Saagan ruokailu on viime päivittelyistä muuttunut taas ihan valtavasti. Tämän valtavan muutoksen takana on nimittäin hampaat. Yllätys yllätys, että kaikenlaiset ruoat ovat alkaneet maistumaan nyt, kun hampaita löytyy rivi suusta ja molemmin puolin ylhäältä ja alhaalta. ?

Saagan ruokailusta lisää täällä.

Tämän lisäksi Saaga täyttää parin viikon päästä yksi eikä ruokarajoitteita enää ole. ❤️ Nyt onkin mielenkiintoista lähteä testailemaan kaikenlaisia ruokia ja koostumuksia Saagan kanssa. Esimerkiksi Saaga maistoi viime viikonloppuna ekaa kertaa leipää ja taaperopatukkaa ja tykkäsi kovasti!

1-vuotiaan ruokailu

1-vuotiaan ruokailu

Ruokailun uusi maailma

Tuntuu, että koko maailma aukesi meidän nenän eteen ja jotenkin tässä vaiheessa on vielä ihan pyörällä päästään mistä aloittaa! Green Planet Astronautsin patukoita meillä on ollut jemmassa kaapissa ja niissä on onneksi ollut pitkät päiväykset. ?? Niistä siis aloitettiin ja meni heti ihan super hyvin! Kaikki se yskiminen, kakominen ja pelko ruokailuhetkistä on täysin poissa.

Instan storyjen puolella mainitsin jo aikaa sitten myös gluteenittomista kekseistä, joita läydettiin kaupan hyllyltä ja testattiin. Tämän jälkeen niitä onkin löytynyt meidän kaapista lähes aina. ? Saaga syö myös nykyään päivittäin banaania, tomaattia, kurkkua, paprikaa, päärynöitä, luumuja ja oikeastaan ihan mitä vaan ostetaan hevi osastolta. Nyt kun hampailla on helppoa syödä, ollaan tykätty kokeilla vaikka ja mitä, jotka aikaisemmin pelotti kovastikin. Lisäksi lasten hyllyltä ollaan ostettu melkein jokaista naksua ja keksiä testiin. Onhan näitä samoja syöty jo aika pitkään!

*Patukat saatu yhteistyössä

Ruoat on kivempi heittää Tedille, kuin syödä itse.

1-vuotiaan ruokailu

Nyt kun Saaga täyttää ihan parin viikon päästä 1-vuotta, ollaan me myös lähdetty kokeilemaan lehmän maitoa, hapanmaitotuotteita ja oikeastaan ihan kaikkea. Leivälle laitan vähän Oivariinia ja Saaga syö siis aika lailla sitä samaa mitä mekin syödään. Tavallista kotiruokaa. En syynää joka purkkia ja ruokatarviketta suolan määrästä ja rasvan laadusta, vaan ajattelen enemmän logiikalla, kohtuus kaikessa. No karkkia en toki anna, mutta kyllä Saaga on päässyt jo esimerkiksi croissanttia ja juustohampparia pienet palat maistamaan. Ja voin kertoa, että tykkäsi!

jugurttituotteet ovat vielä makuna hieman uusia ja vieraita eikä ne uppoa ihan yhtä hyvin kuin muut ruoat. Toki tässäkin huomaan jo kehitystä tapahtuneen, sillä aikaisemmin jugurttia maistaessa suu jäi kiinni. Ollaan kokeiltu maustamatonta jugurttia ja marjoja, mutta marjoja on kivempi napsia sormilla ja heitellä Tedille. Olen myös tehnyt itse tehtyä smoothieta kotimaisista marjoista ja maustamattomasta jugurtista. Sitä Saaga kyllä ihan mielellään söi. ☺️

Toki edelleen välttelen runsasta suolaa ja sokeria Saagan ruokavaliossa, mutta esim. leipää ostaessa en juurikaan katso paljonko siinä puolikkaassa leipäpalassa suolaa on joka menee sekin puoliksi Tedin suuhun. Saaga on oppinut nimittäin, että koiraa on kiva ruokkia. ?

Aamulla syödään aamupuuro tai pari kappaletta  kaurasmoothieta. Lisäksi välillä Saaga saa banaania/muita hedelmiä ja vihanneksia ja leipää, jotka toimii myös välipaloina. Päivällä syödään iso purkki valmista ruokaa, tai sitten itse tehtyä ruokaa pieni Iittalan kulhollinen. Iltapalaksi usein syödään itse tehtyä smoothieta tai jugurttia marjoilla koko perhe.

