Saagalla alkoi loma 15. joulukuuta ja sillä samalla tiellä ollaan edelleen. Toki omasta päätöksestä, mutta edelleen meillä on siis lapsi lomalla. Näin tuoreelle yrittäjälle tämä on vain haastava tilanne. Tällä hetkellä toiset isovanhemmat ovat kipeänä ja puolet hoitoavusta siis väliaikaisesti poissa käytöstä. Lisäksi, kun olen ollut Saagan kanssa niin pitkän pätkän taas kotona, mulla on alkanut olemaan käynnistymisvaikeuksia.

Kirjoitin aikaisemmin päätöksestä jättää viemättä Saaga väliaikaisesti päiväkotiin tänne.

lapsi lomalla lapsi lomalla

Lapsi lomalla

Saaga on nyt ainakin seuraavat kaksi viikkoa vielä kotona. Katsotaan tautitilannetta uudelleen parin viikon päästä. Viikonloppu tulee varmasti aika pitkälti tehtyä töitä, kun Markus on vapailla. Kotona on silti vaikeaa keskittyä, kun Saaga huutaa oven takana. Päiväuniajat olenkin oppinut jo käyttämään tehokkaasti. Nyt, kun kirjastotkin ja suuri osa julkisista tiloista on suljettu on vaikeaa lähteä muualle tekemään töitä. Olo on taas kuin äitiyslomalla, kun päätimme laittaa Saagan päiväkotiin. Päiväkodin aloituksesta pääset lukemaan täältä.

Päivät kuluu leikkiessä. Välillä itketään, kun ei saada pöydällä olevaa huulirasvaa hamuiltua käsiin ja toisena hetkenä taas työnnellään kierrätyslaatikkoa ympäri asuntoa. Metallikeräys on täynnä dubloja ja Saagan huoneen uuni pursuaa leikkiruokia. S-posti kilkattaa ja heti kuuluu itku, kun äiti käy kurkkaamassa tietokoneella sähköposteja. Töitä on mahdotonta tehdä. Meillä on äitivaihe.

Lue lisää taaperon eroahdistuksesta täältä.

Viime syksy oli rankka ja töitä teinkin hiki hatussa. Iltapäivisin kuunneltiin päiväkodin jälkeistä itkusirkusta ja öisin olin aivan loppu, kun suljin tietokoneen klo 01 yöllä. Olen oikeastaan onnellinen tällä hetkellä siitä, että on hieman hiljaisempaa työn saralla. Kotona lapsi nilkassa roikkuessa töitä ei edes kiinnosta tehdä. Silloin, kun Saaga on kotona, haluan keskittyä Saagaan. Kun Saaga on päiväkodissa tai hoidossa, haluan keskittyä 100% työn tekoon. Kun molempia yrittää tehdä samaan aikaan ei kumpaankaan pysty antamaan itsestään 100%. Se harmittaa ja näkyy kaikessa tekemisessä. Välillä on todellinen paskamutsi fiilis. Se harmittaa kaikista eniten. Mä rakastan mun työtäni ja haluaisin antaa tällekin vielä enemmän itsestäni.

Vinkit etätöihin keskittymiseen

Mun on ollut vaikeaa keskittyä kotona ja nyt olenkin tehnyt töitä myöhään iltaisin tai alku yöstä. Tallennan ne kesken eräisinä ja tarkastan aamulla tuoreilla silmillä. Tätä en toki suosittele kenellekään vaan mieluummin työaika on hyvä rajata päiväsaikaan. Itse teen nyt näin, koska työ on muuten Saagan ajasta pois. Keskittymisvaikeudet sekä nämä mun kotona olosta johtuvat käynnistymisvaikeudet ovat tarvinneet vähän suunnittelua, jotta ne työt saadaan tehtyä. Näistä olen kokenut itse apua:

