Miksi raha on tabu? Miksi suomalainen ei osaa puhua avoimesti rahasta? Jos tienaat liian vähän on se häpeän paikka, mutta jos tienaat liikaa pidetään sitä kerskailuna. Ikinä ei siis ole hyvä paikka puhua rahasta ja avoimesti siitä on hyvin vaikeaa keskustella. Tähän tekstiin inspiroi uusi podi mamma betalar, jossa oli IHANAN suoraa puhetta rahasta. ❤ Nyt suorana aiheena tähän onkin meidän perheen talous.
Jatkoksi eilen Instan puolella käytyyn raha-aiheeseen halusin kirjoittaa myös tarkentavasti siitä miten me ollaan meidän parisuhteessa hoidettu raha-asiat ja avaan mä vähän muutenkin tätä raha-aihetta lisää. Tästä nimittäin tuli aika paljon jatkokysymyksiä. Yllätys yllätys, ihmisiä nimittäin kiinnostaa raha!
meidän perheen talous
Mun täytyy aloittaa kyllä hieman kehumalla meitä Markuksen kanssa siitä, että hyvin ollaan ilmeisesti raha-asiat hoidettu, koska ne eivät ole tuottaneet harmaita hiuksia ja riitoja tähän talouteen. Rahasta on aina pystytty puhumaan avoimesti ja ollaan ajateltu rahasta samalla tavalla. Tykätään molemmat säästää ja keskustellaan niistä pienistäkin hankinnoista joita tehdään. Parhaana sijoituskohteena nähdään asunto. Voitolla myytiin edellinenkin.
Jos avataan hieman palkkoja, oli mun kuukausipalkkani sairaanhoitaja-aikoina noin 3 700€. Tästä vähennysten ja verojen jälkeen käteen jäi noin 2 100-2 200€. Tällä hetkellä hoitovapaalla olevana sisällöntuottajana en osaa sanoa paljonko tienaan. Yrittäjänä kuukausitulot vaihtelevat suurestikin enkä vuosipalkastakaan osaa vielä sanoa. Lisäksi lapsen kanssa hoitovapaalla töitä ei pysty tekemään 100%. Valehtelisin, jos sanoisin, ettei tämä töiden ja lapsen hoidon pallottelu aina aika ajoin itseäni ahdistaisi. Markuksen palkkaa ja työtä en lähde avaamaan, mutta ollaan jo pitkään oltu siinä tilanteessa, että meidän perheessä nainen tienaa enemmän kuin mies.
raha ei kasva puussa
Itse olen lapsuuteni elänyt keskituloisessa perheessä. Isä oli lukkoasentaja ja äiti sihteeri. Markka-aikana vanhemmat ostivat remonttia vaativan omakotitalon Itä-Helsingistä, jossa olenkin koko lapsuuteni asunut. Itse korjaamalla ja laajentamalla omien palkkatöidensä ohella talosta tuli lopulta hyvä sijoitus. Talon myyminen euro-aikana osoittautui itse asiassa lopulta yhdeksi parhaimmista sijoituksista. Asuntoveloissa eleltiin korvia myöten. Käytiin kolmessa eri ruokakaupassa ostoksilla, koska aina toisessa oli halvemmat tietyt tuotteet ja jossain oli tarjouksessa tietyt. Ulkomaanmatkat olivat halvimpia motelleja ja Euroopan sisäisiä kohteita, joissa nukuttiin viisihenkinen perhe kaikki vierekkäin tai ainakin joku jakoi jonkun kanssa sängyn. Olen saanut harrastaa ja tehdä, josta iso osa kiitoksesta kuuluu myös omille isovanhemmille, jotka rahallisestikin tukivat meitä lapsia. Äiti raahasi meidät lapset 18-vuotissyntymäpäivänä pankkiin avaamaan ASP-tilit, johon laitettiin silloin heti siirtymään 50€/kk, jotta tili pysyy yllä.
Kotoa on siis opittu rahan arvo ja se ettei kaikkeen ole varaa. Kompromisseja tekemällä rahaa kuitenkin saa siirrettyä jostain muusta toiseen prioriteettien mukaan. Jo kotoa on tullut ajattelumalli siihen, että tilillä on oltava tietty summa rahaa, tai ahdistus iskee. Pakkohan puskurissa on olla rahaa, jos esimerkiksi pyykkikone sattuu hajoamaan, talvitakki hajoaa kesken pakkaskelien tai bussilippu pitäisi ladata taas vuodeksi eteenpäin. Tätä summaa on kerrytetty 15-vuotiaasta asti, jolloin aloitin ensimmäiset työt ja aina aika ajoin päätän uuden rajan, jonka alle rahamäärä ei saa tippua. Tämä on oma tapani säästää ja hillitä kulutusta. Kerroin eilen oman uratarinani ja palkkani Instassa ja sen pääsee jälkikäteenkin katsomaan kohokohdasta rahapuhetta. Nyt lapsen kanssa hoitovapaalla tämä raja onkin ollut todella hankalaa pitää, koska tulot eivät tällä hetkellä ole kovinkaan paljon menoja suuremmat. Uran ja lapsen kotona hoitamisen yhtälö on hankala. Silti ihan kaikessa en mene raha edellä nimittäin itsestäni ei vielä tunnu hyvältä laittaa Saagaa päiväkotiin. Niinpä Saaga pysyy vielä kotona ja päivähoito aloitetaan, kun se tuntuu hyvältä idealta.