1-vuotiaan ruokailu

Imetyskuulumiset

Siitä onkin hetki aikaa, kun olen viimeksi puhunut imetyksestä ja siitä millaista se meillä tänä päivänä on. Eräälle ystävälle muutama viikko sitten sanoinkin, että Saaga lopettaa tätä menoa tissin syömisen itsekseen. Siinä ei toki ole mitään väärää, mutta oletin, että tässä olisi enemmän hommaa.

Tällä hetkellä imetän Saagan aamuisin, kun nostan hänet meidän väliin heräämään. Päivällä päikkärein jälkeen imetän uudelleen ja jos hyvä tuuri sattuu käymään, syö Saaga joskus myös ennen iltaunia. Maksimissaan siis tissiä syödään kolmesti päivässä usein kaksi. Imetyskerrat vain vähenee vähenemistään ja tuntuu, että jos vain lopettaisin tissin tyrkyttämisen olisi imetys ohi. Saaga ei nimittäin itse pyydä tissille, vaan itse olen aina valmiina sitä antamaan.

En edes tiedä tällä hetkellä milloin haluan lopettaa ihan kokonaan. Mikä olisi hyvä aika juuri meille? Se on vielä pohdinnassa ja tuntuu hieman haikealta. Tiedän, että pitkitän tätä itseni takia. En vielä ole valmis luopumaan meidän ihanista imetyskerroista, vaikka siihen mukaan onkin saatu hiusten repimistä ja naaman lyömistä. ? Lisäksi hieman arveluttaa vielä kalsiumin riittävä saanti muuta kautta.

Tällaista pohdintaa ja ruokapöytäkuulumisia tänään! Ihanaa viikkoa sinne! ❤️

Lue myös:

Vauvan ruokailu – Päivä Saagan lautasella

Meidän imetysmatka – Ensimmäiset 5kk

8kk vauvan imetys – Missä mennään?

Helvetin puuro ja tyhjät tissit

Voihan puuro – Kuinka saada vauva syömään puuroa?

Nähdään myös Instassa! ??

<3 Salla

Toivepostauksena tänään olisi vuorossa vauvan ruokailu. Olette kovasti toivoneet, että kirjoittelen teille Saagan ruokailusta, joten saamanne pitää! Nyt 10kk lapsen kanssa ruokailu on kieltämättä hieman monipuolisempaa, kuin silloin 6kk ikäisenä ja imetys on jäänyt kiinteiden varjoon. Kiinteiden aloituksesta voit lukea täältä.

Mulle ei ole väliä onko ruoka ostettu kaupasta vai teenkö itse. Joskus Saaga syö kaupan ruokia ja joskus kotitekoisia. Miten nyt päivään vaan ruokailu saadaan sopimaan. Jos me päädytään tilaamaan ruokaa tai syömään ulkona, syö Saaga kaupan ruokia. Jos taas tehdään kotona ruokaa, otetaan me yleensä siitä Saagalle sivuun ja huristetaan se sauvasekoittimella mössöksi. Kaikkea en silti kaupastakaan osta, vaan katson aika tarkkaan pakkausten luettelot läpi mitä korin pohjalle kolahtaa.

Laukussa kulkee myös paljon eväitä. Yleensä mahdollisimman täyttäviä sellaisia. Nämä samat eväät ovat meillä välillä myös puuron korvikkeena.

Imetys sujuu tällä hetkellä ihan hyvin. Siinäkin oli hetken aikaa ongelmia, mutta nykyisin syödään noin 4-5 kertaa päivässä tissiä, yleensä ennen muita ruokia. Myös yöheräilyt ja sitä myöten yösyömiset palasivat takaisin meidän arkeen, mikä taas nosti hieman näitä imetyskertoja.

PSST. Green Planet Astronautsin sivuilta voit käydä tilaamassa 5€ maistelulaatikon, josta pääset testaamaan kaikkia heidän terveellisiä ja maukkaita välipaloja! ? Löydät näitä myös K- ja S-kaupoista.

Saagan lemppari taitaa olla tämä omena-mango-luomukaurasmoothie

Aamu alkaa puurolla

Yleensä aamupala me syödään siinä klo 9-10 välissä. Jep! Me herätään aika myöhään nykyisin.

