Viime päivinä musta tuntuu, että Instan puolella ja osittain täällä blogissakin mulla on ollut aika negatiivinen ja valittava fiilis. Sellaista tämä elämä nyt välillä sattuu olemaan. Viimeksi eilen tirautin taas itkut, eikä syy tällä kertaa ollut lapsiarki ja siihen puutuminen vaan se ettei äiti enää kelpaa.
Isi-vaihe, kun äiti on ihan kakka
Höpisin eilen Instan storyjen puolella siitä, että Saagalla on tällä hetkellä menossa isi-vaihe. Isi on kiva ja isi on paras. Isille hymyillään ja vain isin kanssa halutaan olla. Äidin sylissä kiukutaan. Äidin sylissä itketään. Äidin sylistä halutaan pois.
En valehtele, tämä tuntuu suoraan sanoen paskalle ja kolahtaa aika kovaa. Sitten, kun lapsi pääsee sinne iskän syliin on aika mennä tirauttamaan parit kyyneleet. Olo on riittämätön ja tulee pakostikin se kuuluisa huono äiti fiilis. Tässä kohtaa vaan täytyy muistaa, ettei asialle nyt voi tehdä mitään.
Lapsihan tuppaa kiintymään enemmän siihen henkilöön kenen kanssa viettää päivät pitkät aikaa, oli se sitten kuka tahansa. Se ketä näkee vähemmän on usein se kiva ja hauska tyyppi (meidän perheessä se on isä). Lapsi kokee äidin tärkeäksi henkilöksi ja uskaltaa näyttää äidille koko tunteiden kirjon. Jossain on siis onnistuttu. Olen äitinä onnistunut luomaan niin turvallisen ja välittävän ilmapiirin, että lapsi uskaltaa kiukuta, itkeä, raivota ja huutaa ilman pelkoa hylätyksi tulemisesta.
Kyllä mä tiedän, että olen hyvä äiti, mutta aina tällaisina hetkinä siltä ei tunnu. Nämä on taas niitä kuuluisia vaiheita, kun tunteiden koko kirjo näytetään ja kohta alkaa taas uusi vaihe.
Olen Markuksen puolesta enemmän kuin onnellinen, että heillä on Saagan kanssa noin ihana ja toimiva suhde. ❤️Eihän se minulta ole pois! Koen muutoksen vain isona eikä se ollut minusta lähtöisin, joten totta kai se tuntuu pahalta. Kun vuoden ajan äiti on ollut paras ja minä olen ollut se joka imettää ja lohduttaa on tällä hetkellä kurjaa, että nyt en enää pysty olemaan se henkilö joka osaa rauhoittaa oman lapsen.
En myöskään sano, että äiti-vaihe olisi yhtään sen parempi, kun isi ei kelpaisi ollenkaan. Rankkaa on sekin! Oli kyseessä kumpi tahansa ääripää. Onneksi aina voi vähän valittaa ja purkaa omia tunteita, saada vertaistukea ja antaa sitä myös eteenpäin. Niitä tunteita on kyllä tässä vanhemmuuden matkalla jo koko skaala tunnettu.
1v uhma ja unitaantuma
Tämän isi-vaiheen lisäksi meillä on havaittavissa myös tämän otsikon mukaisia ”kivoja” juttuja! Saagalla on selvästi alkanut kehittymään oma tahto. Hän osoittaa sormella asioita joita haluaa ja tietysti tulee kiukku, jos ei tätä asiaa saa. Välillä tuntuu, että Saaga tekee juuri niin kuin itse haluaa ja tahallaan vielä koettelee rajoja, mutta se taitaa kuulua tähän vaiheeseen ja ikään vahvasti.
Nukkumaanmenot ovat alkaneet myös hankaloitua ja meidän helposti ja hyvin nukkuva lapsi on hetkellisesti poissa. Yleensä saadaan Saaga vain sänkyyn laittamalla nukkumaan oli sitten kyse niin päikkäreistä tai yöunista. Nyt viime illat ollaan nukutettu tuota pikkuista yli tunti huudon ja riehumisen kera. Lisäksi öisin herätään myös itkemään tai halutaan nousta kiipeilemään pinnoja vasten. Itselläni on sellainen fiilis, että tämähän johtuu siitä, että Saaga on oppinut lyhyessä ajassa taas paljon uusia taitoja. Parissa viikossa on lattiatasolta noustu seisomaan ja Saaga kovasti harjoittelee tukea vasten kävelyä.
Huonoilla unilla ja väsyneenä kaikki nämä tunteet tuntuu entistäkin voimakkaammalle ja öisin itketään lapsen kanssa kilpaa. Uusia vaiheita ja parempia öitä siis odotellessa! ✌?
Tsemppiä jokaiselle vanhemmalle joka kamppailee samojen aiheiden kanssa. Kyllä me hyvin vedetään, vaikka aina ei siltä tuntuisikaan. ❤️
Lue myös:
Kukaan ei sanonut, että vauva-arki on tätä
Nähdään myös Instassa! ??
<3 Salla