Taaperon ruutuaika postausta on nyt muutamaankin otteeseen toivottu Instan puolella. Miten meillä rajataan Saagan ruutuaikaa vai rajataanko sitä? Lisäksi mua itseäni mietityttää Saagan kasvaessa oma kännykän käyttöni. Miten lähden sitä rajaamaan, kun se on 100% työvälineeni? Tapoja on monia, mutta täytyy vain löytää itselleni ja meille se paras ratkaisu.

Kirjoitin jo aikaisemmin omasta kännykän käytöstäni ja ruutuajasta tänne.

taaperon ruutuaika

Meidän 1-vuotias ei juurikaan vielä jaksa keskittyä ohjelmiin. Kännykkä kelpaa kyllä ja siitä luopuminen onkin aina itkujen paikka.

Taaperon ruutuaika

Mun tekisi mieli tässä vaiheessa sanoa, että me ei rajata Saagan ruutuaikaa, mutta tarkemmin ajateltuna valehtelisin. Kyllä me ohjelmat suljetaan ja päätetään milloin kännykkä kädestä lähtee. Tavallisena päiväkotipäivänä ruutuaikaa on ollut nyt hampaiden harjauksen ja aamupalan ajan eli noin 10 minuuttia. Tämän jälkeen seuraa kiukku, kun kännykästä pitää luopua.

Meidän taloudessa on aika paljon telkkari päällä. Viikonloppu aamuisin pyörii lasten ohjelmat ja pitkin päivää soi musiikki. Musiikki soi television kaiuttimien kautta, joten näyttöä ei voi sulkea. Silloin näytöllä pyörii näytönsäästäjä.

Saaga ei ole juurikaan kiinnostunut mistään ohjelmista. Parasta ohjelmissa on tunnusmusiikit ja Saaga alkaakin usein tanssimaan hymy huulilla. Lasten ohjelmat ovat meillä apuna silloin, kun hampaiden harjaus ei tahdo onnistua millään tai syöminen jostain syystä tökkii. Tällöin lyhyet Pipsa Possut, YLE:n joulukalenteri tai Pikku Kakkonen appi ovat ihan pelastavia apuja. Jos me katsotaan jotain telkkarista, ei Saaga siitä ole juurikaan kiinnostunut ja kiinnostus herää vasta, jos ohjelmassa tulee musiikkia jonka tahdissa voi tanssia. Keskittyminen riittää max. 5 minuutiksi ja sitten halutaan jo tehdä jotain muuta. Edes yhtä Pipsa Possu jaksoa ei siis haluta katsoa loppuun asti. Tämän takia en ruutuaikaa ole sen koommin vielä miettinyt, mutta tulevaisuudessa tämä tulee olemaan entistä ajankohtaisempaa.

taaperon ruutuaika

Taaperon ruutuaika on meillä vielä hyvin vähäistä ja lähinnä meille vanhemmille avuksi aamu- ja iltahommissa.

1v hammastarkastuksesta ja hammashoitajan vinkeistä pääset lukemaan täältä.

Meidän kahden keskeiset telkkarisarjat me kuitenkin säästetään Saagan mentyä nukkumaan. Mielestäni lapsen ei tarvitse missään ikävaiheessa nähdä huumeita, aseita, väkivaltaa tai pelottavia kohtauksia, vaikka niistä ei mitään ymmärtäisikään. Joskus viikonloppuaamuisin lastenohjelmien jälkeen katsotaan sisustusohjelmia ja juodaan kahvit, kun Saaga selailee kirjoja lattialla.

Saagalle on asennettu mun puhelimeeni yksi oma appi ja se on Pikku Kakkonen appi. Jossain vaiheessa Saaga enemmänkin tutki mun puhelintani eli toisin sanoen otti hauskoja panoraama kuvia meidän olohuoneesta ja otti heilahtaneita selfieitä. Missään vaiheessa en kuitenkaan ole uskaltanut jättää Saagaa yksin puhelimen kanssa. Pelkään nimittäin exälle tai 112 soittoja. ?

1-2 vuotiaiden ruutuajasta on hyvin tietoa MLL sivuilla.

Oma kännykän käyttöni – Olenko huono äiti?

Valehtelisin, jos sanoisin ettei mun oma kännykän käyttöni yhtään vaivaa mua. Olen nyt yrittänyt alkaa jo rajaamaan työjuttuja ja turhaa Instan selailua aikoihin, kun Saaga nukkuu. Kieltämättä kolme päiväiset päiväkotiviikot lyhennetyillä päivillä ja Saagan parin tunnin päiväunet eivät riitä töiden tekemiselle. Koen huonoa omatuntoa yrittäjänä jos sähköposteihin jää päivältä vastaamatta, mutta koen myös huonoa omatuntoa äitinä, jos roikun kännykällä Saagan leikkiessä vieressä. Siksi teenkin usein töitä iltaisin, öisin ja viikonloppuisin, kun Markus pystyy hoitamaan Saagaa.

Mua mietityttää myös kovasti se minkälainen esimerkki haluan olla Saagalle, kun hän alkaa enemmän ymmärtämään kännyköiden päälle. “Äiti mutta kun säkin saat olla kännykällä”. Tietysti taas nämä asiat mietityttää, kun ei niitä isompia lapsia ole tai tiedä miten Saaga tulee reagoimaan siihen, että kännykkä on äidin työväline.

