Syksyn sää on kohta kauneimmillaan, kun ruskan värit puhkeavat ja kadunvarret ovat täynnä lapsia houkuttelevia lehtikasoja. Niinpä päätin kasata listan, joka sisältää 10 erilaista syystekemistä lapsille.

Syystekemistä lapsille

Saagan kaikki välikausivaatteet merinohaalaria lukuun ottamatta ovat viime keväältä jääneitä. Samat vaatteet siis menevät edelleen priimakuntoisina tänä syksynäkin. 🍂

Kuorihaalari on eniten päiväkodissa käytössä, mutta paljon muutenkin meillä arkena päällä. Kulutus on ollut kovaa eikä se näy haalarissa.

Merinoasusteet viimeistelevät lämpimän kokonaisuuden.

Myös hupussa on tarrallinen säätövara. Tästä kurkkaamaan kuorihaalaria.

välikausivaatteet kuntoon

Syksyn tekemisissä suuressa roolissa on ulkovarustus. Jos välikausivaatteet eivät ole varpaista päähän kunnossa, on parempi katsella sisäaktiviteetteja. Suomen syksy on sateinen, tuulinen ja yleensä melko viileä. Tänä vuonna ollaan koettu super lämpimiä päiviä vielä näin syyskuussakin, mikä on sekoittanut ainakin meidän perheen ajatusmaailman pukeutumisesta. Vaikka mittari näyttää 20 astetta auringossa, aivot kuitenkin toitottavat, että nyt on syyskuu! Kuorivaatteet ovatkin sujahtaneet aika usein Saagalle päälle. Näillä lämpimillä keleillä ollaan koettu hyväksi ratkaisuksi pukea kuorihousut jalkaan ja ottaa takki vaunuihin mukaan. Lämmin college- tai merinohaalari on oiva valinta kuorihousujen alle. Tarpeen tullen varjoon siirtyessä mukana on joko kuori- tai windfleece-takki odottamassa.

Päiväkodissa käytössä on aina vettä pitävä PO.P:in kuorihaalari. Päiväkodista on suoraan toivottu haalaria, joten sillä mennään. Haalarin Saaga osaa myös jo puoliksi itse pukea! 😊 Käsistä löytyy kuorihanskat ja meidän jo viime syksynä käytössä ollut merinohuivi- ja pipo ovat täydellisiä edelleen.

PO.P:in tämän syksyn kuoseihin pääset tutustumaan täällä.

Syystekemistä lapsille

PO.P:in kuorivaatteet pitävät yhtä hyvin vettä kuin sadevaatteet. Muista aktivoida veden hyljintä kuivausrummussa. Tutustu lisää PO.P WeatherPRO® -merkintään täältä.

Windfleece-takki on täydellinen näille keleille. Takki on meillä mukana myös autossa ja kaupungilla.

Hyvät vaatteet kiertää 💚

Saaga käyttää tänä syksynä samoja välikausivaatteita kuin viime keväänäkin. PO.P:in vaatteet siis todellakin kestävät kulutusta! Yhtäkään reikää tai rikkinäistä vaatetta ei ole vielä syntynyt kevään ja syksyn välillä rajuissakin ulkoleikeissä. Myös muunneltavuutta löytyy lapsen kasvaessa esimerkiksi kuorihousujen olkaimista sekä kuoritakin resoreista. PO.P:in vaatteet ovat käyneet kuin kuumilla kivillä lasten kirpputoreilla, mutta olen iloinen siitä, että viime kevään vaatteita en vielä laittanut kiertoon. Ne ovat edelleen täydellisiä!

Näistä meidän hyväksi koetuista ulkovaatteista pääset lukemaan tarkemmin vielä täältä viime keväällä kirjoitetusta blogipostauksesta. 

Syystekemistä lapsille

PO.P:in kuorihousut ovat olleet näiden vaihtelevien säiden pelastus.

Myös tämän syksyn PO.P:in mallistosta löytyvä vaaleanpunainen merinohaalari on ollut täydellinen valinta jo näille säille. Viime talvena jo todettiinkin merinohaalari täydelliseksi myös toppahaalarin alle. Tämä jatkaa siis kulkuaan ensi kevääseen asti tai kunnes joudumme siirtymään isompaan kokoon. 😅 Saagalla on tästä koko 92.

10 x syystekemistä lapsille

  • Lehtikasat – Näihin ei kyllästy koskaan. Kannattaa myös ottaa lapsi pihatöihin mukaan! Ainakin K-Citymarketissa ja Prismassa myydään pientä lasten haravaa. Haravointi, lehtikasat ja kottikärryillä lapsen kuljettaminen on hauskaa syyspuuhaa koko perheelle.
  • Marjastus – Metsät ovat pullollaan marjoja. Hieman vanhemmalle lapselle pystyy jo opettamaan mitä eri marjat ovat, mitä voi syödä ja mitä ei. Pienemmän kanssa saa olla tarkkana metsässä ja marjojen keräys voikin olla yhteistä puuhaa. Lapsi poimii marjoja ja vanhempi pitää ämpäriä tai toisin päin.
  • Marjoilla maalaus – Kerää mustikoita, puolukoita, pihlajanmarjoja tai vaikkapa tyrnin marjoja ja maalatkaa niillä vaikka hyvissä ajoin jo isänpäivän kortti tai kiitoskortti isovanhemmille tai päiväkotiin.
  • Lehtien tunnistus – Pienen taaperon kanssa voi aloittaa väreistä lehtien sijaan. Syksyllä metsä on väriloistoa täynnä ja värien opettelukin on hauskaa puuhaa, vaikka lehtiä ei tunnistaisikaan. Isomman lapsen kanssa vanhemmat pääsevät itsekin kertaamaan ala-asteen maantiedontuntien oppeja. 😉
  • Vesilätäköt – Tätä ei varmastikaan tarvitse edes avata. Kuralätäköt on meillä opittu ainakin jo Pipsa Possusta. 😅 Psst! PO.P:in kuorivaatteet pitävät vettä yhtä hyvin kuin sadevaatteet!
Syystekemistä lapsille