  • Siisti ympäristö – Muuten mietin vain siivoamista eikä luovuuskaan pääse valloilleen. Lisäksi sälekaihtimet auki ja huonekasvitkin tekevät paljon.
  • Työt eri huoneessa kuin lapsi – Tätä ei varmasti tarvitse selittää ?.
  • KAHVI – Eikä tämä vaadi selittelyjä. Kahvin kulutus onkin taas noussut
  • To do -listat! – Olen alkanut tekemään kalenterini sivuun to do -listoja viikolle. Asioita jotka on pakko hoitaa viikon aikana.
  • Kalenterin päivitys – Kun kalenterin pitää ajan tasalla on helpompi myös tehdä to do -listoja.
  • Pienet jaloittelu tauot – Jos koneen edessä istuu tunnista toiseen, alkaa keskittyminen herpaantumaan tai uusia ajatuksia ei enää tule. Pieni jaloittelu virkistää.
  • Keskittyminen yhteen työtehtävään kerrallaan – Tämä on mulle kaikista vaikeinta ja usein huomaan, että mulla on neljäkin hommaa samaan aikaan auki ja mikään niistä ei tule päivän aikana valmiiksi.

Lue myös:

Ruuhkavuodet – Saanko paussin?

Somevaikuttajan työ – Tästä palkka koostuu

Mitä haluan elämältä? Haaveita tulevaisuuteen

Nähdään myös Instassa! ??

<3 Salla

Vuosi on purkissa ja en voi, kun itseäni olalle taputtaa, että olen uskaltanut lähteä yrittäjäksi ja tavoittelemaan niitä omia unelmia. Varmasti vuoden merkittävin ja isoin juttu! Yksin tähän en kuitenkaan olisi pystynyt nimittäin yritystä perustaessa ilmoilla lenteli satoja kysymyksiä joihin onneksi sain ammattilaisilta apua. Veritas oli alusta asti mukana auttamassa mua yrittäjyyden taipaleella, kertoivat miten määritetään oikeanlainen YEL työtulo, mitä sillä saa ja miksi se oma yrittäjän eläkevakuutus on paljon muutakin, kuin eläkevakuutus. Koska itse en ole tämän asian asiantuntija sain teille kysymyksiin vastaajaksi mun ihka oman vakuutusneuvojani Assin! Pidemmittä puheitta päästetään Assi vauhtiin ja kertomaan ammattilaisen sanoin hieman YEL:istä.

Kirjoitin teille viimeksi oman yrittäjän tarinani sekä avasin vähän kauhun sekaisia tuntemuksiani YEL:iin liittyen. Pääset lukemaan jutun täältä.

yel työtulo

Mikä YEL on?

YEL on yrittäjän lakisääteinen eläkevakuutus. Se on sama kuin työntekijälle TYEL, joka näkyy eläkemaksuvähennyksenä esimerkiksi palkkakuitissa. Työntekijälle työnantaja maksaa suurimman osan eläkemaksusta, kun taas yrittäjä vastaa itse omasta eläke-ja sosiaaliturvasta. Maksu on suunnilleen sama sekä TYEL:issä, että YEL:issä. Aloittava yrittäjä saa kuitenkin 22% alennuksen vakuutusmaksuistaan neljä ensimmäistä vuotta.

Täältä pääset lukemaan miksi YEL työtulo on tärkeää asettaa oikean suuruiseksi.

Miksi YEL täytyy ottaa ja mitä sillä saa?

Yksinkertaisimmillaan yrittäjän on pakko ottaa YEL, koska laki sanoo niin. Mutta oikeastihan se on vakuutus yrittäjän elämän turvaksi. YEL pitää ottaa, jos yrittäjätoiminta on suuruudeltaan yli vuosittain vaihtuvan työtuloalarajan, vuonna 2022 se on 8 261,71 euroa. YEL vakuutettu yrittäjä on oikeutettu kaikkiin samoihin etuuksiin kuin työntekijäkin. Esim. vanhempain – ja sairaspäivärahaan, työkyvyttömyyseläkkeeseen, ammatilliseen kuntoutukseen, perhe-eläkkeeseen ja aikanaan vanhuuseläkkeeseen. Niiden suuruus riippuu kuitenkin yrittäjän YEL-vakuutuksen työtulosta ja siksi on tosi tärkeää, että yrittäjän sosiaaliturvan pohja eli työtulo, on todellista työpanosta vastaavalla tasolla, jotta yrittäjä saa yrittäjätoiminnallaan ansaitsemansa turvan. Elämässä sattuu iloisia ja vähemmän iloisia asioita ja silloin on hyvä, ettei ainakaan toimeentulosta tarvitse huolehtia.

