Avasin alkuviikosta mun reseptivihon ja sivuilta bongasi riisisuklaa resepti. En ollut tehnyt näitä vuosiin ja onneksi nyt taas tein! Eilinen ilta menikin siis ”leipoessa”. En kyllä tiedä oliko tämä nyt varsinaisesti leipomista. ?

Mä olen sellainen suklaahiiri, joten ei varmasti yllätä, että näitä on tullut aikoinaan tehtyä vähän useamminkin. ?

Riisisuklaa n. 20-25 kpl

Tarvikkeet:

  • 125 g kookosrasvaa
  • 5 rkl vahvaa kaakaojauhetta
  • 1,5 dl tomusokeria
  • 1 tl vaniljasokeria
  • 6,5 dl riisimuroja

Ohje:

  1. Sulata kookosrasva kattilassa miedolla lämmöllä ja jäähdytä.
  2. Sekoita muut ainekset keskenään ja sekoita ne jäähtyneeseen kookosrasvaan.
  3. Nostele lusikalla pieniä kekoja leivinpaperin päälle jääkaappiin tai vaihtoehtoisesti ulos esim. parvekkelle (kylmällä säällä). Anna jäähtyä n. tunti.

Riisisuklaa

Riisisuklaa

Riisisuklaa

Tänä viikonloppuna ajattelin kokeilla tehdä mantelicroissantteja ja toivon, että niistä tulee hyviä! Ihanaa loppu viikkoa sinne!

Lue myös:

Mikromutakakku 5 minuutissa

Tuulihatut kahdella täytteellä

Suklainen leipävanukas

Nähdään myös Instassa! ??

<3 Salla

Aurinko pilkahteli sälekaihtimien takaa ja me herättiin tänään tosi myöhään! Kello oli jo 8:50, kun Saagan huoneesta alkoi kuulua kitinää. Tänään oli mun vuoro jäädä loikoilemaan aamukahvien kanssa sänkyyn ja Markus lähti hoitamaan Saagan aamuhommia. Kahvit me juodaan aina viikonloppuisin yhdessä sängyssä samalla, kun Saaga syö omaa aamu smoothietaan. Vähän luksusta arkeen! Puuroa kerkeää syödä taas maanantaina. ?

Markuksella oli tänään vähän muuta puuhaa, joten me lähdettiin Saagan kanssa 1,5 tunnin kävelylle. Mulla on motivaatio liikkumiseen alkanut palailemaan pikku hiljaa ja teki mieli tehdä pidempi vaunulenkki kuin korttelin ympäri. Ulkoilun tarkoituksena on aikaisemmin ollut vain saada Saaga nopeasti uneen ja sitten parvekkeelle. Saaga osoitteli autoja ja mä katselin upeita maisemia. Aurinko paistoi korkealta ja taivas oli sininen. Päivä on jatkunut paljon energisemmin happihyppelyn jälkeen.

Pääset lukemaan motivaatiota etsimässä tekstin täältä. ⭐

Tänään mulla on tavoitteena vielä miettiä mitä me tehdään huomiselle brunssille, kun ystävät tulee käymään. Pääsen siis leivonta ja kokkaus puuhiin. Tämän vuoksi en jaksanut alkaa taaskaan värkkäämään mitään hienoja ruokia täksi päiväksi, mutta hyvää kylläkin! Tänään oli nimittäin vuorossa nopea avokadopasta. Valmistamiseen meni 15 minuuttia ja nyt ihan koko päivä ei mene keittiössä ja aikaa jää muuhunkin. ? Siirrytään seuraavaksi siihen reseptiin.

Nopea avokadopasta 2:lle 15 minuutissa

Tein tänään jo toistamiseen tällä viikolla mun yhtä suosikki ruokaa nimittäin avokadopastaa. Kun ruoan tekeminen on nopeaa, hyvää ja helppoa niin mikäs sen parempaa. Mun ehdoton lemppari on punajuuripasta ja sen reseptin pääset kurkkaamaan täältä.

