Meillä oli viime viikolla Saagan 1v hammastarkastus. Helsingissä (ja varmasti muuallakin) kaikki 1-vuotiaat saavat ilmaisen hammastarkastuksen, jossa tarkastetaan lapsen hampaat, katsotaan puhkeavat sekä annetaan vinkkejä ja tietoa hampaista huolehtimiseen. Seuraava tarkastus on kolme vuotiaana. Aika varataan soittamalla.

Lähdetään liikkeelle siitä, että me ei edes tiedetty, että Saagalle kuuluu nyt 1 vuotiaana hammastarkastus. Ei myöskään tiedetty mitä siihen kuuluu ja siksi tätä nyt kirjoitankin. Me odotettiin aikaa noin kaksi kuukautta. Jonot ovat olleet nyt todella pitkät. Me saatiin tietää tästä tarkastuksesta ystävältä, mutta 1v neuvolassa asiasta kerrottiin myös. Mitään ilmoitusta kotiin ei lähetetty, vaikka Perheentuki -sivustolla näin lukeekin.

Aiemmin hampaiden puhkeamisesta kirjoitin tänne.

1v hammastarkastus

1v hammastarkastus oli todella hyödyllinen käynti! Meille suositeltiin aloitettavaksi Herra Hakkaraiset, koska ne sulavat parhaiten suuhun.

1v hammastarkastus

Vihdoinkin se päivä koitti ja päästiin tarkastukseen. Hieman mua jännitti, että miten ihmeessä tämä tulee onnistumaan 1 vuotiaan kanssa ja piirtelin jo kuvia mieleeni hammaslääkärin penkistä, niistä aurinkolaseista ja surisevista äänistä. Eihän 1-vuotias pysty tällaiseen. No mielikuvat olivat onneksi vain mielikuvia ja käynti oli hyvin erilainen.

Käynnillä Saaga istui osan ajasta vaunuissa ja osan ajasta sylissä. Pahin vierastusvaihe on jo ohitse, joten käynti meni paljon sutjakammin, kuin esimerkiksi lääkärikäynti neuvolassa. Käynti oli suurimmaksi osaksi juttelemista. Keskusteltiin Saagan hampaista, milloin ne ovat puhjenneet ja missä järjestyksessä sekä niiden hoidosta. Keskusteltiin myös haasteista joita hampaiden harjauksessa meillä on. Saatiin myös kuulla, että ne joilla on hampaat puhjenneet varhaisemmassa vaiheessa todennäköisesti myös pudottavat maitohampaansa aikaisemmin, kuin kaverit. Hampaiden tarkastus osuus sujui niin, että Saaga istui sylissä. Hoitaja tunnusteli ja katsoi hanska kädessä sormella tunnustellen hampaat läpi ja kertoi mitkä ovat seuraavaksi puhkeamassa. Saagalla on tällä hetkellä jo yhdeksän hammasta, joka oli hoitajan mielestä jo oikein hyvä määrä.

Meillä hampaiden harjaus onnistuu vain harhautuksen avulla. Joko Saaga saa katsoa Pikku Kakkonen appia mun puhelimesta, lukea lelukuvastoa tai pyöritellä erilaisia purkkeja käsissään. Ollaan huomattu, että hampaiden harjaus onnistuu parhaiten, kun Saagan kädet ovat varattu. Pestään hampaat aamun ja illoin, mutta uutena infona mulle tuli se, että hampaat pitäisi harjata jo ennen aamupalaa tai sitten hampaiden harjauksen ja aamupalan välissä pitäisi olla vähintään puoli tuntia taukoa.

1v hammastarkastus

Me käytetään Elmexin lasten hammastahnaa jota olen itsekin lapsena käyttänyt.

Vinkit lapsen hampaiden hoitoon

Seuraavat vinkit me saatiin hammashoitajalta:

  • Herra Hakkaraiset joka aterian jälkeen yksi. Kannattaa aloittaa puolikkaalla tabletilla jotta näkee minkä verran ne aiheuttavat vatsavaivoja. Me ei saatu tabletteja puoliksi, joten aloitettiin heti yhdellä tabletilla/ateria. Hyvin on mennyt!
  • Hampaiden harjauksen ja syömisen välissä noin puolen tunnin tauko. Hampaiden pesu aina ennen aamupalaa. Me ollaan jo pitkään pesty hampaat ihan viimeisenä ruokailun jälkeen, mutta nyt vaihdettiin järjestystä. Lisäksi annetaan myös aamupalan jälkeen Herra Hakkarainen.
  • Harhautus hampaita harjatessa joko peilin, lelun, kännykän tai muun jutun avulla. Peili toimi meillä muutaman kerran, mutta tämän jälkeen ollaan turvauduttu kännykkään tai kirjaan. Saaga ei juurikaan välitä hampaiden pesusta.
  • Sairauskierteessä hammasharja kannattaa keittää sillä bakteerit majailevat harjassa yhtä lailla kuin tutissa. Tämä oli mulle ihan uusi juttu ja todella hyvä vinkki! En ollut ajatellut, että hammasharjaakin voi keittää, varsinkin nyt flunssan aikaan.
  • Tutin käyttö suositellaan lopetettavaksi noin 1-2 vuoden iässä. Pitkään jatkunut tutin käyttö vaikuttaa purennan kehitykseen sekä altistaa reikiintymiselle. Tutin sekä peukalon imemisestä seuraa lähes aina etualueen avopurenta sekä voi aiheuttaa myös sivustojen ristipurentaa, joka korjautuu harvoin ilman oikomishoitoa. (Lähde: tässä)
  • Hampaat kannattaa mennä tarkastuttamaan AINA hammastapaturmien jälkeen. Jos myöhemmin huomataan jotain joka on sattunut vanhasta vammasta, ei vakuutus tätä korvaa.