Pääset laskemaan oman YEL-vakuutuksesi suuruuden Veritaksen laskurin avulla. 

Mikä on YEL työtulo?

YEL-työtulon määrittämisessä hyvä nyrkkisääntö on, että työtulon tulisi vastata vuosipalkkaa, jota maksaisit tekemästäsi työstä jollekin toiselle, yhtä ammattitaitoiselle henkilölle. Se ei siis ole yrityksen tekemä voitto, liikevaihto tai nostettu palkkasumma. Määrittely voi olla joskus hankalaa, mutta me autamme siinä mielellämme! Kannattaa myös muistaa muuttaa YEL-vakuutuksen työtuloa, mikäli yrittäjätoiminta muuttuu matkan varrella. On tosi tärkeää toimeentulon turvaamiseksi, että työtulo on koko ajan oikealla tasolla. YEL-työtuloa ei voi muuttaa takautuvasti.

Täältä pääset lukemaan lisää mikä on YEL työtulo.

Tarvitseeko kevytyrittäjäkin YEL-vakuutuksen?

Yrittäjä tarvitsee YEL-vakuutuksen yritysmuodosta tai toiminnan luonteesta riippumatta, mikäli YEL-vakuuttamisen kriteerit täyttyvät:

  • työtulo on yli minimirajan ( vuonna 2022 se on 8 261,71 )
  • yrittäjä on 18–67-vuotias
  • yrittäjätoimintaa on kestänyt yhtäjaksoisesti vähintään 4 kuukautta

Eli kevytyrittäjäkin tarvitsee YEL:in jos nämä ehdot täyttyvät.

Voiko YEL-maksut vähentää verotuksessa?

YEL-vakuutusmaksut ovat kokonaisuudessaan verovähennyskelpoisia. Ne voi vähentää yrittäjän omassa henkilökohtaisessa verotuksessa tai jos on valinnut, että yritys maksaa YEL-maksut, ne voi vähentää myös yrityksen verotuksessa.

Miksi Veritas?

Veritas on yrittäjien eläkeyhtiö. Meille kaikki asiakkaat ovat yhtä tärkeitä. Siksi jokainen asiakas, oli sitten yksinyrittäjä tai isompi yritys, saa oman vakuutusihmisen joka auttaa ja neuvoo kaikissa eläkevakuutusasioissa. Asiakas saa myös aina hänelle suoran puhelinnumeron ja meiliosoitteen niin ei tarvitse jonotella missään linjoilla. Tänä vuonna ollaan vastattu keskimäärin 11 sekunnissa puheluun. Aika hyvin vai mitä? Nämä eläkevakuutusjutut tuntuu aika monimutkaisilta välillä, mutta asiakaspalvelussa yritämme selittää asiat niin, että puhelun päätteeksi asiakkaalla on varma ja ymmärretty olo.

yel työtulo

Toivottavasti nämä olivat tarpeeksi selkeästi esitetty! Ainakin omalla kohdallani monta epäselvää kysymystä on Veritakselta onnistuttu ratkaisemaan! Toviottavasti solmut ratkeavat sielläkin. Jos tarvitset apua YEL:in kanssa, niin voin lämpimästi suositella Veritasta ja heidän ammattilaisiaan. ❤️

Tutustu tarkemmin Veritakseen tästä. ?

Lue myös:

Yrittäjän tarinani – Miksi lähdin yrittäjäksi? Olenko hullu?

Mitä äitiysloman jälkeen? – Pohdintoja ennen yrityksen perustamista

Kuulumiset ruuhkavuoden keskeltä

Some on työni – Mistä koostuu somevaikuttajan palkka?

Nähdään myös Instassa! ?

<3 Salla

Taasko yksi yrittäjän tarina? Miten hoitajasta tuli viestinnän alan yrittäjä? Ei koulutusta. Ei läheisiä kollegoita joita näkisi aina työpaikalla. Ei pienintäkään kokemusta yrityksen pyörittämisestä ja silti perustin osakeyhtiön. Hulluutta vai sittenkin rohkeutta hypätä kohti niitä omia unelmia? Tämä selviää vain ajan kanssa. Nytpä ainakin voin sanoa, että olen uskaltanut lähteä kohti niitä pitkäaikaisia haaveita, joista hoitajan asussa haaveilin.

yrittäjän tarina

Tässä on mun yrittäjän tarina

yrittäjän tarina – Miten sairaanhoitajasta tuli viestinnän alan yrittäjä?

