Saaga on nyt 6,5kk ja aloin miettimään mitä olen oppinut äitiydestä tässä puolen vuoden aikana. Voin nyt alkuun jo sanoa, että PALJON. Olen yllättänyt kyllä itsenikin miten näin alkuun kontrolli friikistä mutsista on muovautunut vähän lepsumpi tapaus. Raskausaikana mietin paljon onko minusta äidiksi. Hormonit toki heittelivät ja mieli oli aina välillä maassa. Epävarmuus siitä osaanko kasvattaa lapsen ja kestääkö hermot vaikeinakin aikoina oli päällimmäisenä silloin mielessä. Onneksi mulla oli Markus silloinkin tukena ja yhdessä joka ilta tulevasta vanhemmuudesta keskusteltiin.

kontrollifriikki googlettaja

Saagan synnyttyä baby blues aikaa kesti muutamia viikkoja. Mut yllätti myös se kuinka vahva suojeluvaisto mulle silloin heräsi Saagaa kohtaan. Kukaan muu kuin minä ja Markus ei saanut edes pitää Saagaa sylissä. En haaveillut kertaakaan siitä, että jättäisin Saagan hoitoon, vaan enemmän koko ajatus kauhistutti. Päästiin myös Markuksen kanssa ensimmäisiä kertoja ihmettelemään sitä, että tämä lapsihan on helpompi mitä hän oli meidän mielikuvissa ollut. Meidän odotukset itkevästä ja koko ajan huutavasta lapsesta olikin vain peloteltua mielikuvaa. Ei kukaan ollut kertonut, että vauva voi olla tyytyväinen ja hyvin vähäitkuinen söpöläinenkin.

Vatsavaivojen jälkeen (eli Saagan ollessa n.3kk ikäinen) lopetin jatkuvan googlettelun ja päätin alkaa luottamaan taas omaan tietotaitoon ja äitinä olemiseen. Varmuus alkoi ensimmäistä kertaa synnytyksen jälkeen puskemaan taas päätään ja googlessa ei sen jälkeen ole tullut vietettyä enää aikaa.

vaiheet ja vaiheiden vaiheet

Samoihin aikoihin vatsavaivojen loputtua opin sen, että vauvat elävät vaiheita. Kaikilla ei toki ole samoja vaiheita, mutta aika samalla kaavalla kaikki vauvat toimii. Tällä tarkoitan esimerkiksi vatsavaivoja, hampaiden tuloa, tiheän imun kausia, hulinoita ja katkonaisempia unen vaiheita. Vatsavaivat olivat meillä lievästä päästä, vaikka iltaiset tunnin itkurupeamat ei silloin siltä tuntunutkaan. Tiheänimun kausia en ole ikinä tunnistanut. Saaga on aina syönyt samalla tavalla, enkä ole huomannut tiheämpiä ajanjaksoja tai elänyt elämää jossa lapsi roikkuu koko ajan tississä kiinni. Rytmi on vaihtunut moneen otteeseen ja aina uuteen siirryttäessä on hetken aikaa Saagalla ollut siihen hakemista. Meidän rytmistä olen kirjoittanut Saagan ensimmäisten viikkojen, 4kk ja 6kk iässä sekä kertonut erikseen myös meidän iltarutiineista.

vihdoin opin hölläämään

Tässä kuluvan kevään aikana olen huomannut nyt ensimmäistä kertaa sen kuinka iso tyttö Saaga jo on. Olen myös huomannut kuinka nopeasti Saaga kehittyy ja kasvaa. Imetys on muuttunut hankalammaksi, koska Saaga haluaisi tehdä kaikkea muuta samalla. Saaga tykkää olla koko ajan vatsallaan, vaikka koko pienen elämänsä on viihtynyt tähän asti vain meritähtenä selällään. Alussa olin jatkuvasti huolissani siitä kehittyykö ja kasvaako Saaga muiden lasten kanssa samaa tahtia, mutta sehän nyt oli ihan hölmöä! Eihän lapset kehity samaan aikaan, koska kaikki ovat yksilöitä. Mulla vain kesti hetki tajuta tämä sekä se, että netistä löytyvät arviot lasten kehityksestä (esimerkiksi kääntymisen ja ryömimisen oppimisesta) ovat nimenomaan vain arvioita. Saagahan oppi kääntymään juuri vähän ennen 6kk päiväänsä ja edelleen käännytään vain vasemman kyljen kautta. Enää en jaksa olla huolissani, koska etenemistä on tapahtunut ihan valtavasti ihan muutaman viikon sisään.