Aletaanko oleen ja onhan sulla ASP-tili?
Tämä olisi voinut olla lause jonka heitän ilmoille, kun alettiin Markuksen kanssa seurustelemaan. Siitä hetkestä tosin on nyt jo yli kahdeksan vuotta aikaa, kun raahasin hyvinkin suostuvaisesti tuon miehen jo ensimmäisten seurustelukuukausien jälkeen pankkiin avaamaan ASP-tiliä. Ja kyllä, me raahataan myös Saaga kädestä pitäen 18-vuotissyntymäpäivänä avaamaan samainen tili. Ehkä se onkin yksi syy mihin Markuksessa ihastuin: kyky pitää taloudellisesti huolta itsestään, langat käsissä ja rahat siellä tilillä. En todellakaan olisi jaksanut katsella mitään tuhlaajapoikaa. Ja nyt korjataan sitten tähän ihan alkuun, että en todellakaan ole rahan perässä rakkautta etsinyt, vaan meillä on Markuksen kanssa aika tismalleen sama määrä omaisuutta. Kumpikaan ei “elä toisen siivellä”.
Ollaan alusta asti sovittu, että kaikki menee puoliksi. Näin myös vältytään niiltä riidoilta, kun ei tarvitse tapella siitä, että minä olen nyt tässä kuussa maksanut enemmän kuin sinä. Me hankittiin yhteinen tili ja siihen pankkikortti samana kesänä, kun Markus avasi ASP-tilinsä. Oltiin seurusteltu noin kolme kuukautta. Vaikka me tänä päivänä ollaan jo naimisissa, käytetään me edelleen samaa systeemiä. Molemmat siirtää kuukaudessa saman summan tilille sitä mukaa, kun tarvetta on. Sillä kortilla ostetaan sitten kaikki yhteiset menot, kuten leffaliput, ruokaostokset, ravintolakäynnit, jne. Kyllähän se aina näyttää ulkopuolisesta esim. ravintolassa siltä, että Markus maksaa, mutta todellisuudessa puolet sen kortin rahoista on mun. ? Lisäksi kaikki Tedin (koira) kulut ja nyt myöhemmin Saagan kulut on maksettu meidän yhteisellä pankkikortilla. Pidetään kuitenkin järki kaikessa. Jos itse haluan ostaa Saagalle jonkun kivan mekon, jota hän ei niinkään tarvitse, maksan sen kyllä itse omasta pussistani. Tältä yhteiseltä tililtä maksetaan myös nykyään meidän asunnon hoitovastike ja laskut.
Saagalle me avattiin heti Saagan synnyttyä myös tili, johon kerätään kaikki lahjarahat sekä esimerkiksi kirppismyyntien tuotot. Saaga saa nämä sitten itselleen täysi-ikäisenä. Tullaan toivomaan vielä sormet ja varpaat ristissä Markuksen kanssa, että oppi on kotona mennyt perille ja Saaga osaa säästää.
Raha tuo onnea
Kyllä! On turha edes väittää muuta. Jotakin saattaa tämä rahapuhe jo ärsyttää, mutta fakta on se, että tämä elämä nyt vain sattuu pyörimään rahan ympärillä ja se on fakta. Ilman rahaa ei täällä pärjää.
Sen kyllä allekirjoitan, että tiettyyn pisteeseen päästessä raha ei enää lisää onnellisuuden määrää, mutta kyllä se tällä hetkellä vielä onnellisuuden tunnetta lisää. Raha nimittäin tuo vapautta. Se mahdollistaa mulle tällä hetkellä sen, että pystyn pitämään Saagan kotona eikä mun ole PAKKO laittaa sitä nyt päiväkotiin, kun se ei nyt vielä tunnu hyvältä idealta. Mun ei ole pakko lähteä nyt tekemään työtä joka mua ahdistaa, öitä, viikonloppuja ja pyhiä sekä mulla on mahdollisuus irtautua hoitoalasta. Se tuo myös vapautta kaupassa, kun on varaa ostaa sitä hieman paksumpaa ja pehmeämpää vessapaperia ja erilaisia arjen luksusjuttuja, kuten erilaisia kahvipapuja. Eikä meidän tarvitse juosta kolmessa eri kaupassa hintojen perässä niin kuin omassa lapsuudessani tein. Nämä on sellaisia pieniä juttuja, jotka tekee juuri mut onnelliseksi (ai että mä suorastaan vihaan sitä keltaista, ohutta vessapaperia).
Tällaista avointa puhetta tänään tästä suunnasta! ?
Lue myös:
Kun koti ei tunnu kodilta – Missä kaikkialla ollaan asuttu?
Miten meillä kotityöt jaetaan?
Nähdään myös Instassa! ?
<3 Salla