Meillä lähti Markuksen isyysvapaiden viimeinen viikko käyntiin. Vielä tämän kuun alussa ei tiedetty, että se kuluisi päiväkotiin valmistautuessa. On tämä kuu pitänyt muutakin kuin päiväkodin alun ilmoituksen sisällään, niin kuin esimerkiksi sen, että olen nyt saanut itse keskittyä töihin ja laitettua firman pystyyn. Olihan siinäkin hommaa ja monet itkut pelkän stressin, paineen ja uupumuksen vuoksi on jo itketty. Taustalla toki on muutakin. Onneksi omista töistä löytyy paljon iloa. Ollaan myös laiteltu Saagan huonetta uuteen uskoon sekä mietitty joulusisustusta ja viikonloppujen pieniä karkaamisia hotelliin tai leffaan. Nyt kuitenkin päällimmäisenä fiiliksenä se päiväkoti jännittää.

Haluan molemmat

Eniten mua itsenäni auttoi tässä isyysvapaassa se, että ollaan nyt Markuksen kanssa yhdessä saatu hoidettua asioita pois jotka ovat roikkuneet pitkään tai olleet vähemmän tärkeitä, mutta on ne siellä taustalla kuitenkin työjonossa olleet. Lisäksi ollaan saatu molemmat keskittyä Saagaan ja on ollut hauska huomata miten Saagan käytös mua kohtaan on muuttunut.

Kerroin teille aikaisemmin siitä, kuinka meillä oli vaihe, että äiti ei kelvannutkaan. Iskä oli se cool ja kiva tyyppi jonka nähdessään tuli aina hymy korviin. Äiti työnnettiin pois itkien. Nyt kun iskä onkin ollut koko ajan saatavissa, on musta tullut se kiva tyyppi joka harmillisesti lukkiutuu makuuhuoneeseen tekemään luurit päässä töitä. Saaga itkee oven takana ja hakkaa ovea. Tällä hetkellä ollaan siis siinä pisteessä, että molemmat vanhemmat pitäisi saada, mutta enää ehdotonta isä tai äiti-vaihetta ei ole. Molempien kanssa viihdytään ja edellä mainitusta syystä päiväkoti on tällä hetkellä hyvinkin tarpeellinen, jos yhtään töitä meinaa saada tehtyä.

päiväkoti jännittää

Vähättelisin jos sanoisin, että mua vähän jännittää tuleva. Eihän me koskaan olla molemmat tehty kotoa käsin töitä ja tähän päälle vielä se, että meidän ensimmäinen lapsemme aloittaa ekaa kertaa päiväkodin. Omia kokemuksia varhaiskasvatuksesta ei siis ole. Päiväkodin aloituksesta kirjoitin aikaisemmin tänne.

Paljon uusia juttuja on siis luvassa ja aina joinakin päivinä kaikki tuntuu ihan ylitse pääsemättömän kuormittavalta. Tällä hetkellä kovasti keskustelua aiheuttava varhaiskasvatuksen resurssi- ja palkka keskustelu sekä sen vaikutus varhaiskasvatuksen laatuun kuormittaa ja pelottaakin mua aika paljon. Enhän mä ikinä haluaisi jättää Saagaa sellaiseen paikkaan hoitoon, jossa en voi olla 100% varma, että hänestä pystytään huolehtimaan ja tarjoamaan laadukasta kasvatusta ja opetusta. Aika huono ajoitus siis päiväkodin aloitukselle kaiken tämän mylläkän keskellä ja toivon todella, että alku lähtee sujumaan hyvin kaikesta huolimatta. Toki tämä on todennäköisesti vielä alkujännitystäkin, kun päiväkotiin ei ole vielä päässyt tutustumaan ja uskon, että tämä helpottaa ajan kanssa.

Olen täysin samaa mieltä siinä, että oloja ja työntekijöiden viihtyvyyttä tulisi parantaa palkalla sekä lisäämällä käsipareja, mutta tässä päiväkodin aloitusvaiheessa olisin halunnut välttyä niiltä kauhutarinoilta, joita tässä olen suurimmaksi osaksi viimeisten viikkojen aikana kuullut. Jännitys on muutenkin ollut ihan käsin kosketeltavaa. Rauhallisin mielin on siis vaikeaa olla. Tähän mielentilaan on apuna enää tutustumiskäynti, jotta itse pääsen näkemään millainen se meidän uusi päiväkoti oikein on.