Suurimman oivalluksen tein kuitenkin eilen, kun jätin omasta aloitteestani Saagan pariksi tunniksi hoitoon isovanhempien luokse. No tyttöhän nukkui koko sen ajan, kun oltiin pois, mutta oli se silti mulle iso ja outo juttu liikkua ilman Saagaa ja vaunuja. Vielä en ole silti valmis jättämään Saagaa yön yli hoitoon tai edes koko päiväksi. Imetys on yksi syy miksi en halua Saagaa jättää vielä hoitoon, mutta myönnän, että olen myös super riippuvainen Saagasta sekä suojeluvaisto on edelleen kova. Se toki tulee olemaan koko Saagan elämän ajan, mutta uskon, että se tulee Saagan kasvaessa helpottamaan. ❤

Lue myös:

Ensimmäinen kolmannes

Toinen kolmannes

Viimeinen kolmannes

Synnytyskertomus

Nähdään myös Instassa! ?

<3 Salla

Meidän rauhalliset ja ihanat imetyshetket ja samalla äiti-tytärhetket ovat ohi, joten olikin oikea aika kirjoittaa mun vinkit imetykseen puolivuotiaan kanssa. Tätä mä silloin ennen kiinteiden aloitusta vähän surkuttelinkin. Toki suru silloin johtui siitä, että se täysimetyksen aikakausi päättyi silloin ja kiinteät alkoi. Nykyään Saagaa ei saa pidettyä sylissä rauhallisena edes imetyshetkiä, kun kaikkea muuta pitäisi päästä tekemään ja tutkimaan. Juuri kun maito saadaan suihkuamaan tissistä popsautetaan se pois suusta ja päätetään tehdä jotakin muuta.

Aikaisemmin niin nätisti tissiä syönyt Saaga-tyttönen on muuttunut hieman aktiivisemmaksi ja keskittyminen tissillä on täysi 0. Kaikkea muuta ympärillä tapahtuvaa pitäisi tehdä mieluummin kuin syödä. Käsillä tykätään säheltää ja tarttua kaikkeen. Vähän aikaa sitten opittiin vetämään tukasta ja sitäkin on tehty ihan äidin mieliksi imetyksen yhteydessä + muulloinkin. Myös naaman tutkiminen on hurjan jännittävää ja on kivaa tunkea äidin suuhun omia käsiä. Onneksi ainakaan vielä ei ole keksitty hampailla tissin puremista!

Saaga kasvaa ja kehittyy joka on ihanaa, mutta samalla kehitys on tuonut keskittymiskyvyn puutteen syömiseen. Koska Saaga ei ole tämän maailman ainoa lapsi joka ei jaksa keskittyä tissillä syömiseen, niin päätin listata asioita, joilla me ollaan saatu Saagan päivän imetyskerrat täyttymään. Meidän imetyshetkinä ei nykyään saa tehdä enää mitään koko asunnossa. Ei rapistella leipäpussia tai kävellä ohi sillä Saagan keskittyminen herpaantuu heti.

vinkit imetykseen puolivuotiaan kanssa

Ajattelin listata asioita, jotka meillä toimii ja saadaan Saaga imetettyä. Parhaaksi vinkiksi täytyy ehdottomasti sanoa tuo kaulakoru. Ensin syöminen menee häsellykseksi ja kaikki ympärillä tapahtuva pitäisi nähdä samaan aikaan, mutta kun Saaga saa samaan aikaan hipelöidä mun kaulassa roikkuvaa kaulakorua menee syöminen siinä joutessa samalla. Tässä asioita jotka meillä toimii:

  • Hiljainen paikka
  • Imetyskoru tai vaihtoehtoisesti jokin oma kaulakoru
  • Pieni tauko
  • Tissin vaihto
  • Pimeässä imetys

Nämä ovat toimineet meillä hyvin ja yleensä rauhallinen paikka ja kaulakorun hipelöiminen riittää. Onneksi myöskin imetyskerrat ovat nykyään niin lyhyet ettei muuta elämistä tarvitse pitkäksi aikaa lopettaa. ?

