Viime päivinä olen alkanut enemmän miettimään sitä uskalletaanko me viedä Saagaa päiväkotiin maanantaina. Kynnys on taas kasvanut, kun ollaan sieltä noin kuukauden verran oltu joululomilla. Uskalluskysymys on nimeltään korona, joka myllää kaikkialla ja ihan kaikissa päiväkodeissakin.

Korona päiväkodissa

Korona päiväkodissa

Olen hyvinkin tietoinen, että kyseisen taudin ja kaikki muutkin taudit on mahdollista saada mistä tahansa muualtakin, vaikka kauppareissulla tai oman rapun hissin napista. Fakta on se, että tartuntariski meille päiväkodissa on kuitenkin suurempi. Monta lasta ja aikuista on samassa tilassa ja kaikkien lapsien kotona on myös perheet. Päiväkodista on joka viikko tullut sähköpostia loman aikana:

”koronatiedote huoltajille: Hyvät vanhemmat,

Liitteenä tärkeä koronatiedote mahdollisesta altistumisesta koronalle päiväkodissa tällä viikolla.”

Tällä hetkellä musta tuntuu, että joka toisella on korona ja lopuilla on vatsatauti. Kun on ollut niin onnekas ettei ole sairastanut tässä loman aikana kumpaakaan, alkaa päiväkotiin meno taas jännittämään. Jos vaihtoehtona olisi pitää Saaga kotona, niin se me varmasti tehtäisiin.

Juttelin eilen ystäväni kanssa ja selvästi päiväkodeissakin on eroja. Heidän päiväkodissaan ei ole ollut edes altistumisia.

Mua todella harmittaa, että maailman tilanne on edelleen kahden vuoden jälkeen tämä. Päiväkodista tuli meille viime syksynä kiva paikka, jossa Saagakin tykkäsi olla, sai elämäänsä lisää tärkeitä ja kivoja aikuisia, ikätovereita ja vaihtelua kodin seinille. Lisäksi meidän arki helpottui ja oma taakkaa keveni. Pytyin vihdoin hoitamaan töitä muulloinkin kuin yöllä. Nyt ”loman” (ei meillä vanhemmilla lomaa ollut) aikana yötyöt ovat taas palanneet ja unet jääneet vähemmälle.

Koronan tautimuunnos leviää kovaa vauhtia ja tartuntaluvut ovat olleet Helsingin ja Uudenmaan seudulla taas muutaman viime viikon aikana useita kymmeniä tuhansia uusia tautitapauksia lisää. Lisäksi uudet rajoitukset ja kasvomaskisuositukset ovat taas päällä sekä yleiset tilat säpissä.

Kyllä mä voin sanoa, että vähän pelkään koronaa. Me ollaan kyllä Markuksen kanssa rokotettuja, mutta ei tiedetä miten tultaisiin reagoimaan koko tautiin. Saagaa ei tietenkään haluttaisi myöskään sairastuttaa, vaikka lapset pääosin koronan lieväoireisena sairastaakin.

Päiväkoti siis suoraan sanoen jännittää. Sinne ei voida Saagalle laittaa maskia ja pyytää muitakin laittamaan, kulkea hanskat käsissä tai pyytää pitämään kahden metrin turvavälejä. Lisäksi, kun ollaan saatu koko joulukuu olla aika terveinä, jännittää millainen vastustuskyky meillä on ja ollaanko taas ensi viikolla kaikki jossain taudissa, oli sitten koronaa tai ei.

Entäs se pahamaineinen tautikierre?

Tautikierre pelottaa tällä hetkellä enemmän kuin yksittäiset taudit. Nyt eletään taas sitä aikaa, kun ihan kaikki taudit ovat liikkeellä. On ollut ikävää seurata tuttavaperheiden ikuista tautikierrettä, kun joka toinen viikko ollaan kotona uuden sairauden kourissa. Ketään ei voi nähdä eikä minnekään voi mennä. Koko tilanne alkaa jo naurattaa, kun mitään muutakaan ei voi.

En tiedä miten päin pitäisi olla. En tiedä pitäisikö viedä vai jättää viemättä. Miten me sitten arki hoidetaan? Mitä jos sairastutaan kuitenkin? Ei kaikelta voi itseään eikä lasta suojella, vaikka kuinka yrittäisi. Eikä varsinkaan taudeilta. Kotiinkaan ei voi itseään vuosiksi kokonaan eristää.

Tällaisia ajatuksia tänään.

Lue myös:

Syysflunssa ja korona kotitesti

Somelääkärit aina paikalla – älä turvaudu chatti palstoihin!

Äidin huoli ei lopu koskaan

Nähdään myös Instassa! ??