Olenkin avannut jo aiemmin hoitoalan epäkohtia, kun kirjoitin sairaanhoitajan palkasta. Mulla oli joskus haaveena tehdä somesta mun työni. Unelmoin siitä hoitajan työn ohessa. Unelmoin siitä, että voisin tehdä vain 50% työaikaa ja tienata hoitajan työn ohessa somen tekemisellä. Tänä päivänä olen yrittäjä. Mulla on oma osakeyhtiö ja elätän itseni tällä työllä 100%. Hurjaa! Millon musta tuli näin aikuinen? En sano ettenkö ikinä enää työskentelisi sairaanhoitajana, mutta musta on hienoa, että olen uskaltanut lähteä kohti niitä omia unelmia.

Olin alussa AIVAN PIHALLA ja olen ehkä vähän edelleen. ? En muista milloin olisin ollut viimeksi niin stressaantunut ja aivan suoraan sanoen hukassa, kuin yritystä perustaessa. Mä suoraan sanoen vihaan kaikkea hallinnollista ja sitä, että en osaa jotakin asiaa. Sairaanhoitajana oli helppoa työskennellä. Oli tietty työtehtävä mitä hoidin ja tiesin mitä teen työpäivän aikana. Mulla oli selkeät roolit ja työajat. Aina oli työkavereita auttamassa jos jokin asia mietitytti tai en osannut. Pomo oli paikalla jos oli kysyttävää lomista ja palkkoihin pystyi soittamaan, jos jokin asia palkkakuitissa askarrutti. Yrittäjänä on aika yksin.

Onneksi mulla on muutamia yrittäjänä olevia ystäviä jotka olivat alussa ihan kultaakin kalliimpia! Kyselin heti tietysti hallinnollisista asioita PALJON. Kyllähän mä tämän työni osaan, mutta kirjanpitäjästä ja YEL-vakuutusfirmoista oli pakko kysellä suosituksia. Molemmat järjestyi. Kirjanpitäjä hoiti koko yrityksen rekisteröinnin ja muut paperiasiat kuntoon, jotta varmasti kaikki meni oikein enkä itse unohtanut mitään. YEL-vakuutus järjestyi Veritaksesta.

YEL, se pakollinen paha

Tänään kirjoitan aiheesta, joka ei ole sieltä kiinnostavimmasta päästä. Eihän oikeasti ketään kiinnosta lukea siitä miksi sitä yrityksen rahaa pitäisi “tuhlata” enemmän. Yrittäjänä haluaa keskittyä siihen itse työhön, itsensä toteuttamiseen ja bisneksen kasvatukseen, eli lisäämään sitä rahavirtaa. Kaikki vakuutusasiat, kirjanpito ja muut hallinnolliset asiat ovat vain niitä välttämättömyyksiä jotka on pakko hoitaa ja vielä oikein. Näin itse näen yrittäjän arjen tuoreilla silmillä.

Yrittäjän tarina

Vai onko sittenkään?

Ensimmäisen kahden viikon ajan puhelin soi taukoamatta. Kun yritys oli rekisteröity, puhelin soi ja vielä soi. Taukoja ei ollut. Eri kirjanpitotoimistot, puhelinoperaattorit, talouslehtien myyjät sekä YEL-vakuutusneuvojat alkoivat soitella. Voin kertoa, että tämä oli raskasta ja ennen kaikkea ärsyttävää. Itse en halua sopia mitään sopimuksia puhelimessa. Varsinkaan asioita joita en tuoreena osaamattomana yrittäjänä edes osaa ja mua on helppo vetää narusta. Mua helpottaa, kun näen luvut tietokoneen ruudulla. Näen mitä saan milläkin hinnalla ilman, että se vain kerrotaan nopeasti puhelun aikana. Mua helpotti myös se, että sain Veritaksesta oman vakuutusneuvojan. Mun vakuutusvauvojani nimi on Assi.