Miten teillä sujuu imetys nyt jo vähän vanhemman lapsen kanssa? Mitkä keinot teillä on auttanut imetyksen onnistumiseen?

Lue myös:

Meidän imetysmatka 0-5kk

Saagan 6kk neuvola

Miten meillä nukutaan?

Kiinteiden aloitus

Nähdään myös Instassa! ?

<3 Salla

Me otettiin vaunujen ratasosa käyttöön viime viikonloppuna. Mua vähän stressasi etukäteen se miten vaihto vaikuttaa päiväuniin. Saaga on nukkunut päiväunet ihan pienestä pitäen vaunun kopassa. Kun tuttu ja turvallinen koppa vaihdettiin ratasosaan, tuli pieni huoli siitä miten unien nyt käy. Koppa on ollut ihan täydellinen suoja tälle pienelle ja pitänyt suojassa tuulelta, sateelta ja kaikelta mitä ulkoilma vaan tahtoo tarjoilla. Saaga alkaa kuitenkin nyt olemaan siinä iässä, että vaunuissa tahdotaan helposti turhautua selällään köllien ja haluttaisiin nähdä muutakin, kuin taivas tai katto.

vaunujen ratasosa käyttöön

Saaga on kasvanut ihan valtavasti taas kerran lyhyessä ajassa ja haluttiin ottaa vaunujen ratasosa käyttöön. Vaunujen istuinosaan ei tulisi vaihtaa liian aikaisin ja suositus on, että kun lapsi osaa istua ilman tukea, voi istuinosaan vaihtaa. No Saagahan ei vielä osaa istua ilman tukea, joten ei pidetä istuinosaa ylimmässä asennossa vielä ollenkaan. Pidetään Saagaa joko ihan makuuasennossa tai toiseksi matalimmassa, joka vastaa samaa asentoa, kuin sitterissä tai turvakaukalossa. Tässä asennossa Saaga on tykännyt olla ja rauhoittuu heti, jos makuuasento alkaa tympimään.

No miten niiden päiväunien nyt sitten kävi? Vaihto on sujunut todella hyvin ja helposti! Turhaa taas huolestuin tästäkin. Ainakin näissä Britax Smile 3 vaunuissa selkänojan saa ihan makuuasentoon asti, joka vastaa täysin samaa asentoa, kuin kopassakin. Saaga ei ole edes huomannut eroa ja nukahtaa jo ulkovaatteita pukiessa. ? Turvavöitä ei olla vielä juurikaan käytetty, koska Saaga ei pääse itse nousemaan makuuasennosta pystyyn.

Meillä on ratasosaan myös lämpöpussi saatuna, mutta näillä keleillä se on super kuuma. Ollaan siis menty samanlaisella vilttivirityksellä, kuin vaunukopassakin. Saaga on varsinainen kuumakalle ja hikoilee helposti. Ainakin tähän mennessä tämä on riittänyt hyvin, eikä ratasosaan vaihdettaessa ole tarvinnut vaihtaa ulkovaatetusta.

Jos tosi kovat myrskymyräkät vielä iskee, niin pidetään kuitenkin koppa vielä lähettyvillä ja otetaan tarvittaessa käyttöön. Se mikä on hieman hankalampaa nyt ratasosassa on vaunuverhon kiinnitys. Enää kun ei ole vaunukopan magneetteja joiden väliin voi verhon tunkea liehuu vaunuverho tuulessa aika rajustikin. Täytyy käydäkin hankkimassa jokin kiinnityssysteemi vaunuverhon alaosaan. Onko sulla hyvää kikkakolmosta, jolla vaunuverhon saa pysymään paikallaan? Kivaa viikkoa sinne! ☀

Lue myös:

Britax Smile 3 vaunuarvio

Saagan päivärytmi 6kk

Vauva-ajan pelastavat tuotteet

<3 Salla

Saagan 6kk neuvola oli maanantaina. Lupasin kertoa siitä vähän tarkemmin, mutta muuttokiireissä neuvolakuulumisten kertominen on vähän venähtänyt.

