Mun on pitänyt jo pitkään puhua teille mun hiuksista ja siitä kuinka vihdoin olen ”saanut ne takaisin”. Kyllähän sitä tässä vauvavuotena on peilistä itseään katsonut hieman epäuskoisena, kun normaalisti mulla on aina ollut hyvinvoiva tukka. Kun erilaiset tehohoidot ja hiusnaamiot eivät enää auttaneetkaan tulin siihen tulokseen, että tämä nyt todennäköisesti on se hormonaalinen hiustenlähtö josta kaikki puhuu.

hormonaalinen hiustenlähtö

Mulla on aina ollut ihan super paksut hiukset, joten omalla kohdallani vaikka hiuksia lähtikin, sai sen peitettyä hyvin. Nyt lapsen ollessa 1-vuotias, hiukset ovat taas hyvässä kunnossa.

HIukset vauvavuotena – hormonaalinen hiustenlähtö

Raskauden aikana mun hiukset voi super hyvin! Ne kiilsi, oli vahvat ja kaikin puolin terveen tuntuiset. Musta jopa tuntui, että ne oli raskauden aikana paremmassa kunnossa kuin normaalisti! Hiusten lähtö ja hiuksen rakenteen muuttuminen johtuu estrogeeni hormonin romahtamisesta synnytyksen jälkeen ja hiusten lähtö onkin pahimmillaan usein kolmen kuukauden kuluttua synnytyksestä. Synnytyksen jälkeen elinvoima hiuksista alkoikin hiipua ja niistä alkoi tulla kuivat ja kärsineen näköiset hamput. Lisäksi otsaan ja korvien läheisyyteen alkoi kasvamaan pieniä “vauvahiuksia”, jotka onneksi sai peitettyä.

Koko vauvavuoden olen kriiseillyt hiusteni kanssa. Koko elimistön hormonitasapaino oli tietysti sekaisin ja imetyksen kunnolla käynnistyttyä hiukset alkoivat muuttua kuiviksi, ohuiksi, likaisen näköisiksi ja sellaisiksi hamppumaisiksi takkukasoiksi. Hiuksia myös jossain vaiheessa tipahteli enemmän, mutta ei missään vaiheessa niin, että olisin sitä ihan kunnolla huomannut. Enemmän hiusten laatu muuttui paljon huonommaksi ja hiuksista tuli ohuet (eli yhtä kuin hiuksia tippui). En käyttänyt mitään ravintolisää erikseen hiuksia varten, vaan lapsen ollessa vuoden ikäinen hiukset alkoivat taas näyttämään vahvoilta ja terveiltä.

Apua hiustenlähtöön

Tein pitkän etsinnäin googlen syövereihin ja etsin ratkaisuja joita itse voisin tilanteessa koittaa, jos hiukset edelleen olisivat ohuet. Tietysti aina pitää miettiä omalla kohdalla voiko oman äitiysvitamiinin rinnalle ottaa vielä lisäksi hiuksille tarkoitettua vitamiinivalmistetta vai voisiko omaan ruokavalioon lisätä vielä lisää palkokasveja ja viljatuotteita. Nämä ovat hyviä biotiinin ja sinkin lähteitä, jotka suoranaisesti vaikuttavat hiusten kuntoon. Moni hiusvitamiini sisältää myös kollageenia. Kollageeni on proteiini, jota meidän kehoissa on luonnostaan, joten tuotteiden ei pitäisi olla haitallisia. Tällaisia vitamiinivalmisteita ei kuitenkaan ole testattu raskaana olevilla eikä imettävillä, joten oman harkinnan mukaan kannattaa näitä miettiä.

Näistä seuraavista tuotteista löysin parhaat arvostelut: HairLust ei sisältänyt mitään kiellettyä raskaana oleville tai imettäville, mutta vitamiinien määrä on huomattava äitiysvitamiinien rinnalle. Puhdas + -sarjan tuotteita olen itse käyttänyt pitkään, mutta Puhdas+ Beauty kollageeni & biotiini sisältää nimenomaan sitä kollageenia, jota oman harkinnan mukaan voi käyttää. Saman kaltaisia tuotteita on markkinoilla paljon. Suurimmassa osassa ei imetyksen ja raskauden aikaisesta käytöstä lukenut mitään. On hyvä muistaa, että tuloksia vitamiinivalmisteiden käytöstä tulee odottaa vasta noin kolmen kuukauden kuluttua aloituksesta eikä pikakuureja ole.

