Tänään sitä vietetään, nimittäin isänpäivää. Isänpäivä aamupala oli meillä aamun kohokohtana. Aamupalaan nimittäin kuului sitä yhdessä olemista sekä lahjan avaaminen. Koko perheellä. Saaga kovasti auttoi Markusta avaamaan lahjan ja oli kovin kiinnostunut varsinkin rapisevasta espressopapupussista sekä Markuksen energiajuomista. ?

Ensimmäisen isänpäivän tunnelmia näet täältä.

Isänpäivä aamupala

Isänpäivä aamupala

Herättiin ennen kasia jo Saagan jutteluun ja tänään oli se aamu, kun Markus sai jäädä pötköttelemään sänkyyn ja mä lähdin hakemaan Saagaa, vaihdoin vaipan ja toin Markuksen seuraksi sänkyyn. Menin laittamaan uunia päälle croissantteja varten ja valmistelemaan täytteitä. Kaadoin smoothiet ja tein kahvit. Täytin croissantit ja laitoin kaiken tarjottimelle.

Saaga sai oman smoothien ja tämän jälkeen penkoa Markuksen saamaa lahjaa. Eihän yhteinen isänpäivä aamupala sängyssä olisi muuten onnistunut mitenkään taaperon kanssa. ?

Tarjolla meillä oli siis tomaatti-mozzarellacroissantteja, suklaacroissantteja, marjasmoothiet, latet sekä mustikoita. Oli ihanaa pyöriä sängystä täydellä vatsalla ylös. ❤️

Ystävänpäiväbrunssin ja vappubrunssin näet näistä linkeistä. Jos kaipaat inspiraatiota tuleviin merkkipäiviin.

Isänpäivä aamupala

Isänpäivä aamupala

Isänpäivälahja

Tämä on Markuksen toinen isänpäivä. Saaga oli vielä alle pari kuukautinen rääpäle vuosi sitten ja ei, me ei erityisemmin isänpäivää juhlittu. Sillon sanoinkin, että en ostamisen ilosta vain hanki jotain ja parastahan on jos lahja tulee lapselta itseltään. En itse puolla villakerrastojen, kellon, sukkien tai muun tavaran puolesta, jota voisi hankkia lahjaksi milloin tahansa muulloinkin, vaikka jouluna. Isänpäivänähän juhlitaan sitä, että saa olla isä lapselle. Lasten tekemät lahjat ovat parhaita tai ne joissa on oikeasti se isä idea taustalla. ❤️

Kasasin isänpäivän lahjaideoita aikaisemmin tänne.

Olen erityisen onnellinen tänä vuonna siitä, että Saaga oli tehnyt päiväkodissa kortin! Toki pienellä avustuksella, koska onhan Saaga vasta 1-vuotias. Korttiin oli sormiväreillä tehty kaksi kädenjälkeä vierekkäin ja se esitti muotokuvaa isästä. Kortin toiselle puolelle oli tulostettu ihana isänpäiväruno.

Isänpävä lahjaksi Markus sai korin johon olin kasannut vaikka ja mitä mieleisiä juttuja Markukselle. Jotta tästä Isyyspakkauksesta tuli isänpäivään sopiva, oli siellä Dad joke -paita sekä kustomoitu kirja jonka päähenkilöinä seikkailivat Saaga ja Markus. ❤️ Tästä he saavat vielä ihania lukuhetkiä yhdessä ja se on täysin Saagan ja Markuksen yhteinen juttu. Lisäksi paketissa oli energiajuomia, suklaata ja espressopapuja, jotta väsy ei ala taaperoarjen keskellä painamaan.

Kirja on tilattu täältä.

Isyyspakkauksen pääset lukemaan täältä.

Saaga teki ensimmäistä kertaa isänpäiväkortin ❤️

Ihanaa, hauskaa ja teidän näköistä isänpäivää sinne ruudun toiselle puolelle! ?

Lue myös:

Ensimmäinen isänpäivä isänä

Isänpäivän lahjaideat

isän rooli vauva-arjessa

Nähdään myös Instassa! ??

