Ajattelin tänään vilauttaa miltä mun raskausarvet näyttää nyt 10 kuukautta synnytyksen jälkeen. Arvet ovat muuttuneet todella paljon ja haalistuneet huomattavasti.
Raskausaikana vähän stressailin muuttuvaa vartaloa, tulevia arpia ja sitä jos vartalo ei palaudu ennalleen? No ei se palautunutkaan ja se on ihan fine! Synnytyksen jälkeen arvostus ja samalla armollisuus omaa vartaloa kohtaan nousi roimasti. Huonosta itsetunnosta pitkään kärsineenä voin nyt sanoa, että viihdyn mun kropassa ja siksi tulinkin kertomaan tästä ”huolesta” joka monella tulevalla äidillä on!
Mua harmittaa ettei tullut otettua yhtään kuvaa raskausarvista silloin loppuraskaudesta jolloin ne oli kaikista näkyvimmät. Ensimmäiset arvet tuli kylkiin ja reisiin. Seuraavaksi oli vuorossa tissit, kun ne alkoivat muuttua ja täyttyä maidosta. Tissien arpia en näe enää missään, vaikka ne hohtivatkin isoina ja punaisina synnytyksen jälkeen, kun rinnat pakkautuivat maidosta pinkeiksi. Synnytyksen jälkeen vatsa sai muutaman pienen arven, mutta niitä hädin tuskin enää näkee. Paino nousi raskauden aikana huimat 20 kiloa, joista suuri osa oli kesän aikaisia turvotuksia.
Kaikista vahvimmat ja syvimmät arvet tuli kylkiin. Siellä ne tulee pysymään eikä mua enää voisi vähempää kiinnostaa. Nehän on tullut tuon pienen tyypin synnyttämisestä ja kantamisesta! ❤️
Reisien arvet ovat muuttuneet täysin valkoisiksi.
Kylkien arvet ovat haalistuneet huomattavasti, mutta näkyvät vielä eniten.
Miten välttyä raskausarvilta?
En itse usko henkilökohtaisesti vatsan öljyämiseen, että sillä säästyisi raskausarvilta. Uskon siihen, että se on kiva tapa tutustua pienokaiseen jo masuaikana ja helliä samalla omaa ihoa.
Itse uskon, että hyvillä vatsalihaksilla (mitä minulla ei ollut) on suuri osuus tässä asiassa. Mitä paremmin vatsalihakset tukevat, sitä vähemmän iho pääsee venymään. Jokaisella meistä on myös erilainen iho, geenit, kudostyyppi ja vartalo jotka ovat pääroolissa siinä tuleeko arpia vai ei. Tämä on siis vain oma mielipiteeni.
Jos arpia on tullakseen niitä tulee, mutta ainakaan itse en ole asialla synnytyksen jälkeen päätäni vaivannut.
Reisien arpia saa aika lailla jo etsimällä etsiä vaikka iho ei tasaisen sileä olekaan. Raskaus toi mukanaan myös suonikohjut.
Ainoa arpi joka vatsan alueelta enää löytyy.
Ja hei! Niistä omista raskausarvista ei tarvitse tykätä eikä niitä tarvitse rakastaa. Sekin on ihan ok! Tämä oli nyt mun avautuminen raskausarvista ja siitä kuinka itselle ne olikin sitten pienempi asia mitä kuvittelin. ❤️
Raskausarvista usein ajatellaan negatiivisesti. Mitä jos rumien arpien ja kropan pilalle menemisen sijaan me mietittäisiinkin niitä taisteluarpina tai muistona elämän ihmeellisimmästä asiasta – siitä omasta rakkaasta lapsesta? ❤️
9 monts in 9 months out. Onko synnytyksestä oikeasti jo 9 kk aikaa? Musta tuntuu, että raskausaika meni paljon nopeammin mitä tämä Saagan lyhyt elämä on nyt ollut (paitsi tietysti loppuraskaus joka tuntui ikuisuudelta). Musta tuntuu, että Saaga on ollut aina täällä. Vaikeaa muistaa sitä aikaa joka oli ennen Saagaa. Ajattelin, että tänään onkin nyt hyvä aika muistella sitä Saagan masuaikaa joka oli silloin 9 kk sitten.
Meillä on nyt vauva 9kk
Raskausaika
Kun tein raskaustestin tammikuun 18. päivä 2020 niin mun kädet tärisi, enkä pystynyt ajattelemaan mitään muuta kuin niitä kahta viivaa jotka siinä tikussa näkyi. Tuijotin vain sitä tikkua. Huhuilin Markusta oven raosta ja sanoin, että tässä on kaksi viivaa. Markus häkeltyneenä kysyi, että mitä se nyt sitten tarkoittaa? Meillä molemmilla oli epäuskoinen hetki hetken aikaa ja Markuksenkin piti tulla ihan varmistamaan, että se on nyt sitten positiivinen. Siinä hötäkässä aloin sitten googlettamaan, että mihin mun pitää nyt sitten olla yhteydessä, kun testi onkin positiivinen. Neuvolaan sain soittoajan vasta seuraavalle päivälle joka tuntui ikuisuudelta. Informaation kaipuu siinä raskauden alussa oli ihan valtava.
Ensimmäinen neuvolakäynti oli ihana ja sitä odotti ihan hirveästi silloin, niin kuin ensimmäistä ultraa myös. Korona-aikahan sitten iski ja ultraan juoduin menemään yksin tapaamaan ekaa kertaa meidän tulevaa Papusta. Kätilöllä oli myös hieman huono päivä ja käynti oli aika epäonnistunut ja hätäinen. Mulle se oli kuitenkin aika hieno hetki nähdä oma lapsi ekaa kertaa ja olisin toivonut, että vieressä oleva kätilökin sen olisi tajunnut vaikka hän onkin monta ultraa jo tehnyt.
Ensimmäiset liikkeet tunsin viikolla 18. Vaikka ensin niitä luulinkin pieruiksi, mutta siellähän se meidän Saaga potkiskeli. Mun on vieläkin vaikeaa kuvitella, että mun sisällä on kasvanut ihminen eikä mikä tahansa ihminen vaan juuri tuo mun edessäni päristelevä ja hymyilevä meidän Saaga, jossa näen päivä päivältä vain enemmän molempien meidän piirteitä, mutta silti näyttävän ihan itseltään. <3
Elämäni paras päätös oli ottaa oma kätilödoula Jenna joka oli juuri mua varten puhelimen päässä jos mulle tuli kysyttävää tai janosin tietoa jostain aiheesta. Oli kuuntelemassa ja tukena. Uskon, että koko raskausaika olisi ollut hyvin erilainen kokemus ilman sitä omaa ammattilaista siinä raskausmatkalla. Oli myös super tärkeää saada kunnollinen synnytysvalmennus. Koronan meille ei tarjottu mitään valmennuksia, ei synnytys- eikä perhevalmennuksia edes etänä. Me oltiin juuri niitä väliinputoajia joille ei ollut tarjota yhtään mitään ja meidät lähetettiin synnyttämään ilman minkäänlaista valmistautumista. Onneksi Jennan pitämä synnytysvalmennus vei pelot synnytyksestä kokonaan pois ja mulle tuli olo, että olen kyllä valmis synnyttämään.
Viimeiset metrit
Vatsa tuntui isolta ja painavalta. Nilkat ja sormet olivat turvoksissa ja vain yhdet kengät meni enää jalkaan. Raskauskiloja oli kertynyt 20kg. Mulla oli olo kuin muumilla. Hikoilu oli valtavaa ja asuin suihkussa. Joka paikkaa sattui ja kolotti. Muutama päivä ennen synnytystä käytiin vielä Verkkiksessä Jätkäsaaren myymälässä. Mun veli ja Markus istui etupenkillä ja minä istuin takana. Ajettiin keskustan läpi mukulakivikatuja ja tunsin kuinka pientä menkkamaista jomottelua alkoi tulemaan alavatsalle. Nämäkö nyt ovat niitä synnytys-supistuksia? Pidemmälle ajettaessa kivut vain voimistui ja kotimatkalla Espan puiston kohdalla olin jo varma, että synnytys lähtee käyntiin ja valahdan lapsivedet tähän auton penkille. Seuraavana päivän kipeitä supistuksia tuli ja meni, mutta sitä seuraavana päivänä ne muuttuivatkin säännöllisiksi ja synnytys lähtikin käyntiin. Synnytyskertomukseen pääset tästä.
Synnytyksestä palautuminen
Synnytyksen jälkeen vatsa oli monta viikkoa kuin pullataikina. Sitä olisi voinut jauhojen kanssa vähän kaulita. Jälkivuotoa tuli ensimmäisinä päivinä enemmän kuin missään runsaissa menkoissa ikinä. Onneksi ihan muutaman päivän sisällä jälkivuoto alkoi koko ajan pienentyä. Jälkisupistukisa tuli myös aina, kun Saaga kävi tissillä, mutta näitäkään ei kestänyt montaa päivää. Verkkopikkarit olivat paras apu myös kotona! Saatoin muutamat viedä sairaalan kaapista kotiutumishetkellä. Kipulääkkeitä söin muutaman viikon päivittäin, jotta synnytyksessä tulleet ompeleet eivät sattuisi liikkuessa. Tehtiin ensimmäisinä päivinä vain super lyhyitä lenkkejä. Babyblues vaivasi ja mietin vain milloin pääsen taas nukkumaan. Onneksi tämä aika kesti vain muutamia viikkoja ja elämä alkoi taas voittaa! Vatsa palautui hitaasti niin kuin muukin kroppa. En ihmettele yhtään, että tällainen kasa oli vaivoja synnytyksen jälkeen sillä mun kroppa kävi sellaisen työn läpi ensin kantaen 9 kuukautta Saagaa ja sitten vielä ponnistanut sen tähän maailmaan. Ihan hurja homma!
Oma näkemys omasta vartalosta on myös muuttunut ihan valtavasti synnytyksen jälkeen. Raskausarpia tuli, tissit vähän lörpähti ja vatsa on edelleen täynnä masumakkaroita, mutta mä olen kyllä oppinut tässä raskauden ja synnytyksen kokeneena, että on tämä mun vartalo vaan sellainen tehopakkaus, että eihän tästä voi olla tykkäämättä! ?