Tarvikkeet:

  • 2 avokadoa
  • 2:lle spagettia
  • 1 lime
  • suolaa ja mustapippuria
  • 1 ruukku basilikaa
  • Öljyä spagettiveteen
  • Parmesaania

Ohje:

  1. Laita spagetit keittymään. Mausta keitinvesi öljyllä ja suolalla.
  2. Muussaa avokadot haarukalla kulhoon. Purista lime mehuksi avokadojen päälle ja revi basilika joukkoon. Mausta suolalla ja pippurilla.
  3. Kaada vesi spageteista ja kaada spagetit avokadojen sekaan kulhoon.
  4. Annostele lautasille. Laita päälle parmesaania ja muutama basilikan lehti.

nopea avokadopasta nopea avokadopasta

Kokeile myös:

Bataattisosekeitto

Uuniperunat kasvistäytteellä

Nopea lounaskulho ja vinkit kasvisten lisäämiseen

3 helppoa kesäruokaa

Uunibataatti – helppo ja nopea arkiruoka

Nähdään myös Instassa! ?

<3 Salla

Meidän perheessä syötiin vielä hetki sitten todella vähän salaattia. Itse asiassa aika hävettävän vähän. Kun ruoan oli tehnyt valmiiksi ei motivaatio tai aika riittänyt enää salaatin tekemiselle, vaikka kyseessä olisikin vain nopea lounas. Pilkkominen, huuhtelu ja kuivatus vain tuntuvat välillä liian raskailta. Me löydettiin vähän aikaa sitten valmiit Hetki salaattipussit, joista riittää ruoan kylkeen meidän perheessä kahdeksi päiväksi salaatti. Mitään ei tarvitse pilkkoa, vaan otan raikasta ja tuoretta salaattia suoraan pussista lautaselle. Parasta on myös se ettei ruokahävikkiä synny puoliksi pilkotuista vihanneksista.

Tutustu Hetki tuotteisiin tästä!

nopea lounas

Me ollaan myös mietitty paljon minkälaista esimerkkiä me halutaan olla luomassa Saagalle. Mun omassa lapsuudessani ei ikinä ollut salaattia kotona tarjolla tai jos oli, en sitä ikinä ottanut. Koulussa en salaattia myöskään ikinä oppinut syömään eikä kukaan sitä ikinä tullut omalle lautaselleni laittamaan. Onneksi kotona aina kastikkeissa ja lisukkeena oli erilaisia kasviksia. Aikuisiällä salaatin syöminen on ollut hieman hankalaa. Sellaista lapsesta opittua tapaa ei ole, mutta onneksi kasviksia osataan kyllä ruoanlaitossa tosi hyvin käyttää.

Valmiit Hetki salaattipussit ovat käteviä siitä, että siinä ei ainoastaan säästy aikaa pilkkomiselta, vaan oikeasti se salaatti tulee “tehtyä”. Eli toisin sanoen kaadettua kulhoon tai aseteltua lautaselle. ? Hetki salaatit ja kasvikset ovat aina tuoreita ja raikkaita ja salaattipussit ovat heti valmiita käytettäväksi. Salaattipussista riittää joko yhteen salaattiannokseen tai neljälle ruoan lisukkeeksi. Makuvaihtoehtoja myös riittää!

Tapoja lisätä kasviksia ruokavalioon:

  • Valmiit Hetki salaattipussit
  • Valmiit Hetki wokmix tai paistokasvikset kastikkeisiin tai wokkeihin
  • Syö salaatti ensin ja vasta sitten ruoka
  • Käytä lautasmallia
  • Kokeile rohkeasti uutta! Jos salaatti ei ole ollut sun juttusi aikaisemmin, kokeile uusia makuja ja kasviksia
  • Kokeile piilottaa kasviksia kastikkeisiin tai paistaa ruoan yhteyteen.

