Mä en ole oikein ikinä tehnyt sisältöä mun liikkumisesta. En Instan puolelle. En tänne. Se on ollut itselle sellainen oma juttu jota en ole halunnut jakaa. Olen halunnut pitää sen stressittömänä ja samalla myös vähän pelännyt sitä, jos liikkuminen alkaakin taas tuntumaan pakkopullalta, jota se joskus oli. Nyt on kuitenkin motivaatio taas liikkumisen aloitukseen hukassa. Miten saada motivaatiota liikuntaan?

Liikuntaan mulla on viha rakkaus suhde. En juurikaan pidä liikunnasta, mutta tietyistä lajeista kylläkin. En ole ikinä ollut se joka into pinkeänä lähtee työporukalla pelaamaan pesistä tai lentopalloa. En osaa nauttia liikunnasta seurassa. Liikkuminen on mun omaa aikaa. Se on mun oma juttu ja mun pitää saada tehdä sitä mitä haluan ja omassa tahdissa. Tämä on mulla nykyään aika vahvassa ja teiniaikojen pakko kuntosalit puskee välillä vieläkin mieleen. En ole käynyt kuntosalilla useisiin vuosiin.

Pääset lukemaan tekstin itsetunto ääripäästä ääripäähän tästä.

Miten saada motivaatiota liikuntaan

Kaipuu hiekkaladuilLe

Mulle iski jo viime kesänä kaipuu juoksulenkeille, kun aloin taas näkemään muutakin elämää itselläni kuin pelkän lapsen. En ollut juossut koko Saagan vauva-aikana enkä raskausaikana. Juoksu on ollut aina mulle se omin tapa liikkua.

Pääset lukemaan tekstin vauvakupla puhkeaa tästä.

Viime syksynä mä kävinkin muutamaan otteeseen juoksemassa ihan vain itsekseni. Minä ja musiikki. Siitä ei kuitenkaan heti muodostunut tapaa, joten en enää vain käynyt.

Nyt olen monta kertaa puhunut kotonakin ääneen siitä, että vatsalihaksia pitäisi treenata nyt vielä ennen mahdollista toista raskautta. Itse ajattelen, että mitä paremmassa kunnossa vatsalihakset on, sitä paremmin ne tukevat raskausvatsaa, ehkäisevät raskausarpia, tukevat selkää ja näin myös vähentävät mahdollista kipua alaselässä raskausaikana. Voitte varmaan jo tässä vaiheessa arvata kuinka monesti niitä vatsalihaksia on tullut treenattua. Miten sitä voikin olla niin saamaton?

Pääset lukemaan raskausarvet 10 kk synnytyksen jälkeen tästä.

Häpeän sitä missä kunnossa olen nyt

Mulla on tapana aina suunnitella ja ajatella, että: ”nyt mä kyllä alan taas käymään lenkeillä!” Ja viikkoa myöhemmin huomaan istuvani kotona sohvalla enkä edelleenkään ole siellä hiekkapoluilla lenkkarit jalassa. Mittari näyttää kovaa pakkasta, ulkona sataa tai töitäkin vielä olisi. Kyllä aina jokin syy löytyy.

Synnytyksestä palautumisesta ja äitiysfysioterapian seurannasta pääset lukemaan täältä.

Miten saada motivaatiota liikuntaan

Miten saada motivaatiota liikuntaan?

Motivaatiota mulla kuitenkin on ollut ja olen sen aikaisemminkin tässä elämässä löytänyt. Olen myös kokenut liikkumisen innon. Olen kokenut sen valtavan hyvän olon tunteen kuntosalin rääkiitreenin jälkeen. Olen kokenut sen huuman ja onnistumisen tunteen, kun lyön oman nopeus ennätykseni juoksulenkillä tai pystyin tekemään pidemmän lenkin kuin aiemmin. Liikunta vain pitää taas aloittaa ja jaksaa tsempata itseä siihen asti, että sen saa taas osaksi omaa arkea. Liikkumisen into tulee kyllä, kunhan löytää sen oman jutun ja jaksaa sitä tehdä kauemmin kuin viikon tai kaksi.

Kaivoin eilen illalla mun Suunnon kellon esille. Päätin aloittaa rauhallisesti, mutta ilman seurantaa en vain liikkumista tule taas aktiivisesti aloittamaan. Mua motivoi se, että joku hengittää niskaan tai seuraan aktiivisuusrannekkeen avulla omaa liikkumista. Toivon, että tämä into ei nyt lopahda. Mulla on ikävä sitä hyvin voivaa Sallaa, jolla oli energiaa ja joka jaksoi panostaa omaankin hyvinvointiin. Joskus on vaikeaa muistaa, että lapsi voi vielä paremmin, jos äitikin voi.