Raksausaika olit ihana, mutta Saaga suhun tutustuminen on ollut vielä hienompaa! ❤
SISÄLTÄÄ ALEKOODIN! Mä olen ihan tahallani jättänyt synnytyksen palautumisesta kertomisen näin myöhään. Synnytyksestä palautuminen ei tapahdu hetkessä eikä olisi ollut järkevää kertoa miten olen palautunut muutama kuukausi synnytyksestä. Olen kuullut sanottavan, että synnytyksestä palautumisessa kestää yhtä kauan kuin raskaudessakin, ellei kauemminkin. Kaikkihan on yksilöllistä niin kuin synnytyksestä palautuminenkin on.
synnytyksen jälkeen
Jos et ole vielä käynyt lukemassa, niin mun synnytyskertomuksen voit käydä lukemassa täältä. Saaga syntyi luomuna kyljelleen sängyllä ja vältyin pahemmilta repeämiltä. En osannut rentouttaa mun lantionpohjan lihaksia, joten ponnistusvaihe kesti 1h 37min. Tähän olisi voinut auttaa raskauden aikainen lantionpohjan fysioterapia, mutta mä en raskausaikana tajunnut sellaisella käydä.
Ensimmäiset kaksi viikkoa söin kipulääkkeitä päivittäin ja yritin käydä mahdollisimman lyhyillä vaunulenkeillä. Pissaaminen onnistui vain suihkun kanssa ja vatsa muistutti täydellistä pullataikinaa. Olo ei ollut mitenkään hehkeä, mutta niin vain se kroppa on fiksu ja korjaa itse itsensä. Kaikkea se keho ei kuitenkaan itse tee vaan itsekin täytyy hieman nähdä vaivaa. Mun omat ajatukset palautumisesta oli synnytyksen jälkeen, että minähän olen palautunut tosi hyvin. En pissaa housuun ja nauraessakin pissa pysyy rakossa. Lantionpohjan lihakset on siis hyvässä kunnossa. No oli siinä sitten muutakin.
Neuvolan jälkitarkastus oli mulle itselleni pettymys, jonka jälkeen halusin ehdottomasti ammattilaisen mielipiteen mun palautumisesta. Neuvolan jälkitarkastus kesti mun kohdallani seitsemän minuuttia. Käynnillä paineltiin nopeasti vatsa ja katsottiin verenpaine ja paino. Sain jälkitarkastustodistuksen, mutta muuta käynnistä ei jäänytkään käteen. Todennäköisesti mulla kävi vain huono tuuri ja neuvolan jälkitarkastus on yleisesti ottaen parempi kuin oma kokemukseni siitä. Nyt korona-aikana kaikkialla ei kuitenkaan tarjota enää jälkitarkastusta, joten tuore äiti on melko yksin synnytyksen jälkeen. Onkin tärkeää hakeutua äitiys- ja lantionpohjan fysioterapeutille, jossa saa kokonaisvaltaisen tiedon päästä varpaisiin miten kroppa on palautunut synnytyksestä. Suosittelen myös gynekologilla käyntiä, jossa ammattilainen pääsee tarkistamaan, että kaikki on varmasti kuin pitääkin.
Synnytyksestä palautuminen
päätin käydä äitiys- ja lantionpohjan fysioterapeutilla
Otin yhteyttä Fysiojannaan neuvolan jälkitarkastuksen jälkeen ja olen tästä päätöksestä enemmän kuin onnellinen! Kävin Jannan luona kolme kertaa ja jokaisen käynnin jälkeen huomasin saaneeni tuloksia aikaan. Äitiysfysioterapian tarkoituksena on hoitaa kehon kiputiloja ja toimintahäiriöitä ja tällä tavoin edistää myös synnytyksestä palautumista. Mukaan saa harjoitteita, jotka käydään yhdessä käynnillä läpi, jotta kotona harjoittelu sujuu mutkitta. Äitiysfysioterapeutilla voi käydä joko kertakäyntinä tai sarjana niin kuin minä tein. Sarjakäyntien avulla pystyy kuitenkin paremmin seuraamaan kehitystä ja omaa palautumista. Harjoittelussa nousujohteisuus on tärkeää, ettei harjoitteet ole nopeasti liian rankkoja. Kehon hallinta on kaiken harjoittelun a ja o. Fysioterapiajakso kuitenkin suunnitellaan aina asiakkaan toiveiden, tavoitteiden, voimavarojen ja elämäntilanteen mukaisesti.
Niin kuin aikaisemmin tuli mainittua, lähdin ensimmäiselle käynnille sillä asenteella, että minähän olen palautunut hyvin, koska en pissaa housuun. Todellisuus oli vähän toinen. Mun lähtötilanteeni oli seuraavanlainen: niskan ja pään asento vaikutti lantion hallintaan vasemmalla puolella, erkaumaa ei juurikaan ollut, pinnalliset vatsalihakset olivat yliaktiiviset, pallea oli arka ja jännittynyt molemmin puolin, häpyliitos oli arka ja epätasapainossa, lantionpohjan toiminnassa rentoutus jäi vähän vajaaksi sekä vasemmalla puolella suoran vatsalihaksen yläosassa ja rintalastassa oli runsaasti triggerpisteitä. Tämän vuoksi kannattaa käydä ammattilaisella. En osannut itse ajatellakaan, että synnytyksestä palautuminen on muutakin kuin housuun pissaamattomuutta ja erkauman palautumista.
Käynti aloitettiin niinkin perusasialla, kuin seisoma-asennon läpikäymisellä. Janna tutki mun koko kropan päästä varpaisiin ja mulle jäi jopa vähän epäselväksi mitä kaikkia taikoja siinä huoneessa tehtiin. Mun tasapaino parani ensimmäisen käynnin jälkeen ja moni kipu katosi kuin tuhka tuuleen. Janna löysi myös paljon kipupisteitä, joita en edes tiennyt olevan olemassa, mutta olo keveni välittömästi. Katsottiin myös ultran kanssa vatsalihasten erkauman tilanne poikittaisten vatsalihasten toiminta sekä harjoiteltiin lantionpohjan lihasten löytämistä. Kävi ilmi, että olin koko ajan treenannut lantionpohjan lihaksia väärin. Olin ottanut pakarat ja reidet mukaan harjoitteluun ja puristin lantionpohjan lihakasia niin kovaa yhteen kuin jaksoin. ? Toisin sanoin, mulla ei ollut harmainta aavistustakaan miten niitä treenataan. Ultran avulla oli todella helppoa hahmottaa miten lantionpohjan lihaksia kuuluu treenata. Myös poikittaisen vatsalihasten oikeaoppinen aktivointi oli yllättävän vaikeaa, liike on super pieni, joten se, että liikkeen näkee itse silmillä ultran näytöltä helpottaa huomattavasti treeniä. Käytiin myös läpi miten kotona lantionpohjaa voi tutkia sormitestin avulla sekä tehtiin lantionpohjan tunnistamisharjoituksia käyttäen palloa ja pyyherullaa apuna. Sain myös mukaan harjoitteita, joita tein kotona seuraavaan käyntiin asti.
Ultran näytöllä ei tällä kertaa näkynytkään vauva, vaan mun vatsalihakset
sisätutkimus
Janna tekee myös käynnillä asiakkaan toiveesta ja luvalla sisätutkimuksen.
“Sisätutkimuksessa tutkin lantionpohjan lihasten toimintaa, eli miten lihakset supistuu ja rentoutuu. Tutkin supistusvoiman ja kestävyyden, tuleeko nousevaa liikettä supistuksen aikana ja miten lantionpohjan yläosan toiminta löytyy ja tuntuu. Pyydän asiakasta yskimään ja tarvittaessa tutkin myös seisoma-asennossa, riippuen asiakkaan tilanteesta. Jos lantionpohjassa on kipupisteitä, niitä voidaan käsitellä ja rentouttaa. Lantionpohjan kireydet voi vaikuttaa ympäröiviin lihaksiin lantiossa ja kehossa. Limakalvojen kunnon tarkistus on myös osa sisätutkimusta. Samalla tarkistetaan ja hoidetaan mahdolliset arpikudoksia ja ohjeistan aina hieronnan kotiin. Jos sisätutkimusta ei halua, sormitesti on hyvä tapa itse ensin tarkistaa miten lantionpohjan supistuu ja rentoutuu. Suosittelen myös aina tarkistamaan peilin avulla lantionpohjan ja näin tutustumaan siihen uudestaan.” – fysiojanna
Toisella käynnillä mä kävin Organic Spiritin toimipisteessä Lauttasaaressa Jannan luona. Tilat olivat kyllä super kauniit ja tuli ihan sellainen olo, että pääsen kohta hemmotteluhoitoon, vaikka varsinaisestihan fysioterapia ei sitä ole. ? Tämä kerta kyllä oli, nimittäin Janna käsitteli suurimmaksi osaksi kaikki triggerpisteet ja niitähän löytyi. Janna myös käsitteli faskiat ja rentoutti käsin palleaa ja pinnallisia vatsalihaksia. Käynnin lopuksi me harjoiteltiin myös uusia liikkeitä, joita sain lantionpohjalle sekä poikittaisille vatsalihaksille.
Tämä toinen käynti oli aivan ihana, sillä tällä käynnillä vasta huomasin sen, ettei ihmisellä kuulu olla haarniskaa päällä koko ajan. ? En siis ole ikinä käynyt kehon huollon ammattilaisilla ja joka paikan kolotuksista on tullut itselle ihan arkipäivää, mikä on aika surullista. Lähdin keijukaisena ulos ja kroppa tuntui ihanan toimivalta. Tunnetta on vaikea selittää, mutta kroppa tuntui pitkän aikaa paremmin toimivalta, liikeradat olivat laajemmat ja puristava haarniska oli poissa. Sitten tuli muutto ja koko kroppa meni taas aivan jumiin.
Kävin viime viikolla mun viimeisellä äitiysfysioterapian käynnillä Femedan toimipisteessä. Oli kulunut noin kuusi viikkoa edellisestä käynnistä. Kehitystä oli taas tullut syviin tukilihaksiin ja pääsin jälleen mun haarniskasta eroon. Triggerpisteiden käsittely teki jälleen niin hyvää ja olo oli taas kuin keijukaisella. Lisäksi me katsottiin taas ultran avulla miten poikittaisten vatsalihasten ja lantionpohjan treeni sujuu. Tämä oli mun viimeinen äitiysfysioterapian käynti ja harjoiteltiinkin nyt myös vähän laajempia lihaskuntoharjoituksia johon vihdoin osaan nyt ottaa syvät tukilihakset mukaan.
vauvat tervetulleita mukaan
Vauvat ovat aina tervetulleita mukaan Jannan vastaanotoille. Saaga oli ensimmäisellä käynnillä mulla mukana, mutta seuraavilla kerroilla Saaga jäi kotiin, jotta pystyin keskittymään täysillä (kyllähän Saaga aina kaiken huomion vie ?). Organic Spiritin toimipisteeseen on helpompi saapua vaunuilla. Femedassa on muutama porras ennen hissiin pääsyä ja hissi on hyvin ahdas. Femeda sijaitsee Helsingin keskustassa Kalevankadulla hyvin vanhassa ja kauniissa rakennuksessa, mutta tämän vuoksi vaunuilla sinne kulkeminen on hieman hankalaa. Organic Spiritissä vaunut pystyy jättämään alhaalla olevaan pilates-/joogasaliin. ?