<3 Salla

Heräsin tänään ja nenä oli aivan tukossa. Nyt mäkin sitten sain sen flunssan, joka Markuksella ja Saagalla on muutaman päivän pyörinyt. Suurin osa omien ystävien kuulumisista on tällä hetkellä flunssasta tai muusta sairastelusta ja nyt me liitytään tähän samaan kerhoon. Onneksi Saagan vointi on tänään ollut jo vähän parempi ja saatiin suhteellisen hyvin nukuttua viime yönä! ❤

Kirjoittelinkin jo Instan puolelle, että meillä on ollut hieman haasteita keksiä täällä sisällä tekemistä, kun Saaga haluaa vain ja ainoastaan tehdä kävelyharjoituksia ja oma kunto ei nyt kestä jatkuvaa kävelyä selkä kyyryssä.

Ulkoilu teki hyvää. Me tehtiin pitkähkö lenkki ja haettiin samalla take away latet. Katseltiin lahdelle ja uskaltauduttiin nukuttamaan Saaga päikkäreille vaunuihin. Nessut tietysti taskussa mukana. Ollaan nyt pidetty vähän taukoa parvekepäikkäreistä, kun on kunnon flunssa ollut päällä. Voi olla, että ensi viikolla ei ole asiaa päiväkotiin, mutta ainakin huominen me pidetään Saaga vielä kotona.

Joulusisustuksesta iloa

Onneksi me päätettiin laittaa tänne meidän kotiin jo vähän joulun tunnelmaa sillä valot, kynttilät ja joulukoristeet ovat piristäneet kummasti tämän sairastelun ja pimeyden keskellä. Sytytän joka ilta kynttilät palamaan ja ihastelen meidän kuusta. En tiedä kuinka kauan enää pystyn olemaan koskematta tuohon joulukoristelaatikkoon joka polttavasti tuijottaa mua päivästä toiseen. Mun suunnitelmani oli, että kotistelen kuusen vasta joulukuun ensimmäinen päivä, mutta nyt kyllä joka päivä tekisi mieli jo koristella tuo kuusi! Se on kyllä super nätti ja sain siitä jo ihan hirveän kasan kysymyksiä Instan puolella. Kuusi on ostettu Verkkokauppa.comista ja sehän myytiin heti loppuun. Toivottavasti niitä tulee vielä lisää!

Tänään olen soitellut myös joulumusiikkia ja mitäpäs muutakaan kuin Michael Bubléta. Mun tekisi mieli koko ensi viikko vain laittaa joulua, katsella joululeffoja Netflixistä ja unohtaa kaikki työjutut ja stressi hetkeksi. Ehkä joulun aikaan sitten ehtii. ?

Kynttiläjalat: HM, Tuikku: Muurla *saatu, Joukukuusi: Verkkokauppa.com, Taulut: Desenio *saatu

Kranssi ostettu: kukkakauppa Verso Itis.

Päivän asu

Mä vietän oikeasti tosi vähän päiviä pyjamassa tai aamutakissa, vaikka olisinkin kipeänä. Olen itse sen verran laiska, että jos en pukeudu niin helposti jää juttuja päivän aikana tekemättä kuten roskien vientiä, pieni happihyppely tai jos nenäliinat loppuu voi kaupasta äkkiä hakea lisää. Muuten en jaksa laittautua eikä mielestäni tarvitsekaan.

Olen nyt viime viikkoina alkanut taas käyttämään päivittäin neuleita ja myös sisällä. Onneksi aikaisemmilta vuosilta on kertynyt niin paljon ihania neuleita ettei tänä vuonna ole tarvinnut osaa yhtäkään uutta. Tämä Zarasta ostettu aidosta lampaan villasta tehty neule on ihan mun yksi lemppareista. Isoista koloista huolimatta tämä on super lämmin ja aivan ihana päällä.

Voisin tässä joulun aikaan vielä näyttää mun vaatekaapin neuleet. ❤️

päivän asu

Tänään me pidetään vielä Ben&Jerry´s purkin kanssa leffailta ja katsotaan Netflixistä uusi Red Notice toimintakomedia. Toivottavasti siellä on ollut kiva viikonloppu! ?

Lue myös:

Somelääkärit aina paikalla

Vauvavuoden väsymystä vai sittenkin jotain muuta?

Heippa ruuhkavuodet – Saanko paussin?

Syysflunssa ja koronakotitesti 

Nähdään myös Instassa! ?