Lue myös:

Parhaat hiustenhoidon tuotteet

Imetyksen loppuminen 1v kanssa

Mun lemppari kosmetiikkatuotteet

Nähdään myös Instassa! ??

<3 Salla

Klassinen kysymys tähän alkuun: Mihin tämä vauvavuosi oikein katosi? ? Eikös siitä ole vasta hetki, kun olin Espoon sairaalassa synnytyspuuhissa ja ponnistin tuota rakasta lastani tähän maailmaan? Ja nyt koko tämän vuoden olen saanut seurata Saagan matkaa vauvasta taaperoksi.

Synnytyskertomuksen pääset lukemaan täältä. Mulla tuli nyt vuoden takaista muistellessa jopa ikävä raskausaikaa ja synnyttämistä! ?

Apua, meillä on taapero!

Saaga täytti tänään 1! Siis oikeasti jo 1-vuotta! Ihan hullua sanon minä. Oon juuri se äiti joka heti aamusta tirautti ensimmäiset kyyneleet ja väkisin koitti halata tuota rimpuilevaa pikku kiipeilijää. Tähän vuoteen on mahtunut niin mahdottoman paljon. Hyviä ja rankkoja hetkiä, mutta en mä voi sanoa, että huonoja hetkiä olisi ollut. Huonompia kuin toiset ja rankkoja kyllä. Tämä on silti ollut elämäni paras vuosi. Parasta tässä ehdottomasti on ollut nähdä kuinka siitä pienestä käsillä harovasta rusinasta on tullut iloinen ja nauravainen sukkien repiä, hapsujen tutkija ja aina hänet löytää jostakin kiipeämästä tai seisomasta hiljaa. Parasta ehdottomasti on se, kun Saaga tietää tekevänsä pahuuksia: hän katsoo mua hymyillen ja lähtee lujaa konttaamaan kohti suunnitelmaansa. Huudan ei ja Saaga pysähtyy NAURAMAAN mulle, välillä hän jopa vilkuttaa mulle (luulee, että tarkoitin hei). Hetken naurettuaan hän jatkaa suunnitelmansa toteuttamista ja hups keikkaa kohta ne kukkamullat onkin siellä lattialla, eikä ruukussa.

Vaikka tänään olikin ihka ensimmäiset synttärit, vietettiin me kuitenkin ihan normaali päivä. Katsotaan olenko se äiti joka käy vielä tällä viikolla ostamassa sen kuuluisan 1v foliopallon läheisestä juhlakaupasta vai pärjätäänkö ilman. ? Sunnuntaina me järjestetään hyvin pienimuotoiset juhlat Saagan kunniaksi ja juhlitaan samalla porukalla, kun nimiäisiäkin juhlittiin viime syksynä.

Uudet taidot

Saaga on oppinut nyt muutaman viikon sisällä nousemaan tukea vasten polviseisontaan, siitä seisomaan ja nyt jo kävelee sohvasta kiinni pitäen pieniä matkoja ja vaihtaa sohvalta pöydän reunaan kiikkumaan ja takaisin. Alastulo on vielä pepulleen kaatumista tai sitten osataan hienosti laskeutua kädet lattialle laittamalla takaisin konttausasentoon, mutta tämä on vielä aika harvinaista. Kaikkea pitkin myös nykyään kiivetään, noustaan seisomaan vaunuja ja kaappeja pitkin ja kohta jo itketäänkin, kun ei uskalleta tulla alas edes siitä seisomis asennosta.