Nätti rivi jo tullut hampaita. ❤️

Täytyy kyllä taas olla kiitollinen tästä meidän terveydenhuollosta, kun päästään lapsen kanssa ilmaiseksi tarkastuttamaan hampaita ja saamaan vinkkejä sinne arkeenkin! Toivottavasti tästä kirjoituksesta oli apua! ❤️ Kivaa päivää sinne!

Lue myös:

Päiväkodin aloitus

Vaatteiden nimikointi ja päiväkotirepun sisältö

Lastenvaatteet kirpparille – Mitä jäi käteen?

1v neuvola

Nähdään myös Instassa! ??

<3 Salla

Meillä oli tänään Saagan 1v neuvola. Neuvola-ajan varaaminen oli taas pieni operaatio. Saatiin aika vasta tämän kuun lopulle, vaikka Saaga täytti jo viime kuun lopulla 1-vuotta. Synttäreiden tienoilla aika kuitenkin meiltä jostain syystä peruttiin ja meille varattiin ihan uudelle hoitajalle ja ihan uuteen neuvolaan aika (jossa ei ikinä olla käyty) marraskuun puolelle. Soitin vaihteeseen ja kysyin tilannetta, josta todettiin, että meidän neuvolaan ei pääse kuin vasta joulukuussa. Saatiin lopuksi tämän päivän aika siitä neuvolasta, jossa itse kävin raskausaikana.

1v neuvola

1v neuvola – neuvola ekaa kertaa taaperona

Suuri harppaus kasvussa ja kehityksessä

Viimeksi, kun käytiin 8kk neuvolassa, ei Saaga vielä liikkunut ollenkaan. Saaga oppi 9kk ikäisenä ryömimään ja konttaamaan opittiin 11 kuukautisena. Nyt osataan jo kävellä tukea vasten. 11-12kk välissä on selvästi opittu kaikista eniten motorisia taitoja. Konttaamisen jälkeen noustiin todella nopeasti polviseisontaan ja siitä noustiinkin seisomaan. Ei mennyt montaakaan päivää, kun alettiin ottamaan ensimmäisiä sivuttaisia askelia ja nyt ollaan siinä tilanteessa, että kävellään olohuoneessa tv-tasolta sohvapöydän kautta sohvalle ja takaisin. Tällä viikolla Saaga on oppinut myös laskeutumaan itse eikä häntä tarvitse enää käydä nostamassa lattialle, kun iskee kiukku. Eilen opittiin avaamaan kaappien ovia ja hankittiin myös taaperokärryt. Niillä liikkuminen vielä jännittää kovasti, kun tuki lähteekin liikkeelle.

1v neuvola

Herättiin aamulla herätyskelloon jo ennen Saagaa ja lähdettiin kohti neuvolaa. Tällä kertaa tosiaan hieman pidemmän matkan päähän kuin kadun toiselle puolelle omaan neuvolaan. Vastassa oli tosi kivan oloinen neuvolaterkkari, joka heti pahoitteli meille tilannetta meidän omassa neuvolassa. Resursseja ei tällä hetkellä ole ja ne vähätkin on keskitetty nyt raskaana oleville ja pikkuvauvoille. Tämän ymmärrän enemmän kuin hyvin ja mielelläni kyllä liikun kauemmaksi jotta joku viimeisillään raskaana oleva tai vastasyntynyt pääsee lähemmäs näytille.

Käynti oli hyvä eikä mitään jäänyt hampaan koloon. Saatiin kysymyksiin vastauksia ja Saaga oli taas kasvanut hurjan hienosti ihan siellä omilla käyrillään. Pää kasvaa edelleen +2 käyrällä, pituus enää -1 käyrällä (entisen -2 sijasta) ja paino menee tasaisesti ilman notkahduksia, vaikka Saaga liikkuu jo enemmän. Hienosti siis menee! Painoa oli 9700g, pituutta 74,4cm ja pään ympärys oli 48,5cm. Saatiin käynnillä myös kolme kappaletta rokotuksia. Viimeiset annokset oli viitosrokotteesta (kurkkumätä, jäykkäkouristus, hinkuyskä, polio ja Hib-taudit) sekä pneumokokki-rokotteesta. Uutena rokotteena saatiin MPR (tuhkarokko, sikotauti, vihurirokko). Viitosrokotetta Saaga ei edes huomannut, mutta pneumokokki ja MPR kirvelivät sen verran, että itku tuli. Onneksi heppatarra rauhoitti nopeasti. ❤