Meillä oli muuton myötä nyt ensimmäinen kerta ihan uudessa neuvolassa ja uudella terkkarilla. Viime neuvolassa terkkari oli huolissaan Saagan liikkumisesta tai oikeastaan siitä, ettei Saagalla ole ollut motivaatiota opetella kääntymistä. Kiinteiden aloituksesta haluttiin myös kovasti jutella, vaikka se ei meillä silloin ollut vielä ajankohtaista.

Viime neuvolakerran jälkeen Saaga on oppinut hienosti kääntymään vasemman kyljen kautta selältä mahalleen sekä aloitettiin kiinteät. Myös molemmat alahampaat ovat puhjenneet sekä Saaga ylettää laittamaan jo molemmat jalat suuhun. Paljon on siis tapahtunut ja oli iloista kerrottavaa heti uuteen neuvolaan.

6kk neuvola

Maanantaina lähdettiin heti aamusta ajamaan kohti uutta neuvolaa. Hetken harhailtua ja tyylikkäästi myöhässä löydettiin perille. Meidän uusi neuvolaterkkari on jo kokeneempi nainen, joka oli selvästi tehnyt tätä jo pidemmän aikaa. Neuvolakäynti oli kokonaisuudessaan tosi rento. Hän kyseli ensin raskaudesta sekä synnytyksestä. Sen jälkeen käytiin läpi yleisesti sitä millainen tyttö Saaga on ja käytiin läpi kysymyksiä joita meillä oli herännyt.

Tällä neuvolakäynnillä ei ollut huolta liikkumisesta, istumavalmiudesta tai yhtään mistään! Terkkari kehui Saagaa kovasti ja vastaili vain meidän kysymyksiin. Paras vastaus jonka sain oli: ”asiat tapahtuvat perheestä lähtöisin eikä siksi, että neuvolasta niin sanotaan”. Tämä oli super hyvin sanottu. Lisäksi kuulin tällä kertaa monesti sen, kuinka Saagalla ei ole kiire, ei liikkumiseen tai yhtään mihinkään. Oma ajatusmaailmani siis kohtasi paljon paremmin tämän uuden neuvolanterkkarin kanssa.

Saaga hymyili minkä jaksoi taas koko käynnin ajan. Painoa oli 7620 g ja pituutta 65,2 cm. Viime neuvolaan verraten painoa oli tullut melkein 600g lisää sekää pituutta 1 cm. Pituudessa ollaan menty miinuskäyrillä koko ajan, mutta sehän ei kenellekään yllätyksenä tule, että tästä jää pieni tyttö niin kuin äitinsäkin. Meidän suvussa kun ei yli 155 cm naisia ole.

Kysyin neuvolasta yöimetyksen lopettamisesta. Tultiin Markuksen kanssa neuvolan jälkeen siihen tulokseen, että aletaan sitä lopettelemaan kesällä, jos ei Saaga ennen sitä ole päättänyt itse sitä lopettaa. Ohjeena oli, että kun Saaga syö neljä ateriaa päivässä (koon Saaga päättää itse), voi yöimetyksen lopettaa. Me ollaan nyt jo saatu nauttia hajanaisista kokonaisista öistä, joten toivon sormet ristissä, että Saaga päättää itse lopettaa yöllä syömisen niin, ettei meidän tarvitse siihen puuttua.

Kaiken kaikkiaan mulla jäi tosi hyvä ja helpottunut fiilis tästä neuvolakäynnistä! Neuvola vaikuttaa vanhempien huoleen tosi paljon ja voi herkästi luoda turhia paineita lapsen kehityksestä varsinkin esikoisten vanhemmille. Jos ei taulukoiden ja käyrien mukaan kasveta, niin pitäisi kuitenkin muistaa se, että jokainen lapsi on yksilö. Tällä kertaa oli ihanaa kuulla se, kuinka kiirettä mihinkään ei ole eikä todellakaan ehdoteltu fyssarilähetteitä tai muita lisäaktiviteetteja kotiin. Tuli olo, että mä riitän vanhempana ja osaan kasvattaa lapseni. Lisäksi terkkari oli samaa mieltä siitä, että Saaga on selvästi enemmän sosiaalinen ja paikaltaan tarkkaileva yksilö. Seuraava neuvola onkin vasta 8kk ikäisenä, eli nyt käynnit alkavat harveta.

