Eilen Instan storyjen puolella kyselin teiltä teidän parisuhteista ja miten koette yhteisen ajan riittävyyden. Entäs treffeillä käymisen tai pienet hellyyden osoitukset arjen keskellä? Olin aika yllättynytkin muutamista vastausprosenteista. Toki nämä kyllä ja ei vastaukset avaavat vain murto-osan tilanteista, eivätkä kerro mikä niihin vaikuttaa, mutta avataan silti teidän vastaukset luvuiksi.

77% vastanneista vastasi, ettei heillä ole tarpeeksi yhteistä aikaa arjessa. 49% vastasi ettei ole käynyt kumppaninsa kanssa viimeisen vuoden sisällä treffeillä tai esimerkiksi hotellissa kahdestaan yötä. 80% vastanneista kertoi, että lapsiarki on jossain kohtaa koetellut parisuhdetta. 63% vastasi, etteivät aina muista pieniä huomion osoituksia toiselle arjen keskellä.

parisuhde lapsen syntymän jälkeen

parisuhde lapsen syntymän jälkeen oli hetken aikaa hukassa, mutta löytyi kyllä, kun molemmat jaksoivat panostaa.

Olen parisuhde riippuvainen

Olen aika parisuhde riippuvainen ihminen. En osaa olla yksin, enkä ole ollut yksin. Olen seurustellut 15-vuotiaasta asti. Ensin 4-vuotta yhdessä suhteessa ja sitten 19-vuotiaana tutustuin Markukseen. En ole myöskään asunut yksin. Muistan, kun minullekin on monta kertaa sanottu, että kyllä hetken aikaa kannattaa olla yksinkin, jotta osaa olla ilman sitä toistakin. Tällä hetkellä en kuitenkaan kadu mitään. Näin on hyvä ja meillä on ihana perhe.

Muutin heti kotoa Markuksen luokse ja tässä tilanteessa ollaan edelleen yhdeksän vuotta myöhemmin, toki vain yhteisessä asunnossa. Näistä vuosista pari vuotta ollaan oltu naimisissa ja yksi lapsi on tullut perheeseen lisää. Voin vain kuvitella mitä arki sitten on, jos jossain vaiheessa tupsahtaa toinen pieni meidän perheeseen, joka vaatii hänkin omat kädet. Jos tuntuu, että yhteistä aikaa ei nyt ole, niin kahden tai useamman lapsen kanssa se on varmasti vielä enemmän kortilla.

Meidän rakkaustarinan pääsee lukemaan täältä. ❤️

Mistä taikoa yhteistä aikaa?

Olen huomannut, että parisuhteeseen pitää nähdä vaivaa. Nyt kun on lapsi, ei sitä kaksin keskeistä aikaa tulla tarjottimella ojentamaan, vaan sitä pitää järjestää. Tähän tietysti apuna on hyvä tukiverkko. Jos tukiverkkoa ei ole, on onneksi apuna erilaisia lastenhoitopalveluja, kuten MLL. Toki ymmärrän ettei nämäkään ole kaikkia varten.

Eräs ystäväni on alkanut tänä vuonna pitämään miehensä kanssa parisuhde vartteja. Molemmat ovat yrittäjiä ja aikaa toiselle ei kolmen lapsen kanssa juurikaan ole. He ovatkin tänä vuonna nyt alkaneet ottamaan joka ilta toisilleen 15 minuuttia, laittavat kännykät pois ja vaihtavat kunnolla kuulumiset.

Jos multa kysyttäisiin tehokkainta tapaa jolla se rakkauden tunne halutaan kumpuamaan ilman kunnollista yhteistä aikaa vastaisin harjoitteen, joka me tehtiin synnytysvalmennuksessa. Istu puolisosi kanssa sohvalla vastakkain ja katso toista silmiin. Älkää puhuko, vaan tuijottakaa vain toisianne silmiin. Ensin se naurattaa, mutta lopulta se itkettää. Yhdessä tässä arjessa ollaan ja lasta kasvatetaan. ❤️

parisuhde lapsen syntymän jälkeen parisuhde lapsen syntymän jälkeen

Vauva-arki vs taaperoarki ja yhteinen aika

Vauva-arjessa kahdenkeskeistä aikaa en edes kokenut tarvitsevani. Vauva oli se kaikista tärkein ja vauvakuplassa ketään muuta ei halunnutkaan nähdä. Vasta vauvakuplan puhjettua viime kesänä aloin miettimään Saagan hoitoon jättämistä edes muutamaksi tunniksi, jotta päästiin yhdessä leffaan tai syömään ulos. Alku talvesta oltiin ensimmäistä kertaa hotellissa yötä ihan kahdestaan ja Saaga oli ensimmäistä kertaa yötä isovanhemmilla. Saaga oli tällöin 1v 2kk ikäinen.

