Tänään näytän meidän kirjahyllyn ja sen suosikit! ? Multa on viime aikoina kyselty paljon minkälainen on hyvä kirja 1 vuotiaalle. Tänään ajattelin siis tämän toiveen toteuttaa ja kertoa meidän kirjahyllyn kovimmalla kulutuksella olevat lasten kirjat.

Kirja 1 vuotiaalle

Mulla on nääääin monta lemppari kirjaa. Tänään esitellään ne lempparit.

Kirja 1 vuotiaalle

Viidakko äänessä on kaikista näistä uusin. Älä kutita possua on taas vanhin ja edelleen kovalla käytöllä. Saaga innostui Älä kutita possua kirjasta jo ennen 1 vuoden ikää. Viimeisen sivun tahdissa on kiva myös tanssia.

Kirja 1 vuotiaalle

Oppi ja Ilo – Minun loruni on Saagan 1 vuotis syntymäpäivälahja. Saaga rakastaa kuunnella loruja kerta toisensa perään ja käännellä sivuja.

Kirja 1 vuotiaalle

OHO Mitä tapahtuu on uusi tuttavuus niin meillä kuin kauppojen kirjahyllyissäkin ja on kivaa selattavaa pienille. Sen kanssa ollaan kierretty asuntoa ja ensin katsottu kirjaa ja sitten tehty itse perässä. Sivut ovat paksut pahviset ja kuvat isoja ja yksinkertaisia sekä hauskasti kuvitettu. *saatu pr lähetyksenä

Kirja 1 vuotiaalle

Puppe kirjat ovat yksiä Saagan suosikkeja, mutta sivut ovat turhan ohuet ja luukut myös. Suurin osa luukuista onkin revitty jo irti. Saaga ei myöskään vielä ihan ymmärrä luukkujen päälle, että sinne voi kurkistaa, vaan koko luukku halutaan vain vetää irti ja katsoa itse luukkua lähemmin.

Kirja 1 vuotiaalle

Äänikirjat ovat osoittautuneet kaikista parhaimmiksi.

Kirja 1 vuotiaalle

  • Oppi ja Ilo – Älä kutita possua: Tämä kirja kotiutui meille Saagan ollessa noin 9kk ikäinen. Kirja on ollut kovalla käytöllä, mutta toimii vielä! Kirjan sivuilla on eläimiä, joilla on pehmeä turkki jota voi kutitella. Kun eläimen turkkiin koskee, päästää eläin äänen. Viimeisellä sivulla on nappi josta tulee Piippolan vaari musiikki, jonka tahdissa on kiva tanssia. Saaga oppi myös aika nopeasti kääntämään kirjan sivut heti viimeiselle sivulle josta musiikki tuli. ?
  • Oppi ja Ilo – Minun loruni: Tämä oli Saagan 1 v syntymäpäivälahja, jota Saaga on rakastanut kovasti. Kaikki lorut kuunnellaan alusta loppuun ja sitten takaisin alkuun. Lisäksi kuvat kiinnostavat kovasti ja niitä tykätään osoitella.
  • Oppi ja Ilo – Minun päiväni: Ihan huippu kirja ensimmäisten sanojen opiskeluun. Saaga on oppinut jo monta sanaa, kuten paita, matto, koira ja kissa.
  • Readme.fi – Äänekäs maatila: Tämä on yksi uusimmista tulokkaista, mutta noussut ihan yhdeksi Saagan lemppari kirjaksi. Saaga rakastaa ääni nappeja, mutta sen lisäksi osaa jo etsiä joka sivulta traktorin ja koiran. Kirjan sivuilla tapahtuu paljon.
  • Readme.fi – Viidakko äänessä: Viidakon äänet ovat olleet myös hauskaa kuunneltavaa. Varsinkin norsu on Saagan lemppari ja sen mukana halutaan huutaa AAAAA.
  • WSOY – OHO Mitä tapahtuu?: *saatu/ Tätä kirjaa vähän kuvailinkin jo tuossa ylempänä kuvatekstissä. Kirjassa kerrotaan kuvien muodossa erilaisista kodin tapahtumista ja mitä niistä seuraa. Kuten esimerkiksi mitä tapahtuu, kun painetaan valokatkaisijasta tai mitä tapahtuu, kun koiran vesikupilla käydään läiskyttämässä.
  • Otava – Emppu ja iso punainen potta: On kaikista hauskinta kuunneltavaa. Saaga nimittäin nauraa tämän kirjan ääninappien tahdissa. Kun Emppu nauraa kirjassa, Saaga höröttää oman huoneen lattialla. Vielä Saaga ei ymmärrä pottatreenin ideaa kirjassa, mutta ääniä on hauska kuunnella ja osoitella pottaa.
  • Readme.fi – Metsän ääniä: Oli meidän ihka ensimmäinen kirja joka valitettavasti hajosi kuukausi takaperin. Ääninapit lakkasivat toimimasta, kun niitä oli paineltu jo niin paljon. Näitä ääniä kuunneltiin jo Saagan ollessa 3kk ikäinen.
  • Otava – Missä Puppe piileksii?: Koko Puppe -sarja on hauska! Erityisesti koira hahmona on Saagan mieleen ja sana koira onkin ollut kovalla harjoituksella. Yksinkertainen piirrustustyyli ja selkeät kuvat valkoisella taustalla ovat helppoja lapselle.
  • Oppi ja Ilo – Mikä sanoo miau?: Tämä on ollut myös ihan hauska kirja ja tämäkin on ollut kovalla käytöllä. Silti voiton vie nuo listan kärkipäässä olevat kirjat. Tämän kirjan ääninapit ovat piilossa liu’utettavien pahvien alla.
  • Otava – Puppe päiväkodissa: Tässä kirjassa on hieman paksummat sivut, mutta silti luukut ovat lähteneet tässäkin suurimmaksi osaksi pois. Päiväkoti aiheena on ollut hauska ja monesti ollaan myös Saaga kanssa ”keskusteltu” päiväkodista tämän kirjan kanssa.

Lisäksi meillä on paljon satukirjoja, mutta Saaga ei malta vielä kuunnella satuja loppuun. Meillä ei ole vielä iltasatuhetkiä eikä kukaan muu saa pitää kirjaa kuin Saaga. Tämän vuoksi ollaan siis aika lailla pysytelty näissä äänikirjoissa vielä. Ehkä jossain vaiheessa, kun Saaga vähän kasvaa, malttaa hänkin makoilla omassa teltassaan äidin sylissä ja lukea yhdessä kirjaa ja kuunnella satuja.

Kirja 1 vuotiaalle

Kirjat ovat meillä kovalla käytöllä ja käytön jäljet kyllä näkyvät.

Parasta on itse saada painaa ääninappia ja yrittää matkia ääntä perässä.

Readme.fi – Viidakko äänessä

Kirja 1 vuotiaalle

Otava – Emppu ja iso punainen potta on tällä hetkellä yksi Saagan suosikeista.

Oppi ja Ilo – Minun päiväni on hyvä kirja ensimmäisten sanojen opetteluun.

Kirja 1 vuotiaalle

Saaga on oppinut jo sanomaan kissa ja koira. Näitä nappeja on paineltu paljon.

Toivottavasti tästä löytyi nyt se hyvä kirja 1 vuotiaalle myös sinne ruudun toiselle puolelle. Täytyy tehdä uusi tällainen kirjaesittely, kun Saaga hieman kasvaa ja alkaa kiinnostumaan muistakin kuin ääntä pitävistä kirjoista. ?

Lue myös:

Meidän 1 vuotiaan lelukori

Lahja 1 vuotiaalle?

Mitä joulukuusen alta paljastui? 

Tarjotaanko me vauvalle tarpeeksi aktiviteetteja?

Nähdään myös Instassa! ?

<3 Salla

Tänään päätin esitellä vähän mitä Saagan lelukorista löytyy. Meillä on itse asiassa kaksi lelukoria. Toinen on olohuoneessa ja toinen on Saagan omassa huoneessa. Ajattelin, että olisi kiva, kun eri huoneessa olisi erilaiset lelut ja leikit. Näin ei ainakaan vielä ole kyllästytty mihinkään leikkeihin. Iänmukaiset 1 vuotiaan lelut ovat olleet nyt viime aikoina enemmän huudossa ja vanhat lempparit alkaa jäämään. Munakennon, tyhjän maitopurkin, paperipussin ja muiden “hittilelujen” lisäksi löytyy muitakin hieman kestävämpiä leluja.

1 vuotiaan lelut

Meidän 1 vuotiaan lelut on kahdessa paikassa. Olohuoneessa on omat leikit ja omassa huoneessa omat. Toki oman huoneen leikit valuu aika usein olohuoneenkin puolelle. ?

*koronapallo oli vauvavuoden suosituin lelu

MiTkä lelut ovat jääneet pois?

Saagan lelukorista löytyy vaikka ja mitä leluja. Me ei olla laitettu mitään jemmaan, annettu eteenpäin tai heitetty pois, vaan edelleen samat lelut ovat käytössä kuin vauvavuotenakin. Nyt alkaa huomaamaan, että vauvavuoden lelut alkavat jäädä muiden varjoon ja uudet enemmän iän mukaiset kiinnostavat enemmän.

Parhaina “leluina” me ollaan todettu kirjat. Puolestaan vauvojen helistimet ja purulelut alkavat jäämään pois. Edes kuuluista *koronapallo, ei ole enää hitti, vaikka se todettiinkin vauvavuoden parhaaksi leluksi. ? Paras purulelu oli ehdottomasti *MAM:in cooler purulelu, jonka pystyi laittamaan jääkaappiin. Muut purulelut eivät juurikaan olleet käytössä.

Saagan lempi helistin on hankittu Kärkkäiseltä

1 vuotiaan lelut

Lempi kirjat tällä hetkellä. Linkit alempana.

1 vuotiaan lelut ja meidän lempparit

Saaga on koko ajan alkanut enemmän rakastamaan kirjoja. Vaikka niitä ei osatakaan lukea tai edes malteta olla sylissä niin, että joku lukisi, on niitä maailman parasta aukoa ja käännellä sivuja. Vielä parempaa on jos sivuilta löytyy nappeja joista lähtee ääni. Saagan lemppari kirja on Oppi&Ilo:n Älä kutita possua -kirja. Toinen ihan lemppari on Kids.fi:n Metsän ääniä -kirja.

Soivat lelut ovat parhaita. Laulava kirja on edelleen ihan hitti ja samalla rasittavin lelu joka meidän perheestä löytyy. Jos minulta kysytään, haluaisin meidän perheeseen pelkkiä melodiaa soittavia leluja enkä rallatuksia, jotka soivat vielä suihkussakin päässä. ? *Soiva kosketinsoitin on myös hitti, mutta onneksi se ei rallata! Tämä olisi ollut kätevä myös vauvaiässä, koska nappia pystyi kääntämään niin, että lelu soi myös heilutuksesta. Tällä hetkellä meillä on säätö, jossa koskettimia täytyy painaa. No seuraavaksi paras on nyt tämä meidän uusi *rumpu (saatu), joka soittaa erilaisia laulujen melodioita sekä rummun rytmiä. Mukana tuli rumpukapulat, joita Saaga ainakin vielä tässä  vaiheessa käyttää enemmän syömäpuikkoina, mutta rumpua on kiva käsin hakata ja kuunnella eri biisejä.

Purkaminen on myös tällä hetkellä ihan parasta puuhaa ja siihen toimii palikat sekä *palikkapelle. Pellestä on kiva ottaa palikoita pois ja katsoa, kun äiti kasaa pellen uudestaan kokoon. Myös palikkakoria on kiva purkaa. Oikeastaan ihan kaikkea on tällä hetkellä kivaa purkaa ihan kirjahyllystä ja meikkipussista lähtien, mutta onneksi aletaan pikku hiljaa myös oppimaan sitä, että tavarat myös laitetaan takaisin paikoilleen. ?

1 vuotiaan lelut

Brion palikkapelleä on kiva purkaa

Palikat on ostettu Clas Ohlsonilta

1 vuotiaan lelut

Hitti soittimet raikaa koko päivän

1 vuotiaan lelut

*Hapen rumpu on uusin ja tällä hetkellä eniten käytössä oleva lelu. *saatu

Jos nyt lähtisin ostamaan Saagalle uusia leluja, hankkisin ihan ensimmäisenä *leikkikaukosäätimen ja kännykän. Ai että, ne on hittejä tällä hetkellä (siis oikeat ?) ja ehdottomasti *avaimet myös. Lisäksi tällainen ihana *rumpusetti olisi ihan takuuvarma hitti.

Lisää Saagan saamista synttärilahjoista löytyy täältä.

Lue myös:

20 x Parhaat lahjat vauvalle ja perheelle 

1-vuotiaan syyspukeutuminen

Saagan huone – sisustuskärpänen iski

Kodin säilytysratkaisut

Nähdään myös Instassa! ?

<3 Salla