Pääset tutustumaan käteviin ja helppoihin Hetki tuotteisiin tästä!

nopea lounas

Nopea lounas – kasvisbowl 2:lle

  • 2 dl riisiä
  • 1 ps Hetki paistoskasviksia
  • 1/2 ps Hetki Italian juustosalaattia
  • kasvispyöryköitä tai falafel pyöryköitä
  • Pieni loraus soijakastiketta
  • 1/2 dl kookoskermaa
  • Seesamin siemeniä
  • Kuivattuja karpaloita
  1. Laita riisi keittymään.
  2. Paista Hetki paistoskasviksia kookoskermassa muutama minuutti.
  3. Siirrä kasvikset kulhoon ja paista vielä valitsemiasi pyöryköitä samalla pannulla.
  4. Asettele Hetki Italian salaattia, Hetki paistoskasviksia ja riisiä kulhoon 1/3 lautasta jokaista. Laita lämmitettyjä pyöryköitä annoksen päälle.
  5. Mausta riisi soijakastikkeella ja ripottele päälle vielä kuivattuja karpaloita ja seesamin siemeniä.

nopea lounas

Löydät Hetki tuotteet hyvin varustetuista ruokakaupoista. Tuotteet löytyy valmisruoka-, vihannes & hedelmä- ja
kylmäosastoilta.

Tutustu tästä Hetki tuoteperheeseen ja löydä omat arjen helpottajasi!

Katso lisää reseptejä:

Helppo punajuuripasta

Uuniperunat ja kasvistäyte

Bataattisosekeitto

Helppo uunibataatti

Nähdään myös Instassa! ?

<3 Salla

Kaipaatko illan sarjamaratoneihin nopeaa jouluista syötävää tai yllätysvieraille pikavauhtia valmistuvaa jälkiruokaa? Tässä olisi muutama helppo joulu jälkiruoka idea, jotka on nopea ja helppo valmistaa sekä vievät kyllä makean nälän mennessään. Mulla meni näiden valmistuksessa 5 minuuttia!

Näitä jälkiruokia on myös helppo tuunata, kun vaihtaa vain rahkan maun. Esimerkiksi Valiolla on ihania makuja nyt kauppojen kylmähyllyissä. Sellainen varoituksen sana, että nämä olivat kyllä makeita, vaikka sokeria en lisännytkään. Me tehtiin neljän hengen annokset kahteen lasiin eikä kumpikaan jaksettu syödä niitä kerralla. Suosittelen siis annoksia neljälle. Toisaalta olipahan seuraavallekin päivälle vielä jälkkäriä jääkaapissa valmiina. En siis valita!

helppo joulu jälkiruoka

2X helppo joulu jälkiruoka

Suklaamurumousse

Tarvikkeet 4:lle:

  • 2 dl kuohukermaa
  • 200 g vanilja rahkaa
  • Taloussuklaa murua
  • Muutama tippa vanilja uutetta
  • Koristeeksi taloussuklaa murua ja Fazerin konvehti

Ohje:

  1. Vaahdota kuohukerma ja lisää joukkoon rahka.
  2. Lisää rahkaseokseen taloussuklaamurut sekä vaniljauute. Kääntele lastalla sekaisin.
  3. Nostele neljään lasiin ja koristele. (Kuvassa annos kahdessa lasissa)

helppo joulu jälkiruoka

Piparkakkurahka lasissa

Tarvikkeet 4:lle:

  • 2 dl kuohukermaa
  • 200 g piparkakku rahkaa
  • 1 tl Piparkakkumaustetta
  • 0,5 tl kanelia
  • Koristeeksi Fazer Thins sekä tähtianiksia

Ohje:

  1. Vaahdota kuohukerma ja lisää joukkoon rahka.
  2. Lisää rahkaseokseen kaneli ja piparkakkumauste. Kääntele lastalla sekaisin.
  3. Nostele neljään lasiin ja koristele. (Kuvassa annos kahdessa lasissa)

helppo joulu jälkiruoka

Meiltä löytyy kaapista aina kuohukermaa sekä nyt joulun alla me ollaan myös ostettu Valion maustettuja rahkoja. Irish Cream & Coffee rahka on myös hyvää ja siitä saisi myös oivan jälkiruoan! Joulupöytään me aiotaan tehdä taas tänä vuonna piparijuustokakku joulupöydän tähdeksi. Se oli nimittäin älyttömän hyvää viime vuonnakin.