<3 Salla

Eilen availin vähän tätä raskaus ja sairasloma asiaa Instagramin puolella ja se saikin todella paljon tunteita teissäkin kaikissa aikaiseksi. Kamala huomata miten monella teistäkin on ollut tismalleen sama ongelma saada sairaslomaa. Puhun nyt varsinkin loppuraskaudesta, koska kokemusta mulla ei ole ollut muuten sairasloman tarpeesta raskausaikana. Jos joku ei vielä tiennyt, niin olen siis töissä lasten päivystyksessä sairaanhoitajana, jossa työpäivät kestää yleensä 8-12,5 tuntia, mutta nyt loman jälkeen mulla oli tarkoitus tehdä enää kahdeksan tuntisia päiviä. Työ sisältää kaikkea mahdollista: traumapotilaat, alkointoksit, psykiatriset, kipsattavat, hengitysvaikeudet, kouristavat jne. Lista jatkuu vaikka kuinka pitkälle.

raskaus sairasloma

Raskaus ja sairasloma

Miksi hain sairaslomaa?

Aloitetaan sillä, että en siis tykkää olla sairaslomalla, enkä todellakaan turhaan saikuta. Mulla on aivan ihanat työkaverit ja on kiva olla töissä! Tykkään mun työstä huom. silloin, kun se ei fyysisesti mua satu ja silloin kun siinä ei ole riskejä siihen, että lapsi syntyy sinne työpaikan lattialle. ?‍♀️ Sairaslomapäiviä on kertynyt tasan kaksi tämän raskauden takia. Ensimmäisellä kolmanneksella kovien lonkkakipujen takia sekä vähän ennen loman alkua toisen kolmanneksen lopulla yksi päivä kovien selkä- ja vatsakipujen vuoksi.

Rv 23 oli mulle sellainen, jolloin ekaa kertaa alkoi töissä tuntumaan, jos ei moneen tuntiin taukoja pitänyt. Lähinnä siis alkoi pienesti supistella ja jaloissa alkoi todella nopeasti tuntumaan. Lähemmäs loman alkua mentäessä eli rv 26-27 alkoi olemaan tosi kauheita nilkkaturvotuksia, väsymystä ja muutenkin ärsyynnyin super helposti kaikesta. Mielialat vaihteli hurjasti ja supisteli jo jonkin verran välillä kipeästikin. Silloin supistukset oli enemmänkin harkkasuppareita. Loman ensimmäinen viikko oli ihana eli rv 29. Ei juurikaan supistellut ja olo oli hyvä! Olin varma, että töihin vielä pääsen.

Toisella lomaviikolla koiralenkeillä alkoi välillä kipeästi supistella ja selkä saattoi iltaisin olla kipeä. Rv 30-31 ovat nyt olleet sellaisia, jolloin jo koiralenkin ensimmäisen viiden minuutin aikana alkaa kipeästi supistaa ja pitää ihan pysähtyä hetkeksi. Kipeitä supisteluja tulee koko koiralenkin, jonka takia niiden pituus on lyhentynyt huomattavasti. Alaselkä on todella kipeä liikunnan jälkeen ja varsinkin iltaisin. Kyljen kääntäminen sängyssä on täyttä tuskaa nukkumaan mennessä, koska selkäkivut on niin voimakkaat. Paineen tunnetta on myös ollut liikkuessa tuolla alakerran puolella aaltomaisesti sekä liitoskipuja on nyt muutaman viimepäivän aikana myös ollut ekoja kertoja.

Raskaana olevan pompottelu – mistä saa sairaslomaa?

Ihan vain pienien itkuraivareiden jälkeen, kun harmitti, ettei töihin oikein ole enää menemistä otin viime viikolla yhteyttä neuvolaan, josta käskettiin ottaa yhteyttä työterveyteen, josta käskettiin ottaa yhteyttä omaan terveysasemaan. Neuvolassa ei ollut akuuttiaikoja ja sanoivat etteivät koskaan hoida tällaisia akuutteja sairastapauksia. Työterveydestä sanottiin, että raskauteen liittyvät vaivat kuuluvat aina neuvolaan tai sitten ihan Naistenklinikan päivystykseen. Kehottivat kuitenkin olemaan myös omaan terveysasemaan yhteydessä. No itse päivystyksessä työskentelevänä päätin, ettei tämä nyt mikään päivystysasia ole, kun on kyse jo hieman pidempiaikaisista vaivoista eikä akuuttia hätää nyt ole. Päätin ottaa yhteyttä vielä omalle ta:lle, josta myöhemmin samana päivänä sain viestin, ettei aikoja ole ja saisin palvelusetelin yksityiselle, jossa voisin asiani kanssa käydä. Sain seuraavalle viikolle lääkärin ajan Mehiläisestä.

kivulias raskaus, Lyhyt sairasloma

Lähdin aamulla suoraan sängystä kohti Mehiläistä. Mulla oli aika klo 8:40 aamulla. Lääkäri oli myöhässä puolituntia. Mut otti vastaan n. 60-vuotias naislääkäri, joka vaikutti aluksi ihan mukavalta. Kun lääkärille sitten valkeni, että olen sairaslomaa töihin hakemassa ääni muuttui täysin kellossa. Lääkäri alkoi puhua vain ja ainoastaan omalle näppäimistölleen ja mumisi niin hiljaa etten saanut mitään selvää mitä hän kyseli. Kerroin avoimesti omasta voinnistani ja sanoin, että päivän mittaan vointi aina huononee. Kerroin kipeistä supistuksista, alaselän kivuista, paineen tunteesta, alhaisista verenpaineista, liitoskivuista ja päänsärystä, jota on ollut myös lähes päivittäin. Lääkäri luotti siihen, että hemoglobiini joka on tarkastettu viimeksi n. kuukausi sitten on varmasti vielä sama.