Saaga ihmetteli silmät suurina äitiysfysioterapian käyntiä vaunuista käsin.
arvonta ja alekoodi!
Instan puolella sulla on nyt mahdollisuus voittaa Fysiojannalle vapaavalintainen käynti! Janna tarjoaa mm. äitiys-, lantionpohjan- ja raskausfysioterapiaa, raskaus- ja synnytyksen jälkeistä hierontaa, Peloton synnytys valmennusta (synnytysvalmennus), synnytystä stimuloivaa vyöhyketerapiaa sekä pienokaisia unohtamatta vyöhyketerapeuttista vauvahierontaa. Käy osallistumassa arvontaan Instagramin puolella 25.4.21 klo 18 mennessä! Tätä arvontaa et halua missata! Muistetaan hemmotella meidän kehoja ja vauvoja. Me äidit ollaan se ansaittu. <3
Jos arpaonni ei tällä kertaa suosinut tai haluat käydä Jannan vastaanotolla, sain nyt mahdollisuuden tarjota teille alennusta vapaavalintaisesta käynnistä! Koodilla ”Salla15” saat 15% alennusta vapaavalintaisesta käynnistä Fysiojannan luona 29.4 asti (varaathan siis aikasi ennen tätä)! Mainitse koodi käynnin yhteydessä, niin käynnin hinta lasketaan sen mukaisesti! Käy kurkkaamassa kaikki Jannan tarjoamat palvelut täältä!
Ihan huippua, että luit mun synnytyksestä palautumisen tarinan! Toivottavasti huolehdit itsestäsi myös synnytyksen jälkeen ja käyt fysioterapeutin vastaanotolla tsekkauttamassa, että kaikki on varmasti ok. Synnytys on kuitenkin melkoinen suoritus koko kropalle. <3 Aivan ihanaa päivää sinne. Muista hemmotella sun kehoasi. <3
Instagramissa on ollut puhetta taas Baby Bluesista ja muistot omasta synnytyksen jälkeisestä ajasta palasi mun mieleen. Ensinnäkin mua harmittaa valtavasti, ettei näistä asioista puhuta ääneen enempää. Olisi ollut aivan ihanaa tietää moni muukin juttu jo ennakkoon. Synnytykseen on super tärkeää valmistautua ja tämä ei mitenkään saa olla siitä pois. Kannattaa kuitenkin valmistautua henkisesti myös muutamaan muuhun juttuun, jotka saattaa yllättää synnytyksen jälkeen. Eiköhän ole aika nostaa kissa pöydälle niin hyvässä kuin pahassakin.
Vauvakupla. Aloitetaan sillä, että raskaana ollessani odotin kovasti pääsyä siihen ihanaan, vauvan tuoksuiseen ja taianomaiseen vauvakulpaan, josta kaikki puhuivat. Sorruin itsekin Instagramin puolella toivottelemaan vastasynnyttäneille äideille ihanaa vauvakuplailuaikaa. Voihan se joidenkin kohdalla ollakin sitä! Itse nyt sen kokeneena mun käsitys vauvakuplasta on muuttunut. Ajattelen sitä enemmänkin aikana, jolloin tuoreen äidin ajatuksiin ei mahdu mitään muuta kuin tuore vauva ja suunnaton huoli siitä pienestä kääryleestä. Mun vauvakuplaan kuului myös tämä kirottu Baby Blues, joka oireili mulla itkuisuutena, herkistymisenä, ruokahaluttomuutena ja myös hieman masennuksenakin. Ahdistus valtasi mut joka kerta, kun joku halusi tulla meidän kotiin katsomaan tuoretta pikkuista ja panikoin siitäkin, jos joku halusi koskea meidän pieneen. Ei siis todellakaan mitään ihanaa aikaa. Se ahdistuksen, huolen ja itkun määrä oli valtava ja osan siitä aiheutti ihan varmasti se, että kaikki oli täysin uutta. Ainoa tunne, jonka muistan oli se miten “sydäntä puristi” jatkuvasti. Osittain koen tämän johtuvan myös siitä, että äiti jätetään aika lailla yksin synnytyksen jälkeen. Neuvolassa sekä jo synnytyssairaalassa keskitytään synnytyksen jälkeen aika pitkälti lapseen ja äiti jää oman onnensa nojaan. Tässä vaiheessa olenkin taas kerran onnellinen siitä, että meillä oli oma kätilödoula matkassa mukana. <3
Raskausarvet. Mulla tuli synnytyksen jälkeen raskausarpia. Luulin, että raskausarpia tulee vain ennen synnytystä. Ennen synnytystä mulla oli tullut arpia reisiin, kylkiin ja tisseihin. Vatsa säästyi, tai niin ainakin luulin. Synnytyksen jälkeen huomasin, että navan alle oli alkanut tulemaan arpia.
Jatkuva stressi lapsen kehityksestä ja kasvusta ILMAN MITÄÄN SYYTÄ. Miksi täytyy verrata omaa lasta muihin lapsiin? Itse olen sortunut jo moneen kertaan vertaamaan oman lapseni kehitystä muihin. Tällä hetkellä stressaan sitä kääntyykö lapseni “ajallaan”. Saaga tykkää edelleen nyt 3kk ikäisenä maata meritähtenä leikkimatolla eikä näytä mitään kiinnostuksen merkkejä vatsalleen kääntymiseen. Jokainen kasvaa ja kehittyy omaan tahtiin, mutta jotenkin mun on vaan vaikeaa sisäistää tätä. Miksi on niin vaikeaa luottaa siihen, että kyllä se Saaga sitten kääntyy, kun haluaa. Mikä kiire mulla on saada se kääntymään? Ajattelenko, että se on hyvän äitiyden merkki, kun kaikki saadaan menemään tietyn kaavan mukaan? Mun täytyy alkaa pikkuhiljaa opettelemaan rentoutumista ja nauttimaan tästä lyhyestä vauva-ajasta, ettei myöhemmin tarvitse sitten harmitella itseltä ohi mennyttä vauva-aikaa. Somen voima on aivan uskomaton. Se kuinka nopeasti muut äidit tulevat apuun ja kertovat omia kokemuksiaan. Tämä on uskomattoman hienoa. Varsinkin tälläiselle tuoreelle äidille, jolle kaikki tuleva ja koko lapsen kasvatus on uutta puuhaa. Luulen, että tämä on näitä esikoisten äitien ongelmia tai sitten vain mun oma ongelmani ?. Olen saanut super paljon hyviä vinkkejä ja ideoita muilta äideiltä ja toivon, että voin jakaa omia oppeja myös joskus muille! <3
Kuukautiset. Mulla oli sellainen käsitys, että kuukautiset pysyvät poissa pitkäänkin synntyksen jälkeen. Varsinkin jos äiti täysimettää lasta. Kuukautiset alkoivat tasan kahden kuukauden kuluttua synnytyksestä ja täysin kivuttomina! Minä joka olen aina kärsinyt aivan helvetillisistä kuukautiskivuista olen saanut nyt täysin kivuttomat kuukautiset. Muistan yläasteella oksennelleeni kivusta ja aloitin jo teinityttönä syömään e-pillereitä koviin kuukautiskipuihin. Nytkö saan vihdoinkin alkaa nauttimaan kivuttomista kuukautisista? ?
Imetys sattuu aluksi. Imetyksen aloitus oli ihan painajaista. Mulle itselleni oman lapsen imetys on ollut super tärkeä juttu ja meidän kätilödoula Jenna oli aivan mieletön tuki imetyksen aloittamiseen. Esnimmäiset kaksi viikkoa itkin melkein jokaisella imetyskerralla. Purin hampaita yhteen ja revin lasta pois tissiltä sen kivun vuoksi. Markus kävi ostamassa mulle rintakumin avuksi, josta ei siitäkään paljoa apua ollut. Imetysasento oli se juttu, mutta myös AIKA. Jenna lupasi, että vain aloitus sattuu ja myöhemmin se on kivutonta. En tällöin uskonut tähän, mutta ajan kanssa huomasin, että kipu kokoajan hellitti ja tänä päivänä imetys on täysin kivutonta ja IHANAA.
Jälkitarkastuksen laatu. No tämä ei oikeastaan tullut yllätyksenä. Olin jo ennakkoon kuullut neuvolan jälkitarkastuksesta ja siitä, kuinka se on täysi vitsi. Avauduttuani tästä Instagramin storyjen puolella huomasin kuitenkin, että moni oli kokenut jälkitarkastuksen hyväksi. Itselläni ei valitettavasti ollut näin hyvä tuuri ja sain kokemattoman ja epävarman oloisen lääkärin, joka lähetti minut kotiin seitsemän minuutin keskusteluhetken päätteeksi. Käteeni jäi ainoastaan jälkitarkastustodistus tästä käynnistä. Oma palautuminen jäi täysin kysymysmerkiksi.
Peräpukamat. Jep jep. Ei mikään kaunis aihe eikä mikään kaunis vaivakaan. Todella inhottava ja kipeä vaiva itseasiassa. Moni saa peräpukamia jo raskausaikana, mutta jos et ole niitä saanut saat ne hyvin todennäköisesti synnytyksen ponnistusvaiheen jälkeen hetkelliseksi riesaksi (niin kuin itsellä kävi). Toivottavasti olet onnekas ja säästyt ilman näitä. ?
Vatsa roikkuu, kuin pullataikina, mutta ei kauaa! Palautuminen on todella yksilöllistä, mutta yllätyin kyllä positiivisesti siitä, miten nopeasti vatsa lähti palautumaan. Nyt puhutaan siis vain viikoista, kun vatsan pienenemistä pystyi ihan konkreettisesti seurailemaan. Iho ei tuntunut hetken päästä enää niin löysältä ja vatsa alkoi muistuttaa sitä, mitä se oli ennen raskauttakin. Toinen asia, joka on pakko sanoa tähän on se, ettei sekään ole mikään vitsi, että imetys pudottaa painoa. En ole tehnyt muuta kuin herkutellut joulun ja sen jälkeenkin. Silti paino on tippunut jo melkein siihen mistä lähdettiin.