<3 Salla

Isänpäivä on ihan kohta eli ensi viikon sunnuntaina. Koska itsekin olen pohtinut nyt sitä mitä Markukselle isänpäiväksi antaisin lahjaksi, niin päätin, että jaan vähän tännekin omia isänpäivälahja ideoita joita tuli mieleen. Meidän tilanne on sillä tavalla “hankala”, että Markus on todella nirso ihan kaiken suhteen. Paras sisältö lahjassa tulee silti olemaan Saagan tekemä kortti, joka me “piirretään” yhdessä. Kerron mitä itse hankin myös tähän samaan.

Viime vuonna me vietettiin ihan ensimmäistä isänpäivää ja jo silloin totesin, että lahja on merkityksellisempi, kun lapsi sen itse antaa. Tänä vuonna halusin kuitenkin jotenkin Markusta muistaa, kun tässä on synttäritkin samassa syssyssä. Saaga on vielä pieni, mutta voi jo vähän jopa osallistua! Päätin tehdä Markukselle tänä vuonna vähän saman tyyppisen isyyspakkauksen, kun tein yli vuosi sitten raskausaikana. Pääset kurkkaamaan isyyspakkausta täältä. Sain itse äitiyspakkauksen ja päätin tehdä Markukselle oman version. Ajattelin, että tämä menisi nyt isänpäivälahjasta myös hyvin! Mennään siis niiden lahjaideoiden pariin!

isänpäivälahja ideoita x 10

  • Itse tehty kortti lapsen kanssa. Esimerkiksi sormiväreillä, mustikoilla tai piirtäen
  • Aamupala sänkyyn . Ehkä jotain erityistä? Onko isällä jokin lempi aamupala jonka voisi tehdä tai tilata esimerkiksi Woltin tai Foodoran kautta aamupalat kotiin?
  • Isä t-paita – Tilasin Markukselle tämän paidan boksiin jonka meinaan isänpäiväksi tehdä. ? Tämä oli itsestä aika hauska ja ehkä jopa tämä mun nirso mieheni suostuu tätä pitämään, kun paita on musta.
  • Fazerin sininen omalla tekstillä – Me tilattiin tällä idealla kummikutsut, jotka pääset katsomaan täältä. Aivan ihana idea ja toimii myös isänpäivänä.
  • Personoitu satukirja isälle ja lapselle, jossa he seikkailevat yhdessä – Tilasin Markuksen isänpäivälaatikkoon myös tämän Hurraa Sankarit satukirjan. Aika ihana idea ja meidän kirjahullun lapsen kanssa tämä on varmasti suurella käytöllä. ❤ Myös tämä Rakas isä -kirja oli aivan ihana.
  • Lahja lapsen kuvasta – Ifolorin sivuilta löytyi aika kivoja ideoita kirjanmerkeistä kuvakirjoihin asti. Esimerkiksi ensimmäiseksi isänpäiväksi olisi ollut kiva tehdä raskausajasta kuvakirja, joka päättyy lapsen syntymään. Kirjaan olisi voinut myös tallettaa kuvateksteinä ajatuksia tulevasta isyydestä. Voi kun olisin tämän tajunnut viime vuonna.
  • Herkkukori – Koko perhe voi osallistua tai isä voi saada omaa-aikaa herkkukorin ja omien juttujen parissa.
  • Liput leffaan, lätkämatsiin, teatteriin, jne.
  • Reinot tai aamutossut – Ihan paras lahja ?. Meillä ainakin Markus rakastaa aamutossuja.
  • Boksi johon kokoat tämän kaiken tai osan tästä. Tämän aion itse tänä vuonna toteuttaa. Laatikkoon tulee: yllä mainittu t-paita, personoitu satukirja, herkkuja, kahvia, energiajuomia, leffaliput x2 ja Saagan tekemä kortti (ehkä vähän avustan). ?
isänpäivälahja ideoita

kuva isyyspakkauksesta, jonka tein ennen Saagan syntymää

isänpäivälahja ideoita

Sisältöä isyyspakkauksesta

Muita lahjaideoita pääset kurkkaamaan täältä. Toivottavasti sinne on tulossa kiva isänpäivä! ❤

Lue myös:

Isyyspakkaus

Ensimmäinen isänpäivä

Isyysvapaiden viimeinen viikko

Isän rooli vauva-arjessa

Nähdään myös Instassa! ?

