Mikä onkaan ihanampaa, kun sujahtaa viltin alle teekupin kanssa, kun vihdoin lapsen on saanut nukkumaan. Entäs, kun lapsen saakin tuntia aikaisemmin jo nukkumaan niin kuin meille on nyt parina iltana jo käynyt! Voi sitä riemua! Ajattelin jakaa mun omat viime aikojen sarjasuositukset näin joulun alla, kun ihmisillä ehkä on taas eri tavalla aikaa myös katsella sarjoja tai sitten tuntuu, että kaikki on jo katsottu.

Jaoin viimeksi kesällä muutamia omia Netflixin lemppareita ja näet ne täältä.

Sarjasuositukset Sarjasuositukset

Viimeaikaiset sarjasuositukset

  • The Good Doctor – ansaitsee kyllä ensimmäisen paikkansa, vaikka nämä eivät järjestyksessä olekaan.
  • Greyn Anatomia – kausi 18 pyörii vihdoin ruudussa!
  • Dopesick – todella synkkä, ajatuksia herättävä sekä todella koukuttava! Turhaudun joka jakson päätteeksi, kun pitää odottaa taas viikko seuraavaa jaksoa.
  • Hawkeye + muut Marvelin sarjat Disney+ palvelusta – Me rakastetaan Marvelin elokuvia joten nämä uppoaa enemmän kuin hyvin.
  • Squid Game – oli todellakin katsomisen arvoinen. Olihan se todella brutaali, mutta jaksojen edetessä hahmoihin alkaa kiintymään.
  • 911 – Uusi kausi taas ruudussa ja ollaan tykätty!
  • The Good Place – Tämä on sellainen mun oma sarjani jota tykkään katsoa niinä harvoina hetkinä, kun mulla ei ole Saagaa, töitä ja Markuskin on jossain. Eli nyt on viime aikoina jäänyt vähän vähemmälle sekä väistynyt joululeffojen tieltä.
  • Good Girls – Vasta ensimmäinen jakso uutta kautta katsottu ja kiireiden takia tämäkin on vähän jäänyt. On kyllä ihan varmasti katsomisen arvoinen hetki, kun aikaa ilmaantuu jostain lisää.

Sarjasuositukset

Hömpät joululeffat

Eihän nämä oikeasti ole hyviä samalla tavalla kuin sarjat joita joka päivä haluaisi katsoa, mutta nämä kyllä tuo joulutunnelmaa ihan eri tavalla. Sellaisia hömppiä joissa on hyvin ennalta arvattava juoni ja välillä saa katsoa sormien lomasta koko leffaa. ? Ja silti katson joka vuosi monta Netflixin joululeffaa. Meillä on myös ystävieni kanssa perinne, että joka vuosi me kokoonnutaan yhteen katsomaan joulusukat jalassa joululeffoja ja syödään hyvin. Mitä hölmömpi, sen parempi. Tässä omaa listaa mitä on tullut jo nähtyä:

  • Lovehard
  • Holidate
  • Linna jouluksi
  • Kuninkaallinen vaihtokauppa
  • Yllätysten sukujoulu
  • Jouluprinssi
  • Operaatio joululahja
  • Jouluyön ritari
  • A Wish for Christmas
  • Tuhkimotarina Joulutoive
  • Christmas Chronicles
  • Joulu Kaliforniassa

HUH olikohan siinä kaikki. ? Hieman on näköjään tullut joululeffoja tykitettyä, mutta ainakin joulumieltä on saanut ylöspäin. ? Vielä on ainakin Single All The Way ja Last Christmas katsomatta. Huom. osan olen katsonut jo viime vuonna.

Löytyykö teiltä jotain lemppareita jotka ehdottomasti pitäisi olla listalla?

Lue myös:

20 x lahjaidea vauvalle ja perheelle

Joulun ensimmäiset

Jouluperinteet ennen ja nyt

Meidän joulukuusi ja sen koristeet

Nähdään myös Instassa! ?

<3 Salla

Tässä mammalomalla Netflix on ollut auki paljon. Vauvat nukkuu, se on tullut huomattua tässä viimeisen neljän kuukauden aikana ja aika käy välillä pitkäksikin. Sen sijaan, että jatkuvasti tuojottelisin sitä nukkuvaa lasta ja odottaisin hänen heräävän, olen katsonut nyt ihan super paljon sarjoja. Saagan ollessa hereillä me pistetään telkkari kiinni ja sarjat jää odottamaan taas pikkuisen nukahtamista. Listasin alle omia lemppareita joita suosittelen katsomaan Netflixin valikoimasta (tämä ei ole mainos)!

Komedian ystäville

  • Brooklyn 99 (tämä on mun ja Markuksen yhteinen sarja, jota ollaan jo nyt kuusi kautta tykitetty!)
  • Superstore (uusi tuttavuus, josta on nyt ensimmäiset kymmenen jaksoa katsottu. Vaikuttaa hyvälle!)
  • Kolme miestä ja tyttö
  • The Good Place (tätä aloin kokeilumielessä katsomaan ja kaksi kautta hurahti hyvin nopeasti.)
  • Moderni perhe (yksi mun ihan lemppari sarjoista)
  • Ensisilmäyksellä
  • Jane the Virgin
  • Good Girls (jännitystä myös mukana. Tähän jäin heti koukkuun ja odotan jo niin sitä, että uusi kausi tulisi)

Jännitystä päivään

  • The Witcher – noituri (jos olet GOT:in ystävä, tulet rakastamaan tätä sarjaa!)
  • Better Call Saul (en osaa päättää kumpi näistä sarjoista on parempi, eli todella hyvin tehty spin-off)
  • Breaking Bad
  • Narcos
  • Orange Is the New Black

On kyllä kiva, että Netflixissä on nykyään TOP-lista. Ollaan löydetty sieltä mm. Modernin perheen uusin kausi sekä koko Superstore-sarja. Yleensä se mitä muutkin katsoo, katsoo itsekin! Kivaa perjantaita sinne ruudun toiselle puolelle! Lökärit jalkaan ja sohvalle viikonlopun viettoon!

Helpot reseptit Netflix-iltaan: suklainen leipävanukas & banaanileipä

<3 Salla