään tuntunut juurikaan lomalle. Saagan synnyttyä Markus piti pari viikkoa isyyslomaa, mutta siinä vauvakuplassa, hormonihuuruissa ja paikat kipeänä en kutsuisi sitä yhteiseksi lomaksi. ?

Viime maaliskuussa meillä oli muutto. Markus piti siinä hötäkässä yhden viikon isyyslomaa ja se meni kokonaan muuttaessa ja loppusiivousta tehdessä. En siis tätäkään kutsuisi yhteiseksi lomaksi.

Me ollaan Markuksen kanssa pariskunta, joka tykkää matkustaa. Ollaan koettu yhdessä ties kuinka monta ikimuistoista matkaa ja nähty paljon. Välillä mulla on ikävä entistä elämää ja niitä lomia. Sitä fiilistä, kun lentokentällä kipristelee vatsan pohjasta ennen tulevia uusia seikkailuja. Saaga ja tämä uusi vanhemmuus on silti meidän paras seikkailu tähän asti ja oikeastaan aika innolla odotetaan, että päästään näyttämään Saagallekin maailmaa.

Vaikka korona vielä jyllääkin ja tämä on ensimmäinen loma, jolloin ei lähdetä ulkomaille, ollaan me silti nautittu tästä ihan täysillä. Ollaan tänä kesänä vietetty nyt ensimmäinen mökkiloma lapsiperheenä ja tarkoituksena on vielä kierrellä ympäri Etelä-Suomea.

Olipas ihana höpötellä välillä meistä pariskuntanakin! ❤️ Ihanaa viikonloppua sinne. ☀️

Lue myös:

Meidän kesäsuunnitelmat

Meidän rakkaustarina

Kun koti ei tunnu kodilta

Miten meillä kotityöt jaetaan?

Nähdään myös Instassa! ??

<3 Salla


Meillä on ollut super rento ja ihana viikonloppu. Toivottavasti sielläkin on ollut! Kesä on ollut kyllä viikonlopun teemana ja näkyi mansikoina, jäätelöinä, ulkoiluna, kukkina ja ylipäätänsä meidän kesäfiiliksenä. Kirjoittelin eilen meidän lomasuunnitelmista. Voit käydä lukemassa niitä täältä. Me siirrytään innolla uuteen viikkoon ja toivotaan, että säät pysyy yhtä hyvinä mitä ne on nyt viikonloppunakin ollut. ☀

Lauantaina syötiin super hyvä aamubrunssi, johon kuului mansikkasmoothie granolalla ja kahden suklaan croissanteja.

Käytiin lauantaina Sarvaston venesatamassa katsomassa, kun ihmiset laskivat veneitään vesille ja nautittiin kahvit satamakahvila Messissä.

Saaga pääsi tutustumaan vihreään nurmikkoon ja voikukkiin. Tämä syksyn lapsi ei olekaan Suomen kesää vielä nähnyt.

Päivälliseksi syötiin kasvispastaa. Täydellistä kesäruokaa!

Parvekejäätelöt kuuluivat myös useampaan otteeseen meidän viikonloppuun.

Tänään tilattiin lounaat kotiin ja nautittiin valmiista ruoasta.

Tänään tehtiin vielä lentti Tammisalon ympäri ja pysähdyttiin pesulaiturille syömään mansikoita ja nauttimaan auringosta sekä laineiden liplatuksesta.

Lue myös:

Saagan ensimmäiset 7kk kuvina

Ihana kesäasu!

Meidän viikko kuvina

Nähdään myös Instassa! ?

<3 Salla

Viime viikko meni super kiireisesti ja joka päivälle riitti jotakin tekemistä. Tällä viikolla otin tavoitteeksi vähän nollata ja ottaa rennosti. Viikko lähtikin jo aivan eri tavalla käyntiin, kun olin päättänyt ettei tällä viikolla ole pakko suorittaa. Nollaaminen tekee meille kaikille välillä tosi hyvää. Nyt kun otin tavoitteeksi ettei tarvitse tehdä, niin olen saanut kuitenkin hoidettua paljon työjuttuja ja s-postin saapuneet-kansio on vihdoinkin luettu ja viesteihin vastattu.

Oon ollut aina vähän huono rentoutuja ja joka päivä mulla on fiilis, että jotain “järkevää” pitäisi saada aikaiseksi. Saaga on alkanut myös pitämään päivät nyt aika kiireisenä ja nukkuukin vain muutamia tunteja enää päivisin. Kovasti opetellaan liikkumista ja tällä viikolla on opittu kunnolla pakittamaan. Kirjoittelin meidän päivärutiineista aikaisemmin tällä viikolla tänne.