Emme ole isoin tai tunnetuin eläkeyhtiö, mutta se saa meidät vain yrittämään enemmän. Meille sinä olet ykkönen, tervetuloa aina jonon ensimmäiseksi. Veritas

YEL ei ole pakollinen paha. Se on turva. Turva eläkkeestä. Turva äitiys-, isyys- ja vanhempainpäivärahasta. Turva sairastuessa. Turva työttömyydessä, eikä se ole vaihtoehtoinen. YEL-vakuutus eli yrittäjän eläkevakuutus on pakollinen kaikille jotka tienaavat vuodessa yli 8063,57 euroa. Tämä tulee aika nopeasti täyteen. Se on yrittäjän sosiaaliturva, joka on minusta aika iso juttu. Mä myönnän, että itse vielä vähän aikaa sitten ajattelin, että enhän mä voi tuhlata näin paljon yrityksen rahaa johonkin YEL:iin, mutta en ajatellut sitä, mitä sillä saan. Elämästä ei ikinä tiedä. Enhän mä luovu mun henkilökohtaisistakaan vakuutuksista tai lapsen vakuutuksesta ja näe sitä turhana kulueränä. Miksi yrityksen ja herran jumala oman eläkevakuutukseni kanssa asia olisi toisin. Tämän herätyksen sain, kun paneuduin asiaan hieman lisää. Siksi onkin tärkeää ettei omaa toimintaa alivakuuteta.

YEL on verovähennyskelpoinen sekä uutena yrittäjänä saat 22% alennuksen.

Seuraavalla kerralla käydään läpi hieman kysytyimpiä kysymyksiä sekä niitä suurimpia kummituksia joita itselläni oli mielen päällä YEL:iä ottaessa! ?

Lue myös:

YEL = Yksi Epäilyttävä Lisäkulu? | Veritas

Somevaikuttajan palkka – Mistä se koostuu?

Sairaanhoitajan palkka

Meidän perheen talous – Raha, rakkaus, palkka ja säästäminen

Nähdään myös Instassa! ?

<3 Salla

Olette monesti toivoneet postausta siitä, mitä mun työni tällä hetkellä on. Olette halunneet kuulla mitä päivät pitävät sisällään ja missä esimerkiksi saan apua. Mitä työ bloggaajana ja somevaikuttajana on ja mistä somevaikuttajan palkka koostuu?

Tällä hetkellä mulla on valtava stressi päällä kasaantuvista töistä ja samaan aikaan huomaan jo stressaavani sitä, jos seuraavalle kuulle ei olekaan töitä ja laskutettavaa. Yrittäjyyden ja perhearjen yhdistäminen on ollut haastavampaa mitä osasin kuvitella. Ruuhkavuosista pääset lukemaan täältä.

Tärkeimmät työvälineet ovat kännykkä, tietokone ja kamera. Usein työt tulee hoidettua lastenhuoneen lattialla tai makuuhuoneessa, jossa oven saa kiinni. Tänään avaan vähän mistä koostuu somevaikuttajan palkka.

Minun päiväni

Mun päiväni alkaa aamukahvilla. Otan kännykän esiin ja avaan Instagramin. Vastailen kommentteihin ja viesteihin, laitan muutaman tarinan ja vastailen sähköpostiviesteihin. Koska omalla kohdallani keskittyminen töihin ja yhteen asiaan kerrallaan on hankalaa, huomaan usein kirjoittavani blogia, vilkuilevani Instaa, vastailevani s-posteihin ja hoitavani yrityksen asioita kaikkia samaan aikaan. Tehokkainta työskentelyaikaa itselleni ovat illat ja yöt, mutta vähintään sähköpostien vastaamiset ja kuvaukset on hoidettava päivisin. Välillä päivään sattuu kiva pressitapahtuma tai pr-lähetys, jotka ovat ihanaa piristystä työhön, mutta nämä eivät ole mitään joka päiväistä luksusta. Tällöinkin edustan itseäni ja yritystäni, eli olen töissä. Työ on 99 % ajasta tietokoneella tai kännykällä istumista, sisällön suunnittelua ja luomista sekä oman yrityksen asioiden hoitamista (kuten laskutusta tai kirjanpitoa). Onneksi työhön kuuluu myös se luova puoli, jolloin pääsee suunnittelemaan ja rakentamaan kampanjoita, kuvaamaan niitä ja ihastelemaan lopputulosta. Mun työn paras osuus on kuitenkin yleensä seuraajille sitä epämieluista katseltavaa, eli mainos, joka skrollataan nopeasti yli. Siihen mainokseen kuitenkin käytin suurimman osan työajastani. Voin kertoa, että se tuntuu ihan helvetin hyvältä, jos joku antaa kaupallisesta yhteistyöstä ja sen toteutustavasta hyvää palautetta!

