Meidän viikonloppu alkoi aika vauhdilla. Saatiin vaikka ja mitä heti lauantaina aamulla hoidettua ja vihdoinkin energiaa riitti. Säät ovat olleet monta päivää jo mitä kauniimpia ja kauan mielessä olleet asiat tuli vihdoin hoidettua. Loppiaisen siivouspäivän jälkeen ajattelin ettei hetkeen tarvitsisi siivota, mutta hyvin vieläkin löytyi hoidettavia kodinaskareita.

viikonloppu

Sunnuntaina aamulla juotiin aamukahvit sängyssä hieman huonomman yön jälkeen. Puhtaisiin lakanoihin oli silti ihanaa nukahtaa!

Lauantaina aamulla herätessä me sovittiin jo heti aamusta Markuksen kanssa, että pidetään lakanoiden vaihtopäivä. Siitä se hoitamattomien asioiden vyyhti lähtikin sitten liikkeelle. Käytiin hakemassa Saaga vielä meidän väliin ja syötiin koko porukka aamupala sängyssä. Miksipäs ei, kun kuitenkin lakanat pääsee pesuun! Aamupäivä leikittiin ja ulkoiltiin. Saatiin Saaga helposti vaunuihin päiväunille ja päikkäreiden aikana siivoilut jatkui. Saatiin myös hoidettua muutamia paperihommia joita ei vain ole saanut hoidettua ja tarroitettiin myös Saagan isompia vaatekokoja. Perattiin pieneksi menneitä vaatteita ja tehtiin tilaa isommille vaatteille, jotka on nyt nätisti niputettu koriin. Nyt pysytään paremmin itsekin selvillä siitä miten paljon seuraavia kokoja jo on ja mitä vielä puuttuu.

Nyt Saagan vaatekaappiin on tehty pinot isommista vaatteista ja on helpompaa katsoa mitä löytyy ja mitä vielä tarvitaan.

Unet ovat onnistuneet hyvin nyt parvekkeella.

Valoa on riittänyt ihan eri tavalla, kun joka päivä tulee lisää lunta.

viikonloppu ja Pakollinen lepohetki

Lauantaina iltapäivällä tehtiin ruokaa, käytiin pulkkailemassa ja leikittiin. Jossain vaiheessa päivää alettiin vähän ihmettelemään Saagan sylivaihetta. Miksi nyt vain äiti kelpaa ja miksi sylissä pitää istua koko ajan? Illalla se selvisi, kun pikkuinen alkoi oksentamaan. Oksentelua kesti kahteen asti yöllä, jonka jälkeen päästiin nukkumaan. Onneksi saatiin Saaga nukkumaan pieniä 20 minuutin pätkiä oksentelujen välissä, kun tehtiin vessan lattialle peitosta pesä. Pidettiin tunnin välein vahdin vaihto ja ilta meni itsekin vessan lattialla istuen. Toisen pahaa oloa on kyllä hirveää katsoa. ❤️ Loppu yön Saaga nukkui hyvin. Heti aamulla kiskaisi smoothiepussin ja pullollisen vettä ja jatkoi vielä tunnin meidän välissä unia. Nyt on onneksi vointi jo parempi. Todennäköisesti eilen tuli kuitenkin syötyä jotain sopimatonta, tai ainakin toivon niin, ettei kyse ole vatsataudista.

viikonloppu

Pyykkitorni on ollut meidän paras kaveri tänä viikonloppuna.

Tästä kuvasta näkee, että Saaga voi jo paremmin. Kaikki lelut ovat jo vaihtaneet paikkaa hyllystä lattialle.

Sunnuntai alkoi pyykin pesulla. Pestiin kaikki Saagan vuodevaatteet ja edellisen illan sotkuiset yökkärit. Olen jo laskuista sekaisin kuinka monta koneellista pyykkiä ollaan tänä viikonloppuna pesty. Onneksi meillä on pyykkikone ja kuivausrumpu! Niistä olen ollut erittäin onnellinen taas tänä viikonloppuna. Keitettiin myös hammasharja ja tutti. Tämä oli hyvä vinkki hammashoitajalta 1v hammastarkastuksessa, että kyllä hammasharjakin kannattaa keittää samalla tavalla kuin tuttikin

1v hammastarkastuksesta pääset lukemaan lisää täältä.