Käytiin läpi myös meidän arkea ja voimavaroja, uusia taitoja ja uusia opeteltavia juttuja mm. pottatreeniä. Hammastarkastus meillä olikin jo tulossa, mutta siitä olisi tällä neuvolakäynnillä mainittu. Jos et vielä tiennyt, niin 1 vuotiaille tarjotaan ilmainen hammastarkastus, joka varataan Maisan kautta. Ilmeisesti koronan takia ne ovat olleet tauolla, mutta nyt taas pyörivät.

Käynti oli kaiken kaikkiaan ihan kiva ja terkkari mukava. Käynnillä toki nosti päätään jälleen ne samat asiat jotka itseäni ärsyttää joka kerta, kun ei samalle hoitajalle saa aikoja. Käydään synnytyksestä imetykseen, arkeen ja Saagan kasvuun kaikki samat asiat joka kerta läpi. Samoja voimavara kaavakkeita ja ohjeita jaetaan jokaisella käynnillä ja kysellään onko tietyistä asioista jo keskusteltu.

Mitat ja heipat

Olen jo aikaisemminkin todennut, että neuvolahan on meille sellainen mittauspaikka. On aika kurjaa, kun hoitaja vaihtuu jatkuvasti eikä sidettä yhteenkään hoitajaan pysty luomaan, joka oikeasti tuntisi meidän perheen ja Saagan. Hoitaja ehkä jopa pystyisi näkemään asiat hieman yksilöllisemmin ja päästäisiin pelkkien numeroiden ja käyrien tuijottelusta pois. Hoitaja olisi lapselle tuttu ja kiva henkilö, jonka luokse mennään seuraamaan kuinka iso lapsesta on jo kasvanut, kertomaan kuulumisia ja saamaan tukea siihen omaan arkeen. Omahoitaja on ihana idea, mutta harmittaa kuinka se osan kohdalle jää ideatasolle. Perhelähtöinen hoito on tällöin kaukana. Laitoitte eilisiin Instan storyihin liittyen paljon kommentteja joissa samaistuitte siihen ettei omahoitajalle tahdo saada aikoja. Näin myös meillä tällä hetkellä on. Tämä ongelma on pääsääntöisesti Helsingissä ja myös muualla pääkaupunkiseudulla. Espoossa ilmeisesti asiat ovat hieman paremmin omahoitajan kohdalla.

Toivottavasti resursseja saataisiin neuvoloihin lisää ja kaikilla olisi se oma hoitaja jonka luokse myös niitä aikoja järjestyisi. Eihän tämä hoitajien vika ole. Ehkä ensi kerralla päästäisiin omaan neuvolaan ja omalle hoitajalle. ❤ Ihanaa viikkoa sinne!

Lue myös:

3kk neuvola ja ensimmäiset rokotteet

5kk neuvola

6kk neuvola

8kk neuvola

Mun neuvolakortti VS lapseni

Nähdään myös Instassa! ?

<3 Salla

Meillä oli tänään 8kk neuvola, joka on siirtynyt Saagan flunssan takia. Toisaalta siirtymä oli ihan hyväkin, koska tässä välissä ehti tulla imetyksen kanssa hieman huolia. Lyhykäisyydessään mua hieman huolettaa Saagan imetyskertojen ja maidon määrän riittävyys. Tässä muutaman viikon aikana imetyskerrat ovat laskeneet kuin lehmän häntä ja Saaga ei jaksa keskittyä yhtään syömiseen. Alussa oli myös itkuisuutta rinnalla imujen välissä, josta epäilin, että maitoa ei tulisi Saagan mielestä tarpeeksi tai tarpeeksi nopeasti. Nyt se ongelma on kuitenkin saatu hallintaan pumppailuilla. Saagaa ei silti kiinnosta tissillä syöminen enää kuin muutaman kerran päivässä ja se tässä kesähelteillä huolettaa sekä se, että maitomäärät eivät pysy kovin korkeina, jos syöttöjä tulee pari kertaa päivässä. Kirjoittelin jo aikaisemmin vinkkejä imetykseen puolivuotiaan kanssa, joilla me ollaan edes vähän saatu imetyskertoja vielä päiviin. Miten 1-vuotiaaksi asti riittää maitoa näillä imetysmäärillä? Nämä olivat siis huolen aiheita tänään. Tulen kirjoittamaan vielä tällä viikolla lisää näistä imetyksen huolista ja siitä miten meidän imetysmatka on nyt tässä vähän vanhemmalla vauvaiällä sujunut.