Vaikka tämä päivä nyt vietettiinkin normaalisti, on tämä silti ollut normaalista hyvin kaukana. Tänään jouduin jo sanomaan, että meillä on taapero. Ei vauva vaan taapero. Tämä tuntuu niin vieraalle vielä! Muistelin myös vuoden takaista päivää koko tämän päivän ajan. Vauvavuosi on nyt ohi ja se oli ihana. Vähän jopa jännittää nähdä mitä tulevan pitää. ❤️

Lue myös:

Nimiäiset

1v synttärisuunnitelmat

Kukaan ei sanonut, että vauva-arki on tätä

Saaga 9kk

Saaga 8kk

Saaga 7kk

Lisää synttärikuulumisia Instan puolella, nähdään siis siellä! ❤️

<3 Salla

Me luovutaan nyt vihdoinkin Saagan pienistä vaatteista. Tämä ei toki tarkoita sitä, että me ei jätetä säilöön yhtään vaatetta, vaan nimen omaan säästetään ne joissa on isoin tunnearvo. Päätettiin vihdoin laittaa siis vauvan vaatteet kirpparille ja tämä viekin multa samalla kirppismyyjän neitsyyden. En ole aikaisemmin myynyt kirpparilla, joten katsotaan miten käy ja mitkä on fiilikset tämän jälkeen! ? Lupaan kertoa teille miten meni!

Vauvan vaatteet kirpparille

Saaga oli kovasti sitä mieltä, että osa vaatteista pitää jättää vielä meille ja rakasti purkaa kirppiskamoja lattialle.

Vauvan vaatteet kirpparille – Esivalmistelut

Olin lukenut etukäteen, että hyvin pestyt, siistit, nukattomat, silitetyt ja karvattomat vaatteet myyvät parhaiten (enkä ihmettele), joten tämä kaikki me tehtiin. Käytettiin koko meidän tiistai-ilta silittämiseen, tarrarullalla karvojen poistamiseen ja nukkakoneella nukkien poistamiseen vaatteista. Tämän jälkeen vaatteet viikattiin koon mukaan koreihin ja pienet vaatekappaleet, kuten sukat ja lapaset pussitin ja nimikoin vielä erikseen. Hommaa siis oli!

Onneksi homma on nyt hoidettu. Onhan tätä tullut jo liian kauan mietittyä. Osa Saagan pienimmistä vaatteista ollaan saatu ystävien vauvoille eteenpäin, osa säästetään ja osa lähtee nyt kirpparille. Kesällä mulla oli jo tarkoitus viedä näitä vaatteita kirppikselle, kun Saagan vauvakaverit kasvoi Saagasta ohi. No kesällä kuitenkin kirppareilla on sen verran hiljaisempaa, että uskon vaatteiden menevän nyt edes vähän paremmin kaupaksi, kun ihmiset eivät ole mökeillä ja kesälomilla.

Vaatteita ja tarvikkeita tuli lopulta kolme isoa kassillista!

Luopumisen haikeus

Mistä vaatteista meille (eli mulle) teki haikeaa luopua?

Vauvan vaatteet kirpparille

Saagan viime vuonna kovastikin pidetty ihana Lindexin pipo sekä meidän ensimmäinen vaate joka Saagalle ostettiin eli KappAhlin karhubody.

Vauvan vaatteet kirpparille

Saagan ensimmäisen joulun mekko oli Newbieltä.

Name It merinovillaiset housut koossa 50. Näitä käytettiin ihan hurjasti viime syksynä ja edelleen ovat kuin uudet. Ihan yhdet mun omista lemppareista.

Loppuen lopuksi ne on vain vaatteita ja ollaan muutenkin Markuksen kanssa ihmisiä jotka eivät säästä kaikkea, vaan aika rajullakin kädellä karsitaan tavaroita kotoa, jos niitä pääsee kertymään.

Mitä säilytettiin?

Osa vaatteista oli sellaisia jotka halusin kuitenkin vielä säästää. Sellaisia oli esimerkiksi isyysboksiin hankkimani bodyt, Saagan kummitädin neulomat sukat ja pipon, muutaman kovalla käytöllä vauvavuonna olleen bodyn sekä maailman parhaimman vaunupussin/haalarin.