Esimerkki yhden IG-yhteistyön työmäärästä: Suunnittelen yritykselle yhteistyöehdotuksen ja neuvottelen heidän kanssaan mahdollisesta kampanjasta. Jos kampanja hyväksytään, sovitaan vielä erikseen sen yksityiskohdista. Tämän jälkeen odotan yrityksen lähettämää tuotetta/palvelua tai käyn ostamassa tuotteet itse kaupasta/käyn palvelussa. Lähden suunnittelemaan toteutusta ja mahdollisesti hankin  rekvisiittaa kuvauksiin yms. Kuvaan yhteistyön/Markus auttaa, jos minun täytyy näkyä kuvassa itse. Kuvaan myös storyt. Editoin kuvat ja suunnittelen julkaisun, jonka lähetän yritykselle taas vahvistettavaksi. Kun yritys vahvistaa luonnoksen, pääsen sen julkaisemaan. Julkaisun jälkeen laskutan ja teen yritykselle loppuraportin yhteistyöstä.

Aina tämä ei suju yhtä mutkattomasti ja luonnosta korjaillaan moneen otteeseen ja tällöin sähköpostien määrä on valtava. Tämän lisäksi on kaikki muu työ sekä ne omat ei-kaupalliset sisällöt ja niiden julkaisut.

somEvAikuttAjan palkka – mistä se koostuu?

Jos etsii helppoa rahaa, kannattaa tämä uravalinta sulkea pois laskuista. Jos ainoa motivaatio työn tekemiselle on raha eikä somen päivitys muuten kiinnosta, ei tämä ole juttusi. Suurin osa tästä työstä on nimittäin palkatonta. Kaikki sisältö missä ei lue kaupallinen yhteistyö tai mainos on palkatonta ja näitä päivityksiä ainakin omalla kohdallani on suurin osa. Somevaikuttajan palkka koostuu pääsääntöisesti kaupallisista yhteistöistä. Pieniä hiluja saa mainostuloista blogin sivujen kautta tai affiliate-linkkien kautta. Affiliate-markkinointi, tai suomeksi voisi sanoa kumppanuusmarkkinointi, on tulospohjaista markkinointia, jossa maksetaan vain toteutuneista myynneistä. Esimerkiksi jos laitan Instagramin tarinoihin mainoslinkin vaikka shampooseen ja seuraaja päätyy linkin kautta sen ostamaan, saan ostoksen loppusummasta pienen provikan, joka yleensä on muutamia euroja.

Kaupalliset yhteistyöt

Kaupalliset yhteistyöt ovat asia erikseen. Kaupalliset yhteistyöt ovat vaikuttajamarkkinointia, jossa haluttu kohderyhmä (eli minun kohdallani lapsiperheet) tavoitetaan sitä koskettavan henkilöbrändin, eli vaikuttajan kautta. Jokainen vaikuttaja päättää itse oman palkkansa sekä asiakkaille tarjottavan paketin sisällön. Tämän takia hintoja on välillä vaikeaa vertailla keskenään. Hintaan vaikuttaa moni asia, kuten esimerkiksi kampanjan kesto, sisältö ja seuraajamäärät. Vaikuttajamarkkinointi on edelleen edullista markkinointia verrattuna esimerkiksi tv- ja lehtimainontaan, joten se on yrityksille melko kannattavaa. Lisäksi valitun vaikuttajan kautta tavoitetaan tarkka kohderyhmä. 