Me huomattiin loppukesästä, että Saagan kanssa mustikassa käyminen ennen päiväunia takaa onnistuneet unet. Virtaa kului PALJON metsässä touhutessa.

Syystekemistä lapsille

Hän oppi poimimaan itse mustikat eikä juuri mitään saatu kotiin asti tuotua. 🫐

Myös PO.P:in sisävaate uutuudet löysivät meidän vaatekaappiin.

Syystekemistä lapsille

Tästä pääset kurkkaamaan Saagan uusimman lempparipaidan, josta kunnia kuuluu kokonaan Kampin PO.P:in ihanalle myyjälle. Hänen ehdotuksella mentiin ja Saaga on rakastanut puputaskuja yli kaiken.

  • Majan rakennus – Metsässä, parvekkeella tai pihalla! Minne haluattekaan majaa rakentaa. Parvekkeelle tai pihalle on kiva viritellä vielä valot majan kattoon.
  • Piknik rannalla – Vaikka kesä onkin ohi ei rantareissuja kannata unohtaa. Lämmin kaakao ja eväät mukaan hiekkalelujen kanssa ja rannalle. Lisäksi ollaan itse otettu vielä kauppareissu tähän yhteyteen. Kaupassakäynti kun on lapsesta ihan parasta puuhaa.
  • Pimeällä ulkoilemaan – Muistan, kun omassa lapsuudessa pimeällä ulkoilu oli jännittävää puuhaa. Tähän voi yhdistää esimerkiksi omalla pihalla aarteen etsinnäin taskulamppujen tai pihavalojen valossa. Myös tähtitaivasta on ihanaa ihmetellä yhdessä pimeässä. ⭐
  • Lapselle taaperokärryt ja kori mukaan ulos – Koriin voi kerätä “aarteita” ulkoa, kuten isoja käpyjä, jännittävän mallisia kiviä tai värikkäitä lehtiä. Tätä me ollaan harrastettu kesästä lähtien ja ollaan koettu, että vilkas taapero säntäilee vähemmän, kun hänellä on tehtävä mitä hoitaa.
  • Tutustukaa luonnon eläimiin – Erilaiset linnut, oravat, kuoriaiset ja muurahaiset ovat jännittävää tutkittavaa pienelle. Mökkeillessä ollaan huomattu, että lapsi on oppinut tunnistamaan erilaisia lintujen ääniä sekä mielenkiinnolla tutkii erilaisia maasta löytyviä hyönteisiä. Olen iloinen, jos oma hyönteiskammoni ei tartu lapseen ja yritän lähteä itsekin rohkeasti niitä lapsen kanssa tutkimaan. 😅 Bonuksena ulkoillessa yleensä näkee myös koiria, joita joskus pääsee lapsen kanssa paijaamaan.
Syystekemistä lapsille

Edellisen kevään kuoritakki on säädetty täksi syksyksi sopivaksi. Kiristettävä takin helma ja hihojen resorit antavat toivottua säätövaraa!

Syystekemistä lapsille

Jokainen syksy tämän pienen kanssa on erilainen. Niin myös tänäkin vuonna.

Syystekemistä lapsille

Tuleeko teille muita syysaktiviteetteja mieleen? Heitä omasi kommentteihin. 👇

Toivotaan vähäsateista, valoisaa ja värikästä syksyä! 🍂 Tutustu PO.P:in vedenpitäviin kuorivaatteisiin täällä.

Lue myös:

1-vuotiaan syyspukeutuminen

Taaperon ulkovaatteet – Kuorivaatteet on kuravaatteet

Nähdään myös Instassa! 👋

<3 Salla

Tänä syksynä on tullut leivottua ihan hävettävän vähän. Tuntuu ettei energiaa oikein ole ollut ja Saagan kanssa päivät eivät enää ole niin rauhallisia kuin viime vuonna vastasyntyneenä. Yksi lemppari syysherkku mulla kuitenkin joka syksy on jota on pakko tehdä useammankin kerran. Mun syksyn ehdoton lemppari herkku on nimittäin kaura omenapaistos.

Tänä vuonna päätin kokeilla korvata osan omenoista päärynöillä ja tästä tuli kyllä ihan äärettömän hyvää! Jatkossa laitan päärynää aina mukaan. ??

Kaura-omenapaistos

Päärynä kaura-omenapaistos maistuu meille parhaiten vaniljajäätelön kanssa.

