Mä en edes muista milloin meillä olisi ollut viimeksi Markuksen kanssa yhteistä lomaa. Todennäköisesti 2020 huhtikuussa, kun mentiin naimisiin. Tovi on siis vierähtänyt siitä, kun yhdessä on lomailtu!

Tässä ensimmäisessä lomapätkässä on ollut aika ihanaa myös se, että isovanhemmat ovat hoitaneet Saagaa niin, että ollaan päästy Markuksen kanssa saunomaan ja viettämään myös kahdestaan aikaa. Puhuttiin monesti raskausaikana jo siitä, ettei kuitenkaan vanhemmuuden takia haluta unohtaa toisiamme. Onneksi Saaga on ollut helppo lapsi, nukkuu paljon ja viihtyy myös itsekseen lattialla ilman kokoaikaista leikittämistä. Yhteistä aikaa on siis ihan arjessakin, mutta on se loma aivan eri asia. Vaikka Markus tekeekin etätöitä kotona ei se tarkoita, että meillä hukuttaisiin yhteiseen aikaan. Markus tekee todella tunnollisesti töitä ja vielä työpäivän jälkeen auttaa mua tarvittavissa kuvauksissa. Luulisi, että toisen naama alkaa jo kyllästyttää, mutta onneksi näin ei ole käynyt.

Edelliset ”lomat”

Jäin viime kesänä äitiyslomalle ja mulla oli kesä heinäkuusta asti vapaana. Markus kuitenkin oli keväällä vaihtanut työpaikkaa, joten menetti lomansa siinä hötäkässä. Mulla oli myös sairausloma menossa raskauden kipujen ja kolotusten takia, joten äitiysloma ei itsellänikään tuntunut juurikaan lomalle. Saagan synnyttyä Markus piti pari viikkoa isyyslomaa, mutta siinä vauvakuplassa, hormonihuuruissa ja paikat kipeänä en kutsuisi sitä yhteiseksi lomaksi. ?

Viime maaliskuussa meillä oli muutto. Markus piti siinä hötäkässä yhden viikon isyyslomaa ja se meni kokonaan muuttaessa ja loppusiivousta tehdessä. En siis tätäkään kutsuisi yhteiseksi lomaksi.

Me ollaan Markuksen kanssa pariskunta, joka tykkää matkustaa. Ollaan koettu yhdessä ties kuinka monta ikimuistoista matkaa ja nähty paljon. Välillä mulla on ikävä entistä elämää ja niitä lomia. Sitä fiilistä, kun lentokentällä kipristelee vatsan pohjasta ennen tulevia uusia seikkailuja. Saaga ja tämä uusi vanhemmuus on silti meidän paras seikkailu tähän asti ja oikeastaan aika innolla odotetaan, että päästään näyttämään Saagallekin maailmaa.

Vaikka korona vielä jyllääkin ja tämä on ensimmäinen loma, jolloin ei lähdetä ulkomaille, ollaan me silti nautittu tästä ihan täysillä. Ollaan tänä kesänä vietetty nyt ensimmäinen mökkiloma lapsiperheenä ja tarkoituksena on vielä kierrellä ympäri Etelä-Suomea.

Olipas ihana höpötellä välillä meistä pariskuntanakin! ❤️ Ihanaa viikonloppua sinne. ☀️

Lue myös:

Meidän kesäsuunnitelmat

Meidän rakkaustarina

Kun koti ei tunnu kodilta

Miten meillä kotityöt jaetaan?

Nähdään myös Instassa! ??

<3 Salla

*Kaura-banaanipannarit tuoksuu nenässä. Ihanaa huomenta! Se olisi taas maanantai ja mulla loppui loma, mutta sairasloma jatkuu ainakin toistaiseksi. Mammaloman alkuun olisi vielä kolme viikkoa aikaa. Voi olla, että saan sanoa näille herkkupannariaamuille heipat, mutta toivottavasti ei saada ihan niin vaativaa kaveria, ettei ikinä enää saada aamiaisesta rauhassa nauttia ?. Tuntuu jotenkin hassulta, että nyt se loma sitten on ohi. Mulla ei ole ollut moniin vuosiin asiat niin, että olisin pitänyt kuukauden lomaa putkeen! Miehen työn vaihdoksen vuoksi olen myös viettänyt tämän loman aikalailla yksin, mutta se, että mies on tehnyt kaikki työt etänä on ollut ihanaa. Ollaan voitu pitää ruokatauot ja kahvitteluhetket yhdessä ja tunnin työmatkojen sijaan ollaan saatu maata sylikkäin kotisohvalla. <3

Aiempina vuosina me oltaisiin käytetty tämä loma matkusteluun, mutta jostakin syystä ollaan pysytelty nyt täällä Suomen rajojen sisäpuolella ?. Eli tämä loma on ollut muutenkin hyvin erilainen! On ollut hieman masentavaa katsoa Googlen muistutteluja siitä, mitä tehtiin viime vuonna tähän aikaan. Oltiin alkukesästä Singaporessa ja lähdettiin loppukesästä vielä Mauritiukselle. Kaipaan sitä lentokonenäkymää ja fiilistä lentokentällä, kun sydän hakkaa jännityksestä ja innostuksesta ennen reissua. Kaipaan sitä, kun saa istua lentokentän kahviossa tai loungessa ja katsella lähteviä koneita. Kaipaan myös sitä, kun astellaan lentokoneesta ulos ja saa haistaa ensimmäistä kertaa sen ulkomaan tuoksun, johon ollaan saavuttu. Ehkä vielä jonain päivänä päästään reissaamaan ja näyttämään meidän pienokaisellekin maailmaa <3 .