Nyt mä lähden viimeistelemään tuota meidän piparkakkutaloa ja toivon, että saadaan se tänään valmiiksi. Me ei olla hetkeen mahduttu tuohon meidän ruokapöydän ääreen syömään, kun se on ollut täysin piparkakkutalon ja sen koristeiden peitossa jo viikonlopusta asti. Ihanaa iltaa sinne ja toivottavasti näistä resepteistä oli apua siihen makean nälkään. Ihanaa herkutella jouluna! ?

Katso myös muut reseptit jouluun:

Piparijuustokakku – joulupöydän tähti

Maailman paras pannari

Suklainen banaanileipä

Päärynä-kaura omenapaistos

Suklainen leipävanukas

Maailman parhaat suklaakeksit

Nähdään myös Instassa! ?

<3 Salla

Meidän aamupalalautaselta löytyi eilen omenapannarit Saagan nimipäivän kunniaksi ja näistä tuli sen verran hyviä, että jaan reseptin nyt teillekin. Tein näistä gluteenittomia ja sokerittomia, mutta silti näistä tuli hyviä! Saaga osallistui myös näiden syömiseen tai oikeastaan joka toinen oli kiva heittää koiralle lattialle ja joka toinen omaan suuhun. ? Kyllä nämä silti maistui ja itkuhan siitä pääsi, kun lautaselta loppui letut ja lattialle tuijoteltiin kaihoisasti.

Eri vuodenajat saa mut tekemään vähän erilaisia ruokia ja leipomaan kauden mukaan. Nyt syksyisin rakastan tehdä päärynöistä ja omenoista erilaisia jälkiruokia ja aamupaloja. Tein aikaisemmin reseptin kaura-banaanipannareihin ja nämä muodostui aika pitkälti samalla kaavalla. Mennään sitten siihen reseptiin!

omenapannarit

Hyvän näköinen ja värikäs ruoka on niin paljon ihanampaa syödä. Voisin syödä näin joka päivä.

omenapannarit (gluteeniton ja sokeriton)

Tarvikkeet 2 hlö:lle

  • 1 omena
  • 1 tl kanelia
  • 2 kananmunaa
  • 1/2 dl maustamatonta jugurttia/rahkaa
  • 1 dl omenasosetta
  • 1 tl leivinjauhetta
  • 2 dl kaurahiutaleita

Ohje

  1. Laita kaurahiutaleet, kaneli ja leivinjauhe blenderiin ja sekoita niitä hetki, kunnes ovat muuttuneet jauhoisemmiksi.
  2. Kuori ja raasta omena.
  3. Sekoita loput aineet joukkoon ja laita blenderi hyrräämään!
  4. Paista pannarit esimerkiksi kookosrasvassa pannulla miedolla lämmöllä. Varo polttamasta niitä.
  5. Koristele vaahterasiirapilla, tomusokerilla, tuoreilla mustikoilla ja esimerkiksi syötävillä kukilla. Nauti lämpimänä! <3

Otin Saagalle sivuun pienen kasan omenapannareita ja revin ne lopuksi pieniksi paloiksi, jolloin ne oli helpompi syödä.

Omenasoseen sijasta voi myös käyttää lasten varastoissa olevia smoothieita. Esimerkiksi Semperin päärynä smoothie tai Green Planet Astronautsin vihreä smoothie ovat myös oivia valintoja.

omenapannarit

Omenapannarit

Saaga sai oman annoksen pannareita sormiruokailtavaksi. Annoksesta tuli kyllä aika ihanan näköinen vaikka itse sanonkin. ?

omenapannarit

Omenapannarit ovat myös oiva lisä brunssikokonaisuuteen! ?

Toivottavasti siellä on lähtenyt maanantai kivasti käyntiin! ? Ensi keralla jaan mun syksyn lemppari reseptin! Ihanaa, että olen saanut mun leipomisinnon takaisin. Kurkkaa alta myös muut meidän lemppari aamupaloista tai koosta näistä itsellesi brunssikokonaisuus. ?