En ole ottanut enää hetkeen stressiä puurosta. Jos olet seurannut meitä Instan puolella, niin tiedätkin jo, että puuron syönti on ollut aikamoista taistelua meillä. Saaga ei siis syö mun tekemää puuroa. Olen kokeillut vaikka ja mitä eri yhdistelmiä, mutta äidin tekemät saa äiti ihan itse joka kerta syödä. Jos välttämättä vielä jaksat eri kikka kolmosia kokeilla niin kokosin ohjeita tänne, joita itse sain puurotaistelua käydessäni.

Aikaisemmin läträilin kaupan puurovalmisteiden kanssa ja lisäilin niihin itse kaurajauhoa, jotta annoksesta tulisi ravitsevampi. Tiesitkö, että moni kaupan puurojauhe sisältää vehnäjauhoa? Jos et jaksa syynätä pikku pränttejä kaupassa, niin voin kertoa vinkkinä, että tässä Green Planet Astronautsin kauravälipalassa on enemmän kauraa, kuin kaupan puuro-nimikkeellä kulkevissa puuroissa. Olenkin itse nimennyt tämän meillä space-puuroksi! ? Jos en jaksa alkaa läträilemään heti aamusta eri pussukoiden kanssa, niin Saaga saa aamusta heti puuron korvikkeena tällaisen luomukauravälipalan aka space-puuron.

Aika usein meidän päivä näyttää tältä. Kauravälipaloja menee aika paljon varsinkin, jos ollaan jossain liikkeellä. Nämä ihan oikeasti pitää lapsen kylläisenä (ja vanhemmat myös).

lounas ja Päivällinen

Päivällisen aika on siinä klo 13 aikoihin ja uudemman kerran sitten klo 16-17 aikoihin. Yleensä Saaga syö välipalaksi Green Planets Astronautsin kauravälipalan aamupalan ja lounaan välissä sekä päivällisen ja iltapalan välissä. Välillä pusseja menee enemmänkin kuin kaksi päivässä. Lisäksi tarjoan Saagalle juomaksi vettä.

Eilen väsäsin meille ruoaksi omena-kanapastaa ja ennen suolan ja kanafondin heittämistä sekaan otin Saagalle annoksen sivuun, josta riitti nyt kahdeksi päiväksi ruokaa. Odotan kyllä sitä, että nämä voi jättää soseuttamatta, mutta vielä me ainakin ollaan siinä tilanteessa, että ruoka pitää soseuttaa. Omatekoiset ruoat maistuvat Saagalle hyvin, mutta joku siinä on etten osaa lapselleni puuroa tehdä. ?

Klo 16 aikoihin Saaga syö toisen samanlaisen annoksen ruokaa ja pienen leikkihetken jälkeen syödään vielä kauravälipala, jotta jaksetaan iltapuuroon asti.

Omena-kanapastaa mulle sekä soseutettuna Saagalle.

Sormiruokailu

Sormiruokailu on ollut meillä vähän tauolla, mutta ollaan nyt 10kk etapin saavutettua alettu taas varovasti sitä koittamaan. Meillä kävi muutama kuukausi sitten hieman pelottava tilanne vesimelonin palan kanssa, joka johti siihen, että Saaga haukkoi punaisena henkeä ja samalla taoin selkää. Tämän jälkeen en ole pystynyt sormiruokailua juurikaan harrastamaan paitsi naksuilla, jotka sulavat suuhun. Kuukausi sitten kokeiltiin myös vadelmia ja nehän upposi myös tosi helposti eikä niiden kanssa ollut ongelmaa.

Nyt kun saatiin 10kk ikäisenä alkaa kokeilemaan hapanmaitotuotteita, niin kokeiltiin ensimmäistä kertaa raejuustoa. Niitä Saaga kyllä söi tosi hienosti ja edistystä on siis havaittavissa. Me ei kuitenkaan lähdetä sille linjalle, että kaikki ruoka syödään käsin. Smoothiepussit ovatkin super käteviä ja siisti tapa lapsen itse syödä. Tämä sopii meille paremmin kuin hyvin!

Nyt ollaan varovaisesti aloitettu raejuuston syönti, joka on onnistunut hienosti!

Iltapalalle me ruvetaan klo 19 jälkeen. Me syödään taas kaupan puuroa joko läträämällä kaurajauhon kanssa tai sitten päädytään helppoon kauravälipala ratkaisuun suoraan smoothiepussista.