Saaga voi jo paremmin ja mekin voidaan hyvin. Tehtiin avokadopastaa ja ollaan nyt otettu rennosti. Viikonlopun hommat on nyt hoidettu ja ihan ansaitusti makoillaan sohvalla ja sylitellään Saagaa. Tänään keittiön kukat ovat piristäneet extra paljon!

Hoitokuviot – saatiin palapeli kasattua

Kirjoitin eilen jännityksestä mennä nyt tautihuipulla päiväkotiin. Pääset lukemaan sen täältä.

Eilen kasailtiin myös meidän palapeliä, kun päätettiin pitää Saaga kotona ainakin vielä ensi viikon ja ehkä seuraavankin. Omaa oloa helpotti se, että isovanhemmilta saatiin hoitoapua. Maanantaina Saaga menee toisten isovanhempien luokse hoitoon ja tiistaina toisten. Keskiviikon ja torstain teen töitä Saagan päiväuniaikaan ja perjantaina Markus pitää vapaapäivän. Ihanaa, että tukiverkosta oli jälleen apua ja nyt ei ole pakko laittaa Saagaa päiväkotiin, kun kaikki pöpöt on liikkeellä. Toivottavasti tilanne rauhoittuu pian. ❤️

viikonloppu

Toivottavasti siellä on ollut kiva viikonloppu ja olette pysyneet terveinä! ?

Lue myös: 

Siivouspäivä – Innostuin kodin kuvaamiseen!

Taaperon uudet taidot – peruutetaan ja laskeudutaan

Taaperon eroahdistus yöllä

Nähdään myös Instassa! ?

<3 Salla

Tässä mammalomalla Netflix on ollut auki paljon. Vauvat nukkuu, se on tullut huomattua tässä viimeisen neljän kuukauden aikana ja aika käy välillä pitkäksikin. Sen sijaan, että jatkuvasti tuojottelisin sitä nukkuvaa lasta ja odottaisin hänen heräävän, olen katsonut nyt ihan super paljon sarjoja. Saagan ollessa hereillä me pistetään telkkari kiinni ja sarjat jää odottamaan taas pikkuisen nukahtamista. Listasin alle omia lemppareita joita suosittelen katsomaan Netflixin valikoimasta (tämä ei ole mainos)!

Komedian ystäville

  • Brooklyn 99 (tämä on mun ja Markuksen yhteinen sarja, jota ollaan jo nyt kuusi kautta tykitetty!)
  • Superstore (uusi tuttavuus, josta on nyt ensimmäiset kymmenen jaksoa katsottu. Vaikuttaa hyvälle!)
  • Kolme miestä ja tyttö
  • The Good Place (tätä aloin kokeilumielessä katsomaan ja kaksi kautta hurahti hyvin nopeasti.)
  • Moderni perhe (yksi mun ihan lemppari sarjoista)
  • Ensisilmäyksellä
  • Jane the Virgin
  • Good Girls (jännitystä myös mukana. Tähän jäin heti koukkuun ja odotan jo niin sitä, että uusi kausi tulisi)

Jännitystä päivään

  • The Witcher – noituri (jos olet GOT:in ystävä, tulet rakastamaan tätä sarjaa!)
  • Better Call Saul (en osaa päättää kumpi näistä sarjoista on parempi, eli todella hyvin tehty spin-off)
  • Breaking Bad
  • Narcos
  • Orange Is the New Black

On kyllä kiva, että Netflixissä on nykyään TOP-lista. Ollaan löydetty sieltä mm. Modernin perheen uusin kausi sekä koko Superstore-sarja. Yleensä se mitä muutkin katsoo, katsoo itsekin! Kivaa perjantaita sinne ruudun toiselle puolelle! Lökärit jalkaan ja sohvalle viikonlopun viettoon!

