En jotenkin silloin ennen päiväkodin alkua edes tajunnut, että päiväkodin voi myös aloittaa omaan arkeen sopivalla tavalla (jos on mahdollisuus joustaa tai tehdä ristiin töitä puolison kanssa). Päiväkotia aloittaessa ajateltiin, että kolme päivää viikossa on hyvää totuttelua, jonka jälkeen nostetaan ja pidennetään päiviä siihen “normaaliin” eli viidesti viikossa ja kahdeksan tuntia päivässä. Päiväkoti alkoi viime syksynä eikä vieläkään olla nostettu tai pidennetty päiviä. Tämä päiväkotipäivän pituus ja rytmi sopii meille tosi hyvin. ❤️

Päiväkodin aloituksesta kirjoitin viime syksynä tänne.

Päiväkotipäivän pituus

Päiväkotipäivän pituus ja lyhyempi viikko näkyy myös varhaiskasvatusmaksussa. Saagan päivähoito maksaa tällä hetkellä 157€/kk.

PäiväkotipÄivän pituus

Olen niin super onnellinen siitä, että ollaan löydetty meidän perheelle niin kivasti toimiva päiväkotirytmi. Nyt tänä vuonna ollaan jatkettu ja aiotaan jatkaakin tällä kolmella päivällä viikossa ja nekin päivät ovat lyhennettyjä. Saaga menee päiväkotiin aina ma-ke klo 9 ja haetaan hänet viimeistään klo 15.30 kotiin. Päivän pituudeksi tulee siis korkeintaan 6,5 tuntia. Tämä tarkoittaa myöskin sitä, että yleensä voidaan jättää Saaga suoraan päiväkodin pihalle ulkovaatteet päällä ja hakea myös ulkoa ensimmäisten joukossa. Aamupala syödään rauhassa kotona. Päiväkodissa Saaga syö lounaan, nukkuu päiväunet, syö välipalan, ulkoilee ja osallistuu erilaisiin leikkeihin ja opetushetkiin ryhmän kanssa. Saaga on vielä kuitenkin niin pieni, että on ollut ihanaa mahdollistaa hieman kevyemmät viikot Saagalle.

Usein Saagan vieminen päiväkotiin jää mun vastuulleni. Markus on yleensä aloittanut työt jo klo 9 ellei hän ole iltavuorossa. Jos Markus on aloittanut työt jo klo 7, pääsee hän hakemaan Saagan klo 15 jälkeen, mutta muuten minä myös haen. Jos tarvitsen lisää työaikaa, on isovanhemmat auttaneet torstaisin tai perjantaisin Saagan hoidossa heidän omista aikatauluista ja töistä riippuen. Lisäksi hyödynnän Saagan parin tunnin päikkärit sekä viikonloppuisin saatan tehdä muutamia tunteja töitä, kun Markus katsoo Saagan perään.

Päiväkodin aloituksesta uudelleen tänä keväänä 2kk tauon jälkeen kirjoitin aiemmin tänne.

Unikeot ja rauhalliset aamut

Yrittäjyys mahdollistaa mulle joustavat työajat ja se tarkoittaa myös pidempiä unia meille kaikille aamuisin. Jos herätyskelloa ei ole ihan pakko laittaa soimaan klo 6, ei me niin tietenkään tehdä. En myöskään tykännyt ajatuksesta, että päiväkodin pihalla pitäisi olla jo klo 8, joten onneksi päiväkodille sopi enemmän kuin hyvin järjestely, jossa Saaga tuodaan aamupalan jälkeen päiväkotiin suoraan pihalle leikkimään. Saaga nukkuu yleensä klo 8 ja hänet pitää käydä välillä silloinkin herättämässä. Saaga on siis itsekin tottunut jo tähän rytmiin hyvin.

Päiväkotipäivän pituus

Meidän päivä

Aamu alkaa viikon alkupuolella klo 7.45 herätyksellä, jolloin laitan ensin itseni sekä Saagan aamupalan jo mikroa vaille valmiiksi. Käyn herättämässä Saagan klo 8-8.10 ja aloitetaan aamutoimet. Vaihdetaan vaippa, tehdään aamupesut, vaihdetaan vaatteet ja tämän jälkeen Saaga leikkii hetken lattialla. Keitän meille kahvit ja alan syöttämään Saagalle aamupuuroa. Saaga on oppinut syömään päiväkodissa jotenkin jo itse, mutta siistimmin selvitään aamusta, kun puuro syötetään. Markus auttaa aamutoimissa, jos ei ole aloittanut jo töitä. Aamupuuron jälkeen pestään hampaat, puetaan ulkovaatteet ja vaunutellaan päiväkotiin. Saaga jää yleensä mun lähdettyä itkemään, mutta rauhoittuu aina päiväkodin hoitajien mukaan nopeasti.

Tulen tekemään päiväksi usein kotiin töitä tai sitten menen keskustaan toimistolle hommiin. Päivän päätteeksi haen Saagan päiväkodista ja usein kuulen kuinka hienosti päivä on mennyt. Päiväkodissa päiväunet ovat lyhyemmät kuin kotona ja usein Saaga nukkuu vain tunnin.