Päärynä-kaura omenapaistos

Käytin itse 36×28 cm uunivuokaa

Tarvikkeet:

  • 4 isoa omenaa
  • 2 päärynää
  • 6-8 dl kaurahiutaleita
  • 200 g voita
  • 1 dl sokeria
  • kanelia ja sokeria sirotteluun 

Ohje:

  1. Laita uuni kuumenemaan 200 asteeseen.
  2. Kuori ja pilko päärynät ja omenat siivuiksi.
  3. Kaada päärynät ja omenat uunivuokaan ja ripottele päälle vähän sokeria ja kanelia.
  4. Sulata voi kattilassa ja lisää sekaan 1 dl sokeri. Sekoita hyvin sekaisin ja lisää kaurahiutaleet. Sekoita niin, että kaikki kaurahiutaleet ovat kosteita voi-sokeriseoksesta.
  5. Kaada kauraseos omenoiden ja päärynöiden päälle uunivuokaan ja laita paistos uunin keskitasolle 200 asteeseen 45 minuutiksi.
  6. Nauti uunituoreena esimerkiksi vaniljajäätelön kanssa.

Vaniljajäätelöstä mun on pakko antaa sellainen vinkki, että Suomen Jäätelö -merkkinen vaniljajäätelö on parasta mitä olen maistanut. Kannattaa ottaa testiin, jos näet sen kaupassa! ? Heillä on myös kuusijäätelö joka on ihan äärettömän hyvää.

Vaniljakastike on toinen hyvä lemppari mitä omenapaistoksen kanssa ollaan tykätty syödä ja ylipäätään jotain raikkautta se tarvitsee kaverikseen, jotta maistuu vielä paremmalta. Oli kyllä kiva huomata miten jo lapsuudesta tutusta omena-kaurapaistoksesta sai uuden version lisäämällä vain päärynää. Päärynässä on itsessään jo makeutta niin tiputin myös sokerin määrää tavalliseen omenapaistokseen verrattuna.

Kaura omenapaistos

Kaura omenapaistos

Toivottavasti resepti lähtee kokeiluun! Kokeile alta myös muita meidän suosikki reseptejä! Ihanaa loppu viikkoa sinne. ? Ja hei! Kohta on joulu! Ihan vain vähän innolla jo odotan, kun saan laittaa Saagalle (eli vähän itsellenikin) joulua. ?

Lue myös:

Marjapaistos granolasta

Itse tehty syysgranola

Suklainen leipävanukas

Maailman paras pannari

Suklainen banaanileipä

Nähdään myös Instassa! ??

<3 Salla

*tuotteet saatu testiin

Kesä on ohi ja syksy on täällä, niin myös syksyn ihonhoito. Mittari näyttää jo iltaisin 3 astetta. Ulkona on siis jo kirpsakkaa ja ihoa on alkanut taas kiristää. Olikin aika laittaa ihonhoidon tuotteet vaihtoon ja uudistaa vähän rutiineja, jotta iholta saadaan punoitus, kuivuus, kireys ja epäpuhtaudet pois.

Syksyn ihonhoito

Syksyn ihonhoito tarkoittaa mulle balanssin löytämistä kesän ja talven välillä. Ei liian kosteuttavaa, mutta ei liian vähänkään. Itselläni on sekaiho ja nyt syksyisin myös pintakuiva. T-alue rasvoittuu herkästi.

Syksyn ihonhoito

Mulle ei itselleni sovi samat tuotteet vuoden ympäri ja vahva veikkaukseni on, että suurin osa voi tähän samaistua. Siksihän markkinoilla on erilaisia tuotteita tarjolla. Mulla talvisin iho tarvitsee hyvin paljon kosteutusta ja on todella kuiva pakkasen ja kuivan ilman vuoksi. Kesäisin kasvoihin tulee paljon epäpuhtauksia hikoilun vuoksi enkä juurikaan kaipaa sitä kosteutusta. Kasvovesi onkin ihan avain asemassa kesäisin j kulkee kaikkialla mukana. Keväisin ja syksyisin ihoni tarvitsee aika samanlaista hoitoa ja välillä on vaikeaa löytää se toimiva välimuoto kesän ja talven välillä. Liian paksut ja kosteuttavat voiteet tekee itselleni herkästi epäpuhtauksia kasvoille ja liian vähäinen taas kuivattaa.

Lähdin nyt testaamaan tuotteita, jotka olivat itselleni vielä ihan uusia ja mielenkiinnolla lähdin hakemaan toimivaa settiä nyt syksyksi! Moni näistä yllätti! Rakastan kosmetiikkaa ja tyhjentyvät purkit tuottavat jotakin epämääräistä hyvän olon tunnetta. ? Tykkään testata eri tuotteita ja löytää uusia lemppareita.

syksyn ihonhoito

Estée Lauder DayWear Anti-Oxidant Creme päivävoide – Jos mun pitäisi yksi tuote sanoa yli muiden olisi se tämä päivävoide. Paras mitä olen käyttänyt. Tämän käytöstä tulee hemmoteltu olo. Kasvovoide imeytyy hyvin ja tuntuu miellyttävän silkkiseltä iholla. Tuoksusta tulee kylpylä ja spa-hoidot mieleen. Itselleni tämä on sellainen arjen luksustuote. Plussaa tämä saa riittoisuudesta (hyvin pieni määrä jo riittää) ja myös erityisesti siitä ettei tämä jää meikkivoiteen alle rullaamaan.