Helpot reseptit Netflix-iltaan: suklainen leipävanukas & banaanileipä

<3 Salla

Mangotuorepuuro on mun oma lemppari! Syksy on kohta täällä ja meidänkin aamiaisbrunssit alkaa pikkuhiljaa saamaan syksyn värejä. Mennään nyt kuitenkin vielä näillä viimeisillä kirkkaan keltaisilla väreillä ja maukkailla kesän mauilla. Tehtiin super maukkaat mangotuorepuurot edellisenä iltana jääkaappiin odottamaan ja niiden kavereiksi jo lemppareiksi tulleet banaanipannarit (G) kahvin kanssa. Aamuisin kyllä edelleen odotan eniten näitä meidän yhteisiä aamupalahetkiä. Pienellä vaivalla saa ihanan aamiaishetken ja saa tuotua vähän luksusta arjen keskelle. Tämän aamiaissetin valmistukseen meni 30 minuuttia ja vähintään kyllä yhtä kauan tästä nautittiinkin. Aurinko tulvi ikkunoista sisälle, kahvi tuoksui nenään ja seura oli mitä parhain. <3

viikonlopun suunnitelmat

Tänään ollaan aamulla nyt matkalla synnytysvalmennukseen, jota kovasti ollaan odoteltu. Onneksi mun veli lähtee meitä sinne viemään, niin saatiin vähän pidempi aamu ja syötyä oikein kunnolla. Nyt vaan täydellä vatsalla harjoittelemaan erilaisia synnytysasentoja ?. Kerron synnytysvalmennuksesta myöhemmin erikseen, mitä siellä tehtiin. <3 Illemmalla vietetään leffailtaa kavereiden kanssa ja leivotaan kasvispizzaa. Ollaan tehty tuota basilika, tomaatti, mozzarella pizzaa nyt jo ainakin kolmesti tämän elokuun aikana. Super helppo ja hyvä resepti, joka maistuu aina kaikille. Sunnuntaina me todennäköisesti lähdetään keskustaan käymään aamiaisella, koska me vaan niin rakastetaan hyviä aamupaloja ? ja kohta ei päästä enää mihinkään, kun tuo meidän Papunen päättää syntyä ?. Sieltä jatketaan matkaa Jätkäsaareen Verkkokaupan myymälään, josta ollaan hankittu mulle nyt loppuraskautta ja synnytystä varten jumppapallo sekä hierontapallo noille mun kipeille jalkapohjille. Haluan myös ehdottomasti käydä vähän kuolaamassa syysvaatteita kaupoilla, joita on kylläkin vaikea päälle vielä sovittaa, mutta hakusessa on ainakin lämpöinen neule napeilla, jotta on helpompi myös imettää. Tällä hetkellä kaapista löytyy vain pään yli vedettäviä neuleita.

Viikonloppu on siis jo täynnä ainakin omasta mielestäni ihania aktiviteetteja, jotka on vaan niin paljon kivempi aloittaa vielä maukkaalla aamupalalla. Alla resepti tähän kuvan mangotuorepuuroon. ?

Mangotuorepuuro valmistuu viidessä minuutissa jääkaappiin odottamaan

Mangotuorepuuro (G)

(ohje 2 hlö:lle, aktiivivalmistusaika: 5 min)

Tarvikkeet:

  • 2 dl kaurahiutaleita
  • 2 dl maustamatonta jugurttia/kaurajugurttia
  • 2 rkl chian-siemeniä
  • 1 dl Bonne mangososetta
  • 0,5 dl kauramaitoa/omenamehua/appelsiinimehua
  • kanelia (jos haluat vähän syksyisempää makua)
  • marjoja/siemeniä/itse tehtyä granolaa tuorepuuron päälle

Ohje:

  1. Sekoita kaikki ainekset keskenään, mutta vain 3/4 osaa mangososeesta sekaisin.
  2. Nostele tuorepuuro laseihin ja nostele lusikalla loput mangososeesta tuorepuuron päälle.
  3. Laita päälle haluamasi marjat, siemenet tai vaikka granola
  4. Nosta jääkaappiin vähintään kahdeksi tunniksi. Anna olla jääkaapissa mielellään yön yli.

Toivottavasti sulla on ihana elokuun viimeinen viikonloppu! ☀

Lisää aamupalainspistä:

kookos-chiapuuro

3 helppoa välipalaa

<3 Salla