Toinen mikä itseäni motivoi on hyvät varusteet. Ilman kunnon juoksukenkiä tai mukavia treenivaatteita ei liikuntakaan tunnu niin hyvältä. Kun omassa kehossa on hyvä olla (vaikka vaatteiden avulla), kulkee treenikin paremmin.

Hyvän olon lisääminen arkeen muutenkin kuin liikunnan avulla. Jos mieli on maassa eikä energiaa saa mistään, ei tule lähdettyä liikkumaankaan. Itselleni iso vaikutus omaan jaksamiseen on värikkäässä ruoassa, tuoreissa kukissa ja hymyissä. Saattaa kuulostaa yksinkertaiselta, mutta toimii. Kun mieli voi paremmin, tulee motivaatio liikkumiseenkin helpommin. Näinä päivinä huomaan enemmän käyneeni myös ulkona ja istuvani vähemmän sohvalla sälekaihtimet kiinni laitettuina.

Motivoivien ohjelmien ja henkilöiden seuraaminen. Itseäni ainakin motivoi se mitä näen, jonka takia olen ottanut muutaman uuden liikuntaan painottuneen Instatilin seurantaan. Vaikka en yritäkään tehdä kaikkea kuten he, saa näistä nähdä sitä liikunnan iloa ja energiaa jota omaan arkeen kaipaa.

Lue myös:

Synnytyksen jälkeinen kilpirauhasen tulehdus

Kotihiiri – Viihdyn ennemmin kotona

Heippa ruuhkavuodet- Saanko paussin?

Haaveita tulevaisuuteen

Nähdään myös Instassa! ??

<3 Salla

Huono Itsetunto, sen kanssa on tullut kamppailtua.

Itsetunto on vaihdellut tässä elämäni aikana ääripäästä ääripäähän. Oon onnellinen siitä, että tänä päivänä se on siellä paremman puolella. Ikääntyminen, itsensä hyväksyminen, kunnioittaminen ja jopa rakastaminen ovat olleet isoja juttuja ja oivalluksia tässä viime aikoina. Yksi isoin tekijä oman itsetunnon nostattamisessa on ollut oma kumppanini sekä äidiksi tuleminen. ❤️

Kumppanin tuki ja suhteen alun kaNkeus

Mulle oli onnen potku löytää Markus mun elämääni. Kirjoitin aikaisemmin meidän rakkaustarinan ja löydät sen täältä. ❤️

Palataan kuitenkin aikaan ennen Markusta. Olin 19-vuotias eli ihan teini vielä. Osittain huono itsetunto johtui iästä, osittain kasvatuksesta ja siitä ettei kehuja kotona kuulunut. Osittain se johtui siitä, että oma silloinen kumppani tuputti salitreenejä ovista ja ikkunoista eikä muuta yhteistä tekemistä ollut. Tuntui etten kelpaa tällaisena makkaramasuna. Treenasin viisi kertaa viikossa ja laskin kaloreita joita söin. Tein tätä vielä tavattuani Markuksenkin ja muistan kuinka hän sanoi ettei koskaan voisi elää näin treenihullun naisen kanssa. Treenaaminen oli mulle pakonomaista itsetunnon nostattamista. En tykännyt treenata ja usein olisin halunnut tehdä jotain aivan muuta. Oli pakko treenata, että kelpasin. Näin ajattelin vielä alle kaksikymppisenä.

Kun Markuksen kanssa sitten päästiin yhteen muuttamaan aloin kuulemaan kehuja päivittäin: olet kaunis, olet seksikäs, olet ihana, olet rakas. Sanoja joita en ollut ennen näin usein kuullut, sanoja joita en ollut välttämättä kuullut koskaan. Alkusuhteen kuljin käsi vatsan päällä ja häpesin omaa vartaloani. Käytös oli super tyhmää ja kesti vuosia päästä elämään normaalia elämää jossa omaa itseä ei tarvitse hävetä ja peitellä. Silti tuo mies on jollain ilveellä pysynyt tuossa vieressä ja tiedättekö mitä, kuulen edelleen yli kahdeksan vuoden jälkeen päivittäin nuo samat sanat: olet kaunis, olet seksikäs, olet ihana, olet rakas. Toki yksi asia on muuttunut. En enää peittele enkä häpeile itseäni.