Kotona alkaa usein ihan valtava kiukku ja usein huutoa voi kestää parikin tuntia. Päiväkodin jälkeen vain syli kelpaa ja sekin vain niin, että kävellään samalla. Päiväkoti illat ovat siis lievästi sanottuna rankkoja ja ennen nukkumaan menoa kulutettavat tunnit tuntuvat ikuisuudelta. Päiväkotipäivien jälkeen nukkumaan meno onnistuu usein puoli tuntia aikaisemmin kuin muina päivinä ja Saaga nukahtaa nopeasti. Selvästi siis päiväkoti on väsyttänyt ja uni maistuu iltaisin (illan sirkuksen jälkeen uni maistui ihan meille kaikille ?).

On ollut ihan mahtavaa huomata kuinka Saagan käytös päiväkodissa on muuttunut. Saaga on saanut rohkeutta, on oppinut sosiaalisemmaksi, harjoitellut potalla käyntiä, oppinut syömään itse ja välillä osa taidoista tulee ihan yllätyksenä täällä kotona, kuten tanssi liikkeet ja käsien pesu.

Vaikka ne päiväkotipäivien illat ovat raskaita, niin kaikki tämä on kyllä sen arvoista. Uskon myös vahvasti, että ajan kanssa nämä kiukkukohtauksetkin taas helpottaa. ❤️

Lue myös:

Saimme soiton päiväkodista – Nyt se sitten alkaa!

Vaatteiden nimikointi ja päiväkotirepun sisältö

Korona päiväkodissa – Uskallanko vielä päiväkotiin?

Nähdään myös Instassa! ??

<3 Salla

Herättiin eilen herätyskelloon 7:30. Avattiin verhot ja Saaga nousi tikkana höpöttämään aukeaville verhoille. Huonot yöt ovat hetkeksi loppuneet ja toissa yönä haettiin Saaga vasta viiden jälkeen meidän väliin jatkamaan vielä hetkeksi unia. Ehkä Saagaakin jännitti taas päiväkodin aloitus.

Edellisenä iltana päiväkotireppuun pakkaantui taas vaihtovaatteita, tutti ja sisätossut. Uudet kevätvaatteet nimikoitiin ja kaikki oli valmista alkavaa päiväkotiviikkoa varten.

Vaatteiden nimikoinnista ja päiväkotirepun sisällöstä kirjoitin päiväkodin alkaessa tänne.

Päiväkodin aloitus

Päiväkodin aloitus

Päiväkodin aloitus 2kk tauon jälkeen

Kerroinkin jo aikaisemmin, että ollaan pidetty omaehtoista lomaa päiväkodista nyt kovimpien tautihuippujen aikaan. Isovanhemmilta on onneksi tarjoutunut apua ja itse olen tehnyt töitä taas pääsääntöisesti öisin. Tämä on tuonut omat haasteensa arkeen, mutta ollaan kyllä koko perhe nyt onnellisia ja helpottuneita tästä päätösestä, että Saaga jatkaa nyt taas päiväkodissa käymistä. Koska vanhaa tuttua kaavaa on turha vielä muuttaa, jatketaan me samalla määrällä kuin viime syksynäkin eli kolmesti viikossa ja vain kuuden tunnin päiviä. Jos ekstra hoitopäiviä vielä kaivataan, niin isovanhemmat ovat toivottavasti apuna sen minkä töiltään voivat.

Päiväkodissa oli ollut tällä välin tosi kovaa henkilökuntapulaa sekä puolet päiväkotiryhmän lapsista olivat sairaana. Joka viikko tuli uusi altistumis kirje ja Koronan lisäksi kaikki muutkin taudit olivat liikkeellä. Nyt päiväkodissa oli tosi kiva meno! Vaikka henkilökuntapulaa edelleen onkin, ei se ole näkynyt meille vanhemmille muulla tavalla kuin muutamalla vieraalla, mutta todella mukavalla naamalla!

Tammikuun päiväkotimaksusta me saadaan puolet hyvityksenä takaisin, kun oltiin koko kuukausi pois. Tästä helmikuusta me ei saada mitään hyvitystä, mutta meille tärkeintä on ettei meidän päiväkotipaikka ollut vaarassa kadota. ?

Omaehtoisesta päiväkodista lomailusta kirjoitin aikaisemmin tänne.

Ensimmäiset päiväkotipäivät

Räntää satoi vaakatasossa ja maa oli veden peittämän jääkentän peitossa, kun vilkutin Markukselle ja Saagalle heipat. Markus tekee tämän viikon ilta viikkoa ja vie Saagaa päiväkotiin. Minä puolestani haen sitten iltapäivällä ja käyn kurjasti keskeyttämässä hyvät leikit.

Mua jännitti ihan valtavasti miten päiväkodin aloitus taas lähtee sujumaan ja ensimmäinen päivä. Oli aivan ihana yllätys, kun tunnin päästä päikyn aloituksesta päiväkodista tuli viestiä kuvan kera yhteisestä lukupiiristä. Siellä oli kaikki hyvin ja Saaga reippaasti oli heti lähtenyt mukaan piiriin. ❤️ Loppu päivä sujui itselläkin hyvin, kun tiesi, että Saagalla menee hyvin!