Vauvan vaatteet kirpparille

Tämä on alun perinkin meille kirpparilta ostettu ja hankittu meille jo Markuksen kanssa yli seitsemän vuotta sitten. Tätä ollaan siis raahattu mukana kolme muuttoa ja odottanut kaapissa käyttöä jo seitsemän vuoden ajan. En pysty heittämään tätä pois vaan toivon, että tämä pääsee vielä uudelleenkin käyttöön. ❤️

Tein Markukselle isyyspakkauksen raskausaikana, josta löytyi mm. nämä bodyt.

Säästöön jäi myös muutama Saagalla kovalla käytöllä ollut 50 koon body.

HM puku jossa Saaga nukkui koko pikkuvauva-aikansa täydellisesti! ?? Salaisuus taisi olla hihoissa, joissa ei päässyt itseään husimaan ja sai silti olla mukavasti ja vapaasti pussissa.

Vauvan vaatteet kirpparille

Saagan kummitädin tekemät sukat ja hattu! ❤️ Toivottavasti nämäkin pääsevät vielä käyttöön! Saaga käytti näitä kettusukkia puolen vuoden ajan. ?

Säästetään kaikki nämä äitiysboksissa, jossa on säilössä myös muutamia isompia kokoja Saagalle tulevaa varten. Kirjoittelin jo aikaisemmin myös ajatuksia toisesta lapsesta ja pääset lukemaan ne täältä. Ajateltiin näiden vaatteiden kohdalla asia niin, että mahdollisesti moni vauva ehtisi näitä jo nyt käyttämään, kun toinen vaihtoehto on se, että ne pölyttyisivät meillä kaapissa. Kyllä vaatteita aina saa hankittua lisää, kun tilanne on sellainen ja onhan meillä ne kaikista rakkaimmat säästössä. ❤️

Lue myös:

1-vuotiaan syyspukeutuminen

En omista äitiysvaatteita

Saagan kesävaatteet

Pitääkö aina ostaa uutta?

Nähdään myös Instassa! ??

<3 Salla

Saaga täyttää tänään 11kk ja viimeinen kuukausi vauvavuotta pyörähti käyntiin. ? Mua itkettää tämä jo valmiiksi! Toisaalta haluan, että Saaga kasvaa ja me päästään kokemaan kaikkea ihanaa yhdessä. Pääsen opettamaan tästä maailmasta kaiken mahdollisen mitä tiedän ja seuraamaan millainen ihminen Saagasta kasvaa. Toisaalta en haluaisi, että tämä mun pieni nyytti kasvaa. En odottanut, että vauvavuosi menee näin hirvittävän nopeasti! Tästä kaikki kyllä varoittelivat. Todella ristiriitaiset fiilikset siis. ❤️

Tässä vauvavuoden aikana on saanut kuulla yhtä ja toista väittämää, jotka eivät ole meidän kohdalla ollenkaan pitäneet paikkaansa. Jokaisen vauva ja sitä myöten myös vauva-arki on erilainen ja se kannattaa muistaa. Tuoretta äitiä ei kannata pelotella itkuisilla öillä ja imetysmaratoneilla, parisuhderiidoilla ja synnytyksen jälkeisellä masennuksella. Kaikki näitä eivät koe ja vauva-arki voi olla ihanaakin. On tärkeää puhua kaiken näköisistä vauva-arjista, joten nostetaan välillä myös sitä positiivistakin puolta esille. Meillä se on sitä totisesti ollut! Keskitytään siis nyt niihin positiivisiin asioihin.

Kirjoittelin jo aikaisemmin blogin puolelle ihanista vauva-arjista joita jaoitte mulle Instan puolella. Pääset lukemaan jutun tästä!

Helppo vauva-arki

Odotappas vaan!