Lääkäri halusi myös selvästi testata puhunko oireistani totuuden mukaisesti ja päätti sitten silloin aamulla, että nyt testataan kuinka kipeä se selkä oikeasti on. Yritin selittää, että selkäkipu on rasituskipua, joka tulee iltapäivällä/illalla. Kipeitä supistuksia tulee aamusta iltaan riippuen liikunnasta ja sen määrästä. Selkäjumpan ja venytysten jälkeen hyppäsin pritsille ja lääkäri vain totesi, että “eipä sua ainakaan nyt supista”. Teki mieli sanoa, että ei varmaan kun odottelin sua 30 minuuttia odotusaulassa, kun olit myöhässä. Painelu sattui jonkin verran ja mun ärsytys oli jo ihan huipussa koko lääkärikäynnistä. No sitten lääkäri päätti mitata ne alhaiset verenpaineet, jotka hups keikkaa eivät ole ikinä olleet noin korkeat (huom. suuri ärsytys + selkäjumppa + vatsan painelu ennen verenpaineiden mittausta).

Sain lääkäriltä 10 päivää sairaslomaa, josta toki olen kiitollinen, mutta vähän ärsytti, että lääkäri jonka ajattelin, että tajuaisi mun työn kuormittavuuden ei sitä kuitenkaan tajunnut. Kehotti tekemään töissä kevyempää työtä, jonka senkin yritin selittää, ettei meillä ole sellaista kevyempää työtä tarjolla (olin siitä jo kuukausia sitten esimiehen kanssa keskustellut). Hymyili, toivotti tsempit töihin ja tuli kyllä todella sellainen fiilis, että nyt mulle kyllä kettuillaan päin naamaa. Onneksi mulla oli ymmärtäväinen esimies, joka heti tajusi mun tilanteen ja sanoi, että ajattelikin, etten enää palaa töihin. Kehotti mua hakemaan ensi viikon alussa vaan lisää sairaslomaa, juomaan paljon vettä ja lepäilemään. Nyt perjantaina mulla on taas neuvola ja otan kyllä varmasti aiheen puheeksi taas sielläkin.

Vauvan vointi edellä

Vaikka kuinka haluaisin palata töihin, on mun mielestä hölmöä mennä riskeeraamaan oma ja vauvan hyvinvointi. Mulle monesti sanottiin töissä ennen loman alkua, ettei täällä jaeta mitään reippauspalkintoja siitä, että on kipeissä supistuksissa täällä töitä painamassa. Kerrottiin myös, etten todellakaan olisi ainoa joka täältä on ennen äitiysloman alkua jäänyt sairaslomalle. En voi kun korostaa sitä, kuinka tärkeää mun työkavereiden tuki tämän raskauden aikana on ollut ja kuinka ihana on töissäkin ollut jutella muiden kokemuksista raskausaikana. <3 Mulla on muutenkin ollut työni puolesta iso pelko siitä, että lapsi varmasti on terve ja nyt synnytys kovasti jännittää, ettei siinä vain mikään mene pieleen.

Vaikka viikkoja onkin huomenna jo 32 ja lapsi on ns. “hyvillä viikoilla”, en halua ennenaikaisesti häntä tänne maailmaan synnyttää sen takia, etten kehtaa olla töistä pois tai haluan olla vain sisukas ja jaksaa loppuun asti, tai sen takia, etten jaksa nähdä sitä vaivaa, jota tämä sairasloman hakeminen on aiheuttanut. Sanoisin itseäni siis viisaaksi, eikä ole häpeä hakea sairaslomaa, kun sulla kasvaa pieni ihme tuolla masussa. <3

Haluan vielä kiittää teitä kaikkia ihanista kommenteista. On ollut todella mielenkiintoista lukea teidän omia kokemuksia ja tarinoita samasta aiheesta enkä selvästikään ole ainoa, jota aihe ärsyttää. <3

Mitä ajatuksia raskaus ja sairasloma sinussa herättää?

Lue myös:

positiivinen synnytyskertomus

synnytystä enteilevät merkit

sokerirasitus

Nähdään myös Instassa! ??

<3 Salla