Eilen kaivelin pitkästä aikaa vaatekaappia ja löysin viime vuonna ostettuja kesämekkoja joita sovittelin päälle. Oli ihanaa huomata, että ne menee vieläkin näin raskauden jälkeen. Kieltämättä peilikuva on hieman erilainen nyt ilman sitä vauvavatsaa! Odotan niin jo, että nämä tämän viikon sateet menisi ohi ja päästäisiin ihan kunnolla näihin mekkokeleihin. ☀

Oon myös pitkästä aikaa pitänyt itselleni pieniä hemmotteluhetkiä. Se tarkoittaa mulle suihkussa hiusnaamion laittoa, saunailtoja, teehetkiä, rantakahveja ja hyviä telkkarisarjoja. Sellaista omaa-aikaa ja vaikka rakastankin olla äiti on silti ihanaa ajatella välillä muutakin kuin vauvan kehitystä, ruokailua, kakkavaippoja tai sitä miten paljon vauva on nukkunut. On aika rentouttavaa välillä miettiä päivän asua, kodin sisustusta, parvekkeen kesäkuntoon laittamista ja sitä parisuhdeaikaakin. <3

Ihanaa iltaa sinne! ?

Lue myös:

Parhaat äitiysmekot

Mun kotoiluvaatteet x3

Mitä kosmetiikkaa kaapeista löytyy?

Mun ihonhoitorutiinini

Nähdään myös Instassa! ?

<3 Salla

Huhtikuu on mennyt ihan hujauksessa ja päätin kirjoittaa auki meidän huhtikuun parhaat jutut! Jos muistatte, niin mehän muutettiin maaliskuun viimeinen päivä tänne uuteen asuntoon ja koko huhtikuu on aika lailla pyörinyt muuton ja sisustuksen ympärillä. Mahtuu siihen toki muutakin, mutta suurimmaksi jutuksi nostaisin kodin laittamisen.

uusi koti

Ollaan saatu tässä kuukauden aikana ihan hurjan paljon aikaan ja oikeastaan meiltä puuttuu enää olohuoneen matto, baarijakkarat, saarekkeen valaisin ja pimentävät rullaverhot. Seiniltä myös puuttuu vielä hyllyjä ja muita pieniä juttuja vielä uupuu, mutta niitä ehtii laitella kyllä, kun kaikki muu on paikallaan. Uudessa keittiössä oli myös ihanaa päästä kokkailemaan ja huhtikuussa tulikin tehtyä monia erilaisia kakkuja sekä muita herkkuja!

Parvekkeelle ei olla tehty vielä mitään. Sinne on tulossa vielä parvekelaatat ja muutenkin vähän uutta ilmettä kesää varten. Saagan huoneesta myös puuttuu vielä koko sisutus, vain verhot on saatu ja tapetti on seinässä. Makkari on nyt muuten valmis, kun saatiin vihdoinkin verhotkin ikkunaan, mutta pimentävät rullaverhot puuttuu vielä sieltäkin. Taulut ja viherkasvit toivat kyllä niin paljon kodikkuutta ja eloa tänne meidän uuteen kotiin!

Meillä on mennyt myös iso osa huhtikuusta tutkien uutta asuinaluetta. Ollaan löydetty aivan ihania vaunuttelumaastoja ja Tedillekin on löytynyt koirapuisto, koirauimaranta sekä kivasti metsää! Vähän tuli etukäteen stressailtua sitä löytyykö täältä uudelta asuinalueelta kivoja ulkoilumaastoja, mutta niitä onneksi löytyi ja vielä riittää paikkoja joissa ei olla käyty.

ensimmäinen hääpäivä

Toinen meille iso juttu oli mun ja Markuksen ensimmäinen hääpäivä. Vietettiin hääpäivää syömällä aamiainen sängyssä, kilisteltiin skumppaa ja käytiin päiväretkellä läheisellä huvilalla. Ei meillä siis mitään järin isoja suunnitelmia ollut, mutta päivä oli kyllä ihana ja juuri meidän näköinen. Oli niin hassua ajatella, että hääpäivänä Saaga oli vielä masussa eikä oltu hänestä vielä muille kerrottu ja tänä vuonna Saaga kölli meidän välissä ja vaihteli meidän kanssa kuulumisia. ❤? Lisää meidän häistä pääset lukemaan täältä.