Syksyn ihonhoito

Estée Lauder DayWear Sheer Tint Release Moisturizer voide – Tämä on ainoa tuote joka oli mulle tuttu entuudestaan ja ollut mun suosikki aina kesäisin. Hehkutin tätä jo aiemmin tällä viikolla Instan storyjen puolella. Tämä voide muuttaa sävyä iholla ja antaa kevyen värin ja freeshin hehkun kasvoille. Helppo tapa piristää ilmettä, vaikka olisi koko päivän kotona. Lisäksi voide kosteuttaa ja siinä on aurinkosuoja. Hyvin vaaleaihoiselle henkilölle tämä kuitenkin saattaa olla liian tumma.

Ihonhoitorutiini

Aamu alkaa pesemällä kasvot NORDIC HYDRA Lähde puhdistusvaahdolla. Tuputtelen kasvot kasvopyyhkeellä kuivaksi ja suihkutan ACO face rescue mist kasvovettä. Yksi suihkaus riittää hyvin. Tämän jälkeen levitän Estée Lauder DayWear Anti-Oxidant Creme päivävoiteen. Olen luopunut ainakin hetkellisesti aamuisin seerumista ja palaan siihen, kun ilmat vähän vielä kylmenevät ja iho kaipaa extra kosteutusta. Rullailen vielä hetken jääkaappikylmällä Jade rollerilla kasvoja. Päivävoiteen jälkeen levitän joko Estée Lauder DayWear Sheer Tint Release Moisturizer voiteen, joka antaa hehkua ja kevyttä väriä kasvoille tai meikkaan.

Illalla suihkussa pesen kasvot taas samalla Lumenen puhdistusvaahdolla sekä olen myös tänä syksynä opetellut käyttämään konjakkisientä. Muutaman kuukauden käytön jälkeen on pakko hehkuttaa sitä, että tämä kyllä oikeasti toimii epäpuhtauksien ehkäisijänä! Suihkun jälkeen kuivaan kasvot ja levitän ACO face pure glow rebalancing night balm yövoiteen. Jos kasvojen iho tuntuu ennen yövoidetta erityisen kuivalle, levitän vielä ennen tätä Lumene NORDIC HYDRA Lähde kosteuttavaa prebiootti-tehohoitoa. Tämä on ollut vasta muutamia yksittäisiä kertoja testissä enkä laita tätä vielä joka päivä. Uskon, että tämä saa suuremman osan ihonhoitorutiineissa, kun ilmat vielä kylmenevät lisää.

ACO face rescue mist kasvovesi – Hyvin hienojakoinen kasvovesi, joka yllätti! Miellyttävä käyttää vaikka meikkivoiteenkin päälle. Tuoksu on mieto eikä jää tahmaiseksi iholle. Iholle jää kiva mattapinta. Tämä kulkee mulla nykyään mukana laukussa. Kasvomaskin käytön jälkeen tämä on ihan paras pika apu kasvoille. ACO face pure glow rebalancing night balm yövoide – Kevyt yövoide. Juuri sellainen, joka sopii nyt kasvoille. Olisinpa löytänyt tämän jo kesällä! Olin koko kesän käyttämättä yövoidetta sillä kaikki testaamani olivat liian paksuja ja lisäsivät iholle epäpuhtauksia. Talvella tämä tulee olemaan liian kevyt, kun kasvot huutavat kaikkea mahdollista kosteutta joka löytyy, mutta nyt aivan täydellinen. Mieto aika ihana tuoksu ja miellyttävän silkkinen levittää.

Lumene NORDIC HYDRA Lähde puhdistusvaahto – ihanan kevyt ja miellyttävä levittää kasvoille. Raikas ja mieto tuoksu. Juuri omaan makuuni sopiva! Puhdistaa hellävaraisesti eikä ole testijakson aikana kuivattanut ihoa. Todella hyvä hinta laatusuhde. Lumene NORDIC HYDRA Lähde kosteuttavaa prebiootti-tehohoito – Tämä on ollut vasta muutamia kertoja käytössä sillä kasvot eivät vielä huuda lisää kosteutusta. Aluksi tuntuu siltä kuin öljyä levittäisi kasvoille, mutta yllättävän nopeasti ja hyvin tämä imeytyy ilman, että kasvot jäävät öljyisen tuntuisiksi. Tuoksu jää melko voimakkaaksi, mutta onneksi se on hyvin raikas ja miellyttävä. Erinomainen kosteuden lisääjä.

Näillä tuotteilla olen siis saanut pidettyä oman ihoni nyt hyvässä kunnossa tämän alku syksyn ja jatkan ehdottomasti näiden käyttöä. Toivottavasti löysitte tästä kokeilemisen arvoisia tuotteita! ?

Ihanaa viikonloppua sinne! ❤

Lue myös:

Käytetyimmät kosmetiikkatuotteet

10 x parhaat hiusten hoitotuotteet

Kesän ihonhoidon rutiinit

10 kysytyintä kysymystä Instagramissa

10 faktaa minusta

Nähdään myös Instassa! ??

<3 Salla

Mä vaihdoin tänään meille kotiin vähän syksyisempää sisustusta ja värit vaihtuivat vihreistä sävyistä nyt oranssin ja ruskean sävyihin. Helpointa on vaihtaa sisustusta tekstiileillä ja lähinnä meidän syyssisustus onkin eri värisillä tekstiileillä toteutettu.