aikaisemmat neuvolakäynnit

Meillä on ollut neuvolaterkkareiden kanssa vähän huono tuuri. Juuri kun löydettiin hyvä terveydenhoitaja viime käynnillä, niin jouduimme tämän 8kk käynnin tosiaan perumaan Saagan flunssan takia ja saimme uuden käynnin tämän päiväiselle terveydenhoitajalle. Tämän kertainen neuvolaterkkari oli vielä opiskelija, mutta niin pitkällä kuitenkin jo opinnoissaan, että sai työskennellä terveydenhoitajan sijaisena kesän ajan. Tämän takia kokeneempaa hoitajaa hänellä ei ollut mukana. Neuvola on tähän asti ollut meille ainoastaan paikka jossa käydään mittauttamassa Saaga sekä saamassa uusia stressin aiheita ja näinhän asian ei pitäisi olla. Aikaisemmassa neuvolassa patisteltiin jo kovaa vauhtia Saagaa liikkumaan ja uudessa neuvolassa Saagan oman tahtisesta liikkeelle lähdöstä ei ole ollut mitään huolta.

8kk neuvola

Saagan viime neuvolakuulumiset (6kk) pääset lukemaan täältä. Tämän päiväisellä käynnillä meillä piti olla terveydenhoitajan käynti sekä lääkäri. Meillä oli kuitenkin tällä kerralla vain terveydenhoitajan käynti ja lääkärin aika olikin varattu yli kuukauden päähän erikseen. Saaga kasvaa edelleen omalla käyrällään ja kaikki näytti hyvälle. Painoa oli 8520 g, pituutta 69,2 cm ja pään ympärys oli 46,5 cm.

Imetyksen huoliin tämä terveydenhoitaja ei osannut sanoa mitään. Hän pahoitteli jo etukäteen ettei osaa auttaa imetykseen liittyvissä asioissa. Hän ei myöskään osannut auttaa kiinteisiin ruokiin liittyvissä kysymyksissä. Neuvolakäynnin yhteydessä hän kävi konsultoimassa itse kokeneempaa terveydenhoitajaa imetykseen liittyvissä kysymyksissä. Asia tuli varmasti selville, että mulla on kova halu vielä imettää. Kokeneemman terveydenhoitajan vastaus kuitenkin oli, että korviketta löytyy kaupan hyllyltä sekä jugurttipohjaisia smoothieita voi antaa. Kysyin voiko näitä jugurttipohjaisia tuotteita oikeasti jo antaa vaikka Saaga on vasta 8kk ikäinen ja muistiinpanot tarkistettuaan ei niitä kuitenkaan vielä suositellut. Vastaavanlaisia tilanteita oli käynnillä paljon ja itsellä jäi ihan yhtä tietämätön ja huolestunut fiilis kuin ennen neuvolakäyntiä. Oikeastaan mua ärsyttää ettei neuvolasta saa apua mitä tarvittaisiin. Myöskin imetysohjaajan vastaanottoa ensin suositeltiin, kunnes kokeneempi hoitaja kertoi ettei ohjaaja osaa auttaa kuin pienen vauvan kanssa.

mitä käynnistä jäi käteen?

Käteen käynnistä siis jäi ohjeet: älä ole huolissasi, korviketta löytyy kaupasta ja ehkä nyt on vain vaihe menossa. Miten osaan olla rennosti ja huoleti, jos en saa vastauksia kysymyksiin jotka niitä huolia herättää? Kysyin myös miksi lapsi tarvitsee äidinmaitoa tai korviketta yksi vuotiaaksi asti? Vastaus oli jälleen epämääräinen: “ehkä kalsiumin takia”.  Ymmärrän hyvin, että kyseessä on opiskelija ja kaikkien meidän on jostain lähdettävä oppimaan, mutta meille tämä oli vain aivan turha käynti, joka ei helpottanut meidän perheen tarpeita millään tavalla. Meille kovasti suositeltiin Imetystuki Ry:n imetystukiäitejä sekä neuvolaterkkari myös yritti googletella meille vastauksia. Imetystuki Ry:n sivut ovat loistavat ja sieltä onkin löytynyt paljon apua pienen lapsen imetykseen liittyvissä kysymyksissä, mutta todella huonosti netistä yleisesti löytyy vastauksia isomman vauvan imetyksen huoliin.

Toivottavasti seuraava neuvolakäynti on taas parempi ja pääsemme taas meidän omalle hyväksi todetulle neuvolaterkkarille juttelemaan. Onneksi Saagalla on myös ihana kummitäti joka on imettänyt omaa lastaan taaperoikäiseksi asti, joten sieltä sain myös hieman helpotusta näihin omiin huoliin. Äitien välinen vertaistuki on kyllä parasta. ❤

Lue myös:

Meidän imetysmatka – ensimmäiset 5kk

Meidän päivärytmi

Kiinteiden syönti – ensimmäinen kuukausi takana

Saagan 6kk neuvola

Hel*etin puuro ja tyhjät tissit

Nähdään myös Instassa! ?