Saagan vaatekaapin uudistus ja isompi vaatekoko

Saagan kasvua on ihanaa seurailla joka ikinen kuukausi, mutta tässä kuussa erityisen jännittävää oli se, että päästiin siirtymään taas seuraavaan vaatekokoon. Musta tuntuu, että ollaan hypätty koon 62 ohi kokonaan vaikka sitäkin kokoa ehdittiin ehkä kuukauden päivät käyttämään. Kokoa 56 käytettiin puoli vuotta, joten 1kk yhtä vaatekokoa tuntuu erityisen lyhyeltä ajalta. ? Kyllä ne 62 kokoiset vaatteet menee vielä päälle, mutta 68 tuntuu hieman kivemmalta laittaa, kun Saaga ei näytä ihan makkarankuoreen pukeutuneelta.

Saaga sai myös super ihania uusia kesävaatteita, joita päästiin jo fiilistelemään ja päästiin hetkeksi jo kesätunnelmiin. Shoppailtiin isompaa vaatekokoa neidille ja nyt kaapista löytyy 68 ja 74 kokoa aika kivasti. Toivon todella, että tyttö ei kasva ihan heti ensi viikon aikana näistäkin ohi. Nyt on nimittäin selvästi jokin kasvupyrähdys menossa. Näytän uusia vaatteita täällä bloginkin puolella vielä myöhemmin!

Muut ihanat asiat

Siis päällimmäisenä voisin nostaa tähän kampaajalla käynnin. Kyllä, Saaga oli mukana, koska muuten en varmaan olisi saanut aikaiseksi mennä. Saatiin käytettyä jouluksi lahjaksi saadut hiusten leikkauksen lahjakortit pois ja tukka lyhenikin n. 10 cm. Hiukset pysyivät siis melko saman näköisinä eikä suurta muutosta tullut, mutta oli aivan ihanaa hetkeksi päästä hemmoteltavaksi kampaajalle ja päähierontaan siihen pesupenkkiin. Pääsin viisihaaraisista eroon ja sain terveen näköiset hiukset.

Pääsin myös uuden asuinalueen myötä tutustumaan uusiin aivan ihaniin ihmisiin ja toisiin äiteihin. Saaga on saanut uusia kavereita ja asuinalue tuntuu jo ihan kodilta! On ollut ihanaa saada aikuista seuraa muulloinkin, kun Markuksen työaikojen ulkopuolella ja muutakin seuraa kuin Markus. ? Kiitos korona, tämä äitiysloma ei ole ollut ihan sitä mitä odotin. Vappua oli myös pitkästä aikaa ihanaa juhlia ison brunssin merkeissä (toki tässäkin seura oli se pääasia)! Koronan takia ei juurikaan ole muita ihmisiä pitkään aikaan nähnyt tai sitten treffit ovat peruuntuneet pienen nenän vuotamisen takia. Kovasti siis jo odotellaan, että maailma palautuisi normaaliksi ja innon sekä kauhun sekaisin tuntein odotellaan mitä kesä tuo tullessaan!

Aivan ihanaa toukokuun alkua sinne! Toivottavasti säät suosii ja päästään kunnolla jo fiilistelemään kesää! ☀

Huhtikuun TOP 3 luetuimmat postaukset:

Meidän rakkaustarina

Vaunujen ratasosa käyttöön

Sokerikoukussa – paljonko rahaa menee herkkuihin?

Nähdään myös Instassa! ?

<3 Salla

Tässä se maaliskuun iso paljastus nyt sitten on, nimittäin mun blogi uudistui ja siirtyi Vaikuttajamedian alle! Osoite www.sallasalmela.com on siis tällä hetkellä pistetty jäihin ja mun juttuja voi lukea tästä eteenpäin täältä. Oon aika häkeltynyt siitä, kuinka paljon teitä lukijoita on tänne kertynyt ja kuinka paljon tämä blogi on kasvanut tässä ekan vuoden aikana. Muistan, kun arvoin blogin aloitusta pitkään ja se oli ollut mulla jo kauan haaveena aloittaa. Onneksi aloitin, sillä mulla on ollut aika paljon kerrottavaa! Raskauden aikaan tämä oli hyvä paikka purkaa omia fiiliksiä, antaa ja saada vertaistukea sekä kirjoittaa mielekästä sisältöä! Tämä on mun työ ja tuntuu aika pelottavaltakin sanoa se ääneen. Y-tunnusta hain muutama kuukausi sitten ja elän aika jänniä aikoja, opin uutta ja kehityn!

Kuka minä olen?