Parisuhde. Itse oletin, että parisuhde jää ns. taka-alalle koko vauva-ajaksi ja tulee olemaan oikea koettelemus perheen yhdessä pysymiseen. Mut yllätti suuresti se, että meitä tämä aika on ainakin tuonut enemmän yhteen. Muistan lukeneeni raskausaikana paljon keskusteluita kuinka vauva-aika on haastavaa parisuhteelle ja moni eroaa lapsen ollessa aivan pieni. Itkin tätä viimeisilläni raskaana ollessani Markukselle ja sovittiin, ettei erota vauva-aikana, vaikka olisi kuinka vaikeaa. Ajateltiin, että kun vaikeudet on ohi ja lapsi on hieman isompi, niin voidaan katsoa tilannetta uudelleen. En halua yhtään väheksyä muiden ongelmia, mutta tässä nähdään taas kerran kuinka yksilöllisiä asiat ovat ja vauva-aika voi jopa yllättää. <3
Vauva-aika. Eniten mut on kuitenkin yllättänyt vauva-aika. Odotin itkua ja unettomia öitä, mutta saatiinkin hymyilevä ja rauhallinen maailmaa suuresti tuijotteleva tyttö. Toki meilläkin on ollut vatsavaivoja ja itkua kuuluu kyllä päivittäin imetyksen alun haasteista puhumattakaan. Jokaisen meidän lapsi on erilainen ja oma persoonansa. Joissakin perheissä nukutaan vähemmän, joissakin on enemmän vatsaongelmia, joissakin imetyksen kanssa on haasteita ja joillakin ei ole tukiverkostoa. Jokaisella on ne omat haasteet eikä omaa lasta tai perhettä kannata ikinä verrata muihin. <3 Jos meillä jokin asia onnistuu voi toinen asia sujua huonommin kuin teillä.
Sellainen lista syntyi ja varmasti jäi paljon asioita vielä sanomattakin! Ihanaa, kun jaksoit lukea. ? Toivottavasti tämän auttoi siellä jotakin teistä valmistautumaan myös synnytyksen jälkeiseen aikaan ja somessakin alettaisiin avoimemmin puhumaan näistä asioista. Sitähän ei kukaan ennalta tiedä minkälaista se arki sitten tulee olemaan. Se siinä on se ihana jännityskin, kun loppuraskaudesta ei muuta puhutakaan, kuin siitä millainen lapsi tulee olemaan ja millaista arki sitten on. Mun viimeisista päivistä raskaana voit käydä lukemassa täältä. Odottavan aika oli pitkä! Onneksi tästä hetkestä ei mennyt enää kuin neljä päivää ja tyttö oli sylissä. Aurinkoista päivää sinne! ☀
Tässä on mun positiivinen synnytyskertomus. Raskausaikana oli helpottavaa lukea positiivisia synnytyskertomuksia, vaikka synnytys itsessään ei jännittänytkään. Haluan jakaa nyt myös mun oman synnytysmatkani ja toivon, että tämä synnytyskertomus tuo helpotusta, toivoa ja myös tietoa kenties juuri sun tulevaa synnytystä varten. Aloitetaan sillä, että jokaisen synnytys ja synnytyskertomus on erilainen, etkä voi tietää etukäteen miten synnytys menee. Synnytys sujui omalla kohdallani onnekkaasti luomuna, niin kuin olin suunnitellutkin. En kuitenkaan saanut synnyttää ammeeseen, niin kuin olin toivonut.
Aloitetaan kuitenkin ihan alusta. Eli synnytystoiveena mulla oli mahdollisimman luonnonmukainen synnytys ilman lääkkeellistä puuttumista synnytyksen kulkuun. Synnytyskivulla on oma merkityksensä ja tarkoitus sekä olin hyvin tietoinen erilaisten lääkkeellisten kivunlievitysten riskeistä ja haittavaikutuksista. Toiveena mulla oli myös saada synnyttää ammeeseen. Mukana tukena mun synnytysmatkalla oli mieheni Markus sekä kätilödoula Jenna. Mun synnytyskertomus on ihana ja tämä oli mun elämäni hienoin päivä!
Meidän täydellinen päivä, täydellinen synnytyskertomus ja täydellinen pieni nyytti!
Kun synnytys käynnistyi
Oli ilta 27.9.2020 ja mulla oli laskettu aika ylittynyt kolmella päivällä. Huomenna olisi taas uusi neuvolakäynti klo 10 ja siellä pitäisi ekaa kertaa ottaa puheeksi synnytyksen käynnistäminen (joka oli mulle ehdoton no no). Klo 17.45 olin iltapalan teossa, kun tunsin, että nyt jotakin valahti housuun. Menin vessaan ja huomasin, että limatulppaa alkoi irtoilla. Olin jo monta kuukautta ennen tätä miettinyt, että onkohan se limatulppa jo irronnut huomaamattani, mutta kun se oikeasti irtosi, niin kyllä sen heti tiesi mitä se oli (hyvin paljon kirkasta limaa, joka oli täynnä veriviiruja, myös kunnon verihyytymiä tuli). No tietysti aloin sitten googlettelemaan, että kuinka kauan limatulpan irtoamisesta menee, ennen kuin synnytys lähtee käyntiin ja ehkä vähän masennuin, kun huomasin, että voi mennä tunneista kahteenkin viikkoon. Laitoin Jennalle (doula) heti viestiä: “Yritän olla liikaa innostumatta, mutta limatulppa irtosi <3 <3 “.
Ilta meni sohvalla makoillessa ja pikkuhiljaa kellon lähestyessä yhdeksää huomasin, että alavatsassa alkoi tuntumaan menkkamaista jomottelua. En vielä kauheasti tästäkään innostunut, koska aiemminkin muutaman viikon ajan mulla oli ollut samanlaisia kipuiluja ja nekin meni ohitse. Silti ne oli jo silloin klo 21 sellaisia, että päätin heti tässä vaiheessa jo laittaa TENS:in selkään. Sanoin Markukselle, että jos se synnytys nyt jostain syystä lähteekin käyntiin, niin parasta mennä nyt nukkumaan. Klo 22 olin TENS selässä sängyssä ja yritin nukkua. Huomasin, että kipuilut olivat olleet kokoajan todella aaltomaisia ja tulivat heti säännöllisesti 20 min välein. Koskaan en ollut supistuksia kokenut, joten en tajunnut, että sitähän ne nyt sitten olivat. Laitoin taas viestiä Jennalle sänkyyn mennessäni: “Supistelee kipeästi n. 20 min välein. Lisää limatulppaa tuli vielä äsken. Laitan TENSi:n ja meen nukkumaan 🙂 “.
Pari tuntia meni sängyssä pyöriessä, kunnes vuorokausi vaihtui jaklo 00 nousin sängystä ylös. Kivut olivat tässä vaiheessa kokonaan alavatsalla ja muistuttivat voimakkaita menkkakipuja. Paitsi, että ne kivut katosivat ja tulivat kellon tarkasti aina takaisin 10 min välein. Nämä kivut olivat sellaisia, että jos menkat olisivat olleet menossa, niin olisin ottanut jo kipulääkettä kunnolla, jotta kohta helpottaisi. Edelleen pystyin kuitenkin puhumaan ja kävelemään. Aina supistuksen tullessa pysähdyin nojailemaan ja keskityin hengittelemään. Hengittäessä ei tarvinnut vielä käyttää ääntä (synnytyslaulua). Laitoin kynttilöitä olkkariin sohvan ympärille pöydille ja hain makkarista meidän ilmankostuttimen, jossa oli laventelin tuoksua. Yritin olla mahdollisimman rentona ja luoda rauhallista ympäristöä.
Laitoin taas klo 1.05 Jennalle viestiä: “Supistelee n. 8-10 min välein. Tulin jumppapallolle, kun en pysty nukkumaan. En oo vielä herättänyt Markusta.”. Laitoin jumppapallolle pyyhkeen päälle varmuudeksi, jos vaikka sattuisi lapsivedet menemään. Jumppapallolla oli hetken aikaa hyvä olla, mutta yritin vielä mennä sohvalle pitkäkseen, jos saisin edes vähän nukuttua. Torkahdin aina kymmeneksi minuutiksi Preglifen supistuslaskuri kädessä ja heräsin aina kun uusi supistus tuli. Supistukset kesti kokoajan 40-50 sekuntia. Muistan kuinka supistuksen aikana hengittelin kipuja pois ja katsoin vain laskuria ja koin helpotusta, kun 40 sekuntia alkoi lähestymään. Tiesin, että kohta taas helpottaa hetkeksi. Yritin ajatella, että jokainen kipu on ponnistusvaiheesta pois, kipu on vain väliaikaista, lapsi on kohta täällä ja miljoonaa muuta tsemppiä antavaa ajatusta.
Lapsivedet meni
Klo 5 huomasin, että lapsivedet meni. Mun sisäreidet oli märkänä ja mun alla oleva pyyhe oli vähän märkä. Muistan kun ihmettelin, että onpas jännä imelä tuoksu. Tää on nyt varmaan sitä lapsivettä. Menin vessaan ja vaaleanpinkkiä/kirkasta nestettä jäi vessapaperiin. Lähdin hakemaan kuivia pikkareita ja paksua sidettä. Markus heräsi, kun kolistelin vaatehuoneessa. Kerroin, että lapsivedet meni ja haen vaan pikkareita. Jatka vaan unia vielä. Markus kertoi jälkeenpäin ettei ikinä unohda sitä hetkeä ?. Ei kuulemma enää pystynyt jatkamaan nukkumista.
Klo 5.35 soitin Jennalle ekaa kertaa ja sanoin, että Markuskin on nyt hereillä. Markus otti vastuun supistuslaskurista loppuajaksi. Supistukset alkoi olla vähän kovempia, mutta edelleen niitä tuli tasaisesti n. 10 min välein. Tässä vaiheessa piti selvästi jo keskittyä enemmän hengittelyihin ja muistan ekoja kertoja miettineeni, että ehkä nämä kivut ei enää tästä voimistu, kun sattuu jo niin paljon. Puhuminen jotenkuten onnistui vielä, mutta ei tehnyt mieli enää jutella. Jenna ehdotti, että ottaisin TENS:in hetkeksi pois ja menisin lämpimään suihkuun jumppapallon kanssa. Näin tein. Markus toi suihkuun mun sytyttämät kynttilät ja ilmankostuttimen laventelin tuoksuineen. Nojailin jumppapalloon ja Markus piti mua kädestä (toisella kädellä söi muroja vessanpöntön kannen päällä istuen ?). Itse olin pystynyt syömään yön aikana yhden banaanin ja juomaan yhden smoothien ja protskupirtelön.
Suihku sohotti suoraan mun alaselkään lämpimänä ja aina supistusten aikana tuntui, ettei mikään asento ollut hyvä. Etunojassa oleminen oli ainoa asento jossa pystyin olemaan, kun supistuksia tuli. Olin suihkussa noin tunnin ajan, kunnes halusin koittaa taas olisiko TENS:in kanssa yhtään helpompaa olla.
