21 Jun Äitiyspakkaus 2020 unboxing

Käytiin eilen hakemassa tämän vuoden äitiyspakkaus meidän lähimmästä Matkahuollon pisteestä. Ilmeisesti tätä alettiin jakamaan jo huhtikuun lopussa sekoituksena myös vanhaa 2019 äitiyslaatikkoa. Halusin pelata varman päälle, että saadaan tämä tämän vuoden laatikko kaikessa komeudessaan, joten laitoin Kelan hakemusta menemään vasta toukokuun loppupuolella. Itseäni tämän vuoden laatikon sisällys miellytti ihan valtavasti ja yllätyin, kuinka paljon tuotteita tämä laatikko sisälsi. Sisällys oli ihanan neutraali ja sopisi mainiosti niin tytölle, kuin pojallekin. Näin esikoista odottaessa laatikossa oli myös paljon tuotteita, joita en edes ollut vielä ajatellut hankkivani. On helppo keskittyä ostamaan vauvalle suloisia vaatteita, mutta mielessä ei ollut vielä käynytkään esim. kynsisakset, harja, kylpyveden lämpömittari saatikka nännirasva. ?
äitiyspakkaus 2020
Äitiyspakkaus 2020 piti sisällään yhteensä 56 tuotetta ja tätä laatikkoa voi myös tarvittaessa käyttää vuoteena, sillä pohjalla on vaahtomuovipatja. Pakkauksen mukana tulee myös vuodevaatteet. Pakkaus ei juurikaan eronnut edellisten vuosien pakkauksista, muuta kuin kuoseilla. Pakkauksessa oli ihanasti eri kokoisia vaatteita ja sopivasti on papuselle oikean kokoiset talvivaatteetkin nyt saatuna. Lopussa vielä kuvaa laatikon sisällöstä!
Omat suosikit äitiyspakkauksesta
- Ruokalappu (niin suloinen eläinkuosi!)
- Ulkohaalari-makuupussi (suloinen karhukuosi, hyvän kokoinen eli menee pitkään, monikäyttöinen)
- Villasekoitehaalari (tuntui super laadukkaalta ja lämpimältä, syyslasta odotellessa varmasti paljon käytössä)
- Peitemakuupussi (varmasti eniten käytössä ja ihana Familon eläinkuosi)
- Kietaisubodyt (super käteviä ja kuosit olivat ihanan neutraalit)
- Pyyheliina (ihana väritys, ei vielä löytynytkään omasta kaapista, kissan kuvan voisin vaihtaa koiraksi ?)
Omiin suosikkeihin ei todellakaan kuulunut pehmolelu, joka tuli tämän vuoden pakkauksessa, mutta niitä tulee hankittua varmasti liikaa kuitenkin ?. Nyt vaan pyykkikone pyörimään ja kaikki nämä ihanuudet vaatekaappiin papusta odottamaan! <3 On tämä Suomi vaan niin hieno maa, kun tällaisia apuja saa!

Mitä itse tykkäsit tämän vuoden äitiyspakkauksesta? 🙂 Mitkä sun omat lempparit oli?
Lue myös:
Toinen kolmannes – mitä odottaa?
<3 Salla
Jonsku88
Posted at 20:41h, 21 JuneMä tykkäsin aivan valtavasti tästä uudesta äitiyspakkauksesta kaikkineen 🙂
Tähtikuosit ja toppahaalari oli nappi kun kerrankin on tumma eikä heti liat näy kun konttaa menemään 🙂
sallasalmela
Posted at 22:36h, 21 JuneHei toi oli tosi hyvä pointti! Eipä muuten lika näy ihan heti! ?
Johanna Vesala
Posted at 14:46h, 22 JuneJoo kun Esikoisen pakkauksessa oli vaalee haalari niin voi vaan kuvitella minkä näkönen se oli ?
Mielestäni laatuun on satsattu paremmin tässä uudessa pakkauksessa mikä todella hyvä
sallasalmela
Posted at 15:33h, 22 JuneYllätyin kyllä itsekin, että miten laadukasta tavaraa tuolla laatikossa oli! 🙂
Pingback:Toinen kolmannes – mitä odottaa? – Salla Salmela
Posted at 13:04h, 24 August[…] sai odotella jonkin aikaa, mutta saapui kyllä todella hyvissä ajoin! Voit käydä kurkkaamassa täältä, mitä äitiyspakkauksesta […]
Pingback:Kummikutsut – Salla Salmela
Posted at 00:05h, 14 February[…] Lue myös: Isyyspakkaus & äitiyspakkaus 2020 […]