Toivottavasti sait vinkkejä tai ihan vain vertaistukea oman lapsen ruokailuihin! Kieltämättä jo odotan sitä, että Saagalle ei enää tarvitse kaikkea soseuttaa, vaan päästään myös käyttämään hampaita. ✌

Ja hei vinkki! Jos Green Planets Astronauts ei ole sulle vielä tuttu, niin käy ehdottomasti tutustumassa näihin tuotteisiin! Voit myös tilata kuukausitilauksella avaruuspostia lapsesi nimellä kotiin, jolloin pakkaus sisältää sun vapaasti valitsemat 24 tuotetta sekä kivaa tekemistä. Käy tutustumassa avaruuspostiin täältä. Jokaisesta tilauksesta istutetaan Pohjois-Savon metsään puu. ?

Ihanaa viikkoa sinne, kiitos kun luit! ☀

Lue myös:

Kiinteiden aloitus

Kuukausi kiinteitä takana

Puurotaistelu ja tyhjät tissit

Voihan puuro

8kk vauvan imetys – missä mennään?

Nähdään myös Instassa! ?

<3 Salla

Niin kuin varmaan jo huomasit Instagramin puolelta, niin meille tuli ajankohtaiseksi nyt tällä viikolla kiinteiden aloitus. Mitään kiirettä meillä ei tähän ollut ja Saaga on kohta jo 6kk ikäinen. Aloitettiin siis kiinteät n. kaksi viikkoa ennen Saagan 6kk päivää.

Kiinteiden aloitus

Mä en itse henkilökohtaisesti usko, että tähän kiinteiden aloitukseen on yhtä oikeaa tapaa. Mä en halua missään vaiheessa tehdä lapsen ruokailusta tiedettä ja mennään niin kuin meistä ja Saagasta hyvältä tuntuu. Maalaisjärkeä käytetään ja rauhassa edetään. Ei meille ole väliä tuleeko syöttökertoja neljä vai viisi päivässä, jääkö joskus pieni soseannos välistä, tuleeko joskus annettua jopa riisiä tai pieni nökäre omaa ruokaa, jossa on vähän suolaa. Ruokailu on niin arkipäiväinen asia, että en halua lähteä täyttelemään taulukoita ja vahtaamaan erilaisia ruoka-aineita. Välillä mietin sitä, että kun nykypäivänä kaikki on niin tarkkaa, niin miten sitä on ennen 2000-lukua ihmiset selvinneet hengissä.

Multa on kovasti kyselty voinko kertoa meidän kiinteiden aloituksesta ja vastaan tähän, että tietysti voin! Siksi mä täällä taas teille kirjottelenkin. Mun on kuitenkin pakko sanoa sen verran, että meillä on itselläkin tämä kiinteiden aloitus vielä ihan alkumetreillä, joten kovin kattavaa analyysiä miten meillä on sujunut ei tule vielä kuulumaan. Ajattelin kuitenkin, että jaan nyt vastaukset kaikista kysytyimpiin kysymyksiin, joita on sadellut.

Mitä makuja olette jo maiStElleet?

Päätettiin aloittaa kiinteät kasviksista, koska luin, että hedelmäsoseiden jälkeen lapsi saattaa alkaa karttamaan muita makuja, jotka eivät ole yhtä makeita. Ajattelin, että parempi aloittaa siis ihan perus porkkanasta ja perunasta.

Me aloitettiin heti Piltin ensimauilla, jotka oli porkkana ja bataatti. Kyllä, sellainen sekoitus jossa oli kahta makua heti alkuun. Oltiin ihan yllättyneitä siitä miten hyvin se teki kauppansa ja Saaga avasi suutaan kuin vanhakin tekijä, Seuraavana päivänä syötiin Piltin peruna, porkkana ja kurpitsa -sosetta. Tämä maistui ihan yhtä hyvin, kuin porkkana ja bataatti -sose.

Hedelmäsoseista ollaan kokeiltu mangoa ja päärynää. Molempien soseiden kohdalla vatsa on loputon ja suuta avataan uudestaan ja uudestaan, kuin pikku lintu. Kokeiltiin myös antaa banaania lusikalla muussattuna, mutta tämä syljettiin ulos ihan pika vauhtia. Luulen, että koostumus ei neitiä oikein miellyttänyt, kun ei ollutkaan silkin sileää.

Kokeiltiin tänään aamulla myös ensimmäistä kertaa Valion Onni-puuroa makuna vadelma-mustikka. Tämä oli ihan suurinta herkkua!