Lue myös muut neuvolakuulumiset:

3kk neuvola

5kk neuvola

Tämän hetkinen päivärytmi

<3 Salla



Meillä oli maanantaina muuttopäivä, vaikka viime yö nukuttiinkin vasta ekaa kertaa täällä uudella asunnolla. Nämä kaksi päivää ollaan huhkittu ihan toden teolla kahden asunnon väliä ja monta kertaa ollaan jo toivottu, että koko muutto olisi ollut sormia napauttamalla ohi. Päivän päätteeksi ei halua muuta tehdä, kun saada itsensä vaaka-asentoon pois jalkojen päältä.

Muuttopäivä nro 1 – maanantai

Maanantaina meillä soi herätyskello seitsemältä. Meillä oli Saagan ensimmäinen neuvola täällä uusilla kotiseuduilla. Kerron neuvolasta tarkemmin myöhemmin! Tämän jälkeen lähdettiin viemään kierrätykseen ser, paristot, tekstiilit, vanhat lääkkeet ja haettiin samalla meille aamupalaa Espresso Housesta. Aamupala syötiin tyylikkäästi osittain autossa ja lähdettiin ajamaan uudestaan kohti uutta kotia ja avainten luovutusta.


Saatiin avaimet vähän ennen puolta päivää ja lähdettiin ekaa kertaa katsastamaan uutta kotia valmiina. Kaikki meidän listaamat viat oli korjattu. Syötiin hotkimalla loput aamupalasta ja alettiin laittamaan voimapaperia suojaksi lattioille. Oltiin aiemmin jo sovittu, että otetaan ammattilaiset laittamaan Saagan huoneen tapetti sekä maalaamaan meidän olohuoneen seinä tehostemaalilla. Kauaa ei kerettykään laittamaan paikkoja valmiiksi, kun maalari saapui jo. Purettiin autosta ensimmäinen kuorma tavaraa ja lähdettiin vanhalle asunnolle hakemaan ja pakkaamaan lisää tavaraa.

Saaga ekaa kertaa uudessa kodissa.

Maanantai meni aika pitkälti kokonaan vielä pakatessa ja viedessä tavaraa vanhalta asunnolta. Saaga nukkui tyytyväisenä parvekkeella pitkät päikkärit ja saatiin paljon sillä välin aikaiseksi. Tedi pyöri tapansa mukaan jaloissa etsien leikkiseuraa. Ravattiin kahden asunnon väliä ja samalla pyyhittiin kaappeja, kun saatiin niitä tyhjäksi. Illalla tilattiin vielä pizzat uudelle asunnolle ja jalat oli ihan poikki! Kello oli jo yli kymmenen, kun lopeteltiin pizzojen syöntiä ja Saaga jaksoi edelleen jollain taikaenergialla valvoa ja hymyillä. Seuraavana aamuna Saaga nukkuikin super pitkään! Uusi koti jäi täydeksi kaaokseksi ja jatkettiin seuraavana päivänä muuttoa.

Muuttopäivä nro 2 – tiistai

Tiistaina me heräiltiin vielä vanhasta asunnosta ja herätys soi jo ennen kello kahdeksaa. Saaga nukkui vielä sikeästi herätyskellon soidessa, jota ihmeteltiin molemmat! Pakattiin kaikki meidän loput tavarat yhteen isoon kasaan olohuoneen lattialle ja veli tuli pakettiauton kanssa ottamaan tavarat kyytiin. Saatiin myös aamun aikana Torin kautta meidän vanha sänky kierrätettyä. Loppu päivä menikin uudella asunnolla, kun odotettiin sänkyä ja sohvaa toimitettavaksi sekä purettiin iltaa varten laatikoita, joita heti tarvittiin.

Kun tultiin päivällä uudelle asunnolle oli heti pakko käydä katsomassa onko Saagan huoneen tapetti jo seinässä ja olihan se! En meinannut pysyä housuissa, kun tuo Newbien Magic Forest Mural -tapetti näytti niin ihanalle. Saaga tuijotteli päikkäreiltä herättyään pitkään kaikkia niitä eläimiä ja käsi ojossa halusi päästä eläimiä jo koskemaan. Alettiin vaan Markuksen kanssa jälkikäteen miettimään, että missä vaiheessa Saaga joskus keksii, että osalta eläimistä puuttuu väri ja alkaa itse värittämään mustavalkoisia eläimiä.