Äitiys, seksi, raskausarvet ja itsensä arvostaminen!

Äitiys muutti kaiken. Kaikista ihanin kehu silti koko mun elämässäni on ollu se kuinka Markus ylisti mun suoritusta synnytyksessä. Kuinka ihanasti hän puhuu siitä miten ylpeä musta on ja kuinka äärettömän kovan työn mä olen tehnyt. Tiedän sen hyvin itsekin, mutta erityisen hyvältä se tuntuu, kun oma rakas on sen myös huomannut. Myös omat positiiviset ajatukset itseä kohtaan ovat ihan parhaita. Se, että itsestä voi oikeasti olla ylpeä. Ehkä jollekin se on ollut aina mahdollista ja normaalia, mutta mulle nämä ovat isoja juttuja.

Ennen synnytystä me puhuttiin paljon mun muuttuvasta vartalosta ja mun peloista, jos mun vartalo muuttuukin kamalasti. Pelkäsin raskausarpia, roikkuvia tissejä ja sitä miltä seksi sitten synnytyksen jälkeen tuntuu. Mitä jos mailaa heilutetaankin sitten ladossa? Mitä jos tissit saa heitettyä olalle? Mitä jos raskausarvet peittävät koko vatsan ja vatsa jää roikkumaan kuin tyhjä reppu? Kaikki nämä pelot omasta muuttuvasta kehosta lähti, kun vauva saapui maailmaan. Se ei tarkoita sitä, että kiinnostus omaan ulkonäköön olisi kadonnut vaan itseä vaan oppi rakastamaan ihan uudella tavalla.

Tissejä en saa olan yli, raskausarvet eivät peitä koko vatsaa ja reisiä, seksi on edelleen ihanaa ja ihan saman tuntuista! Bonuksena myös teini-iästä lähtöisin oleva oman vartalon halveksunta katosi.

Onneksi osaan nyt suhtautua muuttuneeseen vartalooni lempeydellä ja arvostuksella. Huono itsetunto on poissa. Kun katson peiliin, katsoo sieltä ihan älyttömän upea nainen ja äiti, joka on tehnyt ihan älyttömän työn. Kelpaan tällaisena. Kelpaan todella hyvin tällaisena!

Ikä, some ja vaa’an lukemat

Ikä on tuonut myös omat hyvät puolensa nimittäin ajan kanssa olen oppinut, että ihmiskehot ovat erilaisia. En tule koskaan näyttämään 175cm hoikalta pitkäsääriseltä naiselta, eikä se ole tarkoituskaan. Tavoitevartalohan on sellainen, jossa itsellä on hyvä olla eikä näytä kaikilla samalta.

Some luo omat paineensa ihanteellisiin vartaloihin. Uskon, että tämä johtuu osittain siitä, että vatsamakkaroita ei haluta esitellä ja vain yhden näköisiä vartaloita nähdään. Eihän vatsamakkarat ole mediaseksikkäitä. Vatsamakkaroista usein puhutaan negatiiviseen sävyyn, vaikka totuus on, että kaikilla meillä on vatsamakkaroita, isoja tai pieniä. Elämä muuttuu aika paljon, kun oppii hyväksymään tämän tosiasian. ❤️

En ole käynyt itse vaa’alla sitten synnytyksen jälkitarkastuksen. Silloin raskauskiloja oli jäljellä vielä neljä kiloa. Nyt en tiedä paljonko kiloja on enkä edes välitä. Vaa’an lukema on lakannut kiinnostamasta. Mulla on hyvä olla!

Olen ihan super ylpeä itsestäni ja siitä kuinka paljon olen päässyt eteenpäin itseni kanssa! Toivon, että erilaiset vartalot nähtäisiin normaalina ja kauniina. Ei ole vain yhtä vartalotyyppiä, joka kaikilla täytyisi olla vaan jokaisella on se oma, jossa on hyvä ja ihana olla!

Jos jotain Saagalle saan opetettua haluaisin ehdottomasti, että jo nuorena arvostus omaa vartaloa kohtaan olisi kohdallaan. Teini-ikä tekee tietysti osansa, mutta toivon, ettei oma peilikuva inhota missään elämän vaiheessa. ❤️

Kunpa teini-Sallakin olisi tämän lukenut.

Lue myös:

Meidän rakkaustarina

Yhteinen loma

Positiivinen synnytyskertomus

Nähdään myös Instassa! ??

<3 Salla