Moni somevaikuttaja ja bloggaaja voi helposti alihinnoitella omaa työtään ja niin minäkin hinnoittelin vielä hetki sitten. Kollegat ovat tässäkin työssä kultaakin kalliimpia ja on tärkeää vertailla hieman palkkoja, joita tästä työstä pyydetään. Palkkahan voi vaihdella suurestikin. Joillakin esimerkiksi kuvaoikeudet sisältyvät pakettiin ja toisilla ei. Jo tämän vuoksi pyydetty palkka voi erota monilla sadoilla euroilla. Palkka on projektikohtainen, eikä kiinteää kuukausipalkkaa ole. Mitä enemmän teet töitä ja kaupallisia yhteistöitä, sitä enemmän saat palkkaa. Vaikuttajamedia on tehnyt hyvät videot Instagramin ja blogin hinnoittelusta.

Moni vaikuttaja saa palkkaa oman kanavan lisäksi myös esimerkiksi luomalla sisältöä eri yritysten sosiaalisen median kanaviin. Somevaikuttajan palkka voi siis koostua omien kanavien lisäksi myös muualta, joka ei seuraajille näy. Näin omalla kohdallanikin on.

somevaikuttajan palkka

Tämä työ on paljon enemmän mitä se ruudun sille puolelle näyttää.

Työni plussat ja miinukset

Plussat:

  • Motivaatio uuden oppimiseen ja itsensä kehittämiseen
  • Itsensä toteuttaminen ja kampanjoiden suunnittelu
  • Vertaistuen ja viihteen jakaminen sekä vuorovaikutus erilaisten ihmisten kanssa
  • Työ on hauskaa, luovaa ja olen itseni pomo
  • Ihanat ja avuliaat kollegat
  • Etätyöt ja mahdollisuus joustavaan aikatauluun ja työhön lapsen kanssa

Miinukset:

  • Negatiiviset kommentit ja arvostelu
  • Arvostus työtä kohtaan. Somevaikuttajan ja bloggaajan työtä ei edelleenkään tänä päivänä nähdä “oikeana työnä”
  • Työaikaa ei ole. Monesti huoman kirjoittavani blogitekstejä ja vastailevani s-posteihin vielä yölläkin. Työtä tehdään 24/7 (tai ainakin minä teen)
  • Stressi kasaantuvista töistä. Tämä toivottavasti vähän helpottaa, kun kokemusta yrittäjyydestä tulee lisää ja ajanhallinnan oppii paremmin

työ muiden joukossa

Tätä TYÖTÄ tekevät ihmiset heittäytyvät ja laittavat itsensä likoon 100 prosenttisesti. Itseäni ärsyttää, että kaupalliset yhteistyöt nähdään vain “pelkkinä mainoksina”. Ne ovat usein huolella suunniteltuja, kuvattuja ja usein sitä samaa sisältöä, jota vaikuttajan postauksissa muutenkin olisi. Jos työstä ei saa palkkaa, ei sitä pysty samalla motivaatiolla, jaksamisella ja kiinnostuksella tekemään. Voin kertoa, että sairaanhoitajan työn ohessa Instagramin ylläpito oli kerran viikkoon postailua ja stooreja ei juurikaan ollut. Bloginkin perustin vasta sairaanhoitajan työn loppupuolella ja postauksia oli silloin noin pari kuukaudessa. Pystyt tukemaan omia itsellesi tärkeitä ja hyödyllisiä sisältökanavia seuraamalla, tykkäämällä, jakamalla ja kommentoimalla heidän sisältöään.

Lue myös:

Sairaanhoitajan palkka

Meidän perheen talous – raha, rakkaus, palkka ja säästäminen

Mitä äitiysloman jälkeen? Pohdintoja vauvavuodelta ennen someuralle päätymistä

Nähdään myös Instassa! ?

<3 Salla

Katson kalenteria epäuskoisesti ja mietin, milloin mun elämästäni tuli tätä? Tiistaina on päiväkodin kuvaukset, alapuolella lukee isolla: toimistolle! Some palaveri, päivän julkaisu ja kahden luonnoksen laitto yritykselle. Kolme on jonossa odottamassa kuvauksia ja suunnittelua. Pari pitää laskuttaa, raportoida ja kirjanpitäjälle pitää laittaa viime kuun raportit. Kalenterin alareunaan on kirjoitettu: osta tossut ja tutit päiväkotiin ja laboratoriossa täytyy käydä. Sähköposti kilkattaa ja bussilippu unohtui maksaa, kun vaunuja ei poikkeuksellisesti ollutkaan mukana. Mietin jo nyt, että päiväkodin jälkeen alkaa taas huuto ja loppu iltana ei töitä tehdä. Nyt valehtelin, koska työthän jatkuu Saagan nukkumaan menon jälkeen. Moikka vaan ruuhkavuodet! ??