<3 Salla

Kaivoin mun vanhan neuvolakortin esille ja mielenkiinnosta päätin vähän verrata miten Saaga on kasvanut vs miten minä kasvoin saman ikäisenä. En tykkää vertailla lapsia toisiinsa, koska kaikkihan me ollaan yksiköitä. Oli kuitenkin mielenkiintoista lähteä vertaamaan Saagan neuvolakorttia mun omaani ja katsoa kasvaako tyttö samalla tavalla kuin äitinsä.

Mun vanha neuvolakorttini ja Saagan neuvolakortti

Mun äiti ei ikinä kirjoittanut mulle vauvakirjaa mistä näkisin mun omia kehitysaskeliani, joten tämä neuvolakortti on ainoa, josta sitä pystyn seuraamaan. Ymmärrän kyllä äitiäni paremmin kuin hyvin, sillä me oltiin veljeni kanssa kaksoset sekä isosisko pyöri vielä parin vuoden ikäerolla taaperona vanhempien jaloissa. Ei ihme, että ei ehditty vauvakirjoja siis täytellä!

Itse synnytyin mitoin: 2780g, 47cm, py 34cm. Olin toki kaksonen ja se pienempi meistä, joten tiesin jo raskausaikana, että mun omista syntymämitoista ei voi päätellä tulevan vauvan mittoja. Saaga syntyi mitoin 3275g, 49cm, py 35,5cm. Mitat olivat meillä siis syntyessä aivan eri maata.

Mun oma neuvolakorttini vuodelta -94 on vähän aikaa nähnyt.

sosiaaliset taidot edellä

Vaikka me lähdettiin ihan eri mitoista Saagan kanssa liikkeelle otin mä aikoinani näköjään nopeasti Saagan mitat kiinni. 1kk neuvolassa olin jo pidempi ja samassa painossa, kuin Saaga. Siitä eteenpäin neuvolakortit meneekin painon kohdalta ihan muutamien kymmenien grammojen erolla, vaikka pituutta mulla itselläni olikin silloin enemmän (huom. n. yhden hurjan sentin verran ?).

Neuvolakorttiani selatessa selvisi se, että lähdin liikkeelle kunnolla vasta 10kk ikäisenä (konttaamaan), mutta tapailin jo aktiivisesti sanoja 1-vuotiaana. Olin siis sosiaalisesti enemmän kehittynyt mitä motorisesti. 1v 3kk ikäisenä puhuin hyvin jo sanoilla. Jännää nähdä miten Saagan puhe edistyy. <3  Saagan jokaisessa neuvolan arviossa lukee iloinen ja virkeä tyttö. Sitä Saaga on kyllä ollutkin. Bongasin samat sanat myös omasta neuvolakortistani. Huomasin myös, että omassa neuvolakortissani luki 5kk kohdalla: kääntyy vatsalleen. Saaga oppi kääntymään myös 5kk ikäisenä vatsalleen. Huomaan joka päivä meissä Saagan kanssa enemmän ja enemmän samaa.

Mun oma 1v neuvolakäyntini arvio

Saagan 6kk neuvolakäynti

Nyt kun Saaga on 7kk ikäinen on hän aika lailla saman kokoinen mitä mä olen ollut saman ikäisenä. Mun 7kk mitat: 7415g, 65,5cm, py 43,8cm. Saagan 7kk mitat: 7620g, 65,2cm, py 45cm. Muuten mennään siis aika lailla samoissa mitoissa, mutta Saaga on perinyt isänsä ison pään. Mun omassa neuvolakortissani lukee: Hyvin kehittynyt, hyväntuulinen tyttö. Aloittelee ryömimistä. Lähdin siis liikkeelle hieman ennen Saagaa, mutta hitaasti minäkin. Veljeni jo konttasti. Voisin siis tässä lopuksi todeta, että ollaan oltu Saagan kanssa hyvin samanlaisia vauvoja. Iloisia, hitaasti liikkeelle lähteviä ja pieniä. <3

Onko teillä omat vanhat neuvolakorttinne tallessa?

Lue myös:

Saagan 3kk neuvola ja ensimmäiset rokotteet

Saagan 5kk neuvola

Saagan 6kk neuvola

Mitä viikossa on opittu?

Nähdään myös Instassa! ?

<3 Salla

Saagan 6kk neuvola oli maanantaina. Lupasin kertoa siitä vähän tarkemmin, mutta muuttokiireissä neuvolakuulumisten kertominen on vähän venähtänyt.

Meillä oli muuton myötä nyt ensimmäinen kerta ihan uudessa neuvolassa ja uudella terkkarilla. Viime neuvolassa terkkari oli huolissaan Saagan liikkumisesta tai oikeastaan siitä, ettei Saagalla ole ollut motivaatiota opetella kääntymistä. Kiinteiden aloituksesta haluttiin myös kovasti jutella, vaikka se ei meillä silloin ollut vielä ajankohtaista.

Viime neuvolakerran jälkeen Saaga on oppinut hienosti kääntymään vasemman kyljen kautta selältä mahalleen sekä aloitettiin kiinteät. Myös molemmat alahampaat ovat puhjenneet sekä Saaga ylettää laittamaan jo molemmat jalat suuhun. Paljon on siis tapahtunut ja oli iloista kerrottavaa heti uuteen neuvolaan.