Syyssisustus

Penkit – Hobby Hall, Pöytä – Jysk, Maljakko – Finnmari, Kasvit – Plantagen

Julisteet – Desenio *saatu, Hylly – Lundia, Kattovalaisin – Ellos, Syöttötuoli – Stokke Tripp trapp

Syksyn tunnelma

Syksy on mulle aikaa, jolloin saan istua teekuppi kädessä sohvalla pehmeän viltin alla ja nenässä tuoksuu vieno tuoksu kynttilän palaessa vieressä. Rakastan kynttilöitä. Nyt tänä vuonna kynttilöiden sijainnin kanssa saa olla hieman tarkempi, kun tämä meidän pieni syyskuinen täyttää vuoden ja kiipeilee jo polvien varassa. Kynttilöitä lähinnä poltellaankin Saagan nukkumaanmenoajan jälkeen.

Viime syksy oli erilainen ja kului pitkälti baby bluesin merkeissä. Tänä vuonna haluan nauttia syksystä, ruskan väreistä ja kodin laittamisesta enemmän! Mieleen toki juolahti jo joulusisustuskin. ?

Syyssisustus

Olohuoneen tyynynpäälliset muuttuivat vihreän sävyistä oranssiin ja sohvalta löytyy nyt myös sävyihin sopiva viltti.

Syyssisustus

Kynttilät löysin Finnmarista.

uusi koti, uusi sisustus

Ollaan ensimmäistä syksyä nyt täällä meidän uudessa kodissa ja se tuo myös intoa uudelleen sisustamiseen. On ollut ihanaa penkoa laatikoita, mitä sieltä löytyykään ja samalla on ihanaa fiilistellä sitä, että pääsee vähän shoppailemaankin. Ainakin niitä kynttilöitä pitää joka vuosi ostaa. ❤️

Parveke jäi tältä vuodelta kesken, joka vähän harmittaa, koska kyllä syysiltoja on ihanaa viettää parvekkeellakin viltin ja kattoon asennettujen valoketjujen alla. Ensi vuonna sitten! Tänä syksynä saa siis luvan kanssa maata kotisohvalla.

Keittiön hyllylle nostin teetarvikkeet. Kohta alkaa kahvin lisäksi iltaisin taas kulumaan teetä. ?

Syyssisustus

Makuuhuone sai tutut vanhat syyslakanat sänkyyn. Toki tässä kokoonpanossa (uudessa sängyssä uuden sängynpäädyn kanssa) en ollut näitä vielä ikinä nähnyt. Sopii kyllä kivasti ja itselleni tuli jo heti syksyisempi fiilis! Pampaheinät nurkassa ja pienet havun oksat maljakoissa. Tämä riittää. ?

Keittiön pöytä sai kuivakukkia oranssiin lasimaljakkoon ja olohuoneen sohvalle toin oranssin ja ruskean sävyjä tyynyjen ja viltin muodossa. Olohuoneen Lundian hylly sai uudet ihanat syyskynttilät! Nämä löysin Finnmarista.

Parasta tässä on kuitenkin se, että syyssisustuksen jälkeen tulee talvi ja päästään sisustamaan ensimmäistä joulua meidän uudessa kodissa. ? Ennen joulun tuloa on kuitenkin vielä aika laittaa syysvaloja tänne sisällekin erilaisten valoketjujen muodossa. Jätin ne nyt vielä kuitenkin laittamatta.

Lue myös:

Meidän beach makkari

Kylpyhuoneen + & –

Meidän keittiö

Kun koti ei tunnu kodilta

Saagan huone

Verhoepisodi

Nähdään myös Instassa! ??

<3 Salla

Meillä on ollut aikamoinen syksy, joten ajattelinkin nyt näyttää miltä meidän syksy näytti kuvina. HUHHUH! Selailin kännykän kameran rullaa ja palailin vähän ajassa taaksepäin kokoamaan omia ajatuksia tältä syksyltä. Paljoa ei syksyn värejä näy, koska aikaa tuli vietettyä neljän seinän sisällä vauvakuplassa.

syyskuu

Syyskuussa vietettiin viimeisiä hetkiä raskaudesta sekä synnytettiin. Olo oli tukala, hikinen, turvonnut ja väsynyt. Kamera ei paljoa pysynyt loppuraskaudesta kädessä ja kiinnostus kaikkeen tekemiseen oli täysi nolla. Onneksi meillä oli raskausajan kuvaus, joten musta on saatu ikuistettua se hehkuva tuleva äiti. Hiki virtasi näitäkin kuvia ottaessa, mutta se ei onneksi näissä näy. ?

Kuvat: Heidi Väisänen / Kukat: Kukkatehdas

Valmistauduttiin viimeisiä hetkiä synnytykseen, harjoiteltiin spinning babies -liikkeitä ja joka päivä ihmettelin ja mietin, että joko olisi vatsa laskeutunut. Suurin osa syksystä meni myös kaverin kanssa raskauskuulumisia vaihtaessa <3 . Onneksi ehdittiin ottaa vielä kuva meidän raskausmasuista yhdessä, nimittäin tämä kuva otettiin vain muutama päivä ennen mun synnytystä.

Synnytys, se elämäni hienoin ja ihmeellisin päivä. Sitä en kyllä ikinä unohda, mutta se on totta, että aika kultaa muistot. En nimittäin enää muista sitä kipua yhtä vahvasti. Se tosin haihtui jo, kun sain lapsen syliin. <3

Perhehuoneessa ihasteltiin pientä. Kuvia sairaalalta, jossa vietettiin Saagan ensimmäiset 24h

Kotiin lähdössä

Juuri syntynyt pieni

Sairaalaruuat eivät olleet mitään lemppareita, mutta vähänkö ruokahuolto pelasi hyvin!

lokakuu

Vietettiin aikalailla aikaa pelkästään vauvakuplassa. Baby blues iski ja kovaa. Sukulaiset ja kummit tuli moikkaamaan ekaa kertaa meidän pikkuista ja muista vaan sen ahdistuksen, joka silloin oli. En ollut yhtään valmis jakamaan tätä lasta vielä kenenkään kanssa. Nämä kuvat on otettu ekana “hyvänä” päivänä, kun ei kaikki enää itkettänyt.