Omaa aikaa ei ole.

Vielä alkusyksystä ainoa ongelma oli kilpirauhasarvot ja jatkuva väsymys

Helvetin ruuhkavuodet – Saanko paussin?

Mä olen stressaaja. Stressaan yleensä ihan kaikesta. Se näkyy mulla suoraan sanoen vitutuksena, huonotuulisuutena, levottomuutena, sydämen tykytyksenä ja aftoina suussa. Elämä on aikataulutettua ja ruuhkavuodet ovat nyt kotiutuneet näköjään tänne meille.

Tämä on ihan syvältä. Voi kunpa osaisin totella, kun mulle sanotaan: ”ota ihan rauhassa, kyllä kaikki järjestyy”.

Nyt yrittäjyyden myötä tää stressaaminen on mennyt ihan uusille leveleille ja se on vaan pahentunut. Nythän mä stressaan mun elantoani. Nykyään tulee valvottua myöhempään, kun vuorokaudesta loppuu tunnit kesken ja stressi + väsymys ei ole mikään ihanne yhdistelmä. Lisäksi kaikki on uutta ja stressaan myös sitä.

Stressaan sitä etten osaa tätä.

Lisäksi mä stressaan äitinä olemista. Stressaan Saagan vuoksi. Yhdistän stressin huoleen ja huolehdin usein ihan liikaakin. Jos jotain käy, olen epäonnistunut äitinä tai siis tämä fiilis on se päällimmäinen, joka syöksyy täysillä päälle.

Nyt alkoi päiväkoti. Ette tarvitse edes kolmea arvausta, kun voin jo sanoa, että olen kyllä sitäkin stressannut. Nyt, kun päiväkoti on alkanut on mulla stressi jo siitä milloin se kuuluisa flunssakierre jysähtää päälle. Sitten pääsenkin stressaamaan sitä kipeää lasta ja siinä samalla sitä kuinka ne yrittäjän työt sitten hoidetaan.

Kaikeltahan ei voi lasta suojella. Eikä sitä yritystäkään. Omaa rimaa voi toki laskea ja töitäkin jotenkin vähentää, mutta en mä ainakaan näitä juttuja osaa. Stressaaminen siis jatkuu.

Viime viikko oli kiireinen. Itkin vähintään taas parikymmentä kertaa. Välillä en edes tiennyt miksi itkin. Varmaan väsymyksestä tai sitten hoitamattomista töistä jotka kasaantuu. Osittain myös Saagan käytöksestä (ensimmäinen päiväkotiviikko purkautui meille kotona kiukkuna ja itkuna) ja syyllisyyden tunteesta, kun ollaan pienenä jo laitettu se sinne päiväkotiin.

En ole tällä hetkellä se työtään täysillä rakastava ja tekevä yrittäjä, en ole täydellinen äiti enkä vaimo. En ole nyt hyvä ystäväkään.

Mä kuitenkin yritän ja odotan sitä kokemuksen syvää rintaääntä, joka helpottaa tätä stressiä. Olen ollut yrittäjä vasta kuukauden. Olen ollut äiti vasta vuoden eikä auta, kun nostaa hattua itselle ja kehityksen määrälle joka tässä vuoden aikana on jo tullut. Ah olisittepa nähneet mun stressikäyräni pikkuvauva-arjessa.

Hakuna matata – Ei huolta

Tämä mun tekisi mieli tatuoida itseeni (mieluiten otsaan tässä elämäntilanteessa), jotta muistaisin jokaisena päivänä hengittää. Nämäkö nyt ovat ne ruuhkavuodet?

Ruuhkavuodet

Laitetaan tähän loppuun vielä rauhaa ja tunnelmaa tuova kuva, jos se vaikka toisi hieman vastapainoa tälle tunnepurkaukselle

Lue myös:

Itsetunto ääripäästä ääripäähän

Kotihiiri

Äidin huoli ei lopu koskaan

Vauvavuoden väsymystä vai sittenkin jotain muuta?

Nähdään Instassa! ??

<3 Salla