Tedi oli vielä 10 kuukautta sitten ihan rakkainta tässä maailmassa. Laskettiin raskauden aikana Markuksen kanssa jopa leikkiä, että jos tuleva vauva ja koira eivät mahdu saman katon alle niin lapsi lähtee. Toisin kävi.
Tämä on aihe josta olen ollut aika hiljaa. Aihe josta en pysty puhumaan tosissani ilman kyyneleitä. Aihe joka oikeasti meitä vaivaa. Miksi meidän on pakko tuntea näin? Koska tämä loppuu?
Koirasta tuli koira ja vauvasta vauva
Mulle tuli täysin puskista ja yllätyksenä, että voisin ikinä tuntea näin mitä viimeiset 10 kuukautta olen tuntenut.
Tedi ärsyttää. Se ärsyttää joka päivä.
Tunteet ovat heittäneet härän pyllyä ja haluaisin keskittyä 100% Saagaan. Minä joka olen ollut se koirahullu. Se joka keskeyttää ihmisten lauseet, kun näen koiran kadulla. Se joka haluaa paijata kaikkia vastaan tulevia koiria. Se joka aina ensimmäisenä oli aikaisemmin ottamassa kaikkialle sitä omaa koiraa mukaan. Se joku ajattelee tänä päivänä, että onko sitä koiraa pakko ottaa mukaan. Onko sitä ihan pakko juuri nyt heti viedä ulos? Voisiko se jäädä mökille mun vanhempieni kanssa? Voitaisiinko käydä vähän lyhyempi lenkki?
Olen kuullut monta kertaa sanottavan, että koira löytää koiran paikan, kun vauva muuttaa taloon. Koira joka on aikaisemmin ollut lapsen korvike, muuttuu nyt lemmikiksi. Tämä oli mulle sokki, enkä osannut tähän valmistautua.
Mikä ärsyttää?
Eniten meitä ärsyttää se sotku (toki sotkua on ollut aikaisemminkin, mutta ennen lasta se ei ärsyttänyt niin paljon). Nyt kun Saaga on oppinut liikkumaan, niin bodyn väriä ei edes näe, kun Saagan nostaa lattialta (aivan täynnä mustaa karvaa). Imuri surraa joka päivä tai vähintään joka toinen päivä. Outoja tippoja on pitkin lattioita. Tedin raparoiskeita, kuolaa ja hiekkaa löytyy kaikkialta. Lisäksi vaunujen kanssa kävely tuottaa edelleen hankaluuksia (ja kyllä tiedostan, että tämä on mun oma vikani ja ongelmani). Kirjoitin tästä jo aikaisemmin ja jutun voit lukea täältä. Pitkiä reissuja ei voi lapsenkaan kanssa tehdä, ellei Tedille löydy ulkoiluttajaa. Automatkoilla ei voi pysähtyä syömään vaan ruoka haetaan autoon (koiraa ei voi jättää kuumaan autoon). Lisäksi on paljon selittämättömiä ärsytyksen aiheuttajia joita en edes osaa selittää.
Sain lohtua edes vähän, kun kuulin ettei tämä ole tavatonta ja muutama muukin oli kokenut samalla tavalla tunteiden muuttuneen koiraa kohtaan. Joillakin se oli jo helpottanut ja koira alkoi taas tuntua kivalta ja rakkaalta. Joillakin oli edelleen sama tilanne kuin minulla on nyt. Muutama osasi kertoa, että koira alkoi tuntumaan taas ihanalta, kun lapsi alkoi luoda kontaktia koiraan.
Maailman paras koira
Tedi muutti meille, kun oltiin seurusteltu Markuksen kanssa noin 9kk. Tedi on ollut meidän parisuhteen kulmakivi jo 7,5 vuotta ja ollut kaikissa meidän elämän tärkeissä päivissä mukana. Tedi on syönyt paremmin kuin me itse, päässyt harrastamaan ja hemmoteltu muutenkin ihan piloille.
En missään nimessä halua haukkua Tediä. Tedi on maailman paras koira. Ei oikeastaan Tedi ärsytä vaan ihan kaikki koirat ja lemmikit tällä hetkellä (toki muut eivät ole meidän vastuulla, joten valitettavasti Tedi on yleensä ärsytyksen kohteena).
Nyt Tedillä on hieman terveyshuolia (hoidossa kylläkin ja Tedi voi hyvin) ja ekaa kertaa pitkästä aikaa itken siitä, että Tedi ei ole meidän kanssa elämämme loppuun asti enkä sitä, että se ärsyttää. Tekee mieli rapsutella sitä ja kyllähän se vaan edelleen niin rakas koira on. Tunteet siis eivät ole kadonneet mihinkään, vaan ne ovat vain olleet jossakin piilossa.
Koira ja vauva
Ymmärtäisin näitä mun omia negatiivisia fiiliksiäni paremmin, jos Tedi olisi tehnyt jotakin pahaa Saagalle. Jos Tedi herättäisi haukunnallaan Saagan. Jos Tedi tekisi jotakin väärin, mutta ei! Se on ihan täydellinen lapsiperheen koira, joten eihän mulla ole mitään oikeutta tuntea näin miten tunnen. Silti se ärsyttää ja tämä noidan kehä sitten itkettää.
Tedi on löytänyt ihan hurjan hienosti oman uuden paikkansa ja antanut meille tilaa vauvan kanssa niin paljon kuin sitä tarvitaan. Tedi on antanut myös Saagan olla rauhassa (paitsi silloin, kun Saaga on syömässä on vahti ja kerjuu päällä). Tedi ja Saaga eivät juurikaan vielä toisistaan välitä eivätkä aktiivisesti hakeudu toistensa seuraan. Jos Saaga uskaltautuu tutkimaan Tediä antaa Tedi märän pusun leuasta hiuksiin asti.
Mulla on täysi luotto Tediin. Se ei ikinä vahingoittaisi ketään.
Vaikka nyt Saagan eliniän aikana Tedi on jäänyt vähemmälle huomiolle, on se silti ollut oma itsensä. Ei ole vaikuttanut masentuneelta tai alakuloiselta (vaikka siltä aina roikkuhuuliensa kanssa näyttääkin) eikä ole käyttäytynyt mustasukkaisesti.
Tunteet Tediä kohtaan ovat muuttuneet eivätkä todennäköisesti koskaan palaa entiselleen. Osa tunteista on saatu kaivettua takaisin esiin tässä 10kk aikana. On helpottavaa, että taakan tuntemisen sijasta nyt viime päivinä koira on alkanut tuntumaan taas vähän enemmän siltä rakkaalta koiralta. Askel sekin on eteenpäin ja oikeaan suuntaan.
On tämä kaikesta huolimatta meidän perheen koira. ❤️
Lue myös:
Ted – pitkäkarvainen labradorinnoutaja
Odotuskuvaus (Tedi oli mukana)
Nähdään myös Instassa! ??
<3 Salla