Ystävänpäivän kunniaksi päiväkodissa oli ollut laulupiiri, jossa laulettiin ystävyys aiheisia lauluja. Lisäksi Saaga oli innostunut leikkimään nukkekodilla. Unet ja syömiset olivat onnistuneet hyvin. Ainoa asia joka oli itkettänyt, oli uusi mukavan oloinen keikkalainen jota Saaga hieman vierasti.

Yö meni hieman heikommin taas vaihteeksi. Saagalla oli tosi kova läheisyyden kaipuu ja rauhoittui vain syliin, johon olisi halunnut nukahtaa. Takaisin pinnikseen laitettaessa alkoi taas huuto. Tämä loppui vasta siihen, että otettiin Saaga jälleen meidän väliin johon nukahti heti.

Eroahdistuksesta ja huonoista öistä kirjoitin aikaisemmin tänne.

Toisena päivänä Saaga pääsi heti ulkoilemaan ja Saagaa oltiin vedetty pulkassa pitkä tovi. Sisällä oltiin leikitty ystävyyskorteilla ja edelleen nukkekoti on hitti. Tänään Saaga oli löytänyt ponitkin. Saaga on reipastunut ihan valtavasti taas kävelytreeneissä ja harjoittelee kotona nyt jatkuvasti kävelyä. Kävely sujuu jo tosi sujuvasti pieniä pyllähdyksiä lukuun ottamatta. Päiväkodissa Saaga ei ole suostunut vielä kävelemään. Ilmeisesti siellä katsotaan mallia ja kotona sitten harjoitellaan, jotta voidaan näyttää täydellinen suoritus sitten kavereille. ?

Vaikka nyt ensimmäiset päivät ovatkin taas menneet todella kivasti, en silti huokaise helpotuksesta. Viime syksynä kävi nimittäin niin, että ensimmäisen viikon jälkeen alkoi kotona päiväkodin jälkeen parin tunnin kiukuttelut. Saa siis nähdä jatkuuko tämä näin hienosti vai alkaako ensi viikolla kiukkukohtaukset.

Päiväkodin aloituksesta pääset lukemaan täältä.

Päiväkodin aloitus

Päiväkodin aloitus

Ihanaa päivää sinne! ?

Lue myös:

Ensimmäinen kuukausi omassa huoneessa

Ruokailun uudet tuulet

Saagan ruokailutarvikkeet – Mitä meillä käytetään?

Pääset seuraamaan päiväkotipäiviä myös Instassa! ?

<3 Salla

Meillä alkoi päiväkotimatka kuukausi sitten ja pöly on vihdoin jo laskeutunut sekä ensimmäinen flunssa sairasteltu. Tänään kerron mitä Saagan päiväkotirepusta löytyy, miten me valmistauduttiin tarvikkeiden osalta päiväkotiin sekä miten vaatteiden nimikointi hoitui.

vaatteiden nimikointi

Kaikki itselle tärkeä piti nimikoida, joita ei halua etsiä päiväkodin löytötavaralaatikosta ?

vaatteiden nimikointi

Me valittiin Saagalle super söpöt muffinssi tarrat! ?

vaatteiden nimikointi

Me tilattiin Tarramonsterilta maailman SULOISIMMAT tarrat Saagan nimellä. Olin jo alun perinkin kuullut hyvää Tarramonsterin tarroista ja niiden pysyvyydestä mm. Nata Salmelan Ja Valeäidin suosittelemana! Nyt päästiin itsekin niitä testailemaan. Tarrat ovat siis nyt kuukauden olleet vaatteissa ja päiväkotiin vietävissä tavaroissa kiinni ja yksikään ei ole vielä lähtenyt irti, toki näin oletinkin.

Tarrat tilattiin kätevästi Tarramonsterin verkkokaupasta lapsen nimellä ja kuvaksi sai valita juuri lapsen näköisen tarran. Vaihtoehtoja tarrojen teemoista oli mm. autot, yksisarviset, metsän eläimet, kuppikakut, satumaan hahmot, seilori ja talvimaa. Varaa on siis valita. Me tietysti herkkuhirmuina päädyttiin muffinssi tarroihin! ?

Tarrat saapuivat yllättävän nopeasti postissa kirjekuoressa ja tarrat olivat hyvin suojassa pahvikuoressa. Mukana oli simppelit ohjeet kuinka tarrat kiinnitetään sekä tarran päälle laitettavia läpinäkyviä suojatarroja, jotta tavaroihin laitetut tarrat pysyvät entistäkin paremmin paikallaan. Me käytettiin näitä suojatarroja mm. tuttia nimikoitaessa.

Kun selailin Tarramonsterin sivuja mä vähän yllätyinkin, että siellä oli myös tsemppi tarroja, maustepurkkien tarroja, järjestelytarroja sekä heijastavia tarroja laistettavaksi esimerkiksi lapsen reppuun, kenkiin tai ulkovaatteisiin!

Pääset kurkkaamaan koko Tarramonsterin valikoiman tästä. ❤

PSST. Koodilla BF21 saat 15% alennuksen sekä saat ylimääräisen tarra-arkin tilaukseesi! Tarjous on voimassa 29.11.2021 asti! Pääset myös osallistumaan Tarramonsterin 25€ lahjakorttien arvontaan täällä!

