Tykkään olla kotona. Oikeastaan rakastan olla kotona. Harvoin seinät kaatuu päälle eikä toisen naama ärsytä. Tällainen mä olen. Viime aikoina kotiäitiys on kuitenkin alkanut jo vähän ahdistamaan. Johtuu ehkä osittain imetyksen loppumisesta (Saaga syö enää vain pienesti aamuisin tissiä) ja sitä myöten myös hormonitasapainon muutoksista. Osittain tämä johtuu myös vauvavuoden loppumisesta. Meillähän on nykyään jo taapero. Saaga alkaa koko ajan tarvitsemaan enemmän ja enemmän virikkeitä ja päivät kuluvat pelkästään lasta viihdyttäen. Nostan isosti hattua heille jotka tätä tekevät työkseen. ❤ Välillä onkin pakko päästä kotoa pois ja viimeksi viime viikolla tuli itku tähän tilanteeseen, kun kaava toistaa itseään. Tämä on nyt varmaankin se hetki, kun vanhemmat alkavat miettimään lapsen laittamista päiväkotiin ja niin mietin nyt minäkin.
Kotihiiri ja somen paineet
Mulla ei ole joka päivälle suunnitelmia eikä tarvitsekaan olla. Välillä ei ole koko viikollekaan. Tykkään nyhvätä omalla sohvalla, tehdä arkisia juttuja ja katsella oman miehen ja lapsen naamoja. Välillä käytän työjuttuja tekosyynä sille, että ei tarvitse lähteä mihinkään ja niinä viikkoina mua ahdistaa, kun joka päivä on jotakin menoa.
Työnteko on ollut mun pelastukseni tässä lapsiarjen keskellä. En tiedä olisiko mua ahdistanut vielä enemmän, jos en olisi tehnyt niin aktiivisesti somea tässä samalla. Tämä on ollut kuitenkin se oma juttu jota on saanut tehdä ja itseään kehittää. Samalla tämä on toiminut myös hetkellisenä poispääsynä vauva-arjesta, vaikka sisältö sitä vauva-arkea on pääsääntöisesti ollutkin.
Välillä koen kuitenkin pientä huonommuutta siinä, että muut elävät ja tekevät hienoja juttuja, näkevät eri ystäviään päivittäin ja elävät hienoa ja hulppeaa elämää. Minä puolestaan olen kotona. Voidaan puhua taas niistä somen paineista ja tämän vuoksi onkin tärkeää miettiä ketä täällä somessakin seuraa. Jos sisällöstä saa paineita ja huonommuuden tunnetta itselle, ei ehkä sellaista sisältöä kannata katsoa. Voi vaikka itse voida jopa paremmin.
Koti on mulle sellainen turvapaikka. Vaikka välillä ihannoinkin keskustassa kahvitteluja, ystävien tapaamista ja erilaisissa tapahtumissa käyviä ihmisiä, jotka jaksavat aina laittautua, mä rakastan olla kotona. En haluaisi sellaista elämää jota kuitenkin haikeudella välillä katselen. Ristiriitaista, tiedän! Tykkään laittaa kotia, tykkään siivota, tykkään leipoa ja tehdä ruokaa. En kuitenkaan näe itseäni pelkkänä pullan tuoksuisena äitinä vaan tarvitsen myös vastapainoa kotielämälle.
Äitiys ja YstäVät
Onko siinä sitten jotakin väärää olla aina kotona? Mulla on muutama hyvä ystävä ketä näen säännöllisesti, ei valtavaa kaveriporukkaa, joiden kanssa olisi reissuja ja perinteitä, enkä sellaista juurikaan kaipaa. Tykkään tuntea ne muutamat ihmiset läpikotaisin. Kotihiirenä oleminen ei poista sitä, ettei kavereita joskus näkisi. Mulla ei vain kerta kaikkiaan olisi voimavaroja pitää sellaisia sosiaalisia taitoja yllä, että kaiken tämän sometyön ohella mulla olisi 20 ystävää joille kaikille pitäisi järjestää aikaa, muistaa soitella ja laittaa viestejä. Eikä sitä perhettäkään saisi unohtaa, kuten vanhempia ja sisaruksia.
Tässä vauvavuoden aikana olen saanut elämääni uusia aivan ihania tuoreita äitejä ja vauvoja. Vauvatreffejä me ollaankin pidetty nyt säännöllisesti. Olisi tyhmää väittää, että lapsettomia hyviä ystäviäni näkisin yhtä paljon ja tästä omatunto soimaa valehtelematta joka päivä. Olen monta kertaa kuullut sanottavan, että ystävät kaikkoavat lapsen tultua, mutta kyllä tämä pätee toisinkin päin. Vaikka äiti olenkin, täytyy muistaa pitää yhteyttä myös niihin ystäviin kenellä niitä lapsia ei ole. ❤
Lue myös:
Itsetunto ääripäästä ääripäähän
Nähdään myös Instassa! ??
<3 Salla