Kuvia vauvakuplasta kotoa ja ensimmäinen kuvalle tallentunut vahinkohymy <3 

 

 

Päästiin myös ekaa kertaa ulkoilemaan vaunulenkeille ja ihastelemaan ruskan värejä. Ensimmäiset vaunulenkit oli super lyhyitä. Kestoltaan n. 10-15 minuuttia. Seuraavana päivänä ja jo iltana alapää oli tulessa. Kipulääkkeitä söin melkein kaksi viikkoa synnytyksen jälkeen, jotta pääsin edes vähän liikkumaan.

Ensimmäinen vaunulenkki perheenä <3

marraskuu

Vietettiin ensimmäistä isänpäivää ja Saagan nimiäisiä. Uskaltauduin myös ekaa kertaa Saagan kanssa käymään kodin seinien ulkpuolella, muuallakin kuin neuvolassa. Tää oli mulle iso juttu. SIlti en vielä mielellään liiku tämän pikkuisen kanssa missään muualla kuin isovanhempien luona ja pakosti neuvolassa. Katsotaan sitten ensi vuoden puolella asiaa uudelleen. Vaunulenkit alkoi myös sujumaan ja niihin alkoi löytymään jo rutiini ja varmuus.

Meidän syksy kuvina sisältää myös paljon ruokakuvia. Tuli nimittäin kokkailtua ja leivottua aika paljonkin! Varsinkin ennen synnytystä ja nyt vasta on into tähänkin alkanut palaamaan.

Katsotaan mitä talvi tuo tullessaan. Toivottavasti ainakin lunta! ❄ Tule seuraamaan mitä meidän talveen ja jouluun kuuluu Instagramin puolelle. ❤

Lue myös:

Ensimmäinen isänpäivä

Nimiäiset

<3 Salla

syksyn värit ja bataattisosekeitto. Syksyn kunniaksi päätin tehdä syksyn väreillä valmistetun bataattisosekeiton. Jos totta puhutaan, niin lähdin etsimään kaupasta myskikurpitsaa tehdäkseni kurpitsasosekeittoa, mutta pieni hermoisena ihmisenä bataatit löytyivät nopeammin ja onneksi näin, sillä tästä tuli super hyvää! Tykkään tehdä mahdollisimman helppoja reseptejä, jotka on nopea valmistaa ja joissa on pieni ainesluettelo. Tämä bataattisosekeitto koostuu tasan viidestä raaka-aineesta, joten huonompikin kokki osaa tämän valmistaa. Päätin kokeilla vegeversiota tästä keitosta ja vaihdoin kerman kookosmaitoon. Keitosta tuli tuhtia ja täyttävää, joten leipä on aika must tämän kaveriksi.

BATAATTISOSEKEITTO (vegaaninen)

valmistusaika 1h / annos 4 :lle

Ainekset:

  • n. 1kg bataattia (2 isoa)
  • 2 prk kookosmaitoa
  • 1 sipuli
  • 2 valkosipulin kynttä
  • persiljaa
  • suolaa ja pippuria sekä oliiviöljyä paistamiseen

That´s it! Ei mikään mahdoton lista.

Ohje:

  1. Kuori ja paloittele bataatit, sipuli ja valkosipuli (voit nopeuttaa tätä vaihetta ostamalla myös pakastesipulipussin).
  2. Kuullota sipulia ja valkosipulia kattilassa oliiviöljyssä.
  3. Heitä bataatit, kookosmaidot, suola ja pippuri sekä persiljaa oman maun mukaan sekaan. Anna kiehua 30 minuuttia. Sekoita välillä ja laske lämpöä tarvittaessa, ettei keitto pala pohjaan kiinni.
  4. Kun bataatit pystyy halkomaan kauhalla on aika ottaa pois hellalta. Voit soseuttaa keiton joko sauvasekoittimella tai heittää kaiken blenderiin, niin kuin minä tein. Blenderissä valmistuu hyvin niin smoothiet kuin sosekeitotkin. ?
  5. Kaada suoraan lautasille ja koristele persiljalla/kaurapalalla/leipäjuustolla.

Toivottavasti kokeilit ja tykkäsit! Reseptistä on helppo tuunata oman näköinen lisäämällä esimerkiksi tulisuutta chilillä tai heittämällä keiton sekaan lisäksi muutama porkkana tai peruna. Halutessaan valmiiseen keittoon voi myös heittää päälle esimerkiksi Fazerin kaurapalaa tai leipäjuustoa sekä koristella persiljalla. ?

Lue myös:

3 helppoa kesäruokaa

Helppo ja nopea uunibataatti

<3 Salla

Äitiysmekot saapuivat vihdoin munkin vaatekaappiin. Ajattelin kirjoittaa mun lemppari “äitiysmekoista”, joita haluan käyttää kyllä pitkälle syksyyn legginsien, tennareiden ja takin kanssa. Lainausmerkit siis sen takia, ettei kaikki näistä todellakaan ole ostettu äitiys kategorian alta, vaan ovat ihan normi mekkoja, joihin mahtuu isokin masu kivasti. Laitan linkin kaikkiin näihin mekkoihin kuvien alle, jos haluat käydä niitä katsomassa paremmin.