Onneksi meillä on Saagan kanssa suurin osa hetkistä sellaisia, joissa ei kännykkä ole läsnä. Toki ne hetket eivät tietenkään ruudun sille puolelle näy. Me ei yritetä kuitenkaan tehdä Saagan lapsuudesta samanlaista mikä meidän lapsuus on ollut. Ollaan hyväksytty se, että kännykät ja muut digilaitteet ovat tätä päivää, mutta toki niitä pitää rajata. Ennen oli ennen, nyt on nyt.

taaperon ruutuaika

Saagalla on menossa puhelinvaihe eli kaikki pitää laittaa korvalle ja pölöttää. Myös croissantit ja sukat. Aika suloinen vaihe ❤️

Mitä ajatuksia aihe teissä herättää?

Lue myös:

Päivä Saagan lautasella

Äitiyden huoli ei lopu koskaan

Päiväkodin aloitus ja päiväkotirepun sisältö

1v hammastarkastus ja paljon uutta infoa!

Nähdään myös Instassa! ?

<3 Salla

Kännykkä näyttää mulle aina viikon päätteeksi ruutuaikani ja järkytyin aika pahasti viimeksi, kun päivittäinen keskiarvoni pongahti ilmoituksena kännykän ruudulle. Puhelin on aivan tajuttoman paljon mulla kädessä, mutta ruutuaikaan menee myös ne hetket, kun kännykkä on mulla esimerkiksi soittamassa Saagalle lastanlauluja. Kännykkä on tärkein työn välineeni ja myös tulojen lähteeni. Kun kone ei ole esillä vastailen s-posteihin kännykällä, laitan nopeita luonnosideoita blogiin ja eniten aikaa varmasti vie Instagram. No miten ruutuaika sitten jaotellaan?

Mitä teen puhelimella?

Päivittäinen keskiarvoni ruutuajalle on 5 tuntia ja 43 minuuttia! Viime viikon tuntimääräksi kertyi huimat 34 tuntia. Niin paljon! Tämä on siis pelkkä kännykkä. Tähän päälle vielä tietokone, jolla kirjoitan blogia ja hoidan muita työjuttuja. Ei ihme, että pää on välillä kipeä päivän jäljiltä, hartiat ja niska aivan jumissa ja on nuutunut olo. Selailin myös erillisiä päiviä ja parhaimpina tai pahimpina päivinä (miten sen nyt haluaa nähdä) ruutuaika oli työpäivän verran eli kahdeksan tuntia pelkällä kännykällä. Näinä päivinä yleensä teen reels-videoita ja julkaisuja valmiiksi, vastailen teidän yksityisviesteihin sekä kommentteihin. Lisäksi kirjoitan jonkun verran blogia myös kännykällä.

Eniten käytetyt sovellukset mun kännykässä ovat Instagram, Lightroom, Chrome, Oulook ja WhatsApp. Nämä ovat oikeastaan kaikki työhön liittyviä sovelluksia vaikuttajana ja bloggaajana. Instagram kyllä peittosi kaikki muut ruutuajallaan ihan 6-0. Chromen aika on pitkälti blogin kirjoitusta, mutta totta kai myös muuta netin selaamista. Lightroomilla muokkaan kuvia.

ruutuaika vähemmälle?

No kyllä ruutuaika olisi hyvä saada vähemmälle, mutta olen myös hyväksynyt sen, että niin paljon kun tämä työ ruutuaikaa vaatii niin en aio sitä vahdata. Aion kyllä rajata työtunteja illasta ja Markuksen vapaapäivistä ihan perheen hyvinvoinnin takia, mutta ne hetket, kun Saaga nukkuu päiväunia ja Markus on töissä teen minäkin töitä. En edes lähde puhuman aiheesta ruutuaika ja äitiys. Ihan sanomattakin on varmasti selvää, että Saagan ruutuaika on 0. Saaga viihtyy välillä jopa paremmin itsekseen, kun mun leikittämänä (tiedät tämän, jos katselet mun Insta storyja ?), joten sekin helpottaa näiden töiden tekemistä. Silti olen Saagalle ihan 100% läsnä ja ensisijainen työni on olla äiti. ❤ Paljonhan tämä työ vaatii eikä yleensä työn määrä ja nämä ruutuajan tunnit näy ulkopuolelle, mutta tämä on se mun oma-aika ja oma juttu äitiyden ohella, joka pitää myös oman mielenterveyden kunnossa.

Kännykkä ja some ei ole koko elämä, mutta on se mulle iso osa sitä, koska se on mun työni. Markuksen työ on myös koko päivän koneella istumista, joten ruutuaikaa pelkästään työpäivän aikana tulee jo kahdeksan tuntia. Tässä perheessä siis ruudut ja tekniikka ovat vahvasti läsnä. Olen vähentänyt muuta kännykän käyttöä huomattavasti huomattuani kuinka paljon aikaa mulla kuluu ihan vain sisällön tuottamiseen. Poistin esimerkiksi monet pelit, joissa tuli aikaisemmin kulutettua paljon aikaa. Kännykän käyttö ei ole myöskään aiheuttanut mulle onneksi ikinä unettomuutta tai nukahtamisvaikeuksia, joten monesti ennen nukkumaan menoa tulee listattua puhelimeen ylös vielä seuraavan päivän asioita.

Oletko milloin itse tarkastellut omaa ruutuaikaasi ja tiedätkö mihin sulla menee eniten näytön edessä aikaa?

Lue myös:

Blogi uudistui

Mitä äitiysloman jälkeen?

Parhaat Netflixin sarjat

Nähdään myös Instassa! ?

<3 Salla