Tedi tuli välillä myös tsemppaamaan mua suihkuun <3 Tässä kuvassa oli supistus taas menossa ja oltiin juuri lähdössä ovesta ulos autolle ja sairaalaan. Jalat oli ihan super turvoksissa eikä mulla ollut enää nilkkoja raskauden loppupuolella.
Klo 9.02 soitin mun viimeisin puhelun Jennalle, jossa Jenna kuuli ensimmäiset pienet itkut ja äänen käytöt hengittelyissä. Päätettiin, että Jenna lähtisi nyt tulemaan meille ja yritetään olla vielä kotona niin pitkään kuin pystyisin. Nyt oli mennyt jo 12 tuntia siitä, kun ensimmäiset supistukset tuli illalla enkä pystynyt enää puhumaan supistusten aikana. Supistusten väli oli tässä vaiheessa jo 6-8 min. Odottelin jo kuumeisena Jennan tuloa ja totesin siinä odotellessa Markukselle, että ei taideta olla neuvolaan enää menossa ?. Jenna oli aiemmin kertonut siitä, kuinka ottaa mukaan synnytykseen erilaisia apuvälineitä lievittämään mun kipuja. Menin odottelun ajaksi taas lämpimään suihkuun. Istuin lattialla ja supistusten aikana nojailin jumppapalloon. Supistukset oli jo tosi kovia ja mukavaa asentoa ei löytynyt enää edes etunojassa olemalla.
Klo 10.05 ovi kolahti ja Jenna tuli sisään. Tästä hetkestä eteenpäin meillä on kuviakin synnytyksestä. Mulla ei käynyt pienessä mielessäkään ottaa kuvia. Olin niin keskittynyt alusta loppuun saakka itse synnytykseen. Oon kuitenkin niin onnellinen nyt jälkeenpäin siitä, että voin palata näihin hetkiin. <3 Jenna tuli mun kanssa suihkun lattialle istumaan ja opasti supistusten yli hengittelemään ja käyttämään ääntä. Markus hoiti muita pakollisia juttuja tällä välin eli vei Tediä ulos, ruokki ja pakkasi viimeisiä juttuja sairaalakassiin.
Kuvia matkalta sairaalalle, kun synnytys pysähtyi ja matkalla tuli vain kaksi isoa supistusta.
Kävelymatka synnytyssaliin. Supistuksia tuli taas 3 min välein.
Aika lähteä synnyttämään!
Klo 10.54 supistuksia tuli jo alle viiden minuutin välein ja soitin mun ensimmäisen puhelun Naistenklinikalle. Jenna ehdotti, että meidän kannattaisi varmaan alkaa pikkuhiljaa lähteä synnyttämään. Mua stressasi se, että me mennään sairaalaan liian aikaisin, enkä ole vielä paljoakaan auennut. Jenna teki tässä vaiheessa sisätutkimuksen, että AINAKIN ollaan jo 4 cm auki (mua sattui tässä vaiheessa jo tosi paljon ja mukavaa asentoa ei löytynyt, joten sisätutkimusta oli hankalaa tehdä).
Mä toivoin jo itsekseni, että olisin ollut paljon pidemmällä ja taisin ääneenkin purkaa mun pettymykseni. Puhelimessa Naistenklinikalta kysyttiin peruskysymyksiä: Monesko raskaus? Onko Normaalisti edennyt/Onko tarvinnut käydä näytillä? Onko tuntunut liikkeitä? Milloin supistukset alkoi? Kuinka tiheästi tulee supistuksia? Onko lapsivedet mennyt? Minkä väristä lapsivettä? Näihin kun vastailin, kerroin myös, että mulla on toiveena synnyttää ammeeseen. Ammetta ei ollut vapaana, joten päätettiin soittaa vielä Espoon sairaalaan. Espoon sairaalaan soittaessa mua supisteli niin paljon, etten pystynyt puhumaan. Jenna ja Markus hoiti puhumisen. Amme oli vapaana ja se varattiin meille. Meidät toivotettiin heti tervetulleeksi ja lähdin hitaasti, mutta varmasti laittamaan vaatetta päälle.
Jenna auttoi mulle vaatteet päälle ja Markus haki kaiken tarvittavan autoon. Mua supisteli jo todella tiheästi (3 min välein). Markus auttoi mut auton etupenkin jalkatilaan polvilleen. Asento oli kamala ja mun jalat oli ihan puuduksissa, kun päästiin Espooseen asti. Markus hoiti puheluita matkan aikana, mm. järjesteli Tedin hoitoa. Jenna oli jo aikaisemmin puhunut mulle siitä, kuinka kotona synnytys etenee kaikista nopeiten ja parhaiten, kun ollaan tutussa ja turvallisessa ympäristössä. Tajusin sen vasta oikeastaan autossa, sillä meidän matka sairaalalle kesti reilu 30 minuuttia ja sain kaksi supistusta koko matkan aikana. Eli synnytys pysähtyi matkan ajaksi. Kun päästiin Espoon sairaalan parkkihalliin supistukset taas tihentyi.
Hetkiä negatiivisesta kierteestä, ennen kuin pääsin ammeeseen.
Avautumisvaihe ja ne viimeiset sentit
Oltiin sairaalalla klo 12. Matka synnytyssaliin kesti ikuisuuden. Pysähdyin 3 minuutin välein nojailemaan, kun supistuksia vain tuli ja ne oli todella kovia. Saatiin tietysti osaston perimmäinen ja viimeinen huone, jonne oli kyllä kävelemistä. Kun päästiin synnytyssaliin oli se hyvin erilainen mitä olin kuvitellut. Se oli ihan tavallinen potilashuone, jossa oli sänky ja monitori. Vessassa oli liukuovi ja sen takaa paljastui amme, joka oli jo täytetty mulle valmiiksi. Multa pääsi jo itku, kun olisin heti halunnut hypätä ammeeseen ja saada helpotusta niihin kipuihin. Ensin täytyi kuitenkin mennä sängylle, jotta voitiin tehdä sisätutkimus, ottaa GBS-näyte ja kuunnella vauvan sydänäänet. Näin jälkikäteen ajatellen se hetki siinä sängyllä oli yksi kivuliaimmista hetkistä. Piti maata selällään sisätutkimuksen ja näytteenoton ajan, mikä ei tuntunut sitten yhtään hyvältä. Myös tämä oli sellainen hetki, jonka muistan, että käytiin synnytysvalmennuksessa. Jokainen käy synnytyksen aikana negatiivisessa kierteessä, jolloin kipu tuntuu ylitsepääsemättömältä. Olin tässä vaiheessa nyt 6 cm auki.
Vasta ammeeseen päästyäni pääsin takaisin siihen positiiviseen kierteeseen ja olo hieman helpottui. Sain keskittyä pelkästään hengittämiseen ja rentouduin, kun päästiin niistä kirkkaista valoista pois. Markus pisti uikkarit jalkaan ja hyppäsi mun kanssa ammeeseen. Missään vaiheessa synnytys ei ollut kivutonta, mutta pystyin ammeessa rentoutumaan ihan eri tavalla, eikä sairaalakaan tuntunut enää niin kolkolta ja laitosmaiselta, kun meillä oli kynttilöitä, musiikkia ja eteerisiä öljyjä tuomassa vähän kodinomaisempaa tunnelmaa. Ammeessa todella nopeasti supistukset taas tihentyi ja voimistui. Synnytyslaulu alkoi muistuttaa jo enemmän karjumista ja Jennan piti aina välillä palauttaa mun ääni, ettei energiaa kulu huutamiseen. Se ei ole vitsi, kun sanotaan, että ne viimeiset sentit avautumisessa on kaikista kivuliaimmat. Tässä vaiheessa muistin taas Jennan opit synnytysvalmennuksesta: ne viimeiset sentit on yleensä se hetki, kun moni alkaa huutamaan kipulääkkeitä, mutta se on jo se loppusuora, jonka jälkeen ei enää ole kuin ponnistaminen.
Sairaalalla oli tässä välissä vuoronvaihto ja mun kätilö vaihtui. Puristin Jennan tuomaa pehmoautoa supistusten aikana lopulta niin paljon, että yksi renkaistakin irtosi ?. Markus suihkutteli lämpimällä vedellä mun alaselkää ja hieroi. Välillä kokeili myös Jennan tuomaa kaulinta. Jenna tarjosi mulle vähän väliä mehua, jota meillä oli mukana sairaalakassissa, teki mulle eteerisistä öljyistä kasteltuja rättejä sekä tukisti aina supistusten aikana (tämä helpotti kyllä valtavasti). Pillimehut oli muuten todella pop! Helpompi juoda pillistä, kun kaataa pullon suusta suuhun. Jos joku tässä kohtaa olisi kysynyt multa, että otanko lääkkeellistä kivunlievitystä, olisin ihan varmasti siihen suostunut. Synnytystoivelistassa mulla luki, ettei lääkkeellistä kivunlievitystä tule tarjota, ellen sitä itse pyydä. Hyvä näin, koska nyt oltiin jo niin loppusuoralla, että jos tähän asti olin selvinnyt, niin selviän ihan varmasti loppuun asti! <3
Avautuminen 6-10 cm. Supistusten välillä sai vähän rentouduttua, vaikka niitä tulikin tiheästi.
Nyt ponnistuttaa
Klo 14.50 mua alkoi ponnistuttaa. Kroppa alkoi tekemään pakonomaista kramppaamista. Tuntui siltä, kun mulla olisi ollut ihan kamala kakkahätä. Jenna sanoi heti, että se on se vauva. <3 Meidän Papunen oli vihdoinkin laskeutunut ja paikat auki. Koin pientä helpotusta siitä, että kohta tää on ohi, mutta edelleen supistukset oli yhtä voimakkaita ja siihen päälle lisättiin nyt se kramppaava tunne. Kenenkään ei tarvinnut sanoa mulle, että nyt alkoi ponnistusvaihe, vaan mun kroppa tiesi mitä tehdä. Mun ponnistusvaihe oli todella pitkä ja ihan ekojen kramppaamistuntemusten jälkeen otin ekaa kertaa ilokaasua avuksi. En yhtään pystynyt keskittymään oikein hengittämiseen, joten ilokaasusta ei juurikaan ollut apua. Halusin kuitenkin ilokaasua jokaisella supistuksella, koska kuvittelin, että se auttaa, vaikka todellisuudessa se oli vain maskiin karjumista.