6kk neuvola

Maanantaina lähdettiin heti aamusta ajamaan kohti uutta neuvolaa. Hetken harhailtua ja tyylikkäästi myöhässä löydettiin perille. Meidän uusi neuvolaterkkari on jo kokeneempi nainen, joka oli selvästi tehnyt tätä jo pidemmän aikaa. Neuvolakäynti oli kokonaisuudessaan tosi rento. Hän kyseli ensin raskaudesta sekä synnytyksestä. Sen jälkeen käytiin läpi yleisesti sitä millainen tyttö Saaga on ja käytiin läpi kysymyksiä joita meillä oli herännyt.

Tällä neuvolakäynnillä ei ollut huolta liikkumisesta, istumavalmiudesta tai yhtään mistään! Terkkari kehui Saagaa kovasti ja vastaili vain meidän kysymyksiin. Paras vastaus jonka sain oli: ”asiat tapahtuvat perheestä lähtöisin eikä siksi, että neuvolasta niin sanotaan”. Tämä oli super hyvin sanottu. Lisäksi kuulin tällä kertaa monesti sen, kuinka Saagalla ei ole kiire, ei liikkumiseen tai yhtään mihinkään. Oma ajatusmaailmani siis kohtasi paljon paremmin tämän uuden neuvolanterkkarin kanssa.

Saaga hymyili minkä jaksoi taas koko käynnin ajan. Painoa oli 7620 g ja pituutta 65,2 cm. Viime neuvolaan verraten painoa oli tullut melkein 600g lisää sekää pituutta 1 cm. Pituudessa ollaan menty miinuskäyrillä koko ajan, mutta sehän ei kenellekään yllätyksenä tule, että tästä jää pieni tyttö niin kuin äitinsäkin. Meidän suvussa kun ei yli 155 cm naisia ole.

Kysyin neuvolasta yöimetyksen lopettamisesta. Tultiin Markuksen kanssa neuvolan jälkeen siihen tulokseen, että aletaan sitä lopettelemaan kesällä, jos ei Saaga ennen sitä ole päättänyt itse sitä lopettaa. Ohjeena oli, että kun Saaga syö neljä ateriaa päivässä (koon Saaga päättää itse), voi yöimetyksen lopettaa. Me ollaan nyt jo saatu nauttia hajanaisista kokonaisista öistä, joten toivon sormet ristissä, että Saaga päättää itse lopettaa yöllä syömisen niin, ettei meidän tarvitse siihen puuttua.

Kaiken kaikkiaan mulla jäi tosi hyvä ja helpottunut fiilis tästä neuvolakäynnistä! Neuvola vaikuttaa vanhempien huoleen tosi paljon ja voi herkästi luoda turhia paineita lapsen kehityksestä varsinkin esikoisten vanhemmille. Jos ei taulukoiden ja käyrien mukaan kasveta, niin pitäisi kuitenkin muistaa se, että jokainen lapsi on yksilö. Tällä kertaa oli ihanaa kuulla se, kuinka kiirettä mihinkään ei ole eikä todellakaan ehdoteltu fyssarilähetteitä tai muita lisäaktiviteetteja kotiin. Tuli olo, että mä riitän vanhempana ja osaan kasvattaa lapseni. Lisäksi terkkari oli samaa mieltä siitä, että Saaga on selvästi enemmän sosiaalinen ja paikaltaan tarkkaileva yksilö. Seuraava neuvola onkin vasta 8kk ikäisenä, eli nyt käynnit alkavat harveta.

Lue myös muut neuvolakuulumiset:

3kk neuvola

5kk neuvola

Tämän hetkinen päivärytmi

<3 Salla

Meillä oli perjantaina Saagan 5kk neuvola ja ajattelin kirjoitella teille vähän kuulumisia sieltä. Saaga on kasvanut ihan hurjaa vauhtia ja nyt tyttö painaakin jo 7075 g ja on 64,2 cm pitkä. Käytetään tällä hetkellä koon 62 vaatteita ja vaippakokokin on jo 4.

5kk neuvola ja soseiden aloitus alkakoon

Aloitettiin Saagan 5kk neuvolakäynti juttelemalla meidän kuulumisia. Käytiin myös läpi kiinteiden aloitusta. Mulla on tarkoitus aloittaa soseet Saagan kanssa muuton aikaan. En viitsi tehdä pakkasta täyteen soseita ja sitten muuttaa niitä sieltä heti viikon päästä uuteen pakkaseen ja uuteen asuntoon. Saaga on nyt muutaman viikon sisään alkanut kiinnittämään huomiota meidän syömiin ruokiin ja juomiin. Tavoitteena mulla on tehdä mahdollisimman paljon soseita itse, mutta ihan varmasti tulen ostamaan myös kaupasta soseita ja eri makuja kokeiluun. Kiinteiden aloituksesta kirjoittelen sitten myöhemmin vähän lisää juttua! 🙂