Lue myös:

Banaanipannarit

Mangotuorepuuro

Itse tehty granola ja marjaparfait

Marjapaistos

Maailman paras pannari

Nähdään myös Instassa! ??

<3 Salla

Kesän värikkäin ja suloisin jälkiruoka on täällä nimittäin sateenkaarilasit! Laseissa on kolmea erilaista kesäistä moussea ja kyllä, tämä on täyttä tavaraa. Ähkyltä ei välty. ? Niin kuin olen jo monesti tänäkin kesänä todennut, värikkäät jälkkärit ja ruoat ovat kesässä vaan parasta!

ihanaa juhannusta! Me täällä mökin rauhassa ilman kiirettä ja aikatauluja vietellään juhannusta. Mun alkoi tällä viikolla tehdä mieli jotain viileää jälkkäriä helteiden keskellä ja jäätelöä oli jo syöty. Päätin tehdä moussea enkä osannut päättää mitä makua, joten tein kolmea erillaista joista muodostuikin aika ihana sateenkaari! ?

Sateenkaarilasit

Tarvikkeet:

  • 5 dl kuohukermaa
  • 250 g mascarponejuustoa
  • 3 rkl sokeria
  • 2 tl vaniljasokeria
  • kourallinen mansikoita
  • kourallinen vadelmia
  • kourallinen mustikoita
  • 1/2 sitruuna
  • 1 rkl mangososetta
  • 2 rkl mariannerakeita
  • mintun lehtiä koristeluun

Ohje:

  1. Vaahdota kuohukerma ja lisää sokerit sekä mascarponejuusto.
  2. Jaa seos kolmeen kulhoon.
  3. Lisää yhteen kulhoon mansikat ja vadelmat, toiseen mustikat ja mariannerouhe sekä viimeiseen puolikkaan sitruunan mehu ja mangosose. Sekoita.
  4. Nostele haluamassasi järjestyksessä mousset laseihin kerroksittain. Itse alotin mustikkamoussesta.
  5. koristele haluamallasi tavalla!

Jos käytät pakastemustikoita saat tummemman ja sinisemmän värin. Mä tein tällä kertaa tuoreista mustikoista ja niitä saikin laittaa aika paljon, että väri alkoi muodostumaan. Mustikoiden joukkoon olisi sopinut myös älyttömän hyvin pieni määrä sulatettua valkosuklaata! ☀️

Varo myös sekoittamasta yli ettei rakenne ja koostumus mene rikki. Marjat hajoavat sauvasekoittimella hyvin ja väri pääsee hajonneesta marjasta esiin!

Jos kokeilit, niin kerro ihmeessä mitä tykkäsit. Super ihanaa juhannista sinne. Toivottavasti aurinko jaksaa paistella ja vesisateet väistyy hetkeksi. ?

Tuoreita kotimaisia marjoja on ollut ikävä ja niistä onkin ollut nyt aivan ihanaa leipoa. Listasin alle muita kesäisiä jälkiruokia teille kokeiltavaksi tai vain inspiraatioksi omiin kokkailuihin! Joko siellä on juhannuspöytä valmiina? Mitä teitte juhannuksen jälkiruoaksi? ? Me syödään vielä ainakin vohveleita ja lettuja tietysti kotimaisten mansikoiden ja kermavaahdon kanssa!

Lisää inspiraatiota kesäpöytään:

Tuulihatut kahdella täytteellä

Veriappelsiinijuustokakku

Nopea ja helppo sitruunapiirakka

Sitruunajuustokakku

Helpot kesäjälkkärit x2

Nopea marenkikakku

Nähdään myös Instassa! ??

