Helppo ja nopea marenkikakku eli pavlova on löytynyt. Voit siis lopettaa etsimisen. Mä vietin eilen mun ensimmäistä äitienpäivää. Me (lue siis minä) päätettiin tehdä marenkikakku äitienpäivän kunniaksi. Vaikka innoissani olinkin tästä päivästä mulla ei nyt yksinkertaisesti ollut virtaa alkaa leipomaan hulppeita monen vaiheen kakkuja, joten tehtiin hieman yksinkertaisempi tällä kertaa. Tykkään muutenkin tehdä madollisimman yksinkertaisia leipomuksia sekä ruokaa, joten tämä sopi teemaan aika hyvin. Lisää kakkureseptejä laitoin näkyville myös alas, joten jos tämä kakku ei just sua nappaa, niin rullaile alas ja kurkkaa, jos sieltä löytyisi lisää inspiraatiota juhlapäivään.

Nopea marenkikakku – 10 hlö:lle

Tarvikkeet:

  • 2 marenkipohjaa
  • 2,5 dl Valio kinuskikermaa
  • 200 g vaniljatuorejuustoa
  • 2 dl vispikermaa
  • Mustikoita, mansikoita ja Geisha keksejä

Ohje:

  1. Viipaloi noin puolet mansikoista.
  2. Vatkaa kinuskikerma vaahdoksi ja lisää tuorejuusto joukkoon. Sekoita.
  3. Laita marenkipohja kakkuvadille ja levitä pohjan päälle kinuskikermaseosta ohut kerros. Laita viipaloituja mansikoita päälle.
  4. Laita toinen marenkipohja ensimmäisen kerroksen päälle, levitä taas kinuskikermaseosta ohut kerros ja lisää nyt mustikoita päälle. Pyyhi loput kinuskikermaseokset reunoille.
  5. Vatkaa vispikerma vaahdoksi ja pursota marenkikakun päälle sekä reunoille.
  6. Koristele lopuilla marjoilla sekä Geisha kekseillä.

Pienenä varoituksen sanana mun täytyy sanoa, että tämä on todella makeaa kinuskikerman takia. Jos siis makeahammasta kolottaa, on tämä ihan ehdottomasti sun kakkusi. Vispikerman sekaan voi myös halutessaan lisätä esimerkiksi purkin vaniljarahkaa. Marjoja kannattaa olla PALJON, sillä ne raikastavat kakkua huomattavasti. Meillä oli aivan tukahduttavan kuuma äitienpäivänä ja kakun kerma alkoi sulaa välittömästi. Maistui se silti hyvälle!

VINKKI! Saat kakusta näyttävämmän, kun käytät koristelussa myös syötäviä kukkia. Voit myös halutessasi leikata mansikat kauniin mallisiksi.

Näin helppo kakku sopii leivottavaksi huonommallekin kokille, mutta näky on silti värikäs ja kaunis. Jos haluat kakusta vähemmän makean, voit korvata kinuskikerman tavallisella vispikermalla. Kakku sopii myös täydellisesti kesäjuhliin, kun marja-aika on parhaimmillaan! Muista tämä resepti siis myös juhannuksena sekä muissa kesäjuhlissa.☀

Lisää herkullisia kakkuja:

Marjajuustokakku

Sitruunajuustokakku

Veriappelsiinijuustokakku

Nopea mutakakku viidessä minuutissa

Mun ensimmäisen äitienpäivän tunnelmia lisää Instassa! ?

<3 Salla

Mulla on tänään ihka ensimmäinen äitienpäivä. Heräsin siis aamulla itkien, vaikka ajattelin etukäteen, että tämä päivä ei ole yhtään sen erityisempi kuin muutkaan päivät. Olen sitä mieltä, että joka päivä on äitienpäivä sekä myös isänpäivä. Aamulla kun heräsin nostin Saagan meidän väliin jatkamaan vielä hetkeksi köllimistä niin kuin joka aamu. Markus toivotti heti hyvää äitienpäivää ja jotenkin se vaan tuntui heti tuolla jossakin. Ei mulle ole ikinä toivotettu hyvää äitienpäivää. Mähän olen äiti nyt! No siinä hetkeksi liikutuin ja halin Saagaa, kunnes vinkkailemalla sain miehen hakemaan aamupalaa keittiöstä meille tänne sänkyyn. ?