Tarrat tulevat kirjeenä kotiin kätevän pahvikuoren välissä

vaatteiden nimikointi

Yhdessä pahvikuoressa oli kaksi arkkia eli 80 kpl tarroja.

vaatteiden nimikointi

Vaatteiden nimikointi oli Saagastakin hauskaa puuhaa ❤. Tarrat liimataan kiiltäväpintaiseen pesulappuun kiinni.

Päiväkotireppu ja Tarvikehankinnat

Tätä on kysytty paljon! Mitä sinne päiväkotiin nyt sitten oikein pitää olla mukana? Jokainen päiväkoti on erilainen ja sieltä saa kyllä hyvät ohjeet tutustumisviikolla mukaan. Jos kuitenkin haluaa jo vähän ennakkoon suunnitella päiväkodin alkua ja tarvikehankintoja, niin jatka lukemista.

Meillä on päiväkodissa:

  • kolmet vaihtovaatteet
  • tutti
  • sisätossut
  • vaippoja (vietiin paketillinen ja hoitajat kertovat, kun vaipat alkavat olemaan lopussa)
  • yhdet ulkovaatteet eli ne missä lapsi aamulla viedään (meillä ei ole kuravaatteita erikseen eikä niitä päiväkodissa vaadittukaan)
  • kumisaappaat
  • päiväkotireppu
  • perhekuva (hoitajat ja opettaja näyttävät tätä lapselle jos ikävä iskee)
  • tarroja vaatteiden nimikointiin (meille riitti kaksi arkillista)

Lisää päiväkodin ekoista viikoista pääset lukemaan täältä.

Vaatteiden nimikointi oli asia joka me oltaisiin haluttu tehdä jo hyvissä ajoin ennen päiväkodin aloitusta, mutta ei oltu niin fiksuja! Kaikki tavarat piti siis roudata takaisin kotiin, nimikoida ja viedä takaisin päiväkotiin. Jos siis siellä ruudun toisella puolella on päiväkoti alkamassa muutaman kuukauden sisään, kannattaa tarrat pistää tilaukseen. ? Me jätettiin sukkien nimikointi tekemättä. Jos joka ikisen sukankin haluaa nimikoida, kannattaa tarroja ottaa kaksi 80 kpl settiä. Onhan se myös hyvä, että tarroja on valmiiksi varastossa, koska kyllähän uusia vaatekokoja saa olla koko ajan näille lapsukaisille hankkimassa.

vaatteiden nimikointi

Tarrat kannattaa hankkia jo hyvissä ajoin eikä se haittaa, vaikka yksi asia olisi jo päiväjärjestyksestä hoidettu pois! Päiväkodin aloitukseen liittyy niin paljon kaikkea uutta ja hankittavaa.

PSST. Koodilla BF21 saat 15% alennuksen sekä saat ylimääräisen tarra-arkin tilaukseesi! Tarjous on voimassa 29.11.2021 asti! Pääset myös osallistumaan Tarramonsterin 25€ lahjakorttien arvontaan täällä!

Kaikkea hyvää sinne päiväkodin aloitukseen! Se on jännittävä uusi paikka ja uusi arki, mutta kaikki tulee varmasti menemään hyvin. ❤

Lue myös:

Saimme soiton päiväkodista – nyt se sitten alkaa!

Taaperon syysvaatteet

Saagan vaatekaappi – käytännölliset vauvan vaatteet

Nähdään myös Instassa! ?

<3 Salla

Kädet tärisi, jalka vispasi ja mietin onko mun pakko tämä tehdä. Onko mun pakko laittaa mun pieni rakas ihana lapseni päiväkotiin? Miksi mä ajattelin, että se päiväkoti on helvetin liekit johon se lapsi heitetään? Koska tällainen kuva mulle oli median otsikoista tullut. Päiväkodin aloitus jännitti, jännitti ja jännitti.

Varhaiskasvatuksessa on valtava resurssipula eikä lisääntyvä syntyvyys helpota asiaa ollenkaan. Samaan aikaan äitejä kiskotaan kaksin käsin takaisin työelämään, jotta saadaan niitä verorahoja lisää. Palkat pidetään varhaiskasvatuksessa alhaalla ja hyvät opettajat ja hoitajat karkaavat muihin töihin. Mitä jos varhaiskasvatuksessa ei enää kohta ole ketään sydämellä työtään tekevää ammattilaista? Kyllähän huono palkka ja työolot vaikuttaa keneen vaan!

Mulla oli tosi synkkä ja epäileväinen kuva päiväkodista ennen sen alkamista. Vahtiiko ne Saagaa tarpeeksi? Pitävätkö sylissä, jos Saaga syliä tarvitsee? Puuttuvatko jos joku kiusaa? Mitä jos jotain sattuu? Enhän mä ollut kuullut kivoja tarinoita päiväkodin alkamisesta. Vasta tutustumiskäynnillä mulle jäi vähän parempi kuva päiväkodista ja oloa helpotti, kun me päästiin sinne käymään paikan päällä, tavattiin ryhmän opettaja ja ryhmässä olevia lapsia.