<3 Salla

Tällainen pirtsakka aamupalaidea päätyi viikonlopun aamupalaksi, nimittäin vihersmoothiesta tehty smoothiebowl. Mikä onkaan parempi tapa aloittaa aamu kuin tällaisella väripommilla? Multa kysytään monesti aina Instagramin puolella, että onko tämä oikeasti hyvää, kun laitan kuvan mun vihersmoothieista. Olen itse sitä mieltä, että minttu ja lime pelastaa huononkin smoothien ja tuo kivasti raikkautta! Myöskin banaani antaa makeutta. Jos lehtikaalin jättäisi tästä pois, olisi tämä jo hedelmäsmoothie.

Itse tehty granola sopi tähän bowliin todella hyvin. Toi kivaa makeutta ja koostumusta aamupalaan tuoreita marjoja unohtamatta. Rakastan hyvän näköistä ja värikästä aamupalaa. Aamut ovat kuitenkin ihan mun lemppari hetkiä päivässä! Kesäisin ja hyvien säiden ilmaantuessa alan aina tekemään päivittäin smoothieita ja muut reseptit aika lailla jää. Listasin kuitenkin tämän postauksen loppuun mun omia lempparireseptejä joita tykkään aamuisin tehdä. Jos siis aamupalaidea on vielä kadoksissa niin toivon, että löydät sen täältä!

Viherkulho kahdelle

  • Lime
  • Banaani
  • 3 lehtikaalin lehteä
  • 3 dl tuorepuristettua omenamehua
  • 100 g pakastemangoa
  • 10 mintun lehteä

Sekoita kaikki blenderissä sekaisin ja kaada kulhoon. Laita päälle esimerkiksi itse tehtyä granolaa, mustikoita ja minttua. Tämän helpommaksi ei enää aamupalan teko voi mennä. ☀ Mehua kannattaa lisätä varovasti ja vähitellen, ettei rakenteesta tule äkisti liian juoksevaa. Muuten smoothien päälle tulevat päälliset uppoavat smoothien pohjaan. Jos en ole tehnyt itse granolaa, tykkään käyttää Fazerin ja Paulúnssin granoloita. Tuoreita marojoja löytyy ainakin näin kesän tullen runsaasti kauppojen hyllyistä ja toreilta. Mustikat sopivat todella hyvin tämän smoothien kanssa.

Toivottavasti siellä on tulossa kiva sunnuntaipäivä! Otahan reseptit itsellesi talteen, jos kaipaat aamupalapöytään tai vaikka välipalaksi vähän vaihtelua. Aurinkoista sunnuntaita sinne! ☀

Lisää hyviä aamupalareseptejä:

Mangotuorepuuro

Kookos-chiapuuro

Helppo marjapaistos

Kesän parhaat smoothiebowlit 1/2

Kesän parhaat smoothiebowlit 2/2

3x parhaat välipalat

Nähdään myös Instassa! ?

<3 Salla

Tämä helppo marjapaistos on ihan nimensä veroinen. Tein tänään aamupalaksi pitkästä aikaa tätä marjapaistosta, joka on tehty myslistä! Rakastan tehdä syksyisin omenapaistosta, mutta kaura, sokeri ja voi kerros ei ole se kaikista terveellisin vaihtoehto heti aamulla. Myöskin näin keväisin ja kesäisin on ihanaa syödä marjoja ja tehdä värikästä ruokaa!

Mua alkaa välillä tympiä samat aamupalat ja on ihanaa keksiä välillä uusia reseptejä ja kokeilla erilaisia ideoita! Nyt kun kevät on alkanut vihdoinkin näyttämään meille vähän merkkejä tulostaan, niin päätin tehdä jotain vähän marjaisempaa aamupalaa. Tuun kyllä syömään tätä kesälläkin ihan varmasti tuoreista mansikoista tehtynä! Toivottavasti ruokainspiraatio levittyy sinne ruudun toisellekin puolelle. ❤

Mä tein eilen illalla tämän marjapaistoksen jo valmiiksi ja syötiin tätä jo iltapalaksikin maustamattoman jugurtin kanssa. Oli kyllä super hyvää uunituoreena. ? Syötiin loppu aamupalaksi ja söin tätä ihan sellaisenaan kiposta ilman mitään lisukkeita. Toimi tosi hyvin niinkin ja piti kyllä pitkään täytenä. Mysleistä tuli uunissa ihanan paahtuneen makuisia ja mansikat toi kivaa kosteutta paistokseen.

