Joulu meni! Musta tuntuu, ettei olla joulupyhinä käyty kotona kun vain pyörähtämässä. Saagan ensimmäinen joulu oli oikein onnistunut. Saaga on hirmu iloinen tyttö, joten ainakin sitä joulun iloa riitti! <3 Kertoilinkin Instan storyjen puolella aattona siitä, kuinka mulla on aattona aina tapana herätä kahdeksalta kiireellä katsomaan joulupukin kuumaalinjaa (todellisuudessahan katson kuitenkin eri kanavalta jotain muuta animaatiota, koska en vaan pysty katsomaan sitä 😀 ). Vihdoinkin mulla oli tänä vuonna seuraa Saagasta ja sylikkäin katsottiin joululeffoja telkkarista. Saaga tosin varmasti keskittyi enemmänkin niihin telkkarin valoihin ja väreihin.

jouluaatto

Aattoaamuna lähdettiin mun vanhempien luokse viettämään joulua. Syötiin riisipuurot jonka jälkeen yritettiin saada Saagaa unille. Mulla oli aiemmin tällä viikolla vatsatauti, jonka takia maitoa ei juurikaan noussut rintoihin. Saaga ei väsyneenä jaksanut pitkään yrittää, joten itkua kuului päivällä poikkeuksellisen paljon. Nauroinkin Markukselle, että tähänkö on tultu, että yksin vessassa katselen vauvani kuvaa ja käsin yritän lypsää tisseistä niitä vähäisiä tippoja desin mittaan. ? Oikeasti mulla oli tämän aiheen takia itku herkässä ja stressileveli korkealla, mutta pakkohan tämä oli huumoriksi yrittää muuttaa. Onneksi tätä kesti vain vähän reilun vuorokauden ja joulusuklaat sekä veden jatkuva tankkaaminen auttoi tähänkin vaivaan. Saatiin Saaga tunniksi nukkumaan, jonka jälkeen taas oltiin hereillä monta tuntia. Vihdoin ennen ruoka-aikaa saatiin Saaga pidemmille unille. Saaga nukkui lopulta viiden tunnin päiväunet! Saatiin siis syödä ihan rauhassa kaikki saman joulupöydän ääressä. Syötiin ihan perinteisiä jouluruokia ja jälkkäriksi meillä oli piparijuustokakkua. Äiti tekee kaikki laatikot joka vuosi itse. <3

Lisäksi joulupöydässä oli kinkku, kalkkuna ja erilaisia laatikoita.

Ruuan jälkeen me availtiin vähän lahjoja ja katsottiin lisää animaatioita telkkarista. Saaga sai lahjaksi Sophie kirahvin, kolme kirja, isomman koon vaatteita ja DUBLOJA (hankittiin kuulemma söpöjen eläinhahmojen vuoksi) ??. Me saatiin Markuksen kanssa paljon leivontatarvikkeita, kampaamon lahjakortit, S-ryhmän lahjakortteja, siskon luokse päivällislahjakortti ja aivan jättimäinen rasia Fazerin suklaita.

Käytiin myös meidän joulukoirien kanssa ulkoilemassa. Voitte vaan arvata, että tämä pienempi joulukoira kyllä nostatti hymyä vastaantulevien ihmisten kasvoille. ?? Lopulta kun saatiin Saaga ylös päiväunilta klo 8 illalla ? hilpastiin autolla kotiin nukkumaan ja nukuttiinkin koko yö putkeen.

joulupäivä

Joulupäivänä me käytiin Markuksen vanhempien luona ja syötiin taas jouluruokaa, availtiin lahjoja ja kahviteltiin. Rentoa yhdessäoloa siis oli tämäkin päivä täynnä. Saaga ei juurikaan saanut nukutuksi ja oli mummon sylissä ison osan ajasta. <3 Vaikka Saaga on väsynyt, niin usein vältytään kuitenkin pahemmilta itkuilta. Enemmänkin vaan jaksetaan tuijotella paikkoja ja valoja. Itku pääsee vasta, jos vaunuihin meinataan jättää hänet yksin nukkumaan. Illalla käytiin vielä toivottamassa hyvät joulut vaarille ja mummillekin hautausmaalle. Kynttilämeri pimeällä hautausmaalla on vaan jotakin niin kaunista. <3

Eilinen päivä oltiin taas mun vanhempien luona ja tänään käytiin moikkaamassa kummivanhempia. Nyt loppui hetkeksi muualla ravaaminen ja ollaan hetki oman kodin rauhassa. Katsotaan milloin sitä taas jaksaa johonkin lähteä. ? On tuo lapsen kanssa liikkuminen vaan hidasta ja aina tuntuu, että jotakin unohtuu, varsinkin kun se vauvan kanssa liikkuminen on vielä niin uutta. Onneksi saatiin kuitenkin säilytettyä joulussa se rauha ja tunnelma. Oli tämä joulu kuitenkin hyvin erityinen, koska se oli meidän perheessä ensimmäinen, jossa oli lapsi mukana. <3

Toivottavasti teidän joulut olivat onnistuneita koronasta huolimatta. ?