Vauva-arki oli mulle henkisesti rankempaa ja olin todella takertuva äiti. Miehelle ei siinä tilaa jäänyt ja olen onnellinen, että Markus ymmärsi, että nyt eletään vauva-vaihetta. Itselläni oli vaihe etten halunnut jakaa Saagaa kenenkään kanssa (oltiinhan me häntä 9kk tänne odotettu) ja Markus puolestaan halusi näyttää Saagan jo kaikille ja kiertää kaikki sukulaiset ja ystävät. Hän oli sellainen ylpeä isä ja on toki edelleenkin. ?

Kesällä kaikki muuttui ja se oma parisuhdekin alkoi taas kiinnostaa. Huomasin, että Saagan on hyvä olla myös muiden kuin meidän kanssa ja saa erilaista seuraa ja aktiviteettia muiden kanssa. Olisihan se aika kurjaa, jos oltaisiin Saagan elämän ainoat aikuiset.

Vauvakupla puhkeaa tekstin pääset lukemaan täältä.

Meidän perisuhde

Me ollaan molemmat sellaisia ihmisiä jotka tarvitsevat ja haluavatkin antaa paljon läheisyyttä ja ottaa toinen huomioon. Oli huomio sitten arkista toiselle kahvin keittämistä tai hammasharjan valmiiksi illalla laittamista, vesilasin täyttämistä toisen yöpöydälle tai välillä jos kaupasta muistaa ottaa sitä puolison lempi kahvia on meidän suhteessa ainakin kaikki hyvin. Välillä kuitenkin kaivataan sitä irtiottoa arjesta, vaikka arjesta muuten molemmat tykätäänkin. Siksi ensi viikonloppuna me lähdetäänkin nauttimaan siitä puuttuvasta parisuhdeajasta ja nukkumaan yksi yö hyvin ilman perhepetiä ja pieniä potkuja. Saaga pääsee nauttimaan isovanhempien jatkuvasta huomiosta.

Rakkauden osoitukset eivät tarkoita kukkien ja suklaan ostamista vaan pieniä arkisia tekoja, joissa ajatellaan sitä toista ensin.

Meille on tärkeää myös nukahtaa toisen viereen iltaisin ja on hassua jos toinen on esimerkiksi yötä pois ja nukunkin yksin. Toisille taas omat makuuhuoneet sopii paremmin, kun molemmat saavat vuorotellen nukkua hyvin ja ovat paremmalla tuulella päivisin. Ehkä jopa siihen parisuhteeseen jaksaa silloin panostaa eri tavalla. On tosi mielenkiintoista kuulla mikä toimii milläkin pariskunnalla, mutta tärkeintähän on löytää se oma työkalu millä saa oman parisuhteen toimimaan parhaiten.

parisuhde lapsen syntymän jälkeen

Meidän parisuhde lapsen syntymän jälkeen on tarvinnut luottamusta, toisen läsnäoloa ja pieniä rakkauden osoituksia.

Ihanaa ja rakkauden täyteistä loppu viikkoa sinne! ❤️ Maanantainahan on jo ystävänpäivä!

Lue myös:

Epidemia häät

Isän rooli vauva-arjessa

Raha, rakkaus, palkka ja säästäminen – Meidän perheen talous

Miten meillä kotityöt jaetaan

Nähdään myös Instan puolella ihanat! ?

<3 Salla

Näin me sanottiin toisillemme raskausaikana. Kaikki menee puoliksi (paitsi imetys). Isä on osa vauva-arkea siinä missä äitikin on. Jotenkin tyhmää, että tätä joutuu edes selittämään näin vuonna 2021.

Isä ei hoida lasta

Yksi kommentti särähti mulla Saagan ekoina viikkoina pahasti korvaan: ”Oletko uskaltanut jättää lasta vielä isälle hoitoon?”

Isälle hoitoon?! Uskaltanut?!

Ei, en ole jättänyt lasta isälle hoitoon, vaan isä hoitaa omaa lastaan siinä missä minäkin. Jos lapsia hankitaan perheeseen, niistä huolehditaan yhdessä. Jokainen toki tekee tavallaan ja perheissä on eroja mitkä sopii mihinkin, mutta toinen ei voi kieltäytyä tai jättää ottamatta vastuuta vanhemman roolista. Isä on ihan yhtä pätevä vanhempi kuin äitikin. Itse asiassa Markus osaa vaihtaa vaipan paremmin sekä saa Saagan nauramaan helpommin. Minä osaan sitten syöttää paremmin. Molemmilla on siis vahvuutensa ja samalla viivalla seistään.

Markus ei ollut ikinä pitänyt kunnolla vauvaa edes sylissä, kun Saaga syntyi. Pääsi heti laittamaan vaipan synnärillä ja piti ihanasti kenguruhoidossa Saagaa. Mulle ei tullut mieleenkään, etten uskaltaisi Saagaa jättää Markuksen hoiviin. Sehän on meidän yhteinen lapsi, jota Markus rakastaa ja josta pitää huolta niin kuin minäkin.