Tämä loppu viikko meneekin suurimmaksi osaksi töiden ja Saagan valmistamisessa päiväkotiin. On vaatteiden nimikointia, muutamien vaatteiden hankkimista, repun pakkaamista, uuden rytmin opettelua ja monta muuta asiaa. Kivaa viikkoa sinne. ❤

päiväkoti jännittää

Lue myös:

Saimme soiton päiväkodista – Nyt se alkaa!

Raha, rakkaus, palkka ja säästäminen – Meidän perheen talous

Kotihiiri

Kukaan ei sanonut, että vauva-arki on tätä

Nähdään myös Instassa! ??

<3 Salla

Sade ropisee ikkunoihin, kahvi tuoksuu nenään ja kuppi tuntuu ihanan lämpimältä kädessä. Saagan juttelu kantautuu oven läpi tänne makuuhuoneeseen ja mä saan makoilla hetken itsekseni ja hoitaa työjuttuja.

Perhebloggaaja

uusi yritys, oma terveys ja isyysloma

En ole pitkään aikaan kirjotellu tänne blogin puolelle ihan arkista höpinää siitä mitä meille tällä hetkellä kuuluu. Ihanaa vaihtelua välillä kirjoittaa ihan mitä mieleen juolahtaa joten katsotaan mitä tästä tekstistä tulee. ?

Markus jäi siis isyyslomille viime viikon maanantaina ja on ottanut vetovastuun Saagan hoidosta. Minä puolestani pistin osakeyhtiön pystyyn jo olen sitä tässä taustalla hoitanut. Että sellainen yllätys pöö! Hommaa siis riittää tällä hetkellä ja kaikki uuden oppiminen yrittäjyydestä tuntuu ihan kamalalta tietotulvalta. Samalla tämä on IHANAA! Vihdoinkin saan nyt alkaa tekemään ihan 100% sitä mitä haluan ja keskittyä olemaan yhden naisen mediatoimisto. ❤️

Tämän yrityksen perustamisen lisäksi mua on viime aikoina (eli ainakin viimeisen vuoden ajan) väsyttänyt niin paljon etten saa pidettyä päivisin silmiä auki, keskittyminen herpaantuu ja katkeaa aina kahden sekunnin jälkeen, paleltaa ja oma jaksaminen on aika nolla. Kirjoitin viimeksi tästä kesällä tänne. Syytin tästä pitkään vauvavuotta, nyt imetyksen loppumista, pimenevää syksyä ja yrityksen perustamisesta tullutta stressiä. Ei tämä silti missään vaiheessa ole tuntunut samalta kuin tavallinen syysmasennus. Onneksi kävin tutkituttamassa asiaa ihan lääkärillä ja kävikin ilmi, että mun kilpirauhasarvot ovat päin prinkkalaa. Tänään tutkitaan asiaa lisää sisätautilääkärin vastaanotolla ja katsotaan mitä lähdetään asialle tekemään. Eilen itkin onnesta ja vähän surustakin. Onko tähän mun olotilaan vihdoin löytynyt hoidettava selitys ja saisin oman itseni takaisin? Samalla itkin sitä, että voi olla, että olen kohta alle 30-vuotias nainen jolla on perussairaus ja säännöllinen lääkitys koko loppu elämän ajan.

Tänään musta kuitenkin tuntuu hyvältä. ❤️ Toki väsyttää edelleen, mutta oma mieliala on parempi. Saagan kasvua ja uusia taitoja on ihanaa seurata ja niistä kirjoittelinkin Instan puolelle tänne. Saaga on tuettuna oppinut olemaan enemmän kaveri uuden taaperokärrynsä kanssa ja jaksaa touhottaa ja kiipeillä joka paikassa. Eilen oli aivan ihana sää vaunutella ja tänään päiväksi on luvattu taas aurinkoa! Nyt siis nautin ja käydään lääkärikäynnin yhteydessä syömässä jotain hyvää. ❤️

Ihanaa päivää sinne! ?

Lue myös:

Saagan 1v neuvola ja rokotteet

Syyssisustus – Meidän syksyinen koti

1-vuotiaan syyspukeutuminen

Väsymys johon uni ei auta

Nähdään myös Instassa! ??

<3 Salla