Äitienpäivän kuulumisia

Oltiin tilattu Espresso Housesta meille jo lauantaina illalla aamupalat valmiiksi jääkaappiin odottelemaan. Kuljetukset alkaa Woltilla sekä Foodoralla niin myöhään, että tällä tavalla saatiin syödä jo aikaisemmin aamulla aamubrunssi sängyssä. Syötiin aamiainen ja vieteltiin ihanaa äitienpäivän aamua kotosalla. Leivoin nopean marenkikakun, jota myös vähän maisteltiin. Lähdettiin iltapäivällä käymään vielä mun vanhempieni luona jossa oma äitini vietti ensimmäistä äitienpäivää mummina. Äiti oli leiponut myös kakun! ❤

Ihan parasta oli myös löytää mun itse tekemiä vanhoja äitienpäiväkortteja. Näitä oli kyllä niin ihanaa lukea! Löysin myös vanhoja joulupukille tehtyjä listoja ja isänpäiväkortteja. Laitoin näitä näkyville Instan storyjen puolelle. Mun on aivan pakko kyllä säästää Saagankin tekemät kortit niin Saagakin voi joskus sitten nauraa vedet silmissä näille symppiksille luomuksille. ❤

Valkovuokot on aina ollut mulle merkki äitienpäivästä. Poimittiin niitä mun siskon ja veljeni kanssa joka ikinen äitienpäivä äidille. Mä en ikinä muistanut äitienpäivän päivämäärää, mutta valkovuokoista aina tunnistin päivän olevan lähellä. Tänään näkyi taas paljon valkovuokkoja, kun käveltiin siirtolapuutarhoilla lenkkiä koko porukalla. Tuli taas sellainen herkistymisfiilis, kun äitini työnteli Saagan vaunuja ja valkovuokot reunusti tien varsia.

Äitiys

Äitinä oleminen merkitsee mulle ihan kaikkea. Se on niin iso osa mua nyt. Jos se multa vietäisiin pois en enää tiedä kuka olisin. Saaga on tärkeintä ja rakkainta mitä mulla on ja mitä mulla on koskaan ollut. Mun jatkuva huoli ja hösäys Saagasta kertoo kyllä sen kuinka tärkeä se pikku veitikka mulle on. Edelleen me joka päivä täällä mietitään Markuksen kanssa miten ihmeessä me ollaan oltu näin onnekkaita, että meille on tullut tämä maailman suloisin ja kaikin puolin vain paras tyttö! Toki luulen, että jokainen vanhempi ajattelee lapsestaan näin. ?

Parasta äitiydessä on ollut seurata tuon oman naperonsa kasvamista sekä ihmetellä meidän omia piirteitä Saagassa. Saaga näytti vastasyntyneenä ihan Markukselta, mutta tänä päivänä mua katsoo silmiin pikku-Salla. ? En oikein osannut raskausaikana ajatella millaista äitinä sitten tulee olemaan, mutta muistan sen, että pohdin sitä silloin paljon. Pohdittiin myös Markuksen kanssa yhdessä todella paljon sitä miten me onnistutaan Saaga hyvin kasvattamaan. Oli helpottavaa silloin kuulla, että Markus miettii isänä täysin samoja juttuja kuin minä äitinä. Raskausaikana musta ei vielä tuntunut äidiltä ja vielä Saagan syntymänkin jälkeen siinä meni hetki. Pikku hiljaa, kun Saagalle on tullut höpistyä: “äiti tässä, äiti tulee, äiti auttaa, sano äiti”, niin musta on alkanut oikeasti tuntumaan jo äidiltä. Sana äiti merkitsee niin paljon ja suurella kiitollisuudella ja kunnialla kannan tätä titteliä.

Toivottavasti sielläkin oli ihana äitienpäivä! ❤

Lue myös:

Ensimmäinen isänpäivä

Mitä olen oppinut äitiydestä puolessa vuodessa?

Äitiaivot – uusi normaali

Lisää äitienpäivän tunnelmia Instassa! ?

<3 Salla