Päiväkodin puhelusta ja alkufiiliksistä pääset lukemaan täältä.

päiväkodin aloitus

Ensimmäinen päiväkotipäivä edessä!

päiväkodin aloitus

Me aloitettiin päiväkoti kevyesti eli kolmesti viikossa ma-ke. Päivät ovat myös lyhennettyjä eli viedään Saaga aamupalan jälkeen päiväkotiin klo 9-9.30 ja haetaan iltapäivällä välipalan jälkeen ennen ulos menoa klo 15-15.30. Päiväkotipäivän pituudeksi tulee siis noin kuusi tuntia kolmesti viikossa. Lisäksi Saaga on mun äidin kanssa perjantaisin loppu vuoden ajan. Torstaisin ja viikonloppuisin ollaan kotona sekä päiväkotipäivien illat yritetään rauhoittaa tutuille jutuille ja perheen kesken olemiseen.

Ensimmäinen viikko meni hyvin. Itse asiassa paremmin kuin osasin toivoakaan. Saaga jäi ilman itkuja pihalle opettajan syliin ja iltapäivällä hakiessa sain leveän hymyn. Opettaja muisti joka päivä kertoa kuinka hienosti Saagalla menee ja sain muutamana päivänä kuvien muodossa viestin, jossa kerrottiin miten Saagalla päivä siellä sujuu, mitä on tehty ja kerrottiin myös jos jokin on Saagaa harmittanut.

Toisella viikolla Saaga jäi taas iloisena opettajan syliin, mutta iltapäivällä hakiessa tuli itku. Ilmeisesti ikävä purkaantui meidät nähdessään ja kotona huutokonsertti jatkui. Hieman yllätyin, että itkut alkoivat jälkikäteen eikä jo ensimmäisenä päivänä. Opettaja selitti meille, että tämä on hyvä juttu! Nyt Saaga uskaltaa jo näyttää tunteitaan, kun ollaan jo vähän tutumpia. Minä kun ajattelin, että itku on huono juttu.

Nyt kolmannella viikolla itku on tullut jo aamulla, kun Saaga on viety päiväkotiin. Toki Saaga rauhoittuu nopeasti enkä kerkeä vielä edes päiväkodin portista ulos, kun huuto on loppunut. Kyllä mä silti päivän aikana mietin miten siellä pärjätään, kun näin itkuiseksi on homma mennyt. Iltapäivällä itketään taas jo tutut itkut ja ne jatkuvat taas kotona.

Päiväkodissa päivät ovat sujuneet hyvin eikä itkua päivän aikana kuulu. Saaga on alkanut syömään päiväkodissa itse, toki ei vielä käytä haarukkaa vaan syöminen tapahtuu käsin. Potalla on alettu käymään ja päiväunet onnistuvat paremmin päiväkodissa sisällä kuin kotona. Kotona me nukutetaan Saaga päikkäreille vaunuihin. Saaga on alkanut myös kiinnostumaan muista lapsista ja rohkaistunut liikkumaan ja tutkimaan paikkoja. Tämä on meille iso juttu, koska Saaga on yleensä paikallaan tarkkailevaa sorttia.

päiväkodin aloitus

Päiväkotireppuun pyydettiin sisätossut, vaihtovaatteet sekä perhekuva, jota voivat näyttää Saagalle jos ikävä iskee.

Irtipäästämisen tuskaa

Päiväkodin aloitus on ollut henkisesti raskas meille kaikille ja aika moista tunne mylläkkää, mutta suoraan sanoen odotin pahempaa. Helpolla me ollaan päästy ja siitä kiitos on päiväkodin ja reippaan Saagan. Onneksi päiväkodissa on sydämellä tekeviä opettajia ja hoitajia jotka jaksavat laittaa viestiä ja kertoa joka päivä hakiessa kuulumiset miten on mennyt, mitä on tehty ja mahdollisesti opittukin. En voi sanoin kuvailla kuinka tärkeää tämä on mulle itselleni ollut. Onhan tämä päiväkodin aloitus ollut rankkaa myös meille vanhemmille. Meidän pieni on siellä vieraiden ihmisten hoidossa ja irti päästäminen on ollut mulle vaikeaa. En osannut edes ajatella kuinka tärkeää se on, että päiväkoti on tukemassa myös meitä vanhempia. En pidä tätä itsestään selvyytenä vaan nimen omaan plussana, että opettaja löytää kiireen keskeltä aikaa myös viestein rauhoitella vanhempia jopa ilman erillistä pyytämistä.