  1. Kukaan ei enää nuku. Öitä kannattaa vuorotella, jos mahdollista – Saaga ei ole koskaan ollut huono nukkuja. Itse asiassa olen nukkunut Saagan synnyttyä joka yö paremmin kuin viimeisilläni raskaana. Jopa niinä huonoina öinä, kun ollaan tehty hampaita tai itketty pieniä masuvaivoja.
  2. Vauva asuu tissillä, joten muista ottaa kaikki lähelle – Saaga ei ole ikinä ollut tissitakiainen. Ei siis ole asunut tissillä. Saaga on syönyt ja lähtenyt, enkä muista erityisiä tiheän imun kausia. Meidän imetysmatkan ekat 5kk pääset lukemaan täältä.
  3. Kun vauva oppii liikkumaan ei sitä pidättele enää mikään – No itse asiassa Saaga on super rauhallinen tapaus, eikä edes nyt ryömiessä ja noustessa polvien varaan uskalla esimerkiksi ylittää kynnyksiä. Rauhallisesti siis edetään!
  4. Vauvan vaatteita saa vaihdella koko ajan – Käytetään parhaimmillaan viikkokin samoja vaatteita. Tavarat pysyvät vaipassa, Saaga ei ole ikinä ollut kova tyttö puklaamaan ja ruoat laitetaan suuhun eikä vaatteille.
  5. Kakkavahingoilta ei voi välttyä. Odota vaan niitä kainalokakkoja – Lapsi on nyt 11kk eikä koskaan ole vielä syntynyt isoja vahinkoja. En edelleenkään tiedä mitä kainalokakat ovat.
  6. Pieni vauva itkee öisin, mutta se menee ohitse – Saaga itki alle 3kk ikäisenä iltaisin puolesta tunnista tuntiin ja se oli siinä. Öisin ei itketty vaan nukuttiin. Välillä oli pientä ähinää, jonka jälkeen taas nukahdettiin. Osteopatiasta oli apua!
  7. Parisuhde on kovilla vauvavuotena – Meidän parisuhde voi itse asiassa paremmin kuin koskaan näin vauvavuotena. Lue meidän rakkaustarina täältä.
  8. Vauvavuosi voi tuntua yksinäiseltä – Olen saanut enemmän uusia ystäviä kuin moniin vuosiin! Olin yksinäisempi ennen vauvaa.
  9. Koira voi muuttua mustasukkaiseksi uutta vauvaa kohtaan – Tedi ei ole välittänyt Saagasta yhtään ja itse asiassa on tajunnut ottaa koiran paikan meidän perheessä. Lue lisää täältä.
  10. Lapsi ei viihdy yksin ja äidin on opeteltava leikkimään – Saaga hermostuu jos tulen sotkemaan hänen leikit ja yleensä leikkii mieluummin yksin. Saan siis hyvällä omalla tunnolla seurata leikkejä sohvalta käsin eikä sylissäkään tarvitse jatkuvasti ravata.
  11. Kun vauva kasvaa, alkaa uusi vauvakuume – OK, tämän allekirjoitan! ?

Helppo vauva-arki

Lue myös:

Kirje lapselleni – Saaga 10kk

9kk – raskaus, synnytys ja vauva-arki

Mitä 8kk lapseni osaa?

Ensimmäiset 7kk kuvina

Nähdään myös Instassa! ??

<3 Salla

Hei Papunen ❤️

Miten joku voi olla niin mahdottoman rakas? Miten me saatiin näin ihana lapsi? Miten joku voi ylipäätään olla näin ihana? Näihin kysymyksiin me isäsi kanssa pohdimme vastauksia joka ikinen päivä.

Muutit meidän elämämme päälaelleen 10 kuukautta sitten. Meille isäsi kanssa sanottiin useasti, että vauva-aika kuluu siivillä, mutta huomasimme sen vasta nyt itse. Välillä tuntuu, ettemme haluaisi sinun kasvavan enää lainkaan. Toisaalta jo odotamme, että pääsemme näyttämään sinulle maailmaa ja opettamaan sinulle elämän ihmeellisyyksiä.

Olet ollut koko vauva-ajan iloinen pieni aurinko, joka on piristänyt ihmisten päivää enemmän kuin arvaatkaan. Eniten olet rasittanut isäsi ja minun poskia, jotka ovatkin olleet kovilla kaikesta hymyilystä. Olet osoittanut, että vauva-arki voi olla helppoa ja itkua kuulua vain vähän. Olet sulattanut myös täysin kaikkien isovanhempiesi sydämet.