Jos sulle mun blogi on vielä uusi ja mietit kuka minä olen, niin kerron sulle hei vähän! Ensinnäkin ihanaa, että olet löytänyt blogini ja toivottavasti löysit jo myös mun Instagramini, jossa on vielä astetta arkisempaa sisältöä täältä meidän vauvakuplan ja muuttohärdellin keskeltä. Instagramin puolella olen aktiivisesti ollut jo kolmisen vuotta ja tämä blogi on vielä melko tuore, sillä olen kirjoitellut vasta vuoden verran meidän touhuista tänne.

Luitkin varmaan jo mun kuvauksen tuosta vierestä ja se kertoi jo tosi paljon minusta. Ammatiltani olen merkonomi ja sairaanhoitaja. Olen siis alanvaihtaja ja äitiyslomalle jäin sairaanhoitajan töistä. Työskentelin 3,5 vuotta lasten päivystyksessä ja vielä arvon sen kanssa, haluanko palata. Lisää äitiysloman jälkeisistä ajatuksista voit käydä lukemassa täältä. Mieheeni tutustuin kaupan-alalla ennen kuin lähdin hoitoalalle. Vietetään ensi kuussa meidän kahdeksannetta vuosipäivää ja ensimmäistä hääpäivää. Kyllä! Me mentiin korona-aikana naimisiin. Lisää meidän epidemian aikaisista häistä voit lukea täältä. Meillä asustaa myös karvakorva Ted, joka on ihastuttanut meitä kuolaavine huulineen ja kreppikorvineen täällä jo yli seitsemän vuotta. Saaga syntyi meidän perheeseen viime vuoden syyskuussa ja täyttää siis tämän kuun lopussa jo kuusi kuukautta! Aika menee ihan liian nopeasti tämän pienen kääryleen kanssa. <3

Rakastan herkullisia aamupaloja ja mun omat bravuurit ovatkin banaanipannarit, mangotuorepuuro ja kookos-chiapuuro! Aamukahvi ja ylipäätänsä aamu on päivän paras ja odotetuin hetki meidän perheessä. Yleensä Saaga hymyilee koko naamallaan ja bileet on käynnissä pinniksessä heti aamusta.

Luonteeltani olen aika äkkipikainen, mutta otan asiat yleensä tosi rennosti. Olen aikamoinen kotihiiri ja rakastankin siivota ja laittaa kotia. Saan yleensä iltaisin siivousvimman juuri ennen kuin pitäisi mennä nukkumaan. ✌ Olen todella perhekeskeinen ihminen ja haluan uskoa ihmisten hyvyyteen. En lue uutisia ja etsin helposti ympärilleni positiivisia asioita ja ihmisiä. <3

mitä tämä blogi pitää sisällään?

Pääasiassa kirjoitan tänne blogin puolelle meidän perhearjesta. Saagan kasvusta ja kuulumisista, äitiydestä, perus arjesta ja välillä vähän syvällisemmistäkin mietteistä huumoria unohtamatta. Rakastan itse tehdä helppoja ja nopeita arkiruokia aamupaloista jälkkäreihin, joten niitä reseptejä tuleekin löytymään täältä paljon!

Meillä on myös muutto tällä hetkellä edessä uudiskohteeseen, joka valmistuu 29.3! Lisää meidän tulevasta asunnosta voit käydä lukemassa täältä. Täällä blogin puolella tulee varmasti näkymään vahvasti tulevaisuudessa myös sisustus ja siihen lapsiarjen yhdistäminen. ??

En myöskään ole unohtanut, että olen muutakin kuin äiti! Juttua riittää myös ihonhoidosta, kosmetiikasta, hiuksista, vaatteista ja kaikesta ihanasta, josta itselleni tulee hyvä olo! <3 Eli aika laidasta laitaan löytyy aiheita vaikka ja mistä. Toivottavasti myös juuri sulle löytyy mielekästä luettavaa täältä. <3

 

Vielä kerran ihanaa, että olet löytänyt blogiini ja toivottavasti jäät tänne pidemmäksikin aikaa seurailemaan meidän juttuja! ? Jos sulla tulee mieleen jotain mistä haluaisit tietää lisää tai aiheita joista haluaisit lukea, niin vinkkaa mulle! Kuuntelen kyllä avoimesti kaikki ideat ja toiveet. Super ihanaa viikkoa sinne! Me jatketaan muuttolaatikoiden pakkailua täällä. ?

Lue myös:

Mun synnytyskertomus

Mun lemppari hiustenhoitotuotteet

<3 Salla