Yksi asia mitä päiväkodilta odotin oli aktiviteetit joita ei kotona edes tajuttu tarjota. Opettajan ammattimaisuus näkyy kyllä pitkälle. Joka viikolla on erilainen teema, jonka ympärille opettaja on suunnitellut erilaista tekemistä. Viikon lopussa tulee portfolio kuvien kera jossa kerrotaan mitä päiväkodissa on viikon aikana tehty. Esimerkiksi tänään päiväkodissa oli ollut vesileikkipäivä. Viime viikolla pienet askarteli isänpäiväkortit ja laulu- ja leikkihetkiä löytyy joka viikko. Resurssipula näkyy aina välillä ja suunniteltuja tekemisiä joudutaan perumaan, mutta tässäkin meille painotettiin sitä, että lasten turvallisuus edellä on mentävä. ❤

Toivon, että varhaiskasvatuskeskustelut muuttuisi siihen suuntaan, että opettajista ja hoitajista ei kuitenkaan ajateltaisi negatiivisesti. He yrittävät varmasti parhaansa ja sen näkee kyllä jotka sydämellä työtä tekevät. Olisin itse halunnut kuulla positiivisia kertomuksia päiväkodista ennen sen alkua, koska resurssipulakeskustelut eivät nyt varsinaisesti auttaneet mun jännitykseeni. Päiväkodissa on niin paljon hyvää eikä siitä ikinä ole haittaa, että lapsi saa elämäänsä lisää turvallisia aikuisia. On ollut ihanaa myös huomata kuinka ryhmän muut lapset jo juoksevat moikkaamaan Saagaa, kun kurvataan vaunuilla päiväkodin pihalle.

Pitää muistaa joka kerta kiittää opettajaa ja hoitajia, kun haetaan Saaga päiväkodista kotiin. ❤

Lue myös:

Saimme soiton päiväkodista! Nyt se sitten alkaa

Äidin huoli ei lopu koskaan

Vauvavuoden väsymystä vai sittenkin jotain muuta

Heippa ruuhkavuodet – Saanko paussin?

Nähdään myös Instassa! ??

<3 Salla

Puhelin soi keittiön pöydällä ja vastaan pikaisesti ajatuksella: “äh taas joku puhelinmyyjä”. Puhelimen toisessa päässä kuuluukin lempeä naisen ääni: “Saaga olisi tervetullut tänne *** päiväkotiin marraskuun ensimmäisestä päivästä alkaen”. Nyt se päiväkoti sitten alkaa. Huhhuh! En ollut varautunut tähän ollenkaan. En olisi vuosi sitten uskonut, että laitetaan meidän 1-vuotias päiväkotiin.

1 vuotias päiväkotiin

kiireellinen hakemus päiväkotiin

Haettiin kiireellisenä lokakuun alussa päiväkotipaikkaa, kun Kela päätti myöntää mulle starttirahan ja tuli käsky pistää firma pystyyn viikossa. Kiirehän siinä tuli ja tietysti kiinteät kustannukset alkoi pyörimään nopeasti, joten niitä töitäkin on pystyttävä tekemään. Saagan on siis aloitettava päivähoito. Markuksen isyysvapaat loppuu nyt lokakuun lopussa ja marraskuun alussa meidän molempien pitäisi taas tehdä töitä (toki minun jo nytkin). Päiväkotiryhmän opettaja soittelee meille ensi viikolla ja päästään vähän juttelemaan päiväkodin aloituksesta ja mitä pitää huomioida, kun päikky aloitetaan. Päästään keskustelemaan tutustumiskäynnistä ja siitä ryhmästä. Onneksi meillä on apuna myös isovanhemmat jotka voivat päiväkodin lisäksi katsoa Saagan perään. Nyt meidän ei tarvitse laittaa koko viikoksi Saagaa hoitoon.

Vielä puoli vuotta sitten ajattelin päiväkodista ihan eri tavalla. Ajattelin myös etten laittaisi Saagaa ainakaan ennen tammikuuta päiväkotiin. Iso ryhmäkoko, flunssakierre, resurssipula ja kaikki muu meneillään oleva vaikutti aika negatiivisesti omaan mielikuvaan päiväkodista. Mietittiin myös perhepäivähoitajaa yhtenä vaihtoehtona. Päädyttiin nyt kuitenkin lopulta kunnan päiväkotiin ja laittamaan jo Saaga hoitoon. Saagasta on tullut ihan älyttömän reipas. En kuvitellut, että Saaga muuttuisi näin nuorena jo reippaaksi ja kavereiden kanssa leikkiväksi pikku taaperoksi, joten päiväkoti alkoi tuntumaan kivalta vaihtoehdolta. Kotona leikitään samoja leikkejä päivästä toiseen.

edessä uusi arki – 1 vuotias päiväkotiin

Saaga on vielä tosi pieni, joten päätettiin kotona, että olisi parempi jos Saaga olisi vain osan viikosta päiväkodissa. Sitten, kun homma lähtee paremmin sujumaan ja jos Saaga vaikka itse pyytää päästä päiväkotiin, katsotaan asiaa uudelleen. Kaikessa rauhassa siis ja onneksi yrittäjänä on joustavat aikataulut. ❤ Kyllä mua silti jännittää. Miten Saaga siellä pärjää ja mitä tykkää olla päiväkodissa? Kai hoitajat ovat mukavia ja sydämellä tässä mukana? Kai Saagasta pidetään hyvää huolta? Ei kai mekin jouduta siihen flunssakierteeseen, jossa kaikki muut ovat? Todennäköisesti joudutaan…