Hidas liikkeellelähtö

Saaga jouduttiin herättämään juttelutuokion jälkeen ja uninen tyttö ei ollut ihan parhaimmalla päällä. Samantien vaatteet pois ja tutkimuspöydälle. Itkuhan siinä pääsi. Saaga ei myöskään ollut kovin haluavainen näyttämään omia taitojaan, joten neuvolaterkkari joutui vähän tenttailemaan miten Saaga kotona kääntyilee ja tarttuu leluihin. No Saagahan ei vielä käänny mahalleen, mutta kyljellään käydään kyllä harva se päivä. Leluihin tartutaan jo tarmokkaasti ja vaihdetaan lelua kädestä toiseen. Sanomista tuli siitä, että Saagalla ei juurikaan ole motivaatiota kääntyä, ei yritä tarttua sivuilla oleviin leluihin eikä kannattele juurikaan itseään jaloilla. Myöskään istumavalmiutta ei vielä ole. Me ei silti olla yhtään Markuksen kanssa huolissaan Saagan liikkumattomuudesta, sillä kehittyminen on koko ajan mennyt hurjaa vauhtia eteenpäin. Vatsallaan jaksetaan olla jo paljon kauemmin, kuin vielä viikko sitten, käytetään käsiä ja jokellellaan. Leikkimatolla ei enää selälläänkään pysytä, vaan jaloilla potkitaan vauhtia niin, että ikinä ei tiedä mistä tytön lopulta löytää. ?

Meille tarjottiin fyssarille lähetettä, mutta vielä ei koettu tarvetta tähän. Ei tuntunut hyvältä ajatukselta käyttää fyssarien vähiä aikoja, kun varmasti joku muu tarvitsee sitäkin käyntiä enemmän kuin me. Alkaisin olemaan itse huolissani Saagan kehityksestä ja liikkumattomuudesta, jos ikää olisi jo yli 8kk, mutta Saaga on vielä tosi pieni. Puhuin perjantaina Instagramissa tästä aiheesta storyjen puolella ja tämä aihe herätti paljon keskustelua! Olitte samaa mieltä siinä, että ei vielä olekaan kiire lähteä liikkeelle. Monella oli myös hitaasti liikkeelle lähteviä lapsia ja paljon vanhempia kuin Saaga, jotka eivät vielä kääntyneet. Neuvolassa ei oltu kuitenkaan oltu huolissaan ja yksikin ihana neuvolaterveydenhoitaja laittoi ihanan viestin, että mikään kiire ei ole ja yllättyi meidän neuvolaterkkarin huolesta ja fyssarilähetteen tarjoamisesta.

On ihan super hyvä, että neuvolassa herkästi puututaan kehitykseen ja tarjotaan matalalla kynnyksellä apua. Itse kuitenkin toivoisin, että Saagakin nähtäisiin yksilönä eikä tuijotettaisi vain lukuja, ikää ja käyriä. Vaikka me harjoiteltaisiin vatsallaan oloa ja liikkumista 24/7, ei Saaga siltikään välttämättä vielä kääntyisi. Olen itse ollut hitaasti liikkeelle lähtevä lapsi ja oma kaksoisveljeni lähti paljon nopeammin kääntymään, konttaamaan ja kävelemään. Minä taas puolestani aloin puhumaan paljon nopeammin ja uskon, että Saaga tulee tässä kyllä äitiinsä.

5kk rokotteet

Käytiin läpi myös Audit-kysely ja voimavaralomake sekä Saaga sai taas kaikki rokotteet, jotka myös 3kk neuvolakäynnillä annettiin (DTaP-IPV-Hib = kurkkumätä, jäykkäkouristus, hinkuyskä, polio ja Hib-taudit, kuten aivokalvontulehdus, kurkunkannen tulehdus ja verenmyrkytys. PCV-rokote = pneumokokkibakteerin aiheuttama aivokalvontulehdus, keuhkokuume, verenmyrkytys ja korvatulehdus). Rokotteiden otto meni taas tosi hienosti! Saaga nukkui samana päivänä neljän tunnin päikkärit! Jouduin herättämään tytön klo 18, kun ajattelin, että yöunet menee ihan pilalle. Molempien reisien pistokohdista tuli myös punaiset ja kovat, mutta ne ei näyttäneet Saagaa haittaavan ollenkaan.

Tämä meidän 5kk neuvola olikin viimeinen käynti Itäkadulla ja seuraava neuvolakäynti onkin varattu jo Laajasalon neuvolaan. Meillä vaihtuu nyt seuraavaksi neuvolaterkkari sekä neuvola muuton myötä! Jännää nähdä millainen meidän uusi neuvolaterkkari on.