Lue myös:

Vuosi 2020 – kooste

Ensimmäinen isänpäivä

<3 Salla

Joulu on kohta täällä, mutta mulla on vielä joulufiilis vähän kadoksissa. Johtuu varmasti osittain siitä, että mun joulukalenteri on edelleen postissa jumissa ja nyt on jo viisi luukkua rästissä. Myös tämä meidän vauvatonttu on vienyt mun keskittymistä joulun odotuksesta häneen. Sovittiin myös ekaa kertaa tänä vuonna perheen ja sukulaisten kesken, ettei hankita joululahjoja. Vauvan kanssa en myöskään uskalla lähteä katsomaan tänä vuonna kaupungille jouluvaloja ja tässä meidän väliaikaisessa vuokra-asunnossa on huonosti pistokkeita ja paikkoja erilaisille jouluvaloille, joten nekin vie vähän joulufiilistä. Eli siis kyllä tässä jo aika monta asiaa oli, jotka on nyt tänä vuonna vähentäneet sitä jouluhypetystä. Onneksi sain kuitenkin kuusen laitettua ja keksittiin joulutähdellekin paikka olkkarin ikkunaan, vaikka sähköjohto jäikin vähän hassusti roikkumaan. Ensi vuonna sitten paremmat jouluvalmistelut! Piparkakkulatte on ollut kyllä tämänkin joulun alun pelastus kermavaahdolla ja kanelilla. Se jos joku tuo edes hetkeksi joulufiilistä. ☕?

meidän ensimmäinen perhejoulu

Toisaalta en malta odottaa meidän ensimmäistä perhejoulua. Saagahan nyt ei vielä joulusta mitään ymmärrä, kun on vasta melkein kolme kuukautinen jouluaattona. Ei olla myöskään hänelle mitään joululahjoja toivottu. Ajatuksena meillä on mennä käymään mun vanhempien luona jouluaattona, jossa syödään aamupäivällä riisipuurot ja katsellaan joululeffoja telkkarista. Päivällä syödään kunnon jouluruoka laatikkoineen ja kinkkuineen ja pelaillaan lautapelejä. Illalla ollaan yleensä avattu lahjat ja todennäköisesti ainakin muutama paketti on Saagalle tulossa, vaikka mitään ei olla toivottukaan. Ihanan rentoja jouluja meillä on tähän asti ollut enkä usko, että Saagan tulo kamalasti jouluaattoon vaikuttaa. Saaga on jo nyt kovasti tykännyt tuijotella joulukuusen valoja. Ihanaa päästä sitten aattona mummolaan katselemaan aidon kuusen valoja ja tuoksuttelemaan sitä kuusen tuoksua.

Omatekemää piparkakkulattea

juomakalenteri

Teen joka vuosi Markukselle joulukalenterin. Aikaisempina vuosina olen käyttänyt Stockalta ostamaani valmista seinälle ripustettavaa joulukalenteria, johon olen piilottanut karkkia, leffalippuja, Playstation store -lahjakortteja ja arpoja. Joka vuosi mua ärsyttää, kun Markus hamstraa kaikki karkit olkkarin pöydällä olevaan kuppiin, joita on vielä pitkälle ensi vuoteen jäljellä siinä kipossa. Tänä vuonna päätin jo olla tekemättä kalenteria, kunnes keksin, että teen vähän erilaisen kalenterin. Sellaisen jonka herra varmasti avaa joka päivä ja myös käyttää sen sisältä löytyvät asiat. Markus tekee etätöitä ja juo joka työvuoro yhden Nocco tai Celsius juoman antamaan vähän boostia työpäivään. Päätinkin, että nyt teen virvoitusjuomakalenterin, jossa on joka päivälle erilainen juoma. Nyt ei käy tylsäksi samat maut, joita juo päivästä toiseen. ? Tässä vähän kuvia millainen tästä virvoitusjuomakalenterista tuli.

Juomakalenteri energiajuomista

Ihanaa joulun odotusta! ?

Lue myös:

Meidän ensimmäinen joulu

Vuosi 2020 – kooste

<3 Salla