Nyt mulla tosiaan jatkuu vielä sairasloma kipeiden suppareiden ja alaselän kipujen vuoksi. Päivät ovat paljon helpompia, kun muistaa ottaa rennosti eikä yritäkään jaksaa reippailla koko päivää. Kotityöt onnistuu vielä onneksi hienosti. Viime viikonloppuna mökillä mun vointi oli melkeinpä normaali, mutta siellä me ei tehtykään muuta kun rentouduttiin! EI tarvinnut vielä Tediäkään lenkeille, kun se sai juosta ja uida koko päivän siellä mökin pihalla ?❤. Eilen tultiin tosiaan kotiin ja Markus pääsi taas etätöiden pariin. Aloitettiin kuitenkin arki taas ihanasti näillä banaanipannareilla, joista on tullut ihan meidän lemppariaamiainen. Vatsa pysyy ihanan täytenä pitkään eikä nämä ole edes sieltä epäterveellisimmästä päästä ?.

kaura-banaanipannarit

  • 2 kypsää banaania
  • 3 kananmunaa
  • 1/2 tl suolaa
  • 1 tl leivinjauhetta
  • 2 dl kaurahiutaleita
  1. Laita kaurahiutaleet blenderiin ja sekoita niitä hetki, kunnes ovat muuttuneet jauhoisemmiksi.
  2. Sekoita loput aineet joukkoon ja laita blenderi hyrräämään!
  3. Paista esimerkiksi kookosrasvassa pannulla miedolla lämmöllä pannarit, varo polttamasta.
  4. Koristele vaahterasiirapilla, tuoreilla mustikoilla ja banaanilla. Nauti lämpimänä! <3

Toivottavasti sun viikosta tulee ihana! <3

Lisää aamupalareseptejä:

mangotuorepuuro

kookos-chiapuuro

<3 Salla

Edessä viimeinen 12 tunnin työpäivä ennen kahden ja puolen viikon lomaa! En edes muista kuinka monta kertaa katsoin töissä kellosta, paljonko työpäivää on vielä jäljellä. Koko työpäivän mun vastuulla oli koronapuhelin ja voin kertoa, että koronat tuli korvista ja isosti kun töistä lähdin. Tuntuu että kaikki muu tästä elämästä on kadonnut ja korona tullut tilalle. Vapaa-ajan puheenaiheet, netti ja uutiset, työpaikka ja stressi siitä perutaanko nyt lomat. Pelko siitä miten korona vaikuttaa raskauteen, kuulunko riskiryhmään? Pelko omien perheenjäsenten ja vanhempien puolesta. Stressi asunnon myynnistä, jne.


Oltiin Markuksen kanssa jo viime syksynä päätetty pitää yhteinen loma keväällä, jolloin päästäisiin taas reissailemaan. Oltiinkin varattu jo loma Kreikkaan Santorinille, maksettu hotelli ja lennot. Ollaan oltu Markuksen kanssa kihloissa nyt reilut puolitoista vuotta. Seitsemäs vuosipäivä oli tulossa nyt keväällä 4.4 ja päätettiin, että karataan naimisiin ulkomailla. Täydellistä ja niin meidän näköistä! Oltiin järjestetty häät, maksettu ennakkomaksut, hoidettu viralliset paperityöt, haettu Apostille leimat ja postitettu papereita Kreikkaan. Kaikki oli valmista jo helmikuussa ennen kuin matkustuskielto tuli 12.3.20 voimaan. Harmitus oli suuri ja muutaman päivän surun jälkeen päätettiin, ettei korona meitä estä menemästä naimisiin.

Ollaan nyt lomalla järjestelty pienimuotoisia 10 henkilön häitä. Vain meidän molempien vanhemmat ja sisarukset, joiden kanssa ollaan muutenkin oltu tekemisissä. Varattiin yksityinen tila Kalviikista, paikka nimeltä Villa Andania. Paikalle ollaan järjestetty ruuat catering yrityksen kautta sekä vihkijä tulee maistraatin kautta meidät vihkimään. Saadaan sittenkin pitää meidän häät vuosipäivänämme, joka on meille iso juttu! <3


Ollaan monesti tämän loman aikana juteltu Markuksen kanssa siitä, ettei me kyllä olla vuosikausiin vietetty lomaa näin kokonaan kotosalla ilman, että oltaisiin jossain reissun päällä menossa. Tämä loma on ollut kyllä silti ikimuistoinen ja ihana. Olen viettänyt ihan hurjan paljon aikaa tässä korituolissa, mun lempipaikalla parvekkeella. Häät on vielä tulossa ja minusta tulee rouva! Asunto on myyty ja vuokra-asuntokin on nyt löydetty Markuksen sukulaisen ansiosta. Kaappeja on jo vähän myös tyhjennetty. Tedi on nauttinut pitkistä ulkolenkeistä ja meidän 24h seurasta niin, että näkyy ja ollaan saatu pitkästä aikaa viettää paljon kaksin keskistä aikaa Markuksen kanssa. Ei siis valitettavaa! <3

Kerron vielä häistä tarkemmin seuraavassa blogipostauksessa.

Ihanaa viikkoa kaikille ja nauttikaa näistä ihanista aurinkoisista päivistä!

<3 Salla