Lue myös:

3kk neuvola + rokotteet

vauva-arkea helpottavat tuotteet

<3 Salla

Meillä oli reilu viikko sitten ensimmäiset rokotteet. Jännitin niitä tuon pienen puolesta ihan kamalasti ihan senkin takia, että meillä arki rullasi niin mutkattomasti, että pelkäsin rokotteiden sivuvaikutusten muuttavan meidän seesteistä arkea. Rokotteista voi tulla sivuoireena ripulia/ummetusta, runsaampaa pulauttelua, lämpöilyä/kuumetta, itkuisuutta ja väsymystä. Meillä ei onneksi ensimmäisestä suun kautta annettavasta rotarokotteen annoksesta tullut mitään oireita ja saatiin nyt pistettävien rokotteiden ohessa myös toinen annos rotarokotteesta. Mieluummin silti otan Saagalle pienet sivuoireet rokotteista, kuin itse taudit.

Taas yksi syy miksi olen onnellinen siitä, että Saaga on syntynyt Suomessa. Meillä on ilmainen rokotusohjelma! Lapselle jokainen rokotus annetaan sellaisessa iässä, että lapsi saa parhaan mahdollisen suojan juuri oikeaan aikaan. Hienoa on myös se, että tätä rokotuslistaa päivitetään koko ajan. Esimerkiksi vesirokko-, PCV- ja HPV-rokotteet eivät ole kuuluneet vielä kauaakaan rokotusohjelmaan. Pääset kurkkaamaan Suomen rokotusohjelmaa tästä.

Neuvolaan lähdössä

3kk neuvolakäynti

Neuvolakäynti meni hyvin. Juteltiin neuvolaterkkarin kanssa Saagan kasvusta ja kehityksestä sekä terkkari otti myös puheeksi soseiden aloituksen. Kerroin toiveeni täysimettää Saagaa puoli vuotiaaksi asti ja olin yllättynyt miten terkkari tuki mua tässä päätöksessä. Ei yritetty väkisin tunkea tietoa soseiden aloituksesta. Sain printatut monisteet kotiin, joihin voin sitten itse ajallaan perehtyä ja sen enempää ei aiheesta puhuttu. Terkkari vielä erikseen mainitsi siitä miten hienosti Saaga kasvaa, joten voidaan senkin puolesta hyvin jatkaa täysimetyksellä. Otettiin ihan samoja mittoja kuin aikaisemmillakin kerroilla: paino, pituus ja päänympärys sekä testattiin heijasteita, näköä, pään kannattelua, jne. Saagalla oli painoa jo 6070 g ja pituuttakin 60,4 cm. Millon siitä tuli näin iso tyttö? ?

ensimmäiset rokotteet

Rotarokote annettiin suun kautta. 2 ml kirkasta ja maultaan rintamaitoa muistuttavaa nestettä pienissä osissa suuhun. Tämä neiti kyllä tykkäsi kovasti tästä litkusta niin kuin ensimmäisellä kerrallakin ja jäi maiskuttelemaan vielä, vaikka neste loppuikin. Tämän jälkeen laitettiin rokotteet. Hyvä kiinnipito on tärkeää, ettei neula pääse liikkumaan. Näin rokote menee oikeaan paikkaan ja tuottaa lapselle vähemmän kipua. Ensimmäisenä laitettiin DTaP-IPV-Hib (kurkkumätä, jäykkäkouristus, hinkuyskä, polio ja Hib-taudit, kuten aivokalvontulehdus, kurkunkannen tulehdus ja verenmyrkytys) toiseen reiteen, jota Saaga ei edes huomannut. Lauleskelin samalla jänis istui maassa -laulua ja Saaga tuijotteli mun silmiä. Toinen rokote sitten menikin itkien, koska PCV-rokote (pneumokokkibakteerin aiheuttama aivokalvontulehdus, keuhkokuume, verenmyrkytys ja korvatulehdus) kirvelee. Onneksi Saaga silti rauhoittui super nopeasti, eikä jäänyt harmittelemaan pistosta.

Mitä rokotteista sitten seurasi? Saaga oli muutaman päivän väsyneempi ja nukkui suurimman osan vuorokaudesta. Myös iltaisin nukkumaan menot sujuivat kuin unelma, koska Saaga nukahti melkeinpä heti, kun hänet laski sylistä kehtoon. Kakkavaippoja tuli myös muutama enemmän, mutta siinäpä se. Rokotteista ei noussut lämpö eikä pistokohdatkaan olleet kipeät. Varauduin pahimpaan, mutta yllätyin positiivisesti. Muutaman päivän jälkeen Saaga oli taas normaali itsensä ja nukkumaan menot kestivät taas pidempään. ?

Nyt kun ensimmäiset rokotteet on annettu Saagalle, en enää jännitä niin kovasti seuraavia rokotteita. Seuraavat rokotteet tulevat 5kk neuvolassa, jossa Saaga saa viimeisen annoksen rotarokotteesta suun kautta sekä näiden samojen rokotteiden tehosteet, jotka saatiin viimeksi. Silloin ollaankin jo uudessa neuvolassa ja uusilla kotihoodeilla! ?

Lue myös:

Vauvan rytmi 4kk

5kk neuvola

<3 Salla