Mulla oli niin tiukat lantionpohjan lihakset, että aina kun vauvan pää vähän vilahti, niin se vetäytyi heti takaisin. Tässä kohtaa jo ajattelin, että synnytyskertomus taitaa jäädä kirjoittamatta. Tämä ei ikinä synny! Ammeen pohjalla oli pieni peili, jonka kautta kätilö seurasi vauvan tuloa. En heti edes tajunnut, että mun täytyi auttaa mun kroppaa siinä ponnistamisessa ja itsekin ponnistaa. Koska ponnistusvaihe pitkittyi, yrittivät kätilöt laittaa useaan otteeseen Papuselle päähän scalp-anturia. Anturia laitettiin yhteensä kolme kertaa, mutta tippui joka kerta. Yritin olla välillä kätilöiden ehdotuksesta ammeessa Markusta vasten selällään, mutta tämä asento tuntui todella huonolta. Supistusten aikana huusin, joka oli virhe (en käyttänyt kaikkia voimiani ponnistamiseen, vaan osa kului huutamiseen).
Ensimmäiset ilokaasut. Markus oli ihan korvaamaton tuki <3 Kipuun mulla auttoi hyvin se, että sain puristaa jotakin.
Ammeesta sängylle
Tässä vaiheessa mulla ei ole kellonajoista enää mitään tietoa. Ponnistusvaihe oli kestänyt pitkään, eikä vauvan sydänääniä saatu kuunneltua, kun anturi oli kokoajan irtoillut. Kätilöt halusivat mut sängylle kyljelleen, jotta saataisiin vauva käyrille. Kokeiltiin vielä muutama ponnistus ammeessa, mutta tuloksetta. Odotin, että supistus oli taas mennyt ohitse ja nousin ammeesta. Seuraava tuli heti, kun olin päässyt sängyn päätyyn nojaamaan. Jenna kertoi jälkikäteen, että oli ihan varma siitä, että vauva olisi syntynyt siihen paikkaan.
Jenna kuivasi äkkiä mun selän ja laittoi mulle TENS:in takaisin selkään. Menin kyljelleen sängylle ja ponnistaminen jatkui. Markus tuli sängyn viereen pitämään mua kädestä kiinni. Jenna piti mua toisesta kädestä ja kävi välillä kattomassa miten alhaalla hommat edistyy. En ollut edes huomannut, että huoneessa oli kaksi kätilöä. Kun mulle laitettiin vatsalle anturit ei kätilöt olleet varmoja onko käyrillä mun oma syke vai vauvan syke, joten kutsuivat vielä lääkärinkin paikalle. Lääkäri oli ihana ja rento! Lääkäri käveli suoraan mun luokse ja tarttui mua ranteesta kiinni tunnustellakseen mun sykettä. Lääkäri ihanasti totesi, että täällähän on kaikki todella hyvin, toivotti tsemppiä ja lähti huoneesta. Kätilöt laittoivat mulle puudutetta välilihalle.
Tuntui, että vasta siinä sängyllä todella tajusin mitä mun täytyy tehdä, vaikka mun kroppa oli tehnyt hommia jo paljon kauemmin. Parhaiten sain voimaa ponnistukseen, kun joku tuki mun ylempää jalkaa niin, että mun ei itse tarvinnut kannatella sitä. En muista montako kertaa sanoin synnytyksen aikana lauseet: “en jaksa enää”, “haluan nämä kivut pois” ja “loppuuko tämä jo kohta”. Se ensimmäinen lause, jonka Jenna sanoi vauvasta toi muhun uutta puhtia: “Onpas sillä paljon tukkaa”. Se muistutti mua siitä miksi tän kaiken kivun kestän ja miksi tätä työtä tässä teen. Se kertoi mulle myös sen, että nyt ollaan jo todella lähellä, vauvahan näkyy jo! Muistan ponnistuksesta näin jälkikäteen kaksi Jennan neuvoa: Kokeile olla huutamatta ja ponnista kipua vastaan ja sen yli.
Kun vihdoin tajusin jättää huutamisen pois ja keskittyä kaikilla voimillani ponnistamiseen, alettiin vihdoin päästä hommassa eteenpäin. Vihdoinkin aloin kuulla kommentteja: “nyt päästiin jo hurjasti eteenpäin” ja “vielä muutama samanlainen ja se on siinä”. Luulin, että olin jo käyttänyt mun kaikki voimat ponnistukseen, mutta se neuvo, että supista siitä kivusta vielä yli, oli se avain, jolla saatiin vihdoin Papunen syntymään. Oudoin ja ihmeellisin tunne ikinä on ollut se, kun tunsin sen, että musta tulee ihminen ulos. “Nyt syntyy pää, seuraavalla supistuksella tulee hartiat.” Päätä olisi voinut tässä kohtaa tunnustella, mutta en halunnut. Seuraava supistus tuli nopeasti ja tunsin ihan konkreettisesti sen, kun pienen ihmisen hartiat, sitten kädet ja koko loppu kroppa syntyi yhdellä ponnistuksella. Tunsin kaiken Papusen jalkateriä myöten, joka oli ihmeellistä. Raskaana ollessani kävin monta keskustelua siitä, ettei lapsen syntymää tuntisi samalla tavalla lääkkeiden kanssa, joka vähän itseäni pelotti. Siitä en tiedä, mutta tämä oli mulle itselleni iso juttu, että tunsin, kun oma lapseni syntyy. <3
Hetki ammeesta noustessa hetkeen, kun Papunen nostettiin mun rinnalle. <3
Ensimmäinen rääkäisy – synnytyskertomus sai tarkoituksen
28.9.2020 klo 16.27 tämä synnytyskertomus sai tarkoituksen, kun kuulin ensimmäisen rääkäisyn. Se helpotuksen tunne joka valtasi mut oli sanoin kuvaamaton. Joka ikinen kivun pienikin tunne oli kadonnut ja häkellys sekä sokki valtasi mut ihan kokonaan. En osannut enää itkeä tai hymyillä. En ollut se äiti joka itkee ensimmäistä kertaa saadessaan lapsensa syliin. Olin se äiti joka ihmetteli päänsä sisällä, että mä tein sen. Mä todella tein sen! Tuliko tämä lapsi todella musta? Tuntui, että huone pyöri ympärillä, ihmisten puhe oli vähän puuromaista ja tuntui kuin olisin saanut super monta annosta vahvoja kipulääkkeitä. Tämä kaikki johtui hormooneista, joka on aika ihmeellistä. Markus kertoi, että oli itkenyt nähdessään meidän Papusen ekaa kertaa, mutta en muista kyllä tätäkään. Papunen nostettiin heti peiton alle mun rinnalle ihokontaktiin ja alettiin siitä aika nopeasti harjoittelemaan jo tissillä imemistä. Imetys ei todellakaan heti onnistunut ja siinä oli monta vuorokautta vielä hakemista. Sain ekat kakatkin mun päälle, kun luonnollisesti vaippaa ei vielä tässä vaiheessa ollut ja ensimmäiset äitiyden ihanuudet oli koettu ?.
Mulla oli maailman parhaat tukihenkilöt, joiden ansiosta meidän synnytyskertomus on onnellinen. <3
Istukan syntymä ja alapään parsiminen
Synnytyskertomus ei päättynyt tähän, sillä seuraavaksi oli vuorossa vielä istukan syntymä ja siinäkin kesti mulla vielä tunti. Tässä välissä syötiin synnytyskassiin pakatut suklaakeksit. Mulla oli ihan kamala nälkä. Kipujen helpottamisesta kertoo myös se, että ekaa kertaa kysyin, jos saisin ruokaa ?. Synnytyksen paras osio oli ehdottomasti se hetki, kun sain pidellä kivuttomana mun vastasyntynyttä vauvaa sylissä, kattoa sen tuhinaa ja syödä toisella kädellä suklaakeksejä. <3 Napanuora oli todella pitkään vielä kiinni niin, että ehti virrata kunnolla tyhjäksi asti. Markus sai katkaista sen ja kertoi, että se tuntui todella joustavalta.
Istukka ei meinannut millään syntyä, koska mulla ei ollut juuri ollenkaan jälkisupistuksia. Olo mulla oli hyvä ja kivuton kokoajan. Yritin puskea sitä ulos ilman supistuksia, mutta se oli aika hankalaa. Muistan, kun Jenna antoi mulle jotakin todella pahanmakuista ainetta suuhun tippoina, jonka oli tarkoitus auttaa siinä istukan syntymisessä. Eniten siinä istukan synnytyksessä sattui se, että alapäähän oli tullut repeämiä ja sen jälkeen sieltä vielä piti ponnistaa istukka ulos. Kipua ei voi verrata vauvan syntymään, mutta sattui se silti ja ihan tosissaan sai siinäkin ponnistaa.
Kätilö ei ollut tässä vaiheessa varma jäikö istukasta kalvon riekaleita vielä sisään, joten kutsui taas lääkärin paikalle. Lääkäri tuli taas kerran kertomaan, että kaikkihan on hyvin ja istukka oli tullut kokonaisena ulos. Kun istukka oli syntynyt, alkoi kätilöllä parsimishommat. Puudutetta laitettiin vähän lisää ennen ompelua ja otin tähän myös ilokaasua vielä avuksi. Tässä vaiheessa pystyin hengittämään kunnolla ja ilokaasu auttoi oikeasti. Tuntui kun olisin ollut ihan toisessa maailmassa. En kuullut enää puhetta tai tajunnut olevani sairaalassa. Enkä siis tuntenut ompelusta mitään. Muutama henkäisy raitista ilmaa ja olin taas skarppina. Sain nirhaumia sekä välilihalle toisen asteen pinnallisen repeämän (tämä tuli siitä, kun Papunen päätti tulla nyrkki poskella maailmaan). Ei siis paha tilanne, mutta kyllä niitä alapään kipuja kesti muutaman viikon synnytyksen jälkeen.