Mekko: Shein

Omasta mielestäni oli vaikeaa löytää Suomesta kivoja mekkoja, jotka menee vielä ison masunkin kanssa. Kesän helteillä ei myöskään tehnyt mieli pukeutua äitiysfarkkuihin tai legginsseihin, joten mekot oli hyvinkin pop! Mua myöskin ärsytti housuissa se, että resorit painoi masua ja mulla tuli ainakin itsellä hyvin herkästi huono-olo tällaisissa vaatteissa. Tästä syystä en myöskään pystynyt tukivyötä käyttämään loppuraskaudesta.

Tilasin Shein.com sivulta mekkoja, koska ne näytti kivoilta, väljiltä sekä hinnat oli sen verran alhaiset, ettei haitannut kokeilla sieltä tilata. Äitiys kategorian alta tuli tilattua muutama, mutta muuten tilasin myös ihan normi naisten kategorian alta masun kohdalta väljempiä mekkoja. Mainittakoon nyt tässä vaiheessa, ettei tämä ole mikään mainos, vaan lähinnä oma kertomus siitä, mistä itse tilasin raskausajan vaatteita. Mekkojen laatu oli vaihteleva. Yksi kutistui jonkin verran pesussa ja muutamia langanpätkiä sai leikata pussista niitä ottaessa. Kaikkia pystyn kuitenkin vielä käyttämään ja idea olikin, että nämä kaikki mekot menevät vielä raskausajan jälkeenkin ja ostettu sillä idealla, että imetyskin niissä onnistuisi.

Ilta-Sanomat haastatteli mua ja muita raskaana olevia meidän tyyleistä aiemmin viime kuussa. Käy lukemassa juttu täältä. Kirjoittelin myös aiemmin toisella kolmanneksella siitä, kuinka on ollut vaikeaa pukeutua oman näköisesti ja tyylikkäästi. Aiempi kirjoitus täällä

Mekko: Shein

Tämä turkoosin vihreä äitiysmekko on yksi mun lemppareista. Hurjan kevyt, ei kiristä mistään ja kaula-aukko on sen verta iso, että pystyy ns. venyttämällä kaula-aukkoa helposti vaikka imettämäänkin.

Mekko:Shein

Tämä mekko on myös äitiysmekko. En näe, että tässä mekossa juurikaan imetys onnistuisi, mutta parasta tässä on se, että materiaaliltaan tämä on kaikista paksuin eikä purista tai kiristä mistään. Sävyt sopii myös ihanasti syksyyn. ?

Mekko:Shein

Tämä mekko harmittavasti vähän kutistui pesussa, joten raskausvatsan kanssa alkoi olemaan aika mikromekko. Onneksi masun lähdettyä pituus on hyvä ja pystyn vielä käyttämään tätä. On nimittäin todella pehmeä ja kevyt päällä ja tähän on niin helppo yhdistää esim. nahkatakki ja maiharit!

Mekko: Shein

Tää mekko ei ole äitiysmekko, mutta tämä on ollut mulla super paljon käytössä ja myös meidän raskausajan odotuskuvissa! Voit käydä kattomassa paremmin niitä täältä. Tämä kuva ei ehkä ole kaikista edustavin, kun mekkoa ei ole silitetty, mutta tää on kyllä ihana! Pitkien hihojen ansiosta tää menee pitkälle syksyyn, kun yhdistää vaikka legginsit ja maiharit. <3

Toivottavasti sait vähän inspiraatiota raskausajan pukeutumiseen. <3 Ihanaa syksyä! ?

Lue myös:

Synnytystä enteilevät merkit

Parhaat kotoiluvaatteet

<3 Salla

Itse tehty granola

Syksy on täällä ja se näkyy ainakin meidän arjessa ja ruuissa isostikin. Mun on pitänyt jo pitkään tehdä omatekoista granolaa ja nyt vihdoinkin sitä tein. En kyllä enää osta kaupasta valmiina tätä, koska tästä tuli niin super hyvää, ettei mikään kaupan granola kyllä tätä päihitä. <3 Parasta tällä hetkellä tässä on se, että lisäämällä kanelia tästä saa ihanan syksyisen makuista! Uskon, että tuun lisäämään kanelia tähän granolaan talven yli ja keväällä keksin taas jotakin uutta keväisempää. ?

Oon myös nyt raskausaikana huomannut kuinka arvostankaan sitä illan Sallaa, joka on tehnyt valmiiksi aamiaisen jääkaappiin ja heti aamulla voi napata herkkuaamiaisen ja mennä vaikka takaisin vällyihin sitä syömään! Tällaisia aamupaloja on meille marjaparfait sekä mangotuorepuuro. Mangotuorepuuron reseptin löydät täältä. Näiden molempien valmistukseen menee valehtelematta 5min, jonka takia näitä ollaan varmaan niin paljon syötykin! Aamulla tehdään vaan ihanat latet ja ehkä vihersmoothiet vielä kylkeen niin avot! ?