<3 Salla

Eilen oli Markuksen ensimmäinen isänpäivä isänä ja päätin laitella tänne vähän tunnelmakuvia eiliseltä.

Markus sai herätä croissantin ja kahvin tuoksuun aamulla, kun toin tarjottimella aamiaisen sänkyyn. Lisäksi tarjolla oli tuorepuristettua appelsiinimehua sekä mangotuorepuuroa (linkissä resepti). Papunenkin oli hyvällä tuulella heti aamusta ja tuore isä sai monta hymyä ja suloista jokeltelua lahjaksi heti aamusta. <3 Päätin, etten ala itse tekemään Markukselle isänpäiväkorttia tai ostamaan lahjoja. Me yritetään nyt muutenkin välttää turhan materian ostoa, kun muutto on oven takana. Papunen saa itse sitten tehdä kortit ja lahjat vähän vanhempana tai minun avustamana. Itse ajattelen, että isänpäiväkortin ja lahjojen tarkoitus on nimenomaan tulla lapsilta ja tällöin myös niiden merkitys on paljon suurempi. Aamiainen sänkyyn, hauska body, vapaapäivä ja ihanat perhekuvat kävivät lahjoista tänä vuonna.

Kävin hoitamassa Papusen aamupesut ja laitoin Papuselle päälle isyyspakkaukseen hankkimani bodyn. Me ollaan Markuksen kanssa Marvel-faneja, joten body oli hyvinkin Markuksen mieleen. <3 Lähdettiin aamupalan jälkeen käymään vaunulenkillä ja pikkuinenhan simahti vaunuihin ilman pienintäkään kitinää. Aurinko paistoi ja päätettiin lähteä rantaan päin kävelylle. Tedikin nautti, kun käytiin vähän pidempi lenkki kuin normaalisti. Lenkin jälkeen meille tuli perhekuvaaja ottamaan kuvia meistä. Mua vähän harmitti, kun me ei otettu newborn-kuvia, mutta onneksi saatiin nyt kuitenkin perhekuvat tämän reilu yksi kuukautisen söpöläisen kanssa. En malta odottaa millaisia kuvia saatiin otettua. 🙂 Jaan niitä myöhemmin Instagramiin.

Body on hankittu Amazonista. Löydät sen tästä linkistä.

Iltapäivällä lähdettiin käymään mun vanhempien luona. Mun omalla isällä oli myös ensimmäinen isänpäivä pappana, joten käytiin syömässä ja kahvittelemassa senkin kunniaksi. Meitä oli vähän osissa koko meidän perhe paikalla, joka on aika harvinaista nykypäivänä, kun kaikilla on omat kiireet. Papunen simahti pitkille unille vielä vanhempienkin luona, joten ehdittiin pelailla vähän lautapelejäkin yhdessä. Oli ihanaa viettää aikaa vähän isommallakin porukalla, kun paljon tulee nyt kotona vietettyä vauvakuplassa aikaa oman kodin seinien sisällä. Illalla otin vielä muutaman pikaräpsyn Markuksesta ja Papusesta yhdessä ja näistä tuli kyllä ihania! Kuvia alla.

Ensi viikonloppuna Papunen ei olekaan enää Papunen, kun me vietetään täällä nimiäisiä. Siitä lisää myöhemmin (saa nähdä milloin sitä Papusen virallista nimeä oppii käyttämään)! ? Aurinkoista viikkoa kaikille! ☀

Lue myös:

Isyyspakkaus

Isän rooli vauva-arjessa

Vauva-arkea helpottavat tuotteet

<3 Salla