Vauvan ensimmäiset mitat
Papunen syntyi pistein 9/10/10, yksi piste lähti väristä. Mittoja alettiin ottamaan vasta, kun istukka oli syntynyt ja me saatiin vihdoin ruokaa! Painoa oli huimat 3275g ja pituuttakin 49 cm. Stressasin siitä, että jos Papunen olisikin ollut alle 3000g, niin pieni olisi joutunut sokeriseurantaan. Onneksi painoa olikin reilusti yli! Me ei haluttu pesuja pienelle, vaan pyyhittiin vaan isoimmat sotkut pois. Papunen pääsi Markuksen syliin ja minä pääsin ekaa kertaa synnytyksen jälkeen jaloilleni ja vessaan. Pissaaminen oli ihan tuskaa ja onnistuin joten kuten suihkun kanssa. Jälkivuotoa alkoi luonnollisesti tulla heti ja laitoin sairaalan verkkopikkuhousut ja järkyttävän ison siteen housuihin. Vatsa oli kuin pullataikina ja olin yltä päältä vauvan kakassa, kinassa ja omissa tavaroissani. Näky oli siis varmasti varsin hehkeä. Millään tällä ei kuitenkaan ollut mitään väliä. Muistan kattoneeni itteäni peilistä ja vaan edelleen miettiväni, että mä tein sen. Olin niin ylpeä itestäni. <3
Synnytyssalista perhehuoneeseen
Hetki siinä vielä meni, että päästiin siirtymään synnytyssalista perhehuoneeseen. Klo 19 Jenna auttoi vielä imetystä lisää alkuun ja lähti sitten kotiin. Sovittiin, että hän soittelee heti seuraavana päivänä kuulumisia. <3 Kätilöillä oli taas vuoronvaihto ja jäätiin Markuksen kanssa odottelemaan siirtymistä perhehuoneeseen, että päästäisiin mekin vihdoin nukkumaan. Klo 20.32 vihdoin ovi avattiin ja kaksi kätilöä tuli pyörätuolin kanssa hakemaan meitä. Mulla heti jotenkin nousi kiukku, kun ajattelin itsekseni, että en ole sairas, en tarvitse pyörätuolia. Kätilöiden lähes pakottamana istuin pyörätuoliin, joka oli todella huono ajatus. Alapää oli juuri ommeltu, joten en pystynyt istumaan. Ponkaisin siitä ylös ja lähdin kävelemään. Kätilö seurasi päättäväisesti pyörätuolin kanssa ja pitkään sain vakuutella, että mulla on ihan hyvä olo ja pystyn kyllä vauvan kanssa kävellä huoneeseen.
Pääsin käymään kunnolla suihkussa ja mun olo oli täysin normaali. Ei letkuja, piuhoja, veripaikkoja, siteitä tai lääkkeiden sivuvaikutuksia. Meitä käskettiin soittaa kelloa, kun imetän ja vaihdetaan ensimmäinen vaippa (tässä vaiheessa mainittakoon, että olen lasten sairaanhoitaja ja vauvan hoito kyllä sujui. Imetyksessä oli pitkään hakemista ja siihen sainkin neuvoja kätilöiltä). Markus oli ensimmäisestä vaipanvaihdosta lähtien ihan mestari siinä hommassa. <3 Me toivottiin heti seuraavana päivänä, että päästäisiin kotiin. Imetys sujui niin, että pärjättiin, vaikka maito ei ollutkaan kunnolla vielä noussut. Vauvan hoito sujui eikä vauvassa ollut mitään seurattavaa. Ei ollut siis mitään syytä olla sairaalassa, koska meissä ei ollut mitään hoidettavaa. Vauvan kanssa elämistä lähdettiin harjoittelemaan kotiin 29.9.2020 klo 17, kun Papunen oli 24h ikäinen. <3
Papusella oli ihan valtavasti tukkaa. <3
positiivinen synnytyskertomus
Synnytys oli elämäni kivuliain, hienoin ja ikimuistoisin kokemus. Silti mun synnytyskertomus on mielestäni aivan ihana! Olihan tämä meidän elämämme hienoin päivä. Jos joku kysyisi tekisinkö kaiken tämän uudestaan, vastaisin ilman pienintäkään epäilystä kyllä, mutta en iki maailmassa ilman kätilödoulaa! <3 Voisin hyvin jopa harkita kotisynnytystä tämän synnytyskokemuksen jälkeen. Lääkärin turhat paikalle kutsumiset, kätilöiden epävarmuus ja sairaalaympäristö kuitenkin vaikuttivat jonkin verran tähän synnytyskokemukseen. Onneksi me valmistauduttiin kunnolla tähän synnytykseen ja mulla oli oma ammattilainen mukana, joka auttoi välillä kätilöitä, kun heistä tuntui epävarmalta. Annoin synnytyskokemukselleni pisteiksi 9/10. Ihanaa tässä naisena olemisessa on se, että jos joskun saan lisää lapsia, on mulla myös täysin uusi synnytyskertomus kerrottavana. Nämä on niitä tarinoita, joita muistaa vielä vanhoinakin päivinä.
Toivottavasti tämä synnytyskertomus oli sellainen, jota juuri omassa tilanteessasi halusitkin lukea. Jokainen synnytyskertomus on erilainen ja se tässä onkin ihanaa! Mun vinkkini on hyvä valmistautuminen, jotta sunkin synnytyskertomus on yhtä ihana. <3 Käy kurkkaamassa myös Instagramin puolelta meidän synnytys highlight, jossa on tunnelmia sairaalasta synnytyksen jälkeen.
Pieni pesä olisi jo odottelemassa meidän Papusta. Missä olet?
Viimeisiä mietteitä vielä ennen vauvan tuloa ja eniten mulla on varmasti nyt mielen päällä kysymys: mistä tietää että synnytys lähestyy. Tänään on nimittäin due date! Vauva se vaan viihtyy tuolla masussa ja mä en osaa lopettaa tätä malttamattomana odottelua. Välillä tuntuu, että tuo pikkunen vaan nauraa kippurassa tuolla masussa mun malttamattomalle odottelulle ja tahallaan pitkittää aikaansa tuolla yksiössään viikoille 42 asti. Markus on muutamana aamuna jo kuunnellut, että hengittääpäs se hassusti ja miettinyt, että onko supistukset menossa. Jos ei tartteisikaan töihin lähteä! Todellisuudessa vatsa vaan painaa jo niin paljon, että koko ajan on niin epämukava ja raskas olo ?♀️ (ainoan mukavan asennon saa jumppapallolla, kun leikkii sumopainijaa).
mistä tietää että synnytys lähestyy?
Tuntuu, että kaikki ns. merkit ovat kadonneet, joita jo aiemmin oli. Vatsa toimi hyvinkin runsaasti yksi päivä ja ajattelinkin jo, että no nyt! Eräs yö oli hyvinkin kovat menkkamaiset alavatsakivut ja taas ehdin innostua, että nyt se sitten vihdoin käynnistyi! Menin nukkumaan ja muutaman tunnin kuluttua heräsin jo koko vatsaa kivistäviin kipuihin. Aamulla herätessäni kaikki kivut oli poissa ja olo ihan hyvä. Hauskaa tässä varmaan on se, että niin kovasti odotan jo lapsen syntymää, mutta silti kun kovat menkkamaiset kivut iskee päälle, niin adrenaliini ryöpsähtää päälle ja tulee tunne, etten todellakaan pysty tähän. ? Limatulppa ei ole irronnut (tai en oikeastaan tiedä, koska joka päivä tulee niin paljon valkovuotoa, että kaipa se voi limatulppaakin olla). Papunen vetelee samanlaista rallia masussa, kuin aiemminkin. Pissalla täytyy ravata 30min-2h välein. Selkäkivut vaivaa kovastikin. Onneksi osteopaatista on ollut tässä asiassa paljonkin apua.
Millä synnytys lähtee käyntiin?
Mistä sitten apua synnytyksen käynnistämiseen? Monelle on varmasti kolme ässää tuttu, eli sauna, seksi ja siivous. No itselleni näistä ei mistään ole ollut tähän mennessä apua. Hädin tuskin edes supistuksia tullut. ? Jumppapallolla on tullut päivittäin monta tuntia pyöriteltyä lantiota ja pompittua. Vauva on kyllä hyvin ja oikein päin laskeutunut, joten ehkä vauvan laskeutumiseen tällä on ollut apua. Ollaan tehty myös päivittäin spinning babies harjoituksia, joilla uskon olevan kyllä vaikutusta ainakin vauvan optimaaliseen asentoon. Taateleita olen syönyt päivittäin 5-6 kpl. Sanotaan, että taatelit auttavat kypsyttämään kohdun suuta ja näin auttamaan synnytyksen käynnistymisessä. En tiedä uskonko tähän, mutta ainakin vatsa toimii hyvin eikä ne pahoja ole, joten miksipä ei!
Olen myös käynyt osteopaatilla n. kahden viikon välein, jossa viimeksi paineltiin akupisteitä samalla. Kivuttomia harkkasuppareita tuli, muttei sen enempää. Vyöhyketerapiassa en ole käynyt, mutta sitäkin olen miettinyt, jos olen vielä ensiviikon lopulla raskaana. Kaikista tärkeimpänä mun mielestä silti on rentoutusharjoitukset, itsensä hemmottelu ja valmistautuminen synnytykseen, että pää pysyy mukana tässä. En nimittäin usko, että on sattumaa, että suurin osa synnytyksistä käynnistyy yöaikaan, kun olet kaikista rennoimpana ja hengität rauhallisesti. Auttaisikohan päikkärit käynnistämään synnytyksen päivällä? How knows, mutta ei sulla ainakaan voi liikaa energiaa varastossa olla, kun synnytys käynnistyy. Eli itse nyt ainakin yritän lopettaa tämän jatkuvan stressaamisen ja keskittyä siihen, että vauva tulee, kun on tullakseen. Mietitään sitä vyöhyketerapiaa sitten ensi viikolla, jos Papunen ei vieläkään ole löytänyt tietään ulos. ?
RV 40+0. Mistä tietä että synnytys lähestyy?
Kyllä se sieltä tulee, vaikka olenkin kyllästynyt kuulemaan niitä: “ei sinne kukaan vielä ole jäänyt” -kommentteja. ? Ihanaa torstaita teille! ?
Me otettiin yksityinen synnytysvalmennus. Meille ei siis Koronan takia tarjottu neuvolan puolesta mitään valmennusta. Ei perhevalmennusta. Ei synnytysvalmennusta. Ei edes etänä. Onneksi meillä on kätilödoula ja pakettiin kuului synnytysvalmennus. En osaa näitä valmennuksia nyt verrata, kun neuvolasta en ole mitään saanut, mutta voin vaikka lyödä pääni pantiksi ettei nämä valmennukset ole verrattavissa. Olen kuullut monelta taholta vain huhupuhetta siitä, kuinka neuvolan synnytysvalmennus oli pelkkä lääke-esittely ja täysin turha. Olen enemmän kuin kiitollinen niin itselleni, Markukselle sekä meidän doulalle siitä, että ollaan nyt kunnolla valmistauduttu meidän elämämme tärkeimpään päivään. Jaan seuraavaksi vähän omia mietteitä ja kokemuksia meidän synnytysvalmennuksesta eikä kyseessä ole siis mainos.
Suurimmat synnytyksen kestoon ja kulkuun vaikuttavat asiat ovat miten hyvin pystyt rentouttamaan kehosi, päästämään irti kontrollista sekä miten hormonisi toimivat synnytyksen aikana. Näitä kaikkia pystyy ja kannattaa harjoitella ennen synnytystä. Valmennuksessa jaan kanssasi salaisuuksia miten näissä parhaiten onnistut. Kun tiedät miten pystyt näihin itse vaikuttamaan, koko käsityksesi synnyttämisestä muuttuu.