Ensi viikolla tutustumiskäynnin jälkeen ollaan taas viisaampia ja ehkä paremmin mielin mennään kohti päiväkodin alkua. Huh! Tähän isyysloman loppuunhan tuli paljon hommaa! Tunteet heittää ihan laidasta laitaan ja välillä ajatus tuntuu hyvältä ja toisessa hetkessä taas mietin, että miten muuten kuin päiväkodin aloituksella tästä tilanteesta oltaisiin voitu selvitä. Uskon kuitenkin, että Saaga lopulta tykkää olla päiväkodissa. Saaga rakastaa kavereita ja saman ikäistä seuraa. Saagasta on tullut paljon rohkeampi ja innokas tutkimaan kaikkea uutta. Parasta päiväkodin aloittamisessa kuitenkin on kaikki ne uudet taidot ja jutut mitä Saaga tulee oppimaan. Sellaisetkin mitä itse en edes osaisi ajatella, opettaa tai tarjota Saagalle. Huikeaa, että meillä on tämänkin alan vahvoja ammattilaisia tarjolla.

Me ruvetaan tarroittamaan päiväkotitavaroita ja miettimään miten me tullaan kaikki meneillään oleva hoitamaan. Uutta rytmiä ja arkea kohti siis!?

Kivaa viikonloppua sinne sateesta huolimatta! Kerron sitten myöhemmin miten meillä lähtee sujumaan päikyn aloitus. ☀

Lue myös:

Mitä meille kuuluu?

Vauvasta taaperoksi

Saagan 1v synttärit

Mitä äitiysloman jälkeen?

1v uhma ja äitiyden tunteet

Nähdään myös Instassa! ?

<3 Salla

Päiväkodin aloitus on ollut aiheena meidän huulilla viimeiset viikot. Saaga on nyt vasta 7kk ikäinen enkä todellakaan ole aikeissa vielä laittaa Saagaa päiväkotiin. Se ei kuitenkaan poista sitä, ettenkö aktiivisesti ajattelisi päiväkotia ja sitä missä vaiheessa se tuntuisi hyvältä ajatukselta aloittaa Saagan kanssa. Takaraivossa koko ajan kolkuttelee loppuva vanhempainvapaa ja me tiputaan kesällä kotihoidon tuelle. No sillä rahalla ei paljon lainoja lyhennellä, ruokaa osteta pöytään saatikka maksella vielä laskujakin päälle.

Ajatuksia päiväkodin aloituksesta

Haluaisin pitää Saagan mahdollisimman pitkään kotona ja pelkkä ajatuskin päiväkodista ahdistaa vielä. No ei ihmekään, koska Saaga on vielä niin pieni. Äitiyslomalla musta ei ole kertaakaan tuntunut vielä siltä, että mulla olisi kiire takaisin töihin. Tiedän kuitenkin, että taloudellinen tilanne pakottaa laittamaan lapsen päiväkotiin, jotta saan tienattua sitä rahaa, jolla voidaan elää ja maksella niitä laskuja ja lyhennellä niitä lainoja. Meillä ei kuitenkaan ihan niin ihanteellinen tilanne ole, että miehen palkka riittäisi kattamaan koko perheen kulut ja meidän molempien lainojen lyhennykset. Vaikka somea teenkin nyt äitiyslomalla työkseni olen huomannut, että en pysty täysillä keskittymään tähänkään ja tunnit loppuvat kesken päivässä, kun Saaga hoitaessa ja leikittäessä menee suuri osa päivästä.

Päiväkodissa lapsi oppii ryhmässä toimimisen taitoja, saa uutta sisältöä päivään ja saa kavereita. Mulle on ollut alusta asti selvää, että haluan kuitenkin laittaa Saagan päiväkotiin. Se, että missä vaiheessa ja mihin päiväkotiin on kuitenkin eri asia.

Milloin päiväkotiin?

Tähän meillä ei vielä ole yksiselitteistä vastausta. Ollaan mietitty, että ennen kuin Saaga osaa esimerkiksi kävellä, ei haluta laittaa Saagaa päiväkotiin. Ihanteellisinta olisi, jos pystyttäisiin pitämään ainakin ensi vuoden alkuun Saaga kotona. Haluaisin myös ensin päästä testaamaan Saagan hoitoon jättämistä sukulaisille ja katsoa miten siinä käy. Jep! Ei olla jätetty Saagaa vielä edes isovanhemmille pidemmäksi aikaa hoitoon. Toki imetys on suurin syy siihen miksi Saaga ei vielä ole ollut hoidossa ja sama mua mietityttää päiväkodin aloituksenkin kanssa tulevaisuudessa.

Enemmän stressaan omasta puolestani päiväkodin aloitusta, kuin Saagan. ? Miten ihmeessä kestän sen näyn, kun Saaga itkee päiväkodin lattialla äitiä ja lähden itse pois? Tai sen fiiliksen, kun päiväkodin aloitus on ihan nurkan takana ja ahdistus jättää Saaga hoitoon valtaa mut kokonaan? Mun täytyy päästä ajatusteni kanssa siihen mielentilaan, että päiväkodin aloitus ei ole kamala asia, vaan nimen omaan kiva ja uusi asia Saagan elämässä. Lisää välittäviä aikuisia ja lisää saman ikäisiä kavereita. Ennen kuin sisäistän tämän on varmasti turha ajatella päiväkodin aloitusta. ?