Olohuoneen seinä oli myös saanut uuden värin ja maalausjälki oli aivan täydellinen! Valittiin väriksi olkkariin Tikkurilan Mulperi, joka oli selvä valinta ollut jo pitkään. Meidän valkoinen Lundian kaappi tulee näyttämään tosi hyvältä eri väristä seinää vasten! Lisäksi omasta mielestäni viherkasvit sopii aivan ihanasti tämän sävyn kanssa. Tykkään kyllä, kun kaikki seinät eivät ole täysin valkoisia ja tämä sävy oli ihanan hempeä eikä liian räikeä.

Sänkytoimitus meni aivan plörinäksi. Soiteltiin Ikean asiakaspalveluun n. klo 17 aikaan, kun sänkyä ei ollut vieläkään kuulunut. Kävi ilmi, ettei kukaan nyt tiedä missä sängyn runko on ja jäätiin roikkumaan vähän tyhjän päälle. Saattaa siis tulla lähipäivinä tai sitten ei. Pääsiäispyhät nyt hankaloittaa kuljetuksia vielä entisestään. Onneksi tilattiin pelkkä sängynrunko ja runkopatjat ja petauspatja meillä oli jo valmiina. Nukuttiin siis patjalla lattialla ensimmäinen yö.

Sohva saapui kymmenen aikaan illalla ja Hakosen asentajat laittoi heti sohvan käyttökuntoon. Siinä se meidän haaveissa ollut bonded-nahkainen konjakin värinen sohva nyt on! Mielenkiinnolla odotetaan minkälainen sohva se on käytössä. Ensituntuma on kiva eikä sohvaan juurikaan jää koiran karvat kiinni.

Hommaa riittää täällä vielä koko viikoksi. Kyllä me mahdollisimman nopeasti halutaan tämä jo kuntoon, jotta täällä pystyy vihdoinkin alkaa elämään normaalisti. Päivittelen Instan puolelle muutosta lisää sen edetessä. Kivaa viikkoa sinne!

Lue myös:

Meidän asunnot kahdeksan vuoden takaa

Vuosi 2020 – kertaus

Asunnon myynti

Muuton muistilista

<3 Salla

 

Vauvan rytmi – siinäpä pähkinä! Saaga on päättänyt taas uudistaa rytminsä. Lapsen kasvaessahan rutiinit ja rytmi muuttuu. Nyt me eletään taas sitä aikaa, kun opetellaan tätä Saagan upo uutta rytmiä. Saaga täyttää ensi viikolla 6kk ja tyttö on koko pienen ikänsä noudattanut aika säännöllistä rytmiä. Lisäksi meidän rytmiin on vasta hetki sitten tullut mukaan kiinteiden ruokien aloitus ja hampaita on alkanut puhkeamaan.

Höpisinkin eilen Instan storyjen puolella siitä, miten meidän päivärytmi nykyään menee. Päikkärit ovat vaihtuneet kaksiin pitkiin päikkäreihin ja kolmannet ovat aika lailla jääneet pois. Illalla mennään nukkumaan myöhemmin kuin aikaisemmin ja aamulla herätään myös aikaisemmin. Viimeksi kirjoitin Saagan rytmistä, kun Saaga oli 4kk ikäinen. Pääset lukemaan jutun täältä.

anna mun nukkua!

Meidän aamu alkaa nykyään jo ennen klo 7. Tämä on varmasti kaikista kurjin muutos, koska mulle kyllä maistuisi uni vielä pidempäänkin. En ole ikinä ollut niitä ihmisiä jotka herää virkkuna kuuden jälkeen. Mun tekisi mieli huutaa joka aamu Saagalle kello kuuden jälkeen, kun ensimmäinen äännähdys kuuluu, että: “anna mun pliis nukkua”! Varsinkin, kun nyt myös yöt on alkaneet ollut vähän katkonaisempia. Hyvät 6-7h uniputket ovat Saagalla jääneet hetkellisesti johonkin unholaan ja niitä nyt vielä odotellaan takaisin.