Olet viime aikoina oppinut olemaan aikamoinen marakatti. Vaunujen pulloteline täytyy aina olla ylösalaisin. Isän aurinkolaseja on kiva yrittää varpailla napsia hoitolaukun taskusta. Vaunuverhoa ei pidetä enää paikallaan ja magneetit kiinnostavat siinäkin kovasti. Kylpyammeessa on mukavampi seistä ja hoitotasolla haluat leikkiä mittarimatoa selällään.

Elämä tulee vielä olemaan täynnä kauhun hetkiä, pelkoa ja huolta, mutta vastapainona tälle tuot iloa, naurua ja rakkautta meidän elämään. Teet meistä parempia ihmisiä, niin kliseiseltä kuin se kuulostaakin.

Enää kahdeksan viikkoa vauvavuotta jäljellä ja se tuntuu todella lyhyeltä ajalta. Osaat vilkuttaa heipat viisikymmentä kertaa peräkkäin, matkia pusuja kultakalan lailla, taputtaa keskittyneesti leveä kahden hampaan hymy kasvoilla, naksuttaa aina jos äidin sanomien sanojen toistaminen ei kiinnosta, päristellä autolle lisää vauhtia, kikattaa isosti ja sulattaa isäsi ja minun sydämet.

Taaperovaihe ei meitä jännitä tai pelota. Sehän olet kuitenkin sinä. Meidän pieni aurinko. Lupaan osallistua jokaisille teekutsuillesi ja nauttia muovikakkupalat kanssasi vierekkäin lattialla.

Olet parasta mitä meillä on ikinä ollut.

❤️ Äitisi


Lue myös:

Synnytyskertomus

Ensimmäiset viikot vauvan kanssa

Saaga 9kk – raskaus, synnytys ja vauva-arki

Saaga 8kk – mitä meidän 8kk vauva osaa?

Saagan ensimmäiset 7kk kuvina

Nähdään myös Instassa! ??

<3 Salla

Vauvan rytmi – siinäpä pähkinä! Saaga on päättänyt taas uudistaa rytminsä. Lapsen kasvaessahan rutiinit ja rytmi muuttuu. Nyt me eletään taas sitä aikaa, kun opetellaan tätä Saagan upo uutta rytmiä. Saaga täyttää ensi viikolla 6kk ja tyttö on koko pienen ikänsä noudattanut aika säännöllistä rytmiä. Lisäksi meidän rytmiin on vasta hetki sitten tullut mukaan kiinteiden ruokien aloitus ja hampaita on alkanut puhkeamaan.

Höpisinkin eilen Instan storyjen puolella siitä, miten meidän päivärytmi nykyään menee. Päikkärit ovat vaihtuneet kaksiin pitkiin päikkäreihin ja kolmannet ovat aika lailla jääneet pois. Illalla mennään nukkumaan myöhemmin kuin aikaisemmin ja aamulla herätään myös aikaisemmin. Viimeksi kirjoitin Saagan rytmistä, kun Saaga oli 4kk ikäinen. Pääset lukemaan jutun täältä.

anna mun nukkua!

Meidän aamu alkaa nykyään jo ennen klo 7. Tämä on varmasti kaikista kurjin muutos, koska mulle kyllä maistuisi uni vielä pidempäänkin. En ole ikinä ollut niitä ihmisiä jotka herää virkkuna kuuden jälkeen. Mun tekisi mieli huutaa joka aamu Saagalle kello kuuden jälkeen, kun ensimmäinen äännähdys kuuluu, että: “anna mun pliis nukkua”! Varsinkin, kun nyt myös yöt on alkaneet ollut vähän katkonaisempia. Hyvät 6-7h uniputket ovat Saagalla jääneet hetkellisesti johonkin unholaan ja niitä nyt vielä odotellaan takaisin.

Yleensä Saaga herää jo ennen klo 7, mutta viihtyy hyvin tunninkin itsekseen pinniksessä jutellen omille käsilleen ja repien omia sukkiaan. Nostan Saagan syömään ja viereen makoilemaan, kun juttelu alkaa muuttumaan tyytymättömäksi ja on vaan pakko jo herätä. ?