Omatunto ja balanssi

Mulla on todella ristiriitaisia tuntemuksia tällä hetkellä. Onko se oikein, että haluan pitää Saagan mahdollisimman kauan kotona, vaikka samaan aikaan stressaan kertyvää työpinoa, jota en kerkeä hoitamaan? Ajatukset osittain leijailevat työasioissa ja samaan aikaan haluaisin keskittyä täysillä tähän pieneen vauveliin, joka ei kohta enää ole vauveli. Nämä on niitä elämän valintoja. Musta kuitenkin tuntuu, että ajan kanssa me löydetään oikea tapa toimia. Töitä kuitenkin on pakko tehdä.

Luulen, että meidän perheelle oikea ratkaisu olisi se, että Saaga olisi alkuun muutaman päivän viikossa hoidossa. Kuka sanoo, että päiväkodin kun aloittaa, on heti pakko olla viisi kertaa viikossa hoidossa ja vielä kahdeksan tuntia päivässä? Uskon, että näiden mun sometöiden kanssa voisi hyvin toimia se, että Saaga olisi esimerkiksi maanantain ja tiistain hoidossa ja loppu viikon kotona. Kun arki lähtisi rullaamaan nähtäisiin me myös miten tämä lähtisi toimimaan. Tätähän se vauva-arki pitkälti on, uuden opettelua ja uusia rytmejä. Kokeilemalla se sitten selviää mikä meillä toimii!

kunnan vai yksityinen päiväkoti?

Tämä on myös ollut meidän mietteissä. Mihin päiväkotiin joskus Saaga halutaan? Halutaanko me laittaa lyhyen matkan päähän kunnan päiväkotiin, joka maksaisia kuukaudessa n. 100€, vai halutaanko me laittaa Saaga yksityiseen päiväkotiin? Mua itseäni jotenkin puistattaa ajatus isoista ryhmistä, joissa on paljon pieniä lapsia. Miten kaikkia ehditään katsomaan? Meidän lähin päiväkoti on melko uuden näköinen ja piha on viihtyisä. Piha on kuitenkin aivan täynnä lapsia ja valehtelematta ainakin 20 lasta näkyy aina pihalla. Aikuisia näkyy yleensä noin kolme. Yleensä lapset tekevät omia juttujaan ja päiväkodin tädit seisovat ringissä pihalla juttelemassa. En sano, että näin on kaikkialla, mutta itselleni tulee tästä meidän lähipäiväkodista sellainen fiilis, että en Saagaa juuri tähän päiväkotiin haluaisi laittaa. Lisäksi olen kuullut paljon tutuilta juttua siitä mitä päiväkodeissa on käynyt, kun hoitajat eivät yksinkertaisesti ehdi katsomaan kaikkia lapsia. Nämä ovat tietysti vain pienen ihmisryhmän puheita, mutta oma mielikuvani kunnan päivähoidosta luonnollisesti osittain perustuu kuulemistani asioista.

Olen jonkin verran googlettanut yksityisiä päiväkoteja ja huomasin, että näissähän on aivan valtavia hintaeroja! Meidän lähin yksityinen päiväkoti, jossa teemana on luonnonläheisyys ja kodinomainen ympäristö maksaa kuussa yli 1000€. En todellakaan ole valmis laittamaan Saagan päiväkotimaksuihin per kuukausi 1000€. Oltiin muutama päivä sitten vaunulenkillä hieman kauempana meiltä kotoa ja käveltiin Pilke nimisen yksityisen päiväkodin ohi. Päiväkoti oli musiikkipainotteinen ja vieressä oli liikuntapainotteinen päiväkoti. Munhan oli ihan pakko taas googlettaa, että mitä tämä päiväkoti sitten maksaisi. No ilokseni huomasin, että maksu oli vain n. 320€/kk, joka on vielä ihan siedettävä meidän perheen taloudelle. Lisäksi tähän ilmeisesti saa kunnalta yksityisenhoidon tukea, joka hieman vielä helpottaa kuukausimaksua.

En sano, että yksityinen päiväkoti olisi aina parempi kuin kunnan, mutta tämä tietty Pilke päiväkoti näytti hieman pienemmältä ja jotenkin itselle siitä tuli hyvä fiilis. Eikö se olekin pääasia? Tämä oli kuitenkin vain ikkunan takaa tehty arvio päiväkodista ja lopullisen päätöshän me tehdään vasta tutustumiskäynnin jälkeen. Olen kuitenkin onnellinen siitä, että vielä meillä ei ole kiire laittaa Saagaa hoitoon, vaan ihan rauhassa saadaan vielä näitä asioita pohtia. Ilmeisesti kuitenkin päiväkotipaikkoja saa alkaa varailemaan jo monta kuukautta ennakkoon, sillä paikat täyttyvät nopeasti.

Tällaisia ajatuksia tänään! Herääkö siellä ruudun toisella puolella ajatuksia aiheesta päiväkodin aloitus? ☀ Kivaa päivää sinne!

Lue myös:

Mitä äitiysloman jälkeen?

Miten meillä nukutaan?

Vauvan rytmi 6kk

Mitä olen oppinut äitiydestä puolessa vuodessa?

Nähdään myös Instassa! ?

<3 Salla