Kätilö midwife Jenna Hellsten
Lähdettiin aamulla synnytysvalmennukseen. Meitä oli paikalla neljä pariskuntaa ja meidän kätilödoula Jenna. Ensin tehtiin tutustumiskierros ja kerrottiin vähän meistä. Paikalla oli kaksi uudelleen synnyttäjää ja myös toinen esikoistaan odottava pariskunta. Päivän mittaan oli aivan ihanaa vaihtaa raskauskuulumisia ja saada myös vinkkejä arjen pyörittämiseen, kun vauva putkahtaa maailmaan. Koko päivän vallitsi niin levollinen ja rauhallinen tunnelma ja jännitys sekä pelot olivat karisseet iltapäivään mennessä jo pois.
Synnytyspelko
Aloitetaan siitä, että mulla on ollut sairaanhoitajan ammatistani johtuen kamala pelko koko raskauden ajan siitä, että lapsi ei synny terveenä tai jotenkin vammautuu viimeistään synnytyksen aikana. Päätettiin Markuksen kanssa jo viime keväänä, että me halutaan ottaa kätilödoula ja rautainen ammattilainen meidän tueksi synnytykseen sekä loppuraskauden ajaksi, jotta nämä munkin pelot karisisi pois. Tässä vaiheessa en vielä ajatellut, että synnytykseen pitäisi itse jotenkin muutenkin valmistautua, kuin pakkaamalla sairaalakassi ja miettimällä haluanko epiduraalin vai spinaalipuudutteen. Tähän päivään mennessä eli rv 37+5 mun koko käsitys synnytyksestä on muuttunut ihan vain keskustelulla ja valmistautumisella meidän doulan kanssa. Luotan niin paljon enemmän omaan kroppaani, pelot sairaalalapsesta on hävinnyt kokonaan, enkä enää edes mieti mitä kipulääkkeitä haluaisin, koska suurempi halu mulla on luottaa omaan kehoon ja tukipilareihini. Jos tilanne siihen menee, että tätä meidän länsimaista lääketiedettä ja lääkekaappia tarvitaan, niin olen varmasti enemmän kuin tyytyväinen siihen, että sellainen on tarjolla ja saatavilla. <3
Synnytysvalmennuksen tärkeys
Tässä synnytysvalmennuksessa käytiin läpi hyvin paljon sitä, miten itse pystyy jo raskausaikana ennen synnytystä vaikuttamaan hyvin paljon synnytyksen kulkuun, kestoon sekä ainakin omalla kohdallani rauhalliseen mieleen. Itse koin ahaa elämyksen siinä, että kehoni oikeasti pystyy tähän! Käytiin läpi iso pino lääkkeettömiä kivunhoitomenetelmiä, jotka eivät olleet mitään huuhaata. Käytiin läpi myös erilaisia asentoja, spinning babies harjoituksia ja sitä kuinka se vauva on viisas ja osaa kyllä syntyä. Katsottiin myös ihania synnytysvideoita ja paljon myös eläinten synnytysvideoita. ? Lopuksi saatiin vielä loppuraskauden ruokavaliovinkkejä, synnytystoivelistapohja sekä linkkejä vielä positiivisiin synnytyskokemuksiin ja -videoihin. Me ei loppuiltana Markuksen kanssa oikein muusta puhuttukaan, kuin tästä synnytysvalmennuksesta. 😀
yksityinen synnytysvalmennus
Jokaisen meidän kasvoilta oli poistunut ne kauhunsekaiset tunteet, joita meidän aivot oli vielä aamulla täynnä. Synnytystä on tullut mietittyä paljon, mutta tämä synnytysvalmennus oikeasti rauhoitti mieltä. Olen myös enemmän kuin onnellinen siitä, että Markuksellakin on nyt selkeä rooli mitä tehdä, miten auttaa ja toimia synnytyksen aikana, muutakin kuin jakamalla synnytyksen jälkeen sikareita aulassa ?. Meidän parisuhde on myös muuttunut vielä niin paljon parempaan tämän raskauden myötä. <3
En voi kuin täydestä sydämestäni suositella panostusta siihen, että oikeasti valmistautuu synnytykseen kunnolla. Yksityinen synnytysvalmennus on todellakin hintansa arvoinen. Kyse on kuitenkin mun omasta lapsesta ja kehosta, enkä itse tiedä miten olisin niitä pelkotiloja tähän asti jaksanut. Ainakin mun mielestäni on tärkeää tehdä hyvät lähtökohdat mahdollisimman onnistuneelle ja positiiviselle synnytyskokemukselle. Ikinä ei tiedä miten se synnytys lopulta menee, mutta olenpahan yrittänyt ainakin kaikkeni. Voin olla varma jo tässä vaiheessa, että synnytyksen lähtökohdat ovat ainakin paremmat nyt, kuin siinä paniikissa mikä vielä viime keväänä oli, kun ajattelin synnyttämistä.
Tänään alkoi rv 38, joka tarkoittaa sitä, että sikiö lasketaan nyt täysiaikaiseksi. Aika jännää! Tuo meidän Papunen olisi nyt valmis tulemaan tänne masun ulkopuolelle meidän halittavaksi.
Rv 38
raskauden loppuaika ja rv 38
Miten tämä loppuaika on nyt sitten sujunut? Katkonaiset yöt alkoi viikko sitten. Heräilen 1-2 kertaa yössä yleensä hikoiluun tai pissalla käymiseen. Vatsan kanssa ei ole epämukavaa nukkua, mutta muuten kyllä täytyy heräillä. Tämä hikoilu on aivan kamalaa ja kestänyt jo kesän alusta asti. Olen ollut myös paljon normaalia väsyneempi ja alaselkää särkee jatkuvasti. Osteopaatista on ollut suuri hyöty selkäkipujen kanssa. Ihan paras ostos oli myös jumppapallo kotiin. Siinä on niin hyvä istua hyvässä ryhdissä ja helpottaa selkäkipuja. Ostettiin samalla myös fasciapallo jalkapohjien jatkuvaan kipuiluun, joka tuntuu aivan taivaalliselta käytössä. ?
Raskausarviltakaan en ole välttynyt. Ylemmässä kuvassa vähän pilkottaakin se kuinka kyljet ovat “revenneet”. Arpia on tullut myös tisseihin ja reisiin. Vatsa on vielä muuten kuin kylkien osalta säästynyt. Napakaan ei ole pulpahtanut ulos vielä. Linea negraa en myöskään ole saanut. Kiloja on kertynyt aivan valtava määrä ja sen huomaa myös jalkojen turvotuksista. Varpaita myöden jalat ovat hyvin turvonneet. Oikeastaan vain yhdet sandaalit tuntuvat enää hyvältä eivätkä purista. Eilen juoduin myös luopumaan sormuksesta ja se siirtyi kaulakoruun.
Labrakokeissa ferritiini oli matalalla, joka tarkoittaa raudan puutetta. Aloin siis syömään nestemäistä rautaa vielä muiden vitamiinien lisäksi. Olen kiinnittänyt vielä enemmän huomiota syömiini ruokiin ja lisännyt erityisesti paljon vihreää ruokavalioon raudanpuutteen takia. Kunnon poltteleva närästys on alkanut myös vasta nyt.
Saatiin toissapäivänä muuten otettua odotusajan kuvat, jotka laitan myöhemmin Instagramin puolelle! En malta odottaa, että näen millaiset niistä tuli ?.
Ajatuksia synnytyksestä
Entäs se meidän tuleva synnytys sitten? Ollaan Markuksen kanssa puhuttu paljon siitä, kuinka synnytys on nykyään hyvin laitosmaista. Odottava äiti istutetaan pyörätuoliin heti sairaalaan päästyään ja lääkärit ja hoitajat tarjoavat ensimmäisenä lääkkeellistä kivunlievitystä. Ei varmasti aina näin ole, mutta tältä meistä siis tuntuu. Itse ajattelen, että synnytys on luonnollinen tapahtuma ja olisi aivan ihanaa myös kokea se ilman, että siihen lääkkeellisesti puututaan. Niin kuin ihana doulani sanoi: “Sun oma keho ei tuota sulle sellaista kipua, joka vahingoittaisi sua jotenkin”. Uskon, että synnyttäminen sattuu ihan *itusti, mutta haluan myös kovasti uskoa siihen, että sen kivun kestää. Se ei ole pysyvää ja jokainen tuntee sen eri tavalla. En sitä tietenkään vielä voi tietää miten sen kivun kestän, mutta kovasti haluan ainakin yrittää pystyä ilman lääkkeellistä puuttumista synnyttämään tämän lapsen tähän maailmaan.
toiveena luonnollinen synnytys
Kovasti toivoisin siis luonnollisesti ja itsestään käynnistyvää synnytystä. Toiveena olisi pystyä olemaan kotona mahdollisimman pitkään TENS-laitteen, jumppapallon, suihkun ja tuen avulla. Kun on aika lähteä sairaalaan toivon kovasti mahdollisuutta synnyttää ammeeseen mahdollisimman luonnollisesti ilman, että synnytykseen puututaan. Millekään en halua sanoa ei, en edes kipulääkitykselle, mutta en haluaisi sen olevan ensimmäinen asia jota huudan sairaalaan päästyäni. Uskon, että jos synnytys syystä tai toisesta pitkittyy vaikka muutaman vuorokauden mittaiseksi urakaksi, niin oman jaksamisen ja lepäämisen kannalta on varmasti parasta jo ottaa sairaalan tuki vastaan. Haluan kuitenkin kovasti uskoa siihen, että mieheni ja doulani toimivat mun epiduraalina <3 . Katsotaan miten meidän käy. Sairaalakassi on pakattu täyteen suklaata, suklaakeksejä sekä salmiakkia. Korkeat oksitosiinitasot on siis jo taattu. <3 Joka päivä yritän tsempata itseäni tulevaan ja olen kyllä super tyytyväinen siihen tukeen jota olen myös Markukselta saanut. ?
Mun täytyy kuitenkin yrittää muistaa se, ettei kaikki ole aina musta kiinni. Asiat ei välttämättä mene niin kuin haluaisin tai toivoisin. Täytyy sitten vain hyväksyä asiat niin kuin ne menevät. Varmasti eniten harmittaa, jos vauva täytyykin saattaa sektion turvin maailmaan. Pääasia kuitenkin on se, että tuo Papunen saadaan mahdollisimman turvallisesti ja terveenä tuolta masusta meidän syliin. <3
Rv 38 ja masu alkaa olla jo todella tukala
En malta odottaa, että me nähdään millainen tyyppi tuolta oikein putkahtaa. <3 Ja hei, jos sulla on nyt myös loppuraskaus menossa haluan toivottaa enemmän kuin suurimmat mahdolliset tsempit sinne ruudun toisellekin puolelle. Me pystytään tähän kyllä! ?