Lähdetään vaihtamaan vaippa ja päivävaatteet, jonka jälkeen mennään aamupuurolle. Kello on yleensä jo tässä kohtaa yhdeksän. Ollaan nyt syöty aamuisin Valion Onni-puuroa. Kaikki puurot, joissa on marjaa on ihan Saagan lemppareita! Annan myös D-vitamiinin suihkeena. Syönnin jälkeen ei kauaa enää jaksetakaan valvoa ja siirrytään ensimmäisille unille n. klo 10 aikaan.

Saaga rakastaa lentsikkaleikkiä

PäiVisin valvotaan pideMpään

Tässä parin viikon ajan Saaga on päättänyt, että enää ei nukuta kolme kertaa päivässä. Päikkärit ovat vaihtuneet nyt muutamiin pitkiin päiväuniin. Aamun päikkärit kestää nykyään 2-3 tuntia. Saaga heräilee siinä klo 13 pintaan ja valvoo sinne klo 16-17 asti.

Kun päikkäreiltä heräillään, tulee Saaga ensimmäisenä syömään rinnalle ja heräilemään kunnolla. Sitten vaihdetaan vaippa ja leikitään pieni hetki. Käydään syömässä päiväruokaa, joka on tällä hetkellä yleensä jotain jossa on perunaa, porkkanaa ja jotakin uutta. Tänään maistettiin ekaa kertaa naudanlihaa ja kesäkurpitsaa.

Päivisin leikitään paljon leikkimatolla ja Saaga viihtyy paljon myös itsekseenkin. Leikkien jälkeen siirrytään taas tissin kautta syömään ja tarjotaan yleensä jotain uutta hedelmää. Kello alkaakin olla jo tässä vaiheessa 16-17 ja Saaga rupeaa päivän vikoille päikkäreille.

Illalla Kukutaan

Ilta meillä usein alkaa klo 18-19 välillä, kun Saaga heräilee viimeisiltä päikkäreiltään. Saaga tulee taas heti syliin heräilemään vähän ja syömään. Vaihdetaan vaippa ja syödään iltaruokaa. Illalla usein tarjoan omatekemää ruokaa pakkasesta, mutta se ei vieläkään oikein uppoa Saagalle. ? Leikitään hetki ja Saaga tulee sitteriin suihkuun mukaan. Vaihdetaan Saagalle taas vaippa ja yökkäri päälle. Me käytetään edelleen Saaga 1-2 kertaa viikossa meidän kanssa suihkussa tai kylvyssä, joten suurimman osan illoista Saaga juttelee meille sitteristä, kun suihkutellaan. Äidinmaitokylpyjäkin tehdään vielä aina välillä. Vitsit mitä kultakylpyjä!

Suihkuttelujen jälkeen kello alkaa olla jo 21 ja siirrytään iltapuurolle. Imetän ensin ja tämän jälkeen Saaga saa samaa puuroa kuin aamullakin. Tuo Valion Onni-puuro on kyllä maistunut ainakin mustikka, vadelma ja puolukka mauissa. Laitetaan puuron jälkeen kohinapupu päälle ja himmennetään valot. Saaga nukahtaa melkein saman tien itsekseen pinnikseen, mutta herää ennen puolta yötä vielä itkeskelemään. Yleensä imetän tässä vaiheessa vielä ja sitten herätäänkin vasta yöllä seuraavan kerran n. neljän aikaan syömään.

Tämän uuden rytmin kanssa on totisesti vielä opettelua ja ei olla ihan vielä hoksattu sitä miten tämä toimii. Meillä on ollut niin säännöllisesti toimiva tyttö tähän asti, että nyt tämä kiinteiden aloitus, hampaiden puhkeaminen, yksien päikkäreiden loppuminen ja unien kellonaikojen vaihtuminen kaikki samalla kertaa tuntuvat tosi isoilta muutoksilta. Kyllä me vielä tähän jyvälle päästään.

Lue myös:

Kiinteiden aloitus

Vauva-arkea helpottavat tuotteet

<3 Salla