Helppo marjapaistos

Tarvikkeet:

  • 200 g haluamaasi granolaa
  • Vaahterasiirappia
  • Hunajaa
  • 500 g pakastemansikoita
  • 2 dl kaurahiutaleita

Ohje:

  1. Laita uuni lämpenemään 200 asteeseen. Kaada pakastemansikat uunivuokaan ja peitä 
  2. Peitä mansikat kaurahiutaleilla ja granolalla. Kaada vaahterasiirappia ja hunajaa granolan päälle.
  3. Laita 200 asteeseen uuniin paistumaan 20 minuutiksi.
  4. Syö jugurtin kanssa tai sellaisenaan!

Tämän voi halutessaan tehdä myös helposti omenoista, päärynöistä tai vaikka marjasekoituksesta. Pakastemansikoiden sulaessa vuoan pohjalle tuli iso määrä nestettä, jonka takia tästä ei tullut yhtään kuivaa. Käytän itse usein Fazerin Alku-sarjan kauramyslejä tai Paulúnsin supermyslejä. Oma lempparini on kaneli, manteli ja omena granola Paulúnsilta.

Lue myös:

Suklainen leipävanukas

Karpalo-kookosvälipalapatukat

Granola ja marjaparfait

<3 Salla

 

Sitruunapiirakka oli täydellinen leipomus tähän keväiseen päivään. Siis vitsit mikä sää tuolla ulkona on ollut koko viikonlopun. Mun alkoi tehdä mieli jotakin raikasta ja päätin kokeilla säveltää jonkinlaisen sitruunapiirakan. Tähän piirakkaan tuli tuorejuustoa ja rahkaa, jonka takia tästä ei suinkaan tullut liian makeaa. Tästä tuli ihan super hyvää, joten laitan reseptin jakoon teillekin! Jos et arvosta överimakeita leipomuksia, on tämä sun herkkusi.

Sitruunapiirakka sopii täydellisesti esimerkiksi pääsiäispöytään tai vaikkapa juhannusherkuksi. Hyvin helpollakin ja vähällä vaivalla pääsee, jos haluaa käyttää kaupan valmispohjaa apuna leipomisessa. Mä käytän itse usein tätä piirakkapohjaa, jos mulla ei ole paljoa aikaa tai en halua siivota suuria sotkuja. Ihanaa, että kauppojen hyllyiltä löytyy näin käteviä apuja leipomiseen! Yleensä jätän piirakkapohjan sulamaan yön yli jääkaappiin tai sitten sulatan hetken lautasella mikrossa ennen kuin alan leipomaan. No sitten mennään siihen reseptiin!

Nopea sitruunapiirakka

Tarvikkeet:

  • Valmis pyöreä piirakkapohja tai voit valmistaa pohjan itse: 100g voita, 1dl sokeria, 2,5dl vehnäjauhoja, 0,5tl leivinjauhetta
  • 200g Sitruunarahkaa
  • 200g Vanilja tuorejuustoa
  • 0,5dl Lemon Curdia
  • 1 Lime

Ohje:

  • Tee piirakkapohja sekoittamalla kaikki ainekset keskenään tai painele valmispohja piirakkavuokaan. Jos taikina jää liian murenevaksi, sekoita ruokalusikallinen kerrallaan taikinan sekaan vettä.
  • Levitä lemon curd veitsellä piirakkapohjan päälle.
  • Sekoita tuorejuusto ja sitruunarahka keskenään kulhossa (voit raastaa limen kuorta sekaan halutessasi) ja kaada lemon curd kerroksen päälle.
  • Laita uuniin 200C 30 minuutiksi.
  • Koristele halutessasi limen siivuilla.

Lisää keväisiä reseptejä:

Helppo sitruunajuustokakku

Raikas marjajuustokakku

<3 Salla