Yleensä Saaga herää jo ennen klo 7, mutta viihtyy hyvin tunninkin itsekseen pinniksessä jutellen omille käsilleen ja repien omia sukkiaan. Nostan Saagan syömään ja viereen makoilemaan, kun juttelu alkaa muuttumaan tyytymättömäksi ja on vaan pakko jo herätä. ?

Lähdetään vaihtamaan vaippa ja päivävaatteet, jonka jälkeen mennään aamupuurolle. Kello on yleensä jo tässä kohtaa yhdeksän. Ollaan nyt syöty aamuisin Valion Onni-puuroa. Kaikki puurot, joissa on marjaa on ihan Saagan lemppareita! Annan myös D-vitamiinin suihkeena. Syönnin jälkeen ei kauaa enää jaksetakaan valvoa ja siirrytään ensimmäisille unille n. klo 10 aikaan.

Saaga rakastaa lentsikkaleikkiä

PäiVisin valvotaan pideMpään

Tässä parin viikon ajan Saaga on päättänyt, että enää ei nukuta kolme kertaa päivässä. Päikkärit ovat vaihtuneet nyt muutamiin pitkiin päiväuniin. Aamun päikkärit kestää nykyään 2-3 tuntia. Saaga heräilee siinä klo 13 pintaan ja valvoo sinne klo 16-17 asti.

Kun päikkäreiltä heräillään, tulee Saaga ensimmäisenä syömään rinnalle ja heräilemään kunnolla. Sitten vaihdetaan vaippa ja leikitään pieni hetki. Käydään syömässä päiväruokaa, joka on tällä hetkellä yleensä jotain jossa on perunaa, porkkanaa ja jotakin uutta. Tänään maistettiin ekaa kertaa naudanlihaa ja kesäkurpitsaa.

Päivisin leikitään paljon leikkimatolla ja Saaga viihtyy paljon myös itsekseenkin. Leikkien jälkeen siirrytään taas tissin kautta syömään ja tarjotaan yleensä jotain uutta hedelmää. Kello alkaakin olla jo tässä vaiheessa 16-17 ja Saaga rupeaa päivän vikoille päikkäreille.

Illalla Kukutaan

Ilta meillä usein alkaa klo 18-19 välillä, kun Saaga heräilee viimeisiltä päikkäreiltään. Saaga tulee taas heti syliin heräilemään vähän ja syömään. Vaihdetaan vaippa ja syödään iltaruokaa. Illalla usein tarjoan omatekemää ruokaa pakkasesta, mutta se ei vieläkään oikein uppoa Saagalle. ? Leikitään hetki ja Saaga tulee sitteriin suihkuun mukaan. Vaihdetaan Saagalle taas vaippa ja yökkäri päälle. Me käytetään edelleen Saaga 1-2 kertaa viikossa meidän kanssa suihkussa tai kylvyssä, joten suurimman osan illoista Saaga juttelee meille sitteristä, kun suihkutellaan. Äidinmaitokylpyjäkin tehdään vielä aina välillä. Vitsit mitä kultakylpyjä!

Suihkuttelujen jälkeen kello alkaa olla jo 21 ja siirrytään iltapuurolle. Imetän ensin ja tämän jälkeen Saaga saa samaa puuroa kuin aamullakin. Tuo Valion Onni-puuro on kyllä maistunut ainakin mustikka, vadelma ja puolukka mauissa. Laitetaan puuron jälkeen kohinapupu päälle ja himmennetään valot. Saaga nukahtaa melkein saman tien itsekseen pinnikseen, mutta herää ennen puolta yötä vielä itkeskelemään. Yleensä imetän tässä vaiheessa vielä ja sitten herätäänkin vasta yöllä seuraavan kerran n. neljän aikaan syömään.

Tämän uuden rytmin kanssa on totisesti vielä opettelua ja ei olla ihan vielä hoksattu sitä miten tämä toimii. Meillä on ollut niin säännöllisesti toimiva tyttö tähän asti, että nyt tämä kiinteiden aloitus, hampaiden puhkeaminen, yksien päikkäreiden loppuminen ja unien kellonaikojen vaihtuminen kaikki samalla kertaa tuntuvat tosi isoilta muutoksilta. Kyllä me vielä tähän jyvälle päästään.

Lue myös:

Kiinteiden aloitus

Vauva-arkea helpottavat tuotteet

<3 Salla