Alla ohjeet granola ja marjaparfait resepteihin. Toivottavasti teidänkin perheelle maistuu! <3

Syksyinen itse tehty granola

(uunipellillinen) ~25min

Tarvikkeet:

  • 4 dl kaurahiutaleita
  • pieni pussillinen pähkinöitä
  • muutama kourallinen kuivattuja banaaneja
  • kourallinen rusinoita
  • kourallinen karpaloita
  • 0,5dl chian-siemeniä
  • kourallinen kookoslastuja
  • pieni pussillinen auringonkukansiemeniä
  • 0,5 dl vaahterasiirappia/hunajaa
  • 0,5 dl oliiviöljyä
  • 1 rkl kanelia

Ohje:

  1. Voit halutessasi murskata pähkinät ja banaanilastut. Kaada kaikki ainekset kuppiin ja sekoita keskenään niin, että vaahterasiirappi/hunaja maustaa kaikki kuivat ainekset.
  2. Levitä granola pellille leivinpaperin päälle ja laita uuniin 150° n. 20 minuutiksi. Voit n. puolivälissä käännellä seosta hieman. Vahdi ettei granola pala.
  3. Anna granolan jäähtyä esim. yön yli leivinpaperin päällä ja säilytä kannellisessa lasipurkissa.

Mustikka-granolaparfait ~5min

Tarvikkeet:

  • granolaa
  • mustikoita
  • maustamatonta jugurttia

Ohje:

  1. Kaada korkeisiin laseihin granolaa, mustikoita ja jugurttia vuorotellen niin, että päällimmäiseksi kerrokseksi jää granola ja mustikat. Voit tehdä niin monta kerrosta kuin haluat.
  2. Nauti heti tai anna seistä jääkaapissa yön yli, jolloin granola on muuttunut pehmeämmäksi ja kaneli on hieman maustanut jugurttia.

Toivottavasti sait tästä syksyiseen keittiöön vähän aamupalainspistä! Ihanaa syksyn alkua. ?

Lisää helppoja reseptejä:

Banaanipannarit

3 helppoa välipalaa

<3 Salla

Tänään meillä paistui uunissa suklainen leipävanukas. Moni tahtoo nauttia vielä kesästä ja niin minäkin omalla tavallani! Silti odotan jo innolla syksyä, koska siellä on tapahtumassa niin jänniä juttuja. ? En malttaisi jo odottaa Papusen syntymää, vaikka uskonkin, että tätä raskausmasua ja näitä potkuja tulee omalla tavalla ikävä. Tällä hetkellä mulla on todella kova pesänrakennusvietti. Haluan kovasti sisustaa, kokkailla, leipoa ja laittaa vauvaa varten kaiken valmiiksi.

Tänään oli sateinen aamu ja parvekkeella kahvia juodessa sekä sateen ropinaa kuunnellessa tuli mieleen, että viime viikonlopulta jäänyt kuivahtanut pullapitko voisi saada nyt uuden maukkaan muodon. Syksyisin ja sadekeleillä rakastan tehdä erilaisia uuniruokia ja paistoksia. Yksi ehdoton suosikki on omenapaistos. Leipävanukasta en ollut ikinä aikaisemmin tehnyt, mutta tämän jälkeen tulen sitä varmasti vielä uudelleen tekemään! Tätä oli ihanan helppoa ja nopeaa tehdä! Jos leipävanukas ei ole sulle vielä tuttu, niin tämä on siis englantilainen kansallisherkku, johon voi käyttää leipää tai pullaa sekä makua on helppo muuttaa kanelista sitruunankuoreen tai vaihtamalla osan muna-maitoseoksesta kermaan, jolla tästä saa vielä täyteläisemmän. Tämä on täydellinen hävikkiherkku tai miksi ei vaikka ihan suunniteltu kokkailuherkku! Itse päätin tehdä tänään tämän muutaman päivän vanhoista pullasiivuista ja herkkunälkään päätin lisätä vielä vähän suklaatakin joukkoon. ? Sitten siihen itse reseptiin!

Suklainen leipävanukas


Tarvikkeet:

  • 8-10 pulla- tai leipäsiivua
  • 1 kananmuna
  • 2 dl maitoa
  • 1 dl Valio kinuskikermaa
  • voita
  • kanelia
  • tummaa suklaata
  • vaaleaa suklaata
  • rusinoita

Ohje:

  1. Laita uuni kuumenemaan 200 °.
  2. Sekoita maito, muna, kerma ja kaneli sekaisin.
  3. Voitele pulla-/leipäsiivut, leikkaa ne n. 6 osaan ja kastele muna-maitoseokseen.
  4. Laita leipäpalat uunivuokaan ja kaada loppu muna-maitoseos leipien/pullien päälle.
  5. Pilko suklaata oman maun mukaan ja ripottele leipien/pullien päälle. Ripottele päälle myös oman maun mukaan rusinoita.
  6. Laita uuniin ja anna paistua 20-30 min. Nauti lämpimänä lopun kinuskikerman kanssa. ❤

Itse käytin 2 riviä valkosuklaata sekä yhden Fazerin tummasuklaapatukan. Tällä sai jo leipävanukkaasta hyvin makean. Ensi kerralla kokeilen korvata suklaan pienellä määrällä hilloa sekä sitruunankuorella! Jos kokeilit tätä reseptiä, niin kerrothan millainen sun vanukkaasta tuli! Herkullista syksyn odotusta. ?

Lisää kokkausinpiraatiota:

suklainen banaanileipä

mikromutakakku 5 minuutissa

maailman parhaat suklaakeksit

<3 Salla