No tämä kommentti juolahti mieleeni, kun eilen illalla katsoin Markuksen nukuttavan Saagaa. Aloin ajattelemaan sitä, että onneksi sellaista tilannetta ei vielä ole tullut eteen, että vain toinen vanhempi kelpaisi. Oli sitten kyse syöttämisestä, nukuttamisesta tai ihan vain leikkimisestä, niin molempien meidän kanssa homma sujuu mutkitta. Molemmat ollaan näitä juttuja tehty ja tullaan jatkossakin tekemään. Uskon, että uhmaikä tuo sitten omat haasteensa arkeen, mutta sitä en mieti vielä.

Neuvolassa on kuullut kommentteja myös. Ensin valitettiin siitä, että isä ei ole paikalla neuvolakäynneillä (koronan vuoksi luultiin, että neuvolaan ei saa tulla kuin raskaana oleva äiti) ja lapsen synnyttyä alkoi kuulumaan: ”äiti voi nyt pukea, äiti voi nostaa lapsen, jos äiti nyt ottaisi syliin”. Isä oli vieressä myös koko ajan. Onneksi nämä ovat olleet vain harvoja tökeröjä sanavalintoja ja neuvolassa on hyvin kyselty molempien jaksamista ja isän työtilannetta. Etätöihin on suhtauduttu hymy huulilla ja monesti jääty juttelemaan siitä kuinka vauvan kehitystä pystyy niin paljon paremmin seuraamaan sivusta.

Parisuhde ja vauva on combo joista molemmista pidetään huolta.

Etätyöt helpottaa

Me tehtiin raskausaikana päätös, että minä olen se, joka jää kotiin. Kolmivuorotyössä ja pitkiä 12,5 tunnin työpäiviä tekemällä ei vauva-arjessa juurikaan voi olla läsnä. Markuksen etätyöt ja tavalliset kahdeksan tunnin työpäivät olivat helpompi sulauttaa uuteen arkeen.

Meidän perheessä iso plussa onkin Markuksen etätyö. Isä ei poistu töihin kahdeksaksi tunniksi ja palaa iltapäivällä vasta kotiin. Tämä on yksi ihan valtava plussa! Etätyöt ovat sopineet meille hyvin. Monesti kuulee, että: ”eikö se toisen naama ala jo pikku hiljaa kyllästyttämään?” Voin kertoa, että ei, ei se ala. Me nautitaan siitä, että Markus saa olla niin vahvasti läsnä Saagan arjessa ja minä puolestani helpotan arkea laittamalla ruoat tiettyyn aikaan valmiiksi, että Markus voi vain kävellä ruokatauolla pöytään. Homma sujuu ja me ollaan opittu tämä aika hyvin. Jos lähden johonkin päiväksi, niin huolehditaan, että Markuksella on jotain mitä syödä kotona.

Tukipilari – parisuhde ja vauva

Vanhemmuus on ollut meille uutta. Saagahan on meidän esikoinen eikä lähisuvussakaan juuri ole lapsia. Vaikka meillä onkin aurinkoinen lapsi, jonka kanssa vauva-arki on koettu ihanana ja helppona on niitä vaikeitakin hetkiä ollut. Silloin on ollut enemmän kuin tärkeää, että se oma kumppani on ollut kädet ojossa ottamassa lasta hetkeksi ja itse on saanut puhallella rauhassa toisessa huoneessa. Sitten on taas vaihdettu, kun toisella on alkanut jo hermoja kiristää. Jos toinen on tarvinnut paussia, on se myös järjestynyt.

Höpötinkin Instan storyjen puolella viime viikolla meidän treffi-illasta. Siitä on hetki, kun viimeksi ollaan sylikkäin maattu sohvalla ja katsottu leffa alusta loppuun ilman keskeytyksiä. Sitä ennen tehtiin itse pizzaa Saagan ihmetellessä basilikan lehtiä. Saagan nukkuessa saatiin aikaa ihan vain toisillemme ja oikeasti katsottua yli kahden tunnin elokuva keskeytyksettä. Harvoin on tällaisia iltoja, kun pinnasängyn reunalla ei tarvitse käydä välillä roikkumassa. Ihan kuin Saagakin olisi tajunnut, että nyt me halutaan iskän kanssa vähän kaksinkeskeistä aikaa. Tällaisia iltoja ja päiviä me aletaan kyllä viettämään taas enemmän. Ollaan paljon parempi tiimi, kun pidetään myös toisistamme huolta. ❤️

Lue myös:

Meidän rakkaustarina

Äitiysloma ohi – mitäs nyt?

Kun koira jää kakkoseksi

Saagan 8kk neuvola

Positiivinen synnytyskertomus

10 yllättävää asiaa synnytyksen jälkeen

Nähdään myös Instassa! ??

<3 Salla