TeeTkö itse soseita vauvalle?

No teen! Kiinteiden aloitus oli jännää, uutta ja hauskaa, vaikka alkuun se vähän surettikin. Ihanaa päästä kokkailemaan ja leikkimään mestarikokkia tälle pikkuiselle. Saaga kuitenkin päätti eilen ekaa kertaa mun tekemiä soseita maistellessa, että: ”en tykkää ja en kyllä varmasti syö”. Porkkanat valui nättinä vanana pitkin ruokalappua.

Sekoitan omatekemiin soseisiin äidinmaitoa pakkasesta. Viimeksi laitoin kolme porkkanaa ja 60 ml äidinmaitoa, joista tuli yksi jääpalamuotillinen porkkanasosetta. Muussasin porkkanat käsin, jotta Saaga saisi syötyä muutakin, kuin täysin sileää ruokaa. Todennäköisesti rakenne ei tyttöä miellyttänyt, koska kaupan ruoista porkkana kuitenkin maistuu. Myöskään banaani ei haarukalla muussaten maistunut. Veikkaan taas rakennetta. Tätä siis vielä harjoitellaan ja jatkan ehdottomasti itse ruokien tekemistä!



Kuinka paljon annatte kerrallaan soseita?

Me annettiin heti alkuun 2 tl verran, kun ruoka maistui niin hyvin. Unohdettiin siis heti alkuun pienet lusikan kärjelliset. Jos maku on uusi, annetaan se 2 tl. Jos puolestaan Saaga on jo aiemmin saanut tarjolla olevaa makua, saa tyttö imetyksen jälkeen syödä niin paljon kuin haluaa. Instagramissa kyselin seuraajiltani tätä samaa. Moni oli sitä mieltä, että hiljaa hyvä tulee, mutta ihan yhtä moni oli sitä mieltä, että heti vaan niin paljon, kun jaksaa syödä. Tapoja on siis monia ja itse varmaan toimitaan näiden välimaastossa.

On hyvä muistaa, että vatsa saattaa mennä näillä pienillä kiinteiden aloituksen jälkeen jumiin ja on ihan normaalia, jos ei viikkoonkaan vatsa toimi! Eihän sinne pikkuiseen suolistoon ole ikinä kiinteää ruokaa laitettu ja se on suolistollekin vielä opettelua, kun ruokavalioon tulee iso muutos. Yleensä tämä ei näitä pieniä haittaa, mutta jos vaivoja tulee, niin asia on tietysti eri. Jos itseä vauvan suolen toimimattomuus huolestuttaa, kannattaa antaa vettä jokaisen syötön jälkeen vaikkapa tuttipullosta. Myös luumu- ja päärynäsoseet ovat hyviä vatsan toimittajia. Ja kyllä, se kakan rakenne muuttuu myös! Terveisin lasten sairaanhoitaja ??.

Millaiset ruokailuvälineet teillä on?

Me syötetään tällä hetkellä vielä kaikki ruuat, joten lautasta ei ole. Käytiin ostamassa Ainun ensilusikka, joka on osoittautunut erityisen hyväksi! Tämä löytyi ihan K-supermarketin lasten hyllystä. Super pehmeä, ei liian syvä, hyvin taipuisa ja lapsi saa siitä hyvin ruuat kouraistua suuhunsa. Ruoka me lämmitetään ihan juomalasissa tai kupissa toistaiseksi.

Syöttötuolina meillä on Stokken Tripp Trapp. Saaga on pystynyt hyvin istumaan tässä, kun lapsen vetää haaroista ihan tuolin etuosaan istumaan. Muuten kyllä kippaa vielä molemmille sivuille ja istuminen on huojuvaa, kuin känniläisellä.

Ruokalappu on BabyWallabyn tarralla kiinnittyvä, kevyt ja joka on helppo vain pyyhkäistä puhtaaksi. Ruoka-alustoja meillä on myös kaksi, mutta niitä me ei olla vielä tarvittu. Kosteuspyyhkeet ovat olleet aika pelastus sotkujen siivoamisessa ja nyt ostettiinkin Liberon käsi ja kasvot -kosteuspyyhkeitä juuri lisää.

On tämä aika huvittavaa ja hauskaa puuhaa! Innolla jatketaan tutustumista uusiin ruokiin ja makuihin! ?

Lue myös:

Meidän imetysmatka -5kk

Meidän arkirytmi -4kk

<3 Salla