synttärikuukausi

Asu: KappAhl *saatu

synttärikuukausi

No heipä hei helmikuu! ? Tammikuu hurahti ohi ja nyt vietetään jo viimeistä talvikuukautta. Lasken maaliskuun jo kevääksi, joten voiko nyt jo alkaa toivottelemaan hyvää kevään odotusta? ?

Mä täytän viikon päästä 28 vuotta, eikä se oikein tunnu missään. Vielä ei ole kolmenkympin kriisi ja koko ikä tuntuu ihan välinumerolta. Ei herätä mitään tunteita. Ei itse syntymäpäiväkään kyllä herätä. Me ei olla kehitetty mitään sen suurempia juhlallisuuksia syntymäpäiviksi. Ei olla siis ajateltu viettää niitä mitenkään. Lapsena synttärit oli isompi juttu ja nyt oman lapsen synttärit ovat enemmän odotettava juttu. Ristiriitaista kyllä, mutta silti tiedän, että mua jää harmittamaan, jos synttärit ovat ihan tavallinen arkipäivä ja mitään ei ole luvassa.

Mun synttärit ovat viikon päästä ystävänpäivästä ja ajateltiin ottaa uusi breikki Markuksen kanssa ja lähteä parin viikon päästä viikonloppuna hotelliin yöksi, ulos syömään ja nauttimaan toistemme seurasta. Saaga pääsee isovanhemmille yökylään. Viimeksi yökyläily meni ihan hurjan hienosti ja meillä oli super mukavaa! Meidän viime kertaisesta staycationista pääset lukemaan täältä.

Lahjoja me ei olla vaihdeltu enää pitkään aikaan toistemme syntymäpäivinä, mutta aamupala on järjestynyt sänkyyn joka vuosi. Haasteen tähän kyllä tuo meidän pikku taapero, joka kovasti haluaa nykyään osallistua varsinkin ruokailuhetkiin. ? Saa nähdä millainen show on luvassa.

Yksi asia jonka olen huomannut tässä vanhetessa on se, että vaatteet muuttuvat vain entistä mukavimmiksi. Monena päivänä olen katsonut itseäni peilistä ja ajatellut, miksi silloin nuorempana en jo tajunnut panostaa pehmeisiin kotivaatteisiin. Tämä on taas niitä iän tuomia viisauksia. ? Kireät ja pienet vaatteet ovat lentäneet vaatekaapista ja pehmeitä, käytännöllisiä ja mukavia vaatteita on tullut tilalle. Tästä kuvan setistä on tullut mun ihan tämän hetken lemppari. Mulla ei varmaan ikinä ole ollut näin pehmeitä vaatteita! Tämä menee kätevästi mun synttärilahjasta!

Ihanaa iltaa sinne! ?

Lue myös:

Itsensä näköinen äitiys ja äidiksi kasvaminen

Toinen lapsi haaveissa vai mennäänkö sittenkin yhdellä?

Ruuhkavuodet – Saanko paussin?

Käynnistymisvaikeuksia – Lapsi lomalla

Nähdään myös Instassa! ?

<3 Salla

Taas yksi sadepäivä. Juurihan viime viikolla satoi.

Pinniksestä alkoi kuulumaan kitinää ja sade ropisi makuuhuoneen ikkunoihin. Kello oli 8.30. Saaga oli ottanut yön valvomisten jäljiltä hyvän unispurtin ja nukkunut muutaman tunnin jo putkeen. Hengitys rohisee ja Saaga tuntuu kuumalta. Käydään hoitamassa kuumelääkitykset, nenäimut ja siirrytään aamutouhuihin. Onneksi ruoka maistuu normaalisti ja Saaga hymyilee ja juttelee syöttötuolissaan. Huoli haihtui hetkeksi pois.

Käynnistän kahviautomaatin ja luomet tuntuvat painavilta. Ei aikaakaan, kun huomaan juovani jo kolmatta kuppia kahvia. Saaga nukkuu vaunuissa päiväunia ja huomaan myös käyväni kurkkimassa Saagaa vähän väliä. Istahdan sohvalle ja puolen päivän aikaan huomaan istuvani siinä edelleen. Uraäitien kuudes peräkkäinen jakso pyörii jo ruudussa ja Netflix kysyy jo toistamiseen “Katsotko vielä?”.

Välillä on päiviä, kun virtaa riittää vaikka muille jakaa. Tämä ei ollut se päivä. Kaksi huonosti nukuttua yötä riittäisi jo.

Lähdettiin Saagan herättyä käymään apteekissa ostamassa nenätippoja ja toisenlainen nenäimuri. Väsyneenä kipeän lapsen kanssa sitä huomaa shoppailevansa enemmän kuin mielellään apteekin hyllyjien välissä ja huomaa ostoskorin olevan täynnä mahdollisia helpotuksia flunssan hoitoon. Koska äidinkin hyvinvointi on tärkeää piti kaupasta käydä ostamassa myös kasapäin suklaata. Tarjouslaarit saivat tästä väsyneestä ja nälkäisestä äidistä hyvän asiakkaan. Lisäksi mukaan tarttui Fafasin pitat, koska ruoanlaitto ei tänään napannut ollenkaan.

Kello näyttää jo kahta enkä ole saanut mitään aikaiseksi. Sohvassa on ihmisen muotoinen painauma ja Saagan eilisen lääkärikäynnin paperit odottavat vielä vakuutusilmoituksen tekemistä. Myöskin Kelan kotihoidon tuen hakemus on edelleen tekemättä. Päätän ryhdistäytyä ja hoitaa edes nämä pois alta ennen kuin Saaga herää.

sadepäivä sisustuspäivä

Istutettiin noin viikko sitten Saagalle oma auringonkukka joka on lähtenyt itämään hienosti. Sitä on tullut nyt tämä päivä ihmeteltyä samalla, kun olen seuraillut Saagan hengitystä vaunujen vieressä. Parvekkeella ei tällä hetkellä ole vielä juurikaan kasveja ja tämä sekä pieni kukka istutus ovat ainoat elävät asiat tällä meidän vielä niin karulla parvekkeella. Meillä on kyllä suunnitelmia parvekkeelle, mutta säästellään niiden toteutuksia Markuksen alkavaan lomaan.

Saaga nukkui kello 16 aikaan vielä päiväunia, jotka olivat taas kestäneet jo pari tuntia. Unta tuli siis nyt päivällä enemmän kuin edellisenä yönä yhteensä. Mulla on ollut siis aikaa muhia sohvalla Netflixin ääressä, mutta myös laittaa kotia. Saatiin hankittua meidän saarekkeen yläpuolelle Strig-hylly, joka ostettiin Nordic Nest -verkkokaupasta. Lisäksi tällä viikolla saadaan vihdoin ja viimein saarekkeen yläpuolelle valaisin sekä saarekkeen ympärille baarijakkarat. Ostettiin HAY About A Stool tuolit, joiden pitäisi saapua tämän viikon lopussa.

Asennoiduin jo eilen siihen, että aurinkokelit on nyt hetkeksi nähty sillä loppu viikko on luvattu pelkkiä sateita. Olisin silti kaivannut tänään auringosta lisäenergiaa huonosti nukuttujen öiden vastapainoksi. Toivottavasti ensi yö nukutaan koko perhe jo paremmin! ☀

Lisää luettavaa sadepäiviin:

Netflixin parhaat sarjat

Saagan päivärutiinit 7kk

Mitä äitiysloman jälkeen?

Täydellinen aamu

Päiväkodin aloitus – ajatukset nyt

Nähdään myös Instassa! ?

<3 Salla

Meillä on ollut aikamoinen syksy, joten ajattelinkin nyt näyttää miltä meidän syksy näytti kuvina. HUHHUH! Selailin kännykän kameran rullaa ja palailin vähän ajassa taaksepäin kokoamaan omia ajatuksia tältä syksyltä. Paljoa ei syksyn värejä näy, koska aikaa tuli vietettyä neljän seinän sisällä vauvakuplassa.

syyskuu

Syyskuussa vietettiin viimeisiä hetkiä raskaudesta sekä synnytettiin. Olo oli tukala, hikinen, turvonnut ja väsynyt. Kamera ei paljoa pysynyt loppuraskaudesta kädessä ja kiinnostus kaikkeen tekemiseen oli täysi nolla. Onneksi meillä oli raskausajan kuvaus, joten musta on saatu ikuistettua se hehkuva tuleva äiti. Hiki virtasi näitäkin kuvia ottaessa, mutta se ei onneksi näissä näy. ?

Kuvat: Heidi Väisänen / Kukat: Kukkatehdas

Valmistauduttiin viimeisiä hetkiä synnytykseen, harjoiteltiin spinning babies -liikkeitä ja joka päivä ihmettelin ja mietin, että joko olisi vatsa laskeutunut. Suurin osa syksystä meni myös kaverin kanssa raskauskuulumisia vaihtaessa <3 . Onneksi ehdittiin ottaa vielä kuva meidän raskausmasuista yhdessä, nimittäin tämä kuva otettiin vain muutama päivä ennen mun synnytystä.

Synnytys, se elämäni hienoin ja ihmeellisin päivä. Sitä en kyllä ikinä unohda, mutta se on totta, että aika kultaa muistot. En nimittäin enää muista sitä kipua yhtä vahvasti. Se tosin haihtui jo, kun sain lapsen syliin. <3

Perhehuoneessa ihasteltiin pientä. Kuvia sairaalalta, jossa vietettiin Saagan ensimmäiset 24h

Kotiin lähdössä

Juuri syntynyt pieni

Sairaalaruuat eivät olleet mitään lemppareita, mutta vähänkö ruokahuolto pelasi hyvin!

lokakuu

Vietettiin aikalailla aikaa pelkästään vauvakuplassa. Baby blues iski ja kovaa. Sukulaiset ja kummit tuli moikkaamaan ekaa kertaa meidän pikkuista ja muista vaan sen ahdistuksen, joka silloin oli. En ollut yhtään valmis jakamaan tätä lasta vielä kenenkään kanssa. Nämä kuvat on otettu ekana “hyvänä” päivänä, kun ei kaikki enää itkettänyt.

Kuvia vauvakuplasta kotoa ja ensimmäinen kuvalle tallentunut vahinkohymy <3 

 

 

Päästiin myös ekaa kertaa ulkoilemaan vaunulenkeille ja ihastelemaan ruskan värejä. Ensimmäiset vaunulenkit oli super lyhyitä. Kestoltaan n. 10-15 minuuttia. Seuraavana päivänä ja jo iltana alapää oli tulessa. Kipulääkkeitä söin melkein kaksi viikkoa synnytyksen jälkeen, jotta pääsin edes vähän liikkumaan.

Ensimmäinen vaunulenkki perheenä <3

marraskuu

Vietettiin ensimmäistä isänpäivää ja Saagan nimiäisiä. Uskaltauduin myös ekaa kertaa Saagan kanssa käymään kodin seinien ulkpuolella, muuallakin kuin neuvolassa. Tää oli mulle iso juttu. SIlti en vielä mielellään liiku tämän pikkuisen kanssa missään muualla kuin isovanhempien luona ja pakosti neuvolassa. Katsotaan sitten ensi vuoden puolella asiaa uudelleen. Vaunulenkit alkoi myös sujumaan ja niihin alkoi löytymään jo rutiini ja varmuus.

Meidän syksy kuvina sisältää myös paljon ruokakuvia. Tuli nimittäin kokkailtua ja leivottua aika paljonkin! Varsinkin ennen synnytystä ja nyt vasta on into tähänkin alkanut palaamaan.

Katsotaan mitä talvi tuo tullessaan. Toivottavasti ainakin lunta! ❄ Tule seuraamaan mitä meidän talveen ja jouluun kuuluu Instagramin puolelle. ❤

Lue myös:

Ensimmäinen